10.10.

 Viimeksi Jimpan luona vieraillessani pääsimme pitkästä aikaa käymään maneesilla. Syyshulluus, joka on jokavuotinen tauti hevosilla ainakin meillä päin, oli selvästikin tarttunut Jimppaan. Se oli jo tallissa pelleilytuulella, eikä matka tallilta maneesille ole ollut koskaan niin ärsyttävä kuin silloin! Pysähtelimme parin metrin välein, kun poni yritti juosta ohi ja kauhisteli kaikkea ympärillään. Onneksi olin jo aiemmin päättänyt, että ensiksi lämmittelisin vauhtivaaria juoksuttaen, jotta se saisi vetreytyä ilman ratsastajaa selässään. Se oli hyvä päätös.


Juoksutus oli aluksi aivan järkyttävää. Jimppa kuunteli kaikkea muuta kuin minua, ja kun pyysin sen raviin, en saanut sitä hidastamaan sitten millään. Vaikka Jimpalla oli ollut kevyt viikko takana, en ollut ajatellut sen olevan näin energinen. Kun hevonen ei ottanut hidastuksia kuuleviin korviinsakaan, käskin sitä liikkumaan reippaammin eteen. Reippaamman juoksemisen jälkeen otin käynnissä myötäysharjoituksia, mikä rauhoitti Jimppaa niin, että ravikin muuttui tavalliseksi rennoksi hölkäksi ylivalppaan ravurinravin sijaan.


Luulin Jimpan rauhoittuneen sen verran, että voisimme työskennellä ratsain niin kuin normaali ratsukko. Olin väärässä. Käyntityöskentelystä ei tullut yhtään mitään; Jimppa teeskenteli olevansa todella herkkähipiäinen, ja pieninkin hipaisu pohkeella tarkoitti ravia. Sen mielestä oli luvallista vääntytyä kiemuralle pelottavassa ovipäädyssä, jos ei halunnut mennä uraa pitkin suoraan, ja sieltäkin piti lähteä ravilla pakoon. Yritimme väkertää pohkeenväistöjä niin seinän avulla kuin ilmankin, ja seinää käyttäen Jimppa väisti heti ja oikein!


Alkuun ravi ei ollut kovin hyvää, vaan Jimppa juoksi pää ylhäällä liiankin reippaasti ja tarjosi laukkaa koko ajan. Ajattelin sillä olevan vielä liikaa virtaa keskittyäkseen mihinkään, joten päätin ottaa laukat heti aluksi, jos se saisi ponin kuuntelemaan paremmin. Maneesissa ruunasta ei saa laukassa irti vauhtia millään, mutta tämä kerta oli poikkeus sääntöön. Meno näytti laukannostoissa lähinnä tältä:

Kamerakaan ei pysynyt vauhdissa mukana

Vasen laukka tuntui hyvältä, eikä Jimppaa tarvinnut pyytää juurikaan liikkumaan eteenpäin. Vasta kun se olisi itse halunnut hidastaa, huomautin pohkeilla, ettei me ilman lupaa lähdetä himmailemaan. Poni pysyi ympyrällä ohjaamattakin, joten se sai löysin ohjin purkaa energiaansa.

Linkki videoon
Oikea suunta oli huonompi. Jimppa väänsi päätään ulospäin, enkä tiennyt, miten minun olisi paras istua. Kevyt istunta (jos sitä koulujalustimilla sellaiseksi pystyi sanomaan) osoittautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi, silloin ruuna ei vääntyillyt mitenkään. Oikean laukan jälkeen totesin, ettei liika virta ollut ainoa syy ponin temppuiluun - sen selkä oli päässyt jumiintumaan. Onneksi tuttu hevoshieroja on tulossa kierrokselle meille päin jo ensi tiistaina, joten Jimppa pääsee heti ammattilaisen käsittelyyn.


Linkki videoon
Laukkojen jälkeen ravi helpottui vähäsen. En saanut ratsastettua Jimppaa niin rennoksi kuin viimeksi maneesissa käydessäni, jolloin lopputunnista se meni paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Jumppasin ruunaa ympyröillä ja kiemuraurilla, ja kun se oli hetken aikaa ravannut rentona, päätin lopettaa hommat siihen. Aikaa jäi kuitenkin vielä pelleilyyn; nytpä tiedän, että Jimpan selässä voi myös seistä tappamatta itseään! Vauhtivaari seisoi nöyrästi paikoillaan, kun ratsastaja kokeili, mitä se siitä sanoisi, jos selästä tulisikin alas pepun päältä... Onnea on kärsivällinen hevonen! ;)

Linkki videoon

Kamerasta loppui akku, joten täytyi turvautua puhelimeen

Toivekuvapostaukseen voi vielä lähettää lisää toiveita. Kokoan kuvat postaukseen mahdollisimman pian!