Lauantaina 8.6. Jimppa täytti vuosia. Ruuna on jo 25-vuotias! 💛 Pakko myöntää, etten olisi uskonut, että ensihevoseni olisi kanssani vielä näin reilusti yli parikymppisenä. Toisaalta, eipä sitä tullut mietittyä silloin, kun Jimppa minulle tuli. Sitä vain eli hevosenomistajan arkea siinä hetkessä ja toivoi, että yhteisiä vuosia olisi luvassa mieluummin enemmän kuin vähemmän.

Jimpan 25-vuotissynttäreitä vietettiin tavalliseen tapaan. Otimme synttärikuvia ja Jimppa sai herkutella heinäpelletti-mash-vedellä, porkkanoilla ja korvarapsutuksilla. Vähän puolivahingossa varasin sille pitkästä aikaa hieronnan ensi viikolle, eli periaatteessa se sai sen synttärilahjaksi. Viime hieronnasta onkin jo... en itse asiassa muista, mutta vuosia kuitenkin. Eli tekee varmasti hyvää! Puolisoni naureskeli, että edelleenkin hevoselle voin kyllä varata hierojan, mutta omien jumieni kanssa tyydyn vain valittamaan epämukavaa oloa. No, olen kyllä kypsytellyt ajatusta hierojalle menosta jo melkein varaukseen asti, varsinkin kun työpaikkani alkoi juuri tarjoamaan uutta hierontaetua, joten eiköhän pian ole minunkin vuoroni.

Jimppa on saanut itselleen pitkästä aikaa läheisen kaverin, mikä on ollut ihanaa. Sen pihatossa on tällä hetkellä kaksi tammaa, joista toinen on aivan rakastunut vanhaan papparaiseen. Se kohtelee Jimppaa niin äidillisesti, että välillä ihan naurattaa, kun vien Jimpan takaisin pihattoon ja tamma odottaa portilla kärsimättömästi höristen. Eilenkin synttäreiden vieton jälkeen, kun palautin Jimpan takaisin pihattoon, tamma tuli heti Jimpan luokse ja höristen nuuhkutteli Jimppaa pitkän aikaa. Jimppa ei ole ihan näin läheisyydenkaipuinen, mutta on kuulemma rapsutellut tamman kanssa ja ne mahtuvat hyvin syömään samalta kasalta. Tamma myös väistää Jimppaa, mikä on Jimpan kaltaisen pahnan pohjimmaisen mielestä mahtava juttu.

Meillä menee siis aika hyvin juuri nyt. Jimpalla on iso laidun syötävänä, pihattoon pääsee ötököitä ja kuumuutta pakoon ja ystäviäkin löytyy. Meillä on myös ihanat metsäpolut aivan tallin vieressä, vaikka nyt hyttysten takia sinne ei tee mieli lähteä varsinkaan iltaisin. Koppakärrytkin saimme edelliseltä tallilta uudelle, kun vanhempani teivät viikonloppureissun pakullaan tänne etelään. Vielä ne eivät ole päässeet täällä käyttöön, mutta eiköhän me tänä kesänä kärrytellä.

Toivotan oikein hyvää syntymäpäivää parhaalle seniori-Jimpalle 💙 Toivottavasti laidunkausi jatkuisi pitkälle syksyyn, niin Jimppa saisi nauttia kesäelämästä mahdollisimman kauan!

Viimeisimmän blogipostauksen jälkeen pyörät lähtivät pyörimään ja asiat tapahtumaan. Olin jo alkuvuodesta heittänyt verkkoja vesille ja lähtenyt alustavasti kyselemään pihattopaikkoja alueeltani. Halusin kartoittaa vaihtoehtoja ilman kiirettä, vaikka samalla takaraivossa kolkuttelikin tieto siitä, ettei tätä kannattaisi kovin kauaksi tulevaisuuteen siirtää. Löysinkin sopivalta vaikuttavan pihattopaikan naapurikunnan puolelta suhteellisen nopeasti. Kaikki vaikutti hyvältä niin minun kuin Jimpankin osalta, mutta silti pohdin valintaani pitkään ja hartaasti. Pohdinnan tuloksena päädyin irtisanomaan vanhan paikan ja ilmoittamaan uudelle tallille, että muuttaisimme sinne mielellämme. Siitä seurasi reilun kuukauden verran huolehtimista aikataulujen ja kyydityksen suhteen - eikä ihan turhaan, sillä vielä kahta päivää ennen muuttoa olimme ilman kuljetuskoppia!

Meillä oli epäonnea matkassa trailereiden kanssa, sillä alun perin muuttomatkalle oli tarkoitus lainata entisen tallikaverin koppia, jota olimme käyttäneet kerran aiemminkin. Koppiin tuli kuitenkin vika edellisellä viikolla, jota ei näin tiukalla aikataululla ehtinyt korjata. Pienen kyselykierroksen jälkeen löysimme sen tilalle toisen kopin, mutta kun muuttoon oli enää kaksi päivää, saimme tietää, ettei tämäkään koppi ollut käyttökunnossa. Voin sanoa, että hiukan oli stressikäyrä koholla tässä vaiheessa! Sain entisiltä tallikavereilta vinkkejä muista trailereista, mutta äitini keksi kysyä entiseltä valmentajaltani koppia vuokralle ja kaikeksi onneksi se olikin muuttoviikonlopulle vapaana. Jes, muutto onnistuisi suunnitellusti!

Matkustin edellisenä päivänä tallille pakkaamaan Jimpan omaisuutta valmiiksi seuraavan päivän muuttoa varten. Taas sain huomata, että tavaraa on kertynyt vuosien varrella ihan hirveästi. Pahinta on, ettei noista tavaroista suurinta osaa tule edes käytettyä. Mitä esimerkiksi teen neljällä satulahuovalla, kun en ratsasta? En mitään, mutta tavaroiden myyminen tai kierrättäminen vaatisi ihan liikaa laiskalta ihmiseltä, joten on vain huomattavasti helpompi pakata kaikki mukaan ja änkeä ne vuorostaan johonkin uuden tallin nurkkaan pölyttymään. Ja näin myös tehtiin.

Vaikka tavaraa oli paljon, saimme sen kaiken mahtumaan pakettiauton kyytiin. Ongelmaksi muodostuivat koppakärryt kilometriaisoineen - ne eivät mahtuneet muuttokuormaan mitenkään päin. Kärryt jäivät siis odottamaan seuraavaa reissua, mikä ei haitannut, sillä tähän aikaan vuodesta kärryttely on usein enemmän tai vähemmän tauolla pohjien kunnon vuoksi. Ja muutenkin uudessa paikassa maastoihin on parempi tutustua ensiksi maasta käsin, ettei tule ajaneeksi kärryjen kanssa hankalaan paikkaan.

Meitä odotti tallissa ihana läksiäislahja 💛

Sitten itse muuttopäivään: ajokeli oli onneksi oikein hyvä, vain perillä kohteessa satoi. Jimppa lastautui hyvin, muttei mennyt ykkösellä sisään, vaan mietti hetken lastaussillan edessä. Jälkeenpäin huvitti, että koin lastauksen epäonnistuneeksi, kun siihen kului aikaa 30 sekunnin sijasta noin kolme minuuttia. Todellisuudessa lastaus ei siis ollut lainkaan epäonnistunut, vaan Jimppa kiipesi kyytiin rauhallisesti ja jäi rentona koppiin. Jimppa matkusti täysin au natural - ilman loimea tai kuljetussuojia ja korvat auki. Ennen muinoin puin sille aina kuljetussuojat jalkaan, mutta olen huomannut, että meidän tilanteessa niistä on useimmiten ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Tai ehkei niistä sinänsä haittaa ole ollut, mutta lisäarvoa niillä on plus-miinus nolla meidän kokemuksella.

Matka kesti reilu viisi tuntia yhdellä tauolla. Taukopaikalla tsekkasimme, että Jimpalla oli kaikki hyvin ja tarjosimme juotavaa. Jimppa söi tyytyväisenä heinää koko matkan, mutta juoma ei oikeastaan maistunut. Se tunnisti taukopaikalla autoni, kun ajoin yhdistelmän viereen, ja hirnui kopin avoimesta sivuovesta minulle. Edelleenkin minusta on niin hassua, miten hyvin hevoset tunnistavat ihmisensä auton!

Perillä Jimppa sai huilata pitkän matkan jälkeen tyhjillään olevassa karsinassa. Heinä maistui uudessa paikassa heti oikein hyvin ja ruuna oli yllättävän rauhallinen yksin tallissa. Karsinan ikkunasta tosin näki toisen hevosen, joka varmasti toi lisäturvaa. Puin Jimpalle sadeloimen ja heijastinriimun, ja se oli valmis ulostautumaan tallista pihaton puolelle. Sää oli inhottava, satoi aika reilusti, mutta reippaasti me ihmiset jäimme katselemaan lauman tutustumista. Jimppa on hyvin kohtelias ja herkästi muita väistävä laumalainen, joten laumaan lasku sujui kuten aina: Jimppaa juoksutettiin jonkun aikaa ympäri tarhaa, kunnes ketään ei enää kiinnostanut. Oli mielenkiintoista seurata Jimpan toimintaa, sillä vaikka yksi lauman hevosista sitä yritti saada jatkuvasti juoksemaan, oli Jimpalla myös omat hommat menossa. Se kiersi ensitöikseen koko ulkoalueen reunat läpi nähdäkseen, missä uuden tontin rajat kulkevat, eikä antanut vieressä, perässä ja ympärillä hihhuloivan laumakaverin juuri häiritä.

Muutto sujui siis oikein hyvin! Taas tuli todettua, että ihan turhaan stressasin Jimpan puolesta koko asiaa. Toki näin isot muutokset ovat vaikeita hevosille, mutta hevoset ovat myös hyvin sopeutuvaisia eläimiä. Ihanaa, että pääsen nyt taas säännöllisesti puuhailemaan Jimpan kanssa ja talleilemaan - olihan sitä jo ikävä! Alta pääsee katsomaan muuttoviikonlopusta myös videomuotoisen päivityksen.

(Joo, joulu meni jo, mutta tätä kuvaa ette vielä ole nähneet täällä blogin puolella!)

Kirjoitan tätä junassa. Olen kotimatkalla tallilta ja aivan poikki, koska olen kävellyt yli 20 000 askelta ja noussut aamukuudelta. Onneksi pääsen kotiin vielä tämän vuorokauden puolella, vaikka läheltä liippaa! (Jälkikirjoitus: olin kotona 23.30, eli reilusti vielä saman vuorokauden puolella)

Loppuvuosi 2023 toi mukanaan isoja muutoksia. Muutimme puolisoni kanssa pääkaupunkiseudulle, mikä on ollut tavoitteenamme jo monta vuotta. Tausta-ajatuksena muutolla on ollut niin työmarkkinat kuin sekin, että lähempänä Helsinki-Vantaata välimatka puolisoni perheeseen lyhenee lähes neljällä tunnilla suuntaansa. Se on jo sellainen määrä, joka tuntuu, kun kahdeksan tunnin lennon jälkeen ei tarvitsekaan istua junassa vielä useampaa tuntia! Muutto tuli eteen kuitenkin sen verran nopeasti, että en ollut ehtinyt miettiä Jimpan sijaintia vielä ollenkaan. Toki sen miettiminen etukäteen olisi muutenkin ollut vaivalloista, kun en olisi päässyt katsomaan vaihtoehtoja paikan päälle tai tiennyt edes sitä, mistä päin etsiä.

Reilun kuukauden olemme siis eläneet Jimpan kanssa kaukosuhteessa. Se on sujunut ihan hyvin, koska  tallinomistaja on pitänyt Jimpasta huolta - muuten tästä ei varmastikaan olisi tullut yhtään mitään! Jimppakin on ollut ihan tyytyväinen eläessään hevoselämäänsä pihatossa, laumassa, vapaalla heinällä. Mitäpä muuta hevonen tarvitsisikaan? No, Jimpan tapauksessa puuhaileminen ihmisen kanssa on sille palkitsevaa ja se haluaa myös ihmisen huomiota, vaikka muuten sillä onkin kaikkea, mitä hevonen tarvitsee.

Tiedän, ettei tämä (Jimpan jääminen nykyiseen paikkaan) ole kestävä ratkaisu, ja mielessäni se onkin alusta asti ollut vain väliaikaista. En pysty tässä tilanteessa käymään tarpeeksi usein tallilla palamatta loppuun jossain vaiheessa, eikä Jimppa tule pysymään kunnossa ilman, että käyn säännöllisesti. Samalla kuitenkin pelottaa, miten Jimppa selviäisi muutosta; matka on pitkä ja Jimppa jo vanha, eikä enää elämänsä parhaimmassa kunnossa. Muutto on hevoselle aina stressaavaa, kun tuttu lauma ja tuttu ympäristö vaihtuu. Hevonen on kuitenkin myös sopeutuvainen, vaikka siinä voi vierähtää pitkäkin aika. Sekin pelottaa, että mitä jos muutan Jimpan paikkaan, joka paljastuukin huonoksi meille molemmille? Haluaisin olla varma, että tuleva paikka olisi Jimpalle sopiva (ja myös minulle, mutta minä pystyn helpommin tottumaan huonompaankin), mutta sitä ei oikein voi etukäteen ennustaa. Erityisesti lauman kanssa voi aina mennä kummin vain, hevoset tulevat hyvin juttuun tai eivät tule toimeen ollenkaan, eikä sitä voi päälle päin varmasti tietää.

Toinen mietittävä asia on tietenkin raha. Etelä-Suomessa kaikki on kalliimpaa, ja se pätee erittäin hyvin myös hevosiin. Olen ollut onnekas, kun olen aina voinut pitää Jimppaa suhteellisen edullisesti. En ole kaivannut maneesitallia tai hulppeita puitteita, joten tallipaikkojen hinnat ovat pysyneet hyvin maltillisina. Myös  kengitykset ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta olleet aina alta satasen, mikä on nykyään harvinaisen edullista. Näihin hintoihin tottuneena vähän hirvittää, kun kaikki hevosiin liittyvät asiat maksavat tuplat siitä, mitä olen itse täällä päin maksanut. 

Joku voisi tokaista, että onko mitään järkeä maksaa sellaisen hevosen eloa, jolla ei edes pysty enää harrastamaan. Sille jollekin vastaisin, että ehkä ei, mutta minun mielestäni myös vanhat hevoset ansaitsevat elää, vaikkei niillä ole enää työtä. En omista hevosta vain siksi, että voisin käyttää sitä. Ei kukaan ihmettele koirien ja kissojenkaan kohdalla, miksi joku omistaa eläimen, jolla ei tee mitään. Se eläin on se juttu minulle. Varsinkin näin pitkän kavioliiton jälkeen, kun on luonut vuosien saatossa ihan omanlaisensa suhteen hevoseen, tuntuisi karmealta vain olla tyyliin "olet minulle hyödytön, joten heippa!" ja heittää kaikki se vuosien työ, mitä hevosen tuntemaan oppiminen ja yhteiset kokemukset ovat vaatineet, roskakoriin.

Tällaisella asialla rikon lähes vuoden kestäneen blogihiljaisuuden. Olin ajatellut tehdä ihan vain kuulumispostauksen, kun aikaa on vierähtänyt, mutta tällainen tästä sitten tuli. Lyhyesti ne kuulumiset: minulla menee hyvin ja olen tykännyt uudesta asunnostamme ja asuinalueestamme. Jimpallakin menee hyvin, joskin talvikausi on taas aiheuttanut laihtumista ja vaatinut ekstraruokintaa. Kesällä Jimpan lihavuuskunto oli loistava ja ainoa harmitus oli ötököiden määrä. Tuntuu, että vuosi vuodelta niitä on aina enemmän, mutta en tiedä, onko tässä tuntemuksessa minkäänlaista perää.

Jimppa laihtui viime syksynä reilusti hammasongelmien takia. Viime vuosina se on muutenkin pudottanut massaansa erityisesti kevättalvella, mutta aina saanut menetetyn painon takaisin viimeistään laitumella. Olen kuullut paljon tarinoita siitä, miten iäkkäillä hevosilla laihtuminen on hyvin tavallista ja usein johtuu juurikin hampaista, mutta myös siitä, että vanhan hevosen elimistö ei enää pysty hyödyntämään ravintoaineita yhtä hyvin (mikä myös kytkeytyy hampaisiin, koska ruokaa ei saa pureskeltua riittävän hyvin, jotta se kaikki ehtisi sulaa matkallaan toisesta päästä ulos). 

Jimpan tapauksessa tilanne ei koskaan ole ollut hirvittävän paha, ja lihavuuskunnoltaan se on laihanakin ollut kuntoluokituksen mukaan lähempänä luokkaa 4 kuin 3 (kun luokka 5 on normaali). Kuitenkin hevosen ikääntyessä massan ylläpitäminen on vaikeampaa ja varsinkin menetetyn lihasmassan rakentaminen uudelleen on hidasta ja joskus lähes mahdotonta. 

Tässä postauksessa jaan omat vinkkini laihan (ja vanhan) hevosen lihotukseen. Jos siis joku siellä kamppailee saman ongelman kanssa, jatka lukemista!

Sekä yli- että alipainoisen hevosen kanssa painoa kannattaa seurata sekä silmämääräisesti että mittaamalla. Minulla on käytössä hevosten painomittanauha, jolla seuraan Jimpan painon kehitystä. Mittaan itse yleensä vain rintakehän ympäryksen, koska olen laiska, mutta tarkemman tilannekuvan saa tietenkin mittaamalla myös muut lihavuuskunnon kannalta tärkeät kohdat. Niin kutsuttuihin Henneken-pisteisiin voi tutustua esimerkiksi täällä.

Koska Jimppa asuu vuokrapaikalla ja elää laumassa vapaalla heinällä, en voinut vaikuttaa siihen, millaista heinää se söi. Voi olla, että Jimpan tilanteessa jo pelkkä heinän vaihto paremmin sulavaan, ravinnetiheämpään heinään olisi riittänyt auttamaan lihotuksessa, mutta koska elämme rajallisten resurssien ja epätäydellisten vaihtoehtojen maailmassa, korjasimme ruokintaa sieltä, mistä pystyimme.

Valitsin heinäpelletit korjaamaan karkearehun laadun ongelmia. Ensiksi kokeilin Greenlineä, koska sillä on hyvä maine vatsaystävällisenä lihotusrehuna. Sen lisäksi sinimailasessa on hyvin sulavaa raakaproteiinia, mitä Jimppa tarvitsi myös ruokintaansa lisää. Toki se söi jo rypsi-kronoa, joka on myös hyvä ja maittava proteiinilisä, mutta syksyllä otetuissa verikokeissa proteiini oli silti alhainen. Huomasin kuitenkin melkein heti Greenline-säkin ostettuani, että samalle merkille oli tullut myyntiin sinimailakseton vaihtoehto Hayline, jossa oli itse asiassa korkeampi energia sekä SRV. Se sopi paremmin meidän tarpeisiimme, joten siirryin syöttämään sitä. Tällä hetkellä Haylinen saatavuudessa on ongelmia, joten olen joutunut ostamaan valkuaisköyhempää korvaavaa vaihtoehtoa, mutta palaan takaisin Haylineen kunhan sitä taas saa.

Lisäksi, jotta Jimppa saisi tarvitsemaansa extraenergiaa, otin ruokintaan mukaan rypsiöljyn. Öljyt toimivat lihotuksessa hyvin, koska ne eivät sisällä mitään ylimääräistä. Huono puoli öljyssä on se, että sen maittavuus usein kärsii sitä mukaa, mitä korkeammaksi annos nostetaan - varsinkin, jos määrää nostaa kovin nopeasti. Öljyt ovat myös kustannustehokasta lihotusruokaa, koska pienikin määrä usein riittää nostamaan päivän energiamäärää riittävästi. Rypsiöljy puolestaan valikoitui syöttöön hinnan takia. Se on muihin öljyihin verrattuna todella edullista ja toimii lihotuksessa ihan yhtä hyvin kuin mikä tahansa öljy.

Näillä kahdella lisäyksellä Jimppa alkoi lihomaan. Ruokinnan lisäksi tuin painonnousua muillakin tavoin; kevensin liikuntaa ja loimitin reilummin. Jimppa kasvattaa talveksi oikein hyvän talvikarvan, mutta huomasin, että rasvakerroksen kadottua se paleli normaalia herkemmin. Jo pari miinusastetta ja pieni tuuli saivat aikaan sen, että yhtenä marraskuisena päivänä Jimppa ihan tärisi ulkona. Siispä tämä talvi on menty loimittamalla paljon herkemmin kuin yleensä. Loimittaminen auttaa myös lihomisessa, sillä hevosen ei tarvitse loimitettuna käyttää ylimääräistä energiaa lämpimänä pysymiseen (tämä on myös hyvä vinkki niille, joiden hevosen pitäisi puolestaan laihtua: jätä hevonen ilman loimea ja anna sen kuluttaa kaloreita lämmitykseen). Äärimmäisessä tilanteessa voi siis olla hyvä pitää hevonen loimitettuna vuorokauden ympäri, jotta yksikään kalori ei menisi lämmityksen vuoksi hukkaan. Jimpan tapauksessa pidin kuitenkin aina sopivien kelien tullen taukoa loimesta, jotta karva ja iho saivat hengittää ja ruuna liikkua ilman rajoittavaa takkia.

Jimppa helmikuussa 2023

Jimpan lihotusta on nyt takana kolmisen kuukautta ja tilanne on jo ihan hyvä. Eläinlääkäri kävi tammikuun lopulla tarkastamassa Jimpan hampaat ja totesi ruunan näyttävän hänen silmäänsä ihan sopivalta, vaikka yhtään ylimääräistä rasvaa ei toki ole. Viimeksi painomittari näytti kiloissa noin 450, mikä on Jimpan kokoiselle lämminveriselle normaali paino. Loppusyksystä paino oli parikymmentä kiloa vähemmän, mittanauha näytti painon 432-438 välille. Mitä olen lukenut eri artikkeleita hevosen lihotuksesta, aikaa menee yleensä muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen, eli mikään yön yli tapahtuva ihme ei ole kyseessä. Eikä liian nopea lihominenkaan ole terveellistä, eli senkin kanssa maltti on valttia, samoin kuin laihduttamisessa.

Jimpan kanssa jatketaan vielä samalla extraruokinnalla, mutta loimituksen kanssa voin alkaa ottamaan kevyemmin ja liikuntaakin voi lisätä sen verran kuin eläkeläisen kanssa on tarpeen. Tarkkailen kuitenkin Jimpan painoa säännöllisesti mitaten, koska tähän aikaan vuodesta se on nyt vanhetessaan laihtunut, ja paksu talviturkki vaikeuttaa lihavuuskunnon määrittelyä silmämääräisesti. Olisi toki kiva sanoa, että tähän päättyi meidän lihotusprojekti, mutta pelkäänpä, että hammasongelmaisen, iäkkään hevosen kanssa painontarkkailu on pikemminkin ikuisuusprojekti. Nytpä ainakin tiedän, mikä meillä toimii lihotukseen ja pystyn näiden vinkkien avulla myös toivottavasti ennaltaehkäisemään laihtumista jatkossa!

Osallistuin viime syksynä järjestettyyn Monipuolista hevosen arkea virikkeillä -webinaariin, jossa luennoitsijana toimi etologi Verna Vilppula. Webinaari oli osa Maatila 2030 -hanketta. Noin tunnin mittaisella luennolla käytiin läpi hyvinvoinnin merkitystä, virikkeiden historiaa ja käytön syitä.

Kirjoitin luennosta aika laajan tiivistelmän, joka tulee tässä! Käyn läpi luennon pääaiheet: mitä virikkeet ovat, miksi virikkeitä kannattaa käyttää ja mitä virikkeitä voi tehdä hevoselle. Ensiksi täytyy kuitenkin ymmärtää, mistä hevosen hyvinvointi koostuu.

"Ylipassiivisuus on vankeudessa elävien eläinten yleisin häiriökäytös." - Verna Vilppula

Hyvinvointi koostuu biologisesta toimintakyvystä, luonnonmukaisesta käyttäytymisestä ja yksilöllisestä mielentilasta. Hyvinvoiva eläin ei ole kipeä tai sairas eikä sillä ole vammoja. Lisäksi sen lihavuuskunto on oikea ja säännöllinen, eli ei esimerkiksi jojoile ylipainon-alipainon välillä jatkuvasti. Eläimen hyvinvointi rakentuu lisäksi mielenterveydestä eli eläimen optimistisuudesta, johon liittyy eläimen mahdollisuus valita ja säädellä itse elämäänsä. Hyvinvointiin liittyy myös käyttäytymisen monipuolisuus ja se, ettei eläin käyttäydy epätyypillisesti tai luonnottomasti (esimerkiksi stereotyyppinen käytös). Hyvinvoivan eläimen ajankäyttö on myös tasapainoista: tiesitkö, että luonnonoloissa hevosten ajankäytöstä 60-80 prosenttia (eli noin 10-18 tuntia) kuluu ravinnon hankkimiseen, ja lepäämiseen sekä nukkumiseen kuluu vain noin 10 prosenttia? Kun taas vankeudessa elävät (eli kesyt, kotieläimenä pidetyt) hevoset kuluttavat aikabudjetistaan seisomiseen 65 prosenttia (luonnossa 20 %), lepoon ja nukkumiseen 15 prosenttia ja ravinnon hankkimiseen vain 15 prosenttia, jos hevosilla on käytössä rajoitettu korsirehu.

Mitä virikkeet ovat?

Virikkeet ovat syntyneet eläintarhojen sekä laboratorioiden tarpeesta lisätä eläinten hyvinvointia ja näin ollen pidentää niiden elinikää. Virikkeitä on kahdenlaisia: elinympäristön virikkeitä sekä käyttäytymisvirikkeitä.

Virikkeiden ensisijaiset pyrkimykset on minimoida vankeuden kielteisiä vaikutuksia ja maksimoida eläimen mielihyvää lisäämällä hyvinvoinnista kertovia käytöksiä, eli yleisiä luonnossa esiintyviä käytöksiä. Virikkeillä pyritään myös vähentämään luonnottomia käytöksiä, kuten ylipassiivisuutta ja stereotyyppisiä käytöksiä.

Mitä hyötyä virikkeistä on?

Virikkeiden tutkimuksessa on olemassa voimakas konsensus siitä, että virikkeillä on myönteinen vaikutus eläimen hyvinvointiin. Tutkimuksissa on havaittu virikkeiden muun muassa lisäävän keskittymiskykyä, ongelmanratkaisua ja luovuutta, parantavan muistia ja stressinsietokykyä, vahvistavan vastustuskykyä sekä hoitamaan aivojen rappeumaa, aivovammoja ja PTSD:tä eli traumaperäistä stressihäiriötä. Virikkeillä on siis valtavan myönteisiä vaikutuksia eläinten elämään!

Virikkeillä voidaan monipuolistaa käyttäytymistä, tasapainottaa ajankäyttöä, lisätä kehon sekä mielen terveyttä ja opettaa erilaisia perustaitoja. Virikkeiden avulla voidaan myös ohjata eläimen mielentilaa kouluttamisen yhteydessä, eli esimerkiksi rauhoittamaan tai innostamaan. Lisäksi virikkeillä voidaan lisätä koulutuksen aikana pidettyjen taukojen laatua, eli auttaa sitä kautta hevosta palautumaan oppimisprosessin välillä.

Virikkeiden käyttö vaikuttaa myös siihen, miten hevonen suhtautuu asioihin. Hyvinvoiva eläin voi hyvin myös mieleltään, eli on utelias ja optimistinen. Virikkeet lisäävät eläimen uteliaisuutta ja luovat miellyttäviä kokemuksia sekä odotuksia ympäristöä kohtaan.

Minkälaisia virikkeitä hevosilla voi käyttää?

Virikkeissä vain mielikuvitus on rajana! Koska hevoset kuluttavat suurimman osan ajastaa ravinnon etsimiseen ja valikoimiseen, kaikki siihen liittyvät virikkeet ovat keskeisessä asemassa hevosten virikkeellistämisessä. Pureskeluajan pidentäminen, ravinnon valikointi ja laiduntaminen ovat kaikki käytöksiä, joita virikkeillä voidaan mahdollistaa.

Materiaaleja virikkeisiin voi hankkia luonnosta tai hyötykäyttää kotoa löytyviä asioita. Esimerkiksi mehu- ja maitotölkit, pahvilaatikot, pyyhkeet, kumisaappaat ja jääpalamuotit toimivat hyvin virikkeinä hevosilla. Virikkeistä voi tarjota vaikka päivän väkirehuannoksen tai osan korsirehuista. Luonnosta voi kerätä oksia, tuoreita (tai kuivattuja) kasveja, marjoja ja hedelmiä. Myös musiikki ja erilaiset hajut (esimerkiksi miedot mausteet/yrtit ja kosmetiikka) toimivat virikkeinä - erityisesti klassisen musiikin on todettu lisäävän eläinten hyvinvointia! Olen kerännyt joitakin aiemmin käyttämiäni virikkeitä tähän postaukseen.

Virikkeistämisessä tärkeää on se, että eläimelle löytyy sekä tuttuja että uusia virikkeitä. Tutut, turvalliset virikkeet rauhoittavat ja onnistuvat tehtävässään joka kerta, kun taas uusien (tai vanhasta muunneltujen/yhdisteltyjen) virikkeiden tehtävä on herättää kiinnostusta ja innostaa. Toisin sanoen uutta tarjotaan juuri uutuuden vuoksi. Jotta virikkeen kiinnostavuus säilyisi, ei virikettä kannata jättää hevoselle kokoaikaisesti, vaan virikkeen voi viedä tarhaan/karsinaan tietyksi ajaksi ja poistaa sen sieltä, kun se on tehtävänsä täyttänyt.

Vaikka virikkeissä saakin käyttää mielikuvitustaan yllin kyllin, on niiden kuitenkin oltava hevoselle turvallisia käyttää. On hyvä seurata hevosen virikkeiden kanssa touhuamista siltä varalta, että sattuisikin vahinko. Varsinkaan silloin, jos virikkeessä on irtoavia osia tai reikiä, joihin voi jäädä kiinni, ei hevosta kannata jättää valvomatta. Muutenkin virikkeiden käytön seuraaminen on järkevää, koska näin huomaat heti, jos jokin virike on liian vaikea tai ei muuten toimi hevosellesi.

Lähde: Vilppula, V. (2022). Monipuolista hevosen arkea virikkeillä -webinaari. Maatila 2030 -hanke.

Jimpalla oli keskiviikkona kauan odotettu hammastarkastus. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt vain neljä kuukautta, mutta Jimpasta näki selvästi, että suussa oli jotain vialla. Oma arvaukseni oli, että diastemat olivat alkaneet vaivata kesän jälkeen. Tiesin, että ainakaan ne eivät olleet tulehtuneet, koska klinikkakäynnillä verikokeissa ei havaittu tulehdusta. Siksi olikin kummallista, että heinän syönti oli vaikeutunut niinkin paljon pelkistä diastemoista. Toki heinä on ollut Jimpalle liian kortista, mutta se yksistään ei myöskään selittänyt sitä, miten hankalalta syöminen vaikutti.

Diastemat eivät kuitenkaan olleet syypää tilanteeseen. Vasemmalla puolella oli heiluva yläposkihammas, joka oli kääntynyt vinoon ja aiheuttanut sen, että väliin oli jumiutunut paljon rehua. En siis ihan turhaan aina jännitä, että mitähän sieltä suusta tällä kertaa löytyy... Samalla puolella oli myös limakalvolla haava, joka oli tullut terävän hampaan reunasta. Tällä kerralla siis myös raspattiin hampaista piikkejä pois sen lisäksi, että liikkuva hammas poistettiin. Onneksi tämäkin hammas oli kiinni enää vain ikenessä, joten poistoon meni vain pari minuuttia ja hintakin pysyi maltillisena. Eläinlääkäri totesikin, että tuo heiluva hammas on varmasti ollut kipeä ja syy siihen, ettei ruuna ole pystynyt syömään heinää normaalisti, ja että Jimpan pitäisi syödä jo paljon paremmin heti samana päivänä, kun kipeä hammas ei enää vaivaa. Seuraavan kerran suuhun kurkataan rokotusten yhteydessä ensi vuoden alussa. Suusta löytyi jo yksi sileä hammas, eli toisin sanoen se oli kulunut loppuun.

Itse syyllinen.

Eläinlääkärillä oli kätevän näköinen väline suun huuhteluun ja kysyinkin, olisiko sellaista mahdollista hankkia kotikäyttöön. Sen sai kiinni tavalliseen vesiletkuun ja siinä oli pitkä, kapea pää, josta sai suihkutettua vettä hyvällä paineella juuri oikeisiin kohtiin. Juuri tätä välinettä hän ei kuitenkaan suositellut tavan tallaajille sen terävän reunan takia, mutta sanoi, että oli kuullut erään hevosihmisen keksineen käyttää jotain auton pesuun tarkoitettua päätä vesiletkuun kiinnitettynä. Osan nimi vain ei muistunut eläinlääkärin mieleen, mutta googlettelun jälkeen ajattelisin hänen ehkä tarkoittaneen auton alustan pesuun tarkoitettua suihkupäätä. Jos joku lukija mahdollisesti tietää jonkun toisen osan, jota eläinlääkäri olisi voinut tarkoittaa, niin pistähän kommenttia!

Mutta joo, lopun alkuahan tämä on. Vanhojen hevosten kanssa tietää, että joku kohta lopulta vie kuoppaan, oli se sitten jalat tai hampaat tai jokin muu. Sitä vaan ei tiedä, että milloin. Jimpan tapauksessa todennäköisesti hampaat ovat se, mikä tämän tarinan tulee päättämään, mutta siihen voi hyvällä tuurilla olla vielä vuosia.

Ja jos jotakuta kiinnostaa tällaisen operaation hintapuoli, niin sellaiset 270 euroa sai pulittaa hammastarkastuksesta ja yhden helpon hampaan poistosta.