Kuvannut Kata Dahlmars (KD Valokuvaus)

...sallitaan tiettyjä erioikeuksia. Reilu kymmenen vuotta sitten hämmästelin, kun silloisen tallin yksi hevosenomistajista uskalsi antaa hevosensa syödä tallipihalla ruohoa vapaana. Eikö se karkaa, mitä jos se säikähtää? Tuntui ihan kummalliselta, että hevonen muka pysyisi vapaana pihassa, kun se voisi lähteä minne vain. 

Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että Jimppa on vapaana milloin missäkin - tallissa, pihalla, kentällä... Luottamus on kaksisuuntaista, vaikka usein keskitytään vain siihen, miten hevosen luottamus voitetaan, eikä siihen, että myös ihmisen tulee voida luottaa hevoseen. Mun luottamuksen voittaminen on vienyt koko yhteisen ajamme, enkä sanoisi vieläkään luottavani kaikissa tilanteissa Jimppaan 100 prosenttia - en tiedä, onko se edes mahdollista. Pienet onnistumiset ja turvallisesti suoritetut tilanteet ovat kerryttäneet luottamuksen palasia vuosien varrella meille molemmille.

Hetkiä meidän arjestamme

Otin Jimpan käytävälle vapaana hengailemaan siksi aikaa, että saan kiinnitettyä vesiletkun ja laitettua veden päälle suun huuhtelua varten. Jimppa seurasi pannuhuoneen ovelle ja jäi odottelemaan siihen. Sitten pyysin sen huuhtelupaikalle nostamalla käden kohteeksi, ja Jimppa käveli käden luokse. Tallin käytävällä suoritimme samalla pilatesvenyttelyt ja rähmineen silmän huuhtelut. Vaikka samassa tilassa onkin kaikenlaisia "vaaranpaikkoja" - sankoja, varusteita, työkaluja, rehuja sun muuta - voi Jimppaan luottaa, ettei se mene paniikkiin, vaikka vahingossa kaataisikin seinää vasten nojaavan luudan tai tönäisisi rämisevän ämpärin kumoon. Siihen en kuitenkaan luottaisi vieläkään, etteikö se ruokaa löytäessään söisi sitä miettimättä kahtaa kertaa - niin kovaa itsehillintää löytyy vain harvalta.

***

Joskus, jos pihaton portilla on ruuhkaa, koen helpoimmaksi päästää Jimpan portista ulos itsekseen, jotta saan rauhassa portin suljettua ilman, että jäisin hevosten väliin. Jimppa kun on porukan väistäjä, se tarvitsee tarpeeksi tilaa itsensä ja muiden välille joka tilanteessa. Avasin sille portin, annoin luvan mennä siitä, ja ruuna köpötteli kaikessa rauhassa tarhan ulkopuolelle etsimään syötävää. Kun sain portin kiinni, menin Jimpan luokse ja pyysin sen mukaani talliin.

***

Syksy on tuonut mukanaan sateet ja mudan, joten hevosten jalat ovat aina enemmän tai vähemmän likaiset. Ennen talliin menoa jalat on kätevä pestä pihalla samalla, kun hevosen voi antaa herkutella vuoden viimeisillä vihreillä. Viime kerralla Jimpan jalat olivat tavallista mutaisemmat, eikä pesuvesi riittänyt joka jalalle. Jätin Jimpan mupeltamaan ruohontynkää etupihalle ja kipaisin hakemaan uuden ämpärillisen puhdasta vettä tallista.

***

Tuntuu hassulta, miten hämmästyttävää jotkin nykyään niin normaalit asiat olivat silloin alussa; miten vuosien saatossa on oppinut arvioimaan tilanteita ja lukemaan hevosta paremmin. Enää ei tule mieleenkään, etteikö ruunan voisi jättää hetkeksi syömään ruohoa pihalle tai antaa sen olla vapaana eri toimenpiteiden ajan. Myös Jimppa on oppinut paljon, enkä tarkoita vain uusia taitoja. Jimpalla ei ole tarvetta vältellä ihmistä, vaan se suhtautuu uteliaan myönteisesti pääasiassa kaikkeen toimintaan ihmisen kanssa, jopa niihin vähän epämiellyttäviin toimenpiteisiin (tästä on kiittäminen naksutinkoulutusta!).

Tällä postauksella ei oikeastaan ole muuta tarkoitusta kuin toimia muistona tulevaisuudessa. Siitähän tämä blogi alun perin lähti - halusta ikuistaa meidän matkamme kaikkine ylä- ja alamäkineen.

Kun puhutaan positiivisesta vahvisteesta ja erityisesti ruoan käyttämisestä palkintona, monet hevosihmiset nostavat esiin sen, että pelkkä äänellä kehuminen riittää hevoselle palkinnoksi. Onko asia kuitenkaan näin? Riittääkö pelkkä kehu hevoselle palkinnoksi?

Ranskalaisessa tutkimuksessa havaittiin, ettei sekundääri eli toissijainen vahviste (= kehu) ollut tehokas palkinto hevosille. Tämä artikkeli kertoo kyseisestä tutkimuksesta, jos alkuperäistä ei pääse lukemaan.

Tässä tutkimuksessa kehumiseen liitettiin aluksi ruokapalkinto, jotta kehusta saatiin muodostettua sekundäärivahviste. Sen jälkeen hevosten tuli suorittaa sama tehtävä, kartioon koskeminen, mutta toisen ryhmän hevoset saivat palkinnoksi vain kehuja ja toisen ryhmän hevoset eivät minkäänlaista reaktiota tutkijoilta. Ryhmien välillä ei ollut eroa tuloksissa - kummankin ryhmän hevoset suoriutuivat huonommin kuin alkuperäisellä asetelmalla ruokapalkinnon kanssa. Kehu ei siis tässä tutkimuksessa ollut sen tehokkaampi kuin täysi reagoimattomuus. 

Aihetta on tutkittu vasta hyvin vähän, joten täyttä varmuutta suuntaan tai toiseen ei vielä ole. Tällä hetkellä tutkimusnäyttöä on kuitenkin siitä, että kehu ei toimi palkintona yksistään. Aihetta on tutkittu myös koirilla, ja tulokset ovat olleet samansuuntaisia: koirat valitsevat mieluummin silityksen kuin pelkän kehumisen, eikä kehumisella tai reagoimattomuudella ollut koirienkaan kannalta eroa. 

Hevoset eivät puhu kieliä ihmisten tavoin, eivätkä sanat itsessään siis tarkoita niille mitään. Joskus tuntuu, että eläimet ymmärtävät puhetta, mutta sille löytyy kyllä todennäköisempi selitys: ne ovat oppineet yhdistämään tietyn sanan (eli tietyn äänen) johonkin sitä seuraavaan asiaan. Esimerkiksi "lenkille" saa koiran juoksemaan ulko-ovelle innoissaan, koska kyseisen sanan jälkeen ihminen vie sen ulos, tai sana "ruoka" saa hevosen höristämään korviaan kiinnostuneena, koska sana edeltää ruoan saapumista. Kyseessä on siis klassinen ehdollistuminen.

Lyhyesti ja yksinkertaistetusti sanottuna: kehu ei ole palkinto, mutta hevonen voi pitää kehumista palkitsevana, jos sitä seuraa oikea palkinto (ruoka, rapsutus tms.). Hevonen voi yhdistää kehun myös siihen, että ratsastaja myötää ja poistaa paineen.

Kehumisen voimaa vahvisteena voi testata itsekin. Onnelan eläimet jakoi Facebook-sivuillaan aiheeseen liittyvän julkaisun. Koko tekstin voi lukea täältä, mutta jaan tässä mielestäni hyvin kehumisen vaikutuksia esille tuovan kohdan: 

"Kehuva ratsastaja usein rentoutuu ja tuntuu hevoselle mukavammalta kannettavalta, ja jo pelkästään hymyily voi vaikuttaa ratsastajan kehoon niin, että hevonenkin sen tuntee. Kehuihin voi myös hevosen mielessä liittyä muita kivoja juttuja, kuten myötääminen, tauko tai varsinainen palkkio. Hevonen voi myös oppia, että erityisen innokkaasti kehuva ihminen antaa enemmän palkkaa tai pitää pitemmän tauon."

Eli kannattaako hevosta sitten kehua ollenkaan? Ehdottomasti! Kehua voi käyttää merkkinä siitä, että hevonen teki jotain oikein ja saa seuraavaksi palkinnon. Kehuminen ja hevoselle puhuminen yleensäkin voi rentouttaa niin ratsastajaa kuin hevostakin. Varsinkin tietyllä äänensävyllä kehuminen voi vaikuttaa positiivisesti monellakin tapaa: on tutkittu, että hevoset reagoivat positiivisesti "vauvakieleen" eli lepertelyyn. Sen on huomattu rauhoittavan, lisäävän tarkkaavaisuutta ja auttavan hevosta ymmärtämään ihmisen aikeita paremmin. Kehumisen yhdistäminen paineen myötäämiseen, rapsutukseen tai ruokapalkintoon ei ole yhtään hullumpi ajatus. Vaikka kehu itsessään ei ole hevoselle palkitsevaa, kehumisella on silti paikkansa hevosmaailmassa. Vähin, mitä vuolas kehuminen saa aikaan, on tyytyväinen ratsastaja - ja sitä kautta myös hevonen!

Lähteet

Coren, S. (2014, 3. syyskuuta). Is Verbal Praise Enough Reward for Dog Obedience Training? https://www.psychologytoday.com/us/blog/canine-corner/201409/is-verbal-praise-enough-reward-dog-obedience-training

Lansade, L. & Calangreau, L. (2018). A conditioned reinforcer did not help to maintain an operant conditioning in the absence of a primary reinforcer in horses. Behavioural Processes, 146, 61-63. https://doi.org/10.1016/j.beproc.2017.11.012

Lansade, L., Trösch, M., Parias, C., Blanchard, A., Gorosurreta, E. & Calandrau, L. (2021). Horses are sensitive to baby talk: pet-directed speech facilitates communication with humans in a pointing task and during grooming. Animal Cognition (2021). https://doi.org/10.1007/s10071-021-01487-3

Lesté-Lasserre, C. (2018, 4. toukokuuta). Study: Horses Prefer Food Rewards to Verbal Praise. https://thehorse.com/157596/study-horses-prefer-food-rewards-to-verbal-praise/

Onnelan eläimet (2021, 26. toukokuuta). Uskotko, että kehu on hevoselle hyvä palkkio ja riittää yksinäänkin? Jos uskot tai mietit, pitäisikö uskoa, tee seuraava koe: - Vie [Tilapäivitys]. Facebook. https://www.facebook.com/onnelanelaimet/posts/1907711326070185

Minkä verran hevonen jaksaa kantaa selässään? Minkä painoinen ratsastaja voi ratsastaa hevosella X? Nämä ovat ratsastusmaailmassa ikuisuuskysymyksiä, joihin jokaisella on oma vastauksensa. Toisilla on hevosilleen tarkka kilomäärä, minkä ratsastaja saa enintään painaa, toisille merkitsee enemmän ratsastajan taidot ja kehonhallinta kuin vaa'an numerot. Hankalaksi painokeskustelun tekee se, että paino on monelle herkkä aihe, josta ei saisi puhua. Siitä olisi kuitenkin hyvä keskustella ja ymmärtää painorajojen merkitys, koska kyseessä on hevosen hyvinvointiin vaikuttava asia. Tässä blogipostauksessa yritän omalta osaltani avata ratsastajan painoraja-asiaa tieteellisten tutkimusten pohjalta. Asiaa on nimittäin tutkittu jo jonkin verran, vaikka kovin kattavaa tutkimusta ei aiheesta vielä ole.

Yleisesti hevospiireissä hyväksytty painoraja on noin 15-20 prosenttia hevosen painosta. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että esimerkiksi Jimpan kokoisella lämminverisellä (paino 450+ kg) ratsastajan maksimipaino (20 % mukaan) olisi suunnilleen 90 kiloa ilman varusteita. Painorajakeskustelussa ei aina oteta huomioon varusteiden painoa, joka saattaa olla useita kiloja lisäpainoa (esim. lännensatulat voivat painaa jopa yli 20 kg!). Varusteiden paino kannattaakin muistaa laskea mukaan hevoskohtaista painorajaa selvittäessä, sillä se saattaa nostaa painoprosenttia merkittävästi. Wilkin ja muiden (2020) mukaan 20 prosenttia on kuitenkin havaittu vaikuttavan jo merkittävästi hevosen kehoon verrattuna 10 prosenttiin hevosen painosta, eli lienee turvallisinta pitää 20 prosenttia juurikin maksimina.

Eli ratsastajan olisi parempi painaa vain pieni osa hevosen omasta painosta. Mutta vaikuttavatko ratsastajan taidot painorajaan? Monien mielestä painolla ei ole niin paljoa väliä, jos kehonhallinta on hyvä. Hevosen kokoon suhteutettu korkeampi paino näyttäisi kuitenkin vaikuttavan hevoseen ratsastajan taidoista huolimatta. Painon merkitystä tutkittaessa ratsastajat on pyritty valitsemaan kokeeseen siten, ettei taidoissa ole suurta eroa. Esimerkiksi islantilaisessa kaksiosaisessa tutkimuksessa (Stefánsdóttir ja muut, 2017; Gunnarsson ja muut, 2017) koetilanne toteutettiin yhdellä ja samalla ratsastajalla ja painoa muutettiin lisäämällä ratsastajalle ja satulaan lisäpainoksi lyijyä. Tällöin ratsastajan taidot pysyivät samana, paino vain muuttui. Näissä tutkimuksissa painon lisääminen vaikutti hevosten liikkeisiin ja siihen, liikkuivatko ne aerobisella tasolla. Kun ratsastajan paino nousi yli 22 prosentin, hevoset siirtyivät anaerobiselle tasolle eli työskentely tapahtui hapettomasti, jolloin keho tuottaa maitohappoja, mikä taas johtaa lihasten jäykistymiseen.

Dysonin ja muiden (2019) tutkimuksessa painavimpien ratsastajien kanssa hevoset näyttivät enemmän merkkejä kivusta. Tällöin painoprosentti hevosen painosta oli hevosesta riippuen 24-27 prosenttia (varusteiden kanssa 25-29 %). On kuitenkin otettava huomioon, että painon lisäksi isokokoiset ratsastajat eivät pysty istumaan oikein liian pienessä satulassa, mikä vaikuttanee vähintään yhtä paljon hevosen liikkeeseen ja kivun ilmentymiseen. Dyson ja muut (2019) toteavatkin, että isotkin ratsastajat voivat ratsastaa, kunhan hevonen on tarpeeksi iso ja sillä on sekä hevoselle että ratsastajalle sopiva satula. Hankalaksi homman tekee se, että useilla hevosilla on suhteellisen lyhyt satulansija, jolloin selkään ei vain mahdu tarpeeksi isoa satulaa isommalle ratsastajalle.

On myös hyvä muistaa, että kun puhutaan painosta, jonka hevonen voi kantaa, silloin puhutaan normaalipainoisesta hevosesta. Ylipaino on nimensä mukaan normaalipainosta yli menevää, ylimääräistä painoa, joten lihaviin hevosiin ei voi suoraan hyödyntää samoja painorajoja kuin normaalipainoisiin. Ylipaino pitäisi laskea mukaan ratsastajan painoon, sillä hevonen joutuu kantamaan näitä ylimääräisiä kiloja jatkuvasti. Esimerkiksi 50 kg ylipainoa on jo 10 prosenttia keskikokoisen, 500-kiloisen hevosen painosta. Jos siihen lisätään 50 kg painava ratsastaja, on hevosen kantama painolasti jo 100 kiloa eli 20 prosenttia sen painosta. Sama pätee toisinkin päin, eli jos hevonen on laiha ja lihasköyhä, se ei pysty kantamaan samanlaista taakkaa kuin normaalipainoisena. Hevosen painon voi laskea esimerkiksi tällä sivulla. Kaikista tarkimman luvun saa kuitenkin vain punnitsemalla hevosen puntarilla.

Ratsastajan taitojen tai kehon koostumuksen sijaan eniten hevosen kantokykyyn vaikuttaa sen rakenne. Esimerkiksi Powellin ja muiden (2008) tutkimuksessa hevoset, joilla oli leveämpi lanne ja paksumpi sääriluun ympärys, pystyivät kantamaan painavampaa kuormaa. Säkäkorkeudeltaan isot mutta kevytrakenteiset hevoset eivät siis välttämättä pysty kantamaan yhtä painavaa ratsastajaa kuin jykevämmät, pienet hevoset. En kuitenkaan lähde tähän rakenneasiaan sen syvemmälle, koska uskon, että jo tässäkin tekstimäärässä on ihan riittävästi luettavaa useimmille. Alta löytyvät lähteet, joita tässä tekstissä olen hyödyntänyt. Niiden lähteistä löytyy vielä lisää luettavaa heille, joita kiinnostaa perehtyä asiaan syvemmin, joten tutkimukset kannattaa käydä tsekkaamassa! Tältä sivulta löytyy kätevä laskuri hevosen painorajaa varten, ja siinä otetaan huomioon sekä varusteiden paino että hevosen mahdollinen ylipaino.

Herättikö teksti ajatuksia, opitko uutta vai tuliko kerrattua jo opittua? Hevosen kuormankantokyvystä tarvitaan vielä lisää tutkimusta, jotta voidaan paremmalla varmuudella asettaa yleisesti hyväksyttyjä painorajoja. Nyrkkisääntönä voisi kuitenkin todeta, että vähempi parempi! 

Lähteet

Dyson, S., Ellis, A. D., Mackechnie-Guire, R., Douglas, J., Bondi, A., & Harris, P. (2019). The influence of rider:horse bodyweight ratio and rider-horse-saddle fit on equine gait and behaviour: A pilot study. Equine vet. Educ., 32(10), 527-539. doi:10.1111/eve.13085

Gunnarsson, V., Stefánsdóttir, G., Jansson, A., & Roepstorff, L. (2017). The effect of rider weight and additional weight in Icelandic horses in tölt: Part II. Stride parameters responses. Animal, 11(9), 1567-1572. doi:10.1017/S1751731117000568

Powell, D. M., Bennett-Wimbush, K., Peeples, A., & Duthie, M. (2008). Evaluation of Indicators of Weight-Carrying Ability of Light Riding Horses. Journal of Equine Veterinary Science, 28(1), 28-33. doi:https://doi.org/10.1016/j.jevs.2007.11.008.

Stefánsdóttir, G., Gunnarsson, V., Roepstorff, L., Ragnarsson, S., & Jansson, A. (2017). The effect of rider weight and additional weight in Icelandic horses in tölt: Part I. Physiological responses. Animal, 11(9), 1558-1566. doi:10.1017/S1751731117000556

Wilk, I., Wnuk-Pawlak, E., Janczarek, I., Kaczmarek, B., Dybczyńska, M., & Przetacznik, M. (2020). Distribution of Superficial Body Temperature in Horses Ridden by Two Riders with Varied Body Weights. Animals, 10(2), 340. MDPI AG. doi:http://dx.doi.org/10.3390/ani10020340

Tänään on taas se päivä vuodesta, jolloin kehittelen hevosystävällisen synttärikakun ja suuntaan Jimpan luo - nimittäin Jimpan syntymäpäivä!

Virallisesti hevoset täyttävät vuosia aina vuoden vaihtuessa, eli ensimmäinen tammikuuta, mutta minä tykkään viettää syntymäpäivää myös silloin, kun se oikeasti on. Jimppa syntyi 8.6.1999 ja täytti siis tänä vuonna jo huimat 22 vuotta!

Viimeisten vuosien aikana olen saanut opetella uudenlaista elämää seniori-ikäisen hevosen kanssa. Kun hevonen ei enää olekaan nuori, moni asia muuttuu sen mukana. Ruokintaan on pitänyt perehtyä entistä tarkemmin, hampaita hoitaa useammin, liikuntaa harrastaa sopivalla tavalla sopivan verran. On oikeastaan ollut jopa vaikeaa hyväksyä sitä, että ystävästä on tullut vanha. Ikääntyminen tapahtuu toisaalta niin huomaamattoman nopeasti mutta samalla niin pikkuhiljaa, ettei koko asiaa ehdi kunnolla sisäistämään!

Ikä on alkanut näkymään Jimpassa esimerkiksi valkoisina karvoina ympäri päätä ja lihasmassan vähenemisenä. Myös lisääntyneet hammasongelmat ovat yksi merkki ikääntymisestä. Samalla, kun juhlistan taas uutta ikävuotta, tiedän, että tulevia vuosia on aina vain vähemmän jäljellä. On tukalaa ajatella, että vuosia voi olla jäljellä vielä miltei kymmenen tai ei edes yhtä. Sellaista elämä vanhenevan hevosen kanssa on. Tietää, että aikaa on rajallisesti, mutta ei tiedä, kuinka rajallisesti.

Mutta ei mennä sen enempää asioiden edelle. Tänään Jimppa oli se sama iloinen Jimppa, joka haluaa touhuta mitä tahansa ja näyttää kaikki temppunsa ja oppia uusia. Tallissa se sai syntymäpäiväkakkunsa, joka oli pellava-greenmixpuuro porkkanatikuilla ja voikukilla höystettynä. Sen jälkeen letitin ruunan harjan, ja se torkkui käsittelyn ajan. Yritimme harrastaa edes vähän liikuntaa ylittämällä puomeja kentällä, mutta ei siitä tullut mitään, kun aurinko porotti tulikuumana ja paarmat kiusasivat. Se huono puoli tummassa hevosessa on, että kaikki ötökät rakastavat tummia hevosia. Ja koska Jimppa on tallin ainoa tumma, se saa osakseen varmaan 99 prosenttia koko alueen ötököistä...

Tallissa Jimppa sai vielä kevyesti maustetun veden, kutiavan hännän pesun ja rutiinitoimenpiteen eli hampaiden huuhtelun. Sitten se pääsi takaisin laitumelle seepraloimeen ja kärpäshuppuun sonnustautuneena. Veikkaan, että syntymäpäivä oli ruunan mielestä oikein kiva, kun sai viettää aikaa ruoan merkeissä!

Vielä ennen 2010-lukua oli yhä aika tavallista, että hevosen hampaat raspasi kengittäjä tai tallinomistaja. Tai ainakin minun hevospiireissäni se oli tavallista, eikä oikeista hammaslääkäreistä ollut tietoakaan. Nykyään puoskarityyliä ei kai enää tapaa juuri ollenkaan, tai ehkä olen vain omassa kuplassani näin kokenut. Toivon ainakin, että jokainen hevosenomistaja jo ymmärtää, ettei hampaita kannata sörkkiä ilman ammattitaitoa.

Jimpan vanhetessa hammastarkastukset ovat lisääntyneet. Ennen suuhun tsekattiin ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään, mutta nykyään vähintään kaksi kertaa vuodessa on ihan must. Lyhyessäkin ajassa suussa ehtii tapahtua vaikka mitä!

Eilen Jimpalla oli jo vuoden toinen hammastarkastus. Sitä ennen suuhun katsottiin rokotuksen yhteydessä tammikuussa. Olin huomannut sen välillä pudottelevan pureskeltua heinää suustaan, mikä on yksi selvä merkki hammasongelmista, ja ajattelin diasteemojen alkaneen vaivata. Jimpalla on siis kaksi diasteemaa, pienempi ja isompi, takana ylähampaissa. Viime tsekkauksessa sovittiin, että yritän pitää diasteemat puhtaina huuhtelemalla suuta säännöllisesti, mutta jos siitä ei olisi apua, pitäisi ainakin isompi paikata. Olin siis harmissani, että yrityksestäni huolimatta huuhtelu ei ollut tuottanut toivottua tulosta.

Yllätys olikin suuri, kun eläinlääkäri kehui diasteemojen näyttävän jo paremmilta. Rehua oli vielä jäänyt niihin jumiin, mutta molemmat olivat lähteneet paranemaan. Vaikutti siltä, että olimme kaikki asiasta aika yllättyneitä, positiivisesti tietenkin! Oli helpottavaa kuulla, että olin tehnyt jotain oikein. Samalla kuitenkin ihmetytti, miksi Jimpalla niin selkeästi oli näkynyt hammasongelman merkkejä, jos diasteemat eivät sitä niin vaivanneetkaan.

Tähän sain vastauksen, kun eläinlääkäri huomasi yhden etuhampaan ulkoreunan murtuneen. Itse huolestuin heti siitä, pitäisikö hammas poistaa, mutta eläinlääkäri ei nähnyt poistolle syytä, kun hammas oli muuten kunnossa. Hän irrotti parhaansa mukaan murtuneen osan jäänteet ja puhdisti kolon. Se oli todella kipeä, eikä paikallispuudutuskaan rauhoituksen lisäksi peittänyt kipua. Eläinlääkäri varoitti, että murtumakohta saattaa tulehtua, mutta hyvässä tapauksessa ei. Parhaimmassa tapauskessa se jopa sulkeutuisi itsestään, mutta se vaikutti jokseenkin epätodennäköiseltä.

Kuva v. 2020

Tunsin itseni tyhmäksi, kun en ollut huomannut murtumaa ollenkaan, vaikka säännöllisesti katsoin suuhun hampaita huuhdellessa. Toisaalta en ollut ennen nähnyt murtunutta hammasta, joten en ehkä olisi sitä osannut tunnistaakaan. Olin kuitenkin huomannut, että noin viikon verran Jimppa oli suhtautunut riimuun eri tavalla kuin normaalisti. Tavallisesti se työntää päänsä riimuun itse, mutta nyt se oli vaikuttanut välttelevän sitä, vaikka antoikin laittaa riimun päähän. Ajattelin, että joko diasteemat tuntuivat niin ikäviltä, tai sitten se oli saanut riimusta esimerkiksi sähköiskun jonain kertana ja oli siksi niin epäileväinen. Murtunut hammas selittää tämänkin, sillä varmasti on tuntunut ikävältä, kun riimu on osunut kipeään kohtaan sitä laitettaessa.

Sellaista tällä kertaa, sekä hyviä että huonoja uutisia. Vaikka huonot uutiset eivät onneksi olleet niin kamalan huonoja. Lisäongelmia tuottaa toki myös se, että ikääntyessään hevosen hampaat alkavat olemaan loppusuoralla, minkä takia niitä ei enää hirveästi voi raspata. Hevosten hampaat siis puhkeavat läpi elämän ja kuluvat syödessä, joten vanhoilla hevosilla hampaat voivat kulua loppuun. Sopiva ruokinta, säännölliset hammastarkastukset ja omatoiminen seuranta ovatkin tärkeitä asioita muistaa vanhenevien hevosten kanssa.

Näin etäaikana erilaiset webinaarit ja verkkoluennot ovat yleistyneet valtavasti. Ainakin itselleni tämä on ollut mahtava muutos, sillä monesti kiinnostavat luennot ovat olleet pitkän matkan päässä. Nyt luennoille pääsee osallistumaan omalta kotisohvaltaan ja parhaimmassa tapauksessa ne voi kuunnella tallenteina just silloin, kun itselle parhaiten sopii!

Ongelmaksi on monelle osoittautunut se, että tapahtumat tulevat tietoon vasta jälkikäteen. On ärsyttävää, jos kuulee vasta myöhemmin, että pari viikkoa sitten järjestettiin mielenkiintoinen webinaari. Näin on käynyt minullekin, ja siitäpä ajatus tähän blogipostaukseen lähtikin. Haluan jakaa teille omat vinkkini ja tärkeimmät kanavani suomenkielisten webinaarien ja verkkoluentojen löytämiseen.

Hevosalan kurssit, luennot ja koulutukset (FB-ryhmä)

Jos käytät Facebookia, kannattaa tämä ryhmä ottaa seurantaan. Täällä mainostetaan niin verkossa kuin livenä pidettäviä luentoja ja kursseja

Kpedun Tietolinkki-hanke

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tiedonvälityshankkeessa on järjestetty useampia hevosalaan liittyviä luentoja, joista ainakin osasta löytyy tallenne tai pdf-aineisto. Tällä hetkellä sivuilla ei näytä olevan tulevia tapahtumia, mutta kannattaa pitää tapahtumasivua silmällä, jos ilmaiset hevosalan luennot kiinnostavat.

SRL:n tapahtumakalenteri

Ei ehkä kaikista tuntemattomin paikka, mutta silti hyvä mainita, jos joltakin on päässyt unohtumaan ratsastajainliiton kalenteri! Sieltä löytyy ensi kuulle useampi verkkoluento, jotka eivät paljoa maksa. Tässä samassa kohdassa voisi mainita myös SRL:n jaostojen omat sivut ja kalenterit, joista saattaa löytyä tapahtumia, joita SRL:n kalenterissa ei ilmoiteta.

Hevosjalostusliitot (myös FB)

Hevosjalostusliittojen kalentereita kannattaa pitää myös silmällä. Esimerkiksi kevään aikana pyörinyt ruokinnan webinaarisarja oli hevosjalostusliittojen ja St. Hippolytin yhteistyössä järjestämä. 

Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä:

someverkosto

Sosiaalisessa mediassa törmää monesti kiinnostaviin luentoihin, joista ei muutoin ehkä olisi ikinä tullut kuulleeksi. Tämän kanavan käyttöä hankaloittaa toki se, että pitäisi ensiksi löytää ne käyttäjät, jotka jakavat tällaisia tapahtumia somessa. Itse yritän muistaa jakaa vastaan tulevia kiinnostavia luentoja ja kursseja Instagramissa, mutta aina ei muista tai ehdi. Kursseista, luennoista ja koulutuksista kiinnostuneiden käyttäjien tilejä kannattaa siis seurata, mutta somesta löytyy paljon myös tapahtumia järjestävien tahojen tilejä.

Näistä kanavista olen itse löytänyt suurimman osan hevosalan webinaareista. Välillä niihin törmää ihan vahingossa, kun algoritmi nostaa esille tulevia tapahtumia Facebookissa. Ulkomaisia webinaareja löytyy varmasti vielä runsaammin, mutta niihin en ole vielä perehtynyt. Toivottavasti näistä sai irti jotain hyötyä, ja jos teillä on muita hyviä kanavia tähän tarkoitukseen, kertokaa toki kommenteissa!

Osallistuin viime viikolla pidettyyn omatoimisen hevoshieronnan webinaariin, jonka järjesti Hevoshieronta.netin Heidi Nordman. Olen jokunen vuosi sitten käynyt hevoshieronnan päiväkurssin, joten oli hyvä (ja aikakin) kerrata perusasioita! Webinaarissa käsiteltiin muun muassa hevoshieronnan tarjoamia hyötyjä, milloin ja millaiselle hevoselle omatoimista hierontaa voi tehdä ja milloin paikalle kannattaa kutsua ammattilainen. Tässä postauksessa jaan muutamia asioita, jotka jäivät itselle päällimmäisinä mieleen!

Omatoiminen hevoshieronta sopii terveille, aikuisille hevosille, niin harraste- kuin kilpahevosillekin. On kuitenkin tilanteita, jolloin hierontaa ei suositella tehtäväksi omatoimisesti eikä ammattilaisen toimesta. Jos hevosella on esimerkiksi kuumetta, ihotulehdus, akuutti vamma, se on tiineenä ensimmäisellä neljänneksellä tai se on juuri rokotettu, ei hevosta pidä hieroa.

Omatoimisen hevoshieronnan hyödyt

Omatoiminen hevoshieronta tarjoaa hevoselle sekä omistajalle useita hyötyjä. Sen avulla voi seurata hevosen hyvinvointia: esimerkiksi turvotus tai lämpöerot kehossa voivat kertoa ongelmista. Muutokset lihaksistossa ja kehossa ylipäänsä on hyvä pistää merkille mahdollisimman ajoissa, jotta alkaviin ongelmiin voidaan puuttua nopeasti. Omatoiminen hieronta lisää aineenvaihduntaa, mikä tehostaa suoliston toimintaa ja kuona-aineiden poistumista. Se myös rentouttaa hevosta ja tukee näin hevosen palautumista.

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä hyötynä: hieromalla omaa hevostaan oppii samalla tuntemaan hevosensa ja sen koko kropan paremmin, minkä lisäksi se myös vahvistaa tunnesidettä hevosen ja ihmisen välillä.

Ammattilaisen tekemän hieronnan tarkoituksena on huoltaa lihaksia ja kehoa ylipäätään, kun taas omatoiminen hieronta on pääasiassa kevyttä, rentouttavaa toimintaa (molemmille osapuolille). Omatoiminen hieronta ei koskaan korvaa ammattilaisen tekemää lihashuoltoa, vaan ensisijaisesti kannattaa aina pyytää ammattilainen paikalle. Omatoimisella hieronnalla voi sitten hierontojen välissä ylläpitää ja seurata hevosen hyvinvointia.

Omatoimisen hevoshieronnan työkaluna palpointi

Palpointi eli käsin tunnustelu on ehkä itsestäänselvä asia, mutta monelta sen tärkeys saattaa silti unohtua. Eli hevosen keho käydään läpi käsin, tunnustellaan mahdollisten lämpöerojen, nestekertymien, kipukohtien ja muiden merkkien osalta. Palpoidessa hevosen reaktiot kosketteluun kannattaa huomioida, nekin voivat kertoa mahdollisista ongelmista.

Palpoinnin pääsäännöt:

• Palpointi kannattaa pääasiassa tehdä karvan myötäisesti. 
• Ote on jämäkkä ja tiivis, ei liian kova muttei turhan kevytkään.
• Käytä molempia käsiä, toinen voi olla vain paikoillaan ns. turvakätenä.
• Keskity palpointiin ja hevoseen.
• Käy läpi koko hevonen kauttaaltaan.
• Kirjaa huomiot ylös jonnekin.

Säännöllinen palpointi voi auttaa huomaamaan alkavat ongelmat jo hyvissä ajoin! Hevosen voi tunnustella läpi viikoittain tai parikin kertaa viikossa. Kaikenlaiset huomiot kannattaa kirjata ylös ja kuviakin voi ottaa, jotta myöhemmässä vaiheessa voi verrata tilannetta aiempaan.

Webinaarissa nousi monella esille huoli siitä, että voiko omatoimisella hieronnalla tehdä hevosen hyvinvoinnille hallaa. Ongelmia voi aiheutua hieromalla väärään aikaan, väärällä tavalla ja/tai liian voimakkaasti. Kuitenkin jos hierontaa tekee terveelle hevoselle kohtuullista voimaa käyttäen ja hevosen reaktioita seuraten, ei käsivoimin hevosta saa rikottua. Palpointi on turvallinen tapa harjoitella hierontaa ja tutustua hevoseen, vaikka tietotaitoa ei vielä olisikaan kovin paljon. Jos palpointi jännittää, voi sitä harjoitella ensiksi vaikka itsellään, jotta oppii sopivan jämäkän otteen ennen hevoseen siirtymistä.

Muistaako kukaan, kuinka pari vuotta sitten päätin aloittaa Jimpan uudelleenkouluttamisen ajoon? Kirjoitin vuonna 2018 aiheesta ensimmäisen osan, jossa projekti lähti käyntiin paikallaan seisomisen harjoittelusta. Tämän ykkösosan pääsee lukemaan tästä linkistä!

Uudelleenkoulutusprojektin päivittäminen jäi pitkäksi aikaa, mutta nyt halusin jakaa väliaikatietoja meidän kärryttelyn tilanteesta! Edellisessä paikassa asuessamme emme ajaneet kuin pari kertaa kokonaisen vuoden aikana, koska alueella ei ollut meille sopivia ajoreittejä. Jatkoimme kuitenkin kärryjen kanssa paikoillaan olon harjoittelemista ja käynnistä pysähtymistä äänellä. Nykyiseen paikkaan muutettuamme myös ajoreitit lisääntyivät huimasti, joten kärryt ovat taas päässeet säännöllisemmin käyttöön.

Eilen sainkin nauttia meidän kärrytreeniemme hedelmistä kunnolla ensimmäistä kertaa. Lähdimme toisen ratsukon kanssa maastolenkille ajaen - asia, mitä en muista tehneeni koskaan ennen Jimpan kanssa! Tai no, kerran aiemmin kävimme saman ratsukon kanssa kärryiltä käyntilenkin, mutta siinäpä ne kerrat sitten ovatkin. Jimppa veti maaston taitavasti, vaikka näimme matkalla useamman traktorinkin. Mutta kaikista positiivisimmin yllätyin, kun otimme ravia: Jimppa hölkkäsi rennon letkeästi kaverin ravatessa perässämme, eikä vauhti kasvanut ollenkaan! Aiemmin Jimpan kanssa saattoi ravata jonkun aikaa mukavassa tahdissa, mutta jossain vaiheessa vauhti alkoi aina lisääntymään liiaksi, jolloin jarrutusmatka piteni samaa tahtia. Tällä kertaa hölkkäsimme pitkän pätkän tasaista vauhtia, ja ravista käyntiin siirtyminen onnistui pelkällä äänellä. Itse asiassa en ehtinyt edes sanoa "prr" loppuun, kun Jimppa jo jarrutti miltein pysähdyksiin asti. Kaiken lisäksi kotiin päin ei tarvinnut kiirehtiä ollenkaan, vaan kotimatka sujui rauhallisesti käynnissä. Nelitahtisessa sellaisessa.

Voisi siis sanoa, että projekti ex-ravurista hyvän mielen kärryttelijäksi on suoritettu loppuun, mutta asia ei ihan vielä ole niin. Vaikka Jimppa onkin rauhoittunut kärryjen edessä valtavasti, ei kaikkia ongelmakohtia ole vielä selätetty. Esimerkiksi pysähtyminen kesken lenkin ei vielä onnistu joka kerta ja kotiin päin ravatessa vauhti lähtee yhä herkästi kasvamaan.

Ensimmäisen osan jälkeen jatkoimme paikallaan seisomisen ja pysähtymisen harjoittelua mieheni avustamana. Koska käyn tallilla useimmiten yksin, oli kuitenkin tärkeää harjoitella näitä asioita myös itsenäisesti. Alkuun treenasinkin Jimpan kanssa kentällä kärryt perässä sitä, että se pysähtyi äänivihjeestä minun kävellessäni vierellä. Siitä pidensin paikallaanoloaikaa siihen asti, että pystyin nousemaan rauhassa kärryille Jimpan odottaessa.

Ensimmäisillä maastolenkeillä mieheni oli mukana, jotta palkitseminen olisi helpompaa. Harjoittelimme ensiksi pysähtymistä käynnistä ja jompi kumpi meistä kävi palkitsemassa onnistuneesta pysähdyksestä. Kun tämä sujui, aloimme harjoittelemaan ravista käyntiin siirtymisiä. Naksutinkoulutus on ollut tässä projektissa todella hyödyllinen metodi! Pelkän negatiivisen vahvsteen, eli paineen ja sen poiston, avulla samanlaista kehitystä tuskin olisi tapahtunut, niin tiukassa olivat entisen elämän opit Jimpan mielessä. Ja ovat varmasti vieläkin jollain tasolla.

Aloitan yleensä kärrylenkit sillä, että ennen tallipihasta lähtöä muistuttelen mieleen paikoillaan olon taitoa. Olen huomannut, että näin Jimppa asennoituu kärryttelyyn alusta asti rennommin. Jos olen yksin liikenteessä, en usein keskeytä lenkkiä tulemalla pois kärryistä palkitsemaan Jimppaa, vaan silloin palkitseminen tapahtuu paineen poistolla ja ääneen kehumalla. Se ei toki ole hevoselle yhtä palkitsevaa, mutta yritän kuitenkin pitää lenkit myös tehokkaina, jotta Jimppa pysyy fyysisestikin hyvässä kunnossa. Loppumatkasta taas harjoittelemme pysähtymisiä ja paikoillaan odottamista, ja silloin sahaan kärryjen ja Jimpan väliä tai kävelen vierellä. Tämän olen todennut hyväksi taktiikaksi varsinkin talvella, kun istuessa tulee kylmä. 😄

Suunnilleen näin olemme päätyneet tähän pisteeseen, jossa Jimppa kävelee rauhassa, ravaa jo pitempiä pätkiä innostumatta liikaa ja malttaa usein pysähtyäkin kesken lenkin. Uudelleenkoulutukseen on liittynyt myös uudelleentotutus varusteisiin, sillä valjastaessa Jimppa näytti yleensä nyrpeää naamaa. On paljon kivempi lähteä lenkille, kun hevonen on alusta asti hyvällä mielellä! On ollut myös silmiä avaavaa huomata, ettei valjastaessa jälkeen jää enää höyryävää jännäkakkakasaa. Se oli joitakin vuosia sitten jokakertainen tapahtuma, ja tuntui jotenkin niin normaalilta, etten osannut edes kyseenalaistaa sitä.

Mitä asioita harjoittelemme seuraavaksi?

Seuraavaksi pitäisi saada lisää rutiinia kärryttelyyn. Haluaisin pyrkiä ajamaan vähintään kerran viikossa, mutta koska kärryttely vaatii hieman muita liikutustapoja enemmän aikaa, edes kerta viikkoon ei aina onnistu. Tämä on lähinnä oma vikani, koska olen niin hidas valjastamaan, että siihen pitää aina varata vähän ekstra-aikaa. Voisi kuvitella, että näiden vuosien aikana olisin oppinut valjastamaan parissa sekunnissa vaikka silmät kiinni, mutta ei...

Pysähtymistä harjoittelemme yhä. Se onnistuu hyvissä olosuhteissa jo oikein mukavasti, mutta jos tilanteeseen lisätään häiriötekijöitä (esim. autoja, muita hevosia), rauhallinen paikoillaan olo ei vielä onnistu. Jossain vaiheessa haluaisin ottaa mukaan reippaampaa ravia, kunhan ensiksi saadaan lisää varmuutta rauhalliseen hölkkään. En nyt tarkoita mitään hiittejä kuitenkaan, onhan kyseessä 22-vuotias seniorihevonen, mutta vähän reippaampaa liikettä ilman huolta siitä, saako hevosen tarvittaessa heti pysähtymään.

Toisaalta, vaikka emme koskaan menisi kärryiltä kuin käyntiä ja vähän mummohölkkää, ei se haittaisi. Jimppa on elämänsä aikana juossut niin paljon kärryjenkin edessä, että näin ehtoopuolella ei ole mikään pakko enää lähteä siihen. Reippaampia vauhteja voidaan ottaa selästä käsin tai vaikka irtona juosten, ja pitää kärryttely rauhallisen liikkumisen muotona. Katsotaan, miten asiat edistyvät - mikään kiire meillä ei minnekään ole.

Loppuun vielä video alkuvuoden kärryajelusta.