Juoksutuspuuhissa

by - 3.10.14


Maastokärryttelyn tuloksena Jimpalta uupui toinen takakenkä. Se olikin odotettavissa, sillä kengittäjän käynnille alkoi olla jo tarvetta muutenkin. Kenkääjä saatiin sopivasti seuraavan viikon lopulle, jolloin minäkin pääsin taas käymään ponia tervehtimässä. Kengän puuttuessa päätin juoksuttaa viikon lähes kokonaan lomailleen vauhtivaarin, joka tuulisesta säästä ja kertyneestä energiasta huolimatta pysyi hyvin nahoissaan.



Aloitimme tuttuun tapaan harjoittelemalla käynnissä myötäämistä, minkä ruuna osasi jo hyvin ja tarjosi alusta asti oma-aloitteisesti. Herkkujen toivossa se jää usein liian lähelle pienelle ympyrälle pyörimään, mutta sain sen myötäämään suuremmallakin ympyrällä ihan hyvin.

Kentän pohja oli nyt entistäkin raskaampi sateiden takia, joten kovin pitkää juoksutussessiota en viitsinyt pitää. Pohjasta huolimatta Jimppa ravasi ja jopa laukkasi mielellään, ja vaikka niinkin kevyen viikon jälkeen sen luulisi olevan pöllöenergiaa täynnä, ei poni keksinyt mitään temppuja - jos ei lasketa sitä, että se meinasi saada kohtauksen heilauttaessani liinan päätä raipan sijaan...


Kuten jo mainitsinkin, Jimppa nosti laukan mielellään, eikä yhtä pukkia lukuunottamatta tehnyt siitä sen suurempaa show'ta. Juoksuttaessa Jimppa on ollut vielä vaikeampi saada laukkaamaan kuin ratsastaessa, joten olin tästä positiivisesti yllättynyt. Etenkin se Oikea Laukka, joka oli toissakesään asti kadoksissa, oli ponille paljon mieluisempi kuin vasen, joka siltä on kuitenkin aina onnistunut. Hieno homma, että siitä vaikeasta ja melkein mahdottomasta suunnasta on kehkeytynyt jo näin helppo!

Kirahvin rakennekuva 27.9.

Linkki videoon

Lue myös nämä!

2 kommenttia

  1. Polkeeko Jimppa useinkin kengät irti? Taitaapi olla kengityksessä vikaa jos näin tekee..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei polje, tässä tapauksessa viime kengityksestä oli jo aikaa ja metsäreitillä oli paikoittain sateiden jäljiltä märkää, mikä saattoi löysyttää kenkää entisestään. :) Kokemusta on myös siitä, ettei kengät pysy jalassa kengityksen takia, mutta silloin meillä oli käytössä eri kengittäjä.

      Poista