Me pääsimme taitavan kuvaajan kameran eteen, kun Mia Mäki-Maunus tarjoutui kuvaamaan ratsukoita viereisellä pellolla. Kukapa tällaisesta tilaisuudesta kieltäytyisi?

Koska sää oli hieman plussan puolella, oli pohja erittäin raskas hevoselle. Lunta oli paksulti, minkä lisäksi hangen pintakerros oli märkää - ei siis mikään kevyt alusta hankitreenille. Jimpalla olikin aluksi vaikeuksia liikkua aiempien hevosten jäljiltä kuoppaisella pellolla, eikä selässä pysyminenkään ollut enää itsestäänselvyys. Ennestäänkin suuri ravi muuttui järkyttävän suureksi, kun ruuna loikki hangessa parasta kohtaa jaloilleen etsien.


Epäilyksistäni huolimatta Jimppa oli vähän liiankin rauhallinen. Liekö edellisen päivän irtohypytys verottanut ruunan energiavarastoja, niin rennosti se jolkotteli hangessa. Edes pellolla olevat maastoesteet eivät ponia kiinnostaneet, vaikka ne olivatkin ulkomuodoiltaan erikoisempia kuin tavan puomit.

Hitaasti mutta varmasti Jimppa lämpeni ajatukselle liikkua vähän reippaammin, ja saimme laukattuakin alun hankaluuksien jälkeen. Raskas hanki oli kova vastus laukassa, eikä Jimppa ensiksi päässyt kuin muutaman askeleen kerrallaan. Kun vauhti nousi, pysyi laukkakin yllä paremmin.


Pidin kuvista todella paljon, vaikka laukasta ei saatukaan kovin montaa otosta. Kevyemmällä pohjalla olisi ollut helpompi päästellä lujempaa, mutta nyt Jimppa joutui oikeasti nostelemaan jalkojaan ja jo näinkin lyhyen hankitreenin jälkeen se oli vähän hionnut ja väsähtänyt. Hyvä treeni siis!


Olisihan se mahtavaa, jos mukana kulkisi aina oma osaava hovikuvaaja! Ehkä joskus saan uudemman kerran jonkun taitavan kuvaajan meitä ikuistamaan - kyllä sen eron huomaa, kun vertaa omia otoksiaan jonkun kokeneemman kuvaajan kuviin.

Tästä lähtee ensimmäinen osa Jimpan varuteiden esittelypostauksista. Ensiksi esittelyyn pääsevät Jimpan harjat, harjakassi sekä -pakki.

Linkki videoon
Koska videosta tuli todella pitkä, listaan alle ponin harjat niille, jotka eivät jaksa katsoa videota kokonaan.

Harjakassin ostin vähän aikaa sitten sen ollessa alennuksessa. Ajatuksena oli, että jos joskus lähtisimme ulkopaikkakunnalle tai muualle kauemmaksi vierailemaan, harjakassia olisi helpompi käyttää ja kuljettaa mukana kuin tavan harjapakki (etenkin kun meidän harjapakistamme on lukko rikki).

Harjakassissa ovat eniten käytetyt harjat:

★ Jouhiharja
★ Pölyharja
★ Pehmeä harja
★ Kaviokoukku
★ Kumisuka

Harjapakissa ovat loput harvemmin käytetyt harjat ja tarvikkeet:

★ Varakuminauhat turvajalustimiin
★ Nyppimiskampa
★ Hokkiavain ja irtohokkeja
★ Sakset
★ Vanhemmat harjat, pesuharjat sekä harjakivi
★ Juoksutusdelta
★ Haavanhoitoaine, pikiöljy, hyttyskarkote, ratsastushuppu, kumihanskat ja kahdet tallikäsineet

Lisäksi joitain vanhempia harjoja sun muuta pikkutavaraa lojuu varastossa käyttämättöminä tai vähintäänkin erittäin vähällä käytöllä.

Tämän syksyn vähäisen yhteiselon jälkeen oli suorastaan ihanaa jäädä pitemmäksi aikaa kotiin lähelle Jimppaa. Vaikkei sitä aivan joka sekunti ole tullut mietittyä (suhteellisen suuri osa ajasta siihen kuitenkin uppoaa), Jimpan liikkuminen tai sen vähäisyys oli kalvanut mieltä jokaisen vierailun jälkeen entistä enemmän. Niinpä koko lomani meni ensiksi hevosen liikuntaa suunnitellessa ja sitten suunnitelman toteuttamisessa. Luntakin satoi juuri sopivasti maan peitoksi, jotta kaikki talven parhaimmat treenimenetelmät tulivat käyttöömme!

Valitettavasti en ollut laittanut jokaista liikutuskertaa muistiin minnekään, joten aivan tarkalleen Jimpan treenejä en pysty listaamaan. Alla kuitenkin enemmän tai vähemmän selvitystä siitä, mitä puuhailimme.

13.12.

Alku otettiin rauhallisesti. Saavuin kotiin 12. päivä joulukuuta, jolloin lunta ei vielä ollut nimeksikään. Kävimme heti seuraavana päivänä ajolenkillä, tosin koko matka taidettiin kulkea käynnissä kivikovan maan takia. Ajolenkin jälkeisenä päivänä oli vuorossa ratsastusta maneesissa. En kuollaksenikaan muista, mitä teimme, mutta luultavasti Jimppa oli vänkyrä oikeaan. Tämän jälkeen lunta ja pakkasta tulikin ihan riittämiin!

14.12.

Jimpalla oli virtaa, minkä sain huomata käydessäni toisella lyhyellä ajolenkillä. Radalle ei ollut asiaa, sillä ruuna olisi pian juossut itsensä rikki. Maastossa ei mennyt yhtään paremmin, ja päädyimmekin lopulta pellolle tekemään vuoden ensimmäistä hankitreeniä. Jimppa olisi mielellään laukannut, ja käynnissä tallustelun jälkeen sen aika koittikin. Hetki ravia ja laukkaa riitti ensimmäiselle kerralle, vaikka tällöin luntakaan ei ollut vielä niin paljon vastuksena.

Kuten koko loppuvuoden olimme tehneet, kävimme nytkin irtohypyttämässä ruunaa kaverin kanssa maneesilla. Tällä kertaa esteitä nostettiin korkeammalle, mutta itse korkeuksista ei ole tietoakaan - alle metrisessä pysyttiin varmasti. Koska Jimppa oli päässyt jo parille lyhyemmälle maastolenkille kanssani, ja olimme myös käyneet ajamassa, ei pojalla ollut samanlaista intoa ja vauhtia hypätä kuin aiemmilla kerroilla. Tämän takia sen kuntokin kesti kauemmin, kun se ei riehunut tai spurttaillut tai tehnyt muutakaan ylimääräistä.

Kun lunta oli satanut riittävästi, kävimme tarpomassa hangessa myös ratsain. Ensiksi menimme pitkään vain käynnissä, mutta hevosen tuntuessa hyvältä ja jalkojen noustessa kevyesti lumen vastuksesta huolimatta tuli ravi ja laukkakin mukaan kuvioihin. Välillä käytiin kovemmalla pohjalla käveleskelemässä, ja sitten taas upottiin takaisin hankeen. Loppuverryttelyt hoituivat maaston puolella näppärästi.

Jouluaattona kävimme perinteisellä aattomaastolla, matkan pituus oli 11,70 kilometriä ja keskinopeus 10,7 km/h. Jimppa olisi halunnut laukata koko lenkin niin mennessä kuin tullessakin, mutta valitettavasti se ei ollut aivan mahdollista. Laukassa kuljettiin kuitenkin melko suuri osa matkasta puunoksia väistellen.

28.12. ja pakkanen paukkui!

Vuoden lopulla kävimme ensimmäistä kertaa uudella lenkillä, jonka pituudeksi tuli 14,73 kilometriä (keskinopeutena oli 9,8 km/h). Ruuna oli aivan loistava, ei pelännyt turhia ja otti uudet maisemat innolla vastaan. Koska pohja oli hyvä ja tietä riitti, pystyimme taas laukkaamaan pitemmästi.

2015 alkoi reippaalla liikunnalla. Jimppa pääsi heti toisena päivänä kärryjen eteen ja sai päästellä lujaa metsätiellä. Vuoden alussa poni joutui myös kunnolla töihin, kun se kävi ratsutettavana. Viimeisellä viikolla kävimme toistamiseen uudella reitillä, tällä kertaa uskaltauduimme vähän pitemmälle ja matkaa kertyikin 15,11 km (10,8 km/h). Kävimme myös tekemässä lyhyen hankitreenin samalla pellolla kuin aiemmin, ja Jimppa yllätti positiivisesti laukatessaan ensimmäisen kerran kaikessa rauhassa (tosin seuraavalla kierroksella vauhtia löytyi taas enemmän...). Ennen lähtöäni kävin itse selässä maneesissa muistelemassa ratsutuksesta saatuja vinkkejä.

Väliin mahtui lisäksi niin lyhyempiä maastolenkkejä, juoksutuksia kuin kokonaisia vapaapäiviäkin. Joka toinen viikko oli pääasiassa rankempi ja joka toinen vähän kevyempi, mutta sääolojen vaihdellessa ei kaikkea voinut suunnitella ennalta. Pääsimme kuitenkin tekemään sekä hankitreeniä että harjoittelemaan laukkaa pitkillä maastolenkeillä, ja mikä tärkeintä, Jimpan kunto kohosi ja sen temppuilut maneesissa loppuivat. Yritämme pitää ruunan liikunnan mahdollisimman säännöllisenä jatkossakin, jotta emme palaisi kehityksessä kauheasti takaisin. Minun (ja varmasti Jimpankin) ilokseni poika oli saanut itselleen vihdoin uuden tarhakaverin! Nyt tämäkin papparainen intoutuu välillä hippasille kaverinsa kanssa ja liikkuu edes vähän enemmän ulkoillessaan. :)

Joululoma on nyt ohitse, ja on aika palata tavalliseen arkeen. Ehdimme Jimpan kanssa kohottaa ruunan kuntoa ja maastoilla pitempiäkin matkoja, joihin sisältyi enemmän laukkaa. Viimeisenä päivänä menimme maneesiin suunnitelmana vain kevyesti palautella edellisen päivän reippaan ajolenkin jälkeen.

Äiti kävi ensiksi selässä harjoittelemassa suoraan kulkemista käynnissä ja ottamassa vähän ravia, minkä jälkeen oli minun vuoroni ratsastaa. Tähtäimenä oli saada poni liikkumaan oikeassa kierroksessa ympyrällä ilman, että se alkaisi peitsaamaan tai puskisi ulos. Alkuun Jimppa oli aivan hirvittävä ratsastaa, eikä se suostunut ravaamaan puhtaasti hetkeäkään ympyrällä. Vasempaan kierrokseen poni oli aika hyvä, taipui herkästi ja väisti pohjetta. Mutta heti oikeaan käännyttäessä se alkoi puskemaan ulospäin ja lukitsi itsensä kokonaan.


Kun Jimppa ensimmäisen kerran antoi edes hieman periksi ja sekunnin sadasosaksi asettui sisälle ravissa, myötäsin reilusti ohjasta ja päästin sen ravaamaan hetkeksi suoraan. Tästä ruuna lopulta alkoi pehmenemään, ja vaikkei se mennytkään yhtä nätisti kuin Mervin kanssa, ei sen kanssa tarvinnut tapella puhtaasta ravista ja asettumisesta niin kuin edellisillä kerroilla. Välillä saatiin jopa hyviä pätkiä, mutta välillä palattiin lähes lähtöpisteeseen hetkeksi. Suunta on jo kuitenkin ylöspäin!

Laukka ei ollut tällä kertaa se, mitä olimme tulleet treenaamaan, mutta toki otimme vähän laukkaakin. Jimppa oli innoissaan nostamassa laukkaa, minkä takia nostot olivatkin yllättävän täsmällisiä ja sujuivat ilman pukkeja. Myös oikeaan kierrokseen ruuna nosti aika hyvin, vaikka siinä se vielä osoittaa mieltään kääntämällä päätänsä ulos. Pukittomat nostot ovat kuitenkin jo voitto minulle, vaikka muuten laukka ei mennytkään sen paremmin kuin ennenkään. Hiljaa hyvä tulee, sen me olemme huomanneet.

Linkki videoon

Ehdin jo pelätä, että talvi olisi liian aikaisin ohi, kun lämpötilamittari näytti päivä toisensa jälkeen plussaa ja lumen sijasta taivaalta satoi vettä. Sitten, melkein seuraavana päivänä, ulkona olikin parikymmentä astetta pakkasta ja tienpinnat uuden lumen peitossa. Loppiainenkin vietettiin samoissa lukemissa, joten ainoa järkevä ratkaisu oli lähteä pakkasmaastoon - tietenkin uuden reitin polkuja koluamaan!

Meillä oli hirmuisen mukavaa. Jimpasta on näiden vuosien aikana kuoriutunut varmajalkainen ja toimiva maastoratsu, joka ottaa innolla uudet maisemat vastaan. Se haluaa mennä reippaasti, eikä turhia tuijottele. Kaikista parasta on, ettei se unohda ratsastajaa, vaikka sen antaisikin mennä lujaa. Vaikka kotiin päin kaasu hirttää helposti kiinni, sen saa aina hidastamaan, ja käynnissä voi huoletta antaa vapaat ohjat reippaankin pätkän jälkeen. Menomatkalla Jimppa on vielä sitäkin hauskempi, sillä silloin se toimii kokonaan äänellä! Tälläkin retkellä mennessä ei tarvinnut edes sanoa "prr", kun ruuna jo hidastaa laukasta käyntiin. Helppoa maastoilua!


Alkumatka mentiin rauhallisessa ravissa löysin ohjin. Pelto piti ylittää käynnissä, sillä hanki oli sen verran syvä, että ponin piti nostella jalkojaan kunnolla päästäkseen eteenpäin. Aikaisemmalta kerralta tutuksi tulleelta reitiltä käännyimme risteyksessä vasempaan (kartassa näkyvä valkoinen ympyrä), kun edellisellä lenkillä jatkoimme suoraan. Tällä tiellä oli enemmän pieniä mäkiä ja tien ylle kaartuneita puunoksia, mutta pohja oli lanattu tasaiseksi koko matkalta, mikä on todella iso plussa. Tie olisi jatkunut vielä pitkälle, mutta koska matkaa oli jo kertynyt kohtaaisesti, en viitsinyt jatkaa kauemmaksi, ettei siitä tulisi Jimpalle liian rasittava.


Ruuna oli vähän hionnut lenkin jäljiltä, eikä ihme, sillä olimme laukanneet reipasta vauhtia muutaman kilometrin verran. Villaloimen alla poni kuivui nopeasti sillä välin, kun hoidin Jimpan jalat ja vein varusteet takaisin paikoilleen. On ilo huomata, miten paljon ruuna tykkää maastoilla ja kuinka tyytyväinen se on kunnon maastotreenin jälkeen. Tämä on se meidän juttu! :)

Linkki videoon

Tänään sain taas ihastella, kuinka nätisti se minunkin puskaponi osaa mennä, kun siltä vain osaa oikein pyytää. Jimppa pääsi siis ratsutettavaksi, kun Mervi Pakola tuli ohikulkumatkallaan pitämään meille valmennuksen. Tällä kertaa minä olin ainoa, joka ei ruunan selässä käynyt, sillä ensiksi Mervi valmensi äitiäni ja ratsutti lopputunnin.

Lumen ja hyvien pohjien vihdoin saavuttua tänne meillekin, olemme Jimpan kanssa viihtyneet maastossa, eikä vakavasti otettavaa tuuppailua ole tullut harrastettua juuri ollenkaan. Olen lomani aikana käynyt maneesissa vain kaksi kertaa, ja kummallakin kerralla oikeaan kierrokseen käytiin sellaiset tahtojen taistot, ettei ratsastuksen jälkeen voinut tuntua muulta kuin luovuttajalta, vaikka aina liikutus päätettiinkin edes pieneen yhteisymmärrykseen ja onnistumiseen. Siispä ratsutus oli oikein hyvä idea, jotta sekä Jimppa että minä pääsisimme asiasta paremmin jyvälle!


Mervi aloitti oikeassa kierroksessa ravissa taivuttelulla, jonka ongelmista olin maininnut. Jimppa yritti tarjota aluksi peitsiä heti, kun vasemmalta kääntyi oikeaan, mutta Mervi ei antanut periksi ennen kuin poni osasi taas ravata. Hän epäili, että kyseessä on sama ongelma, mikä jo aiemmin nousi valmennuksessa esille: työstä laistaminen. Kun Jimppa on minulla alkanut peitsaamaan oikeassa kierroksessa, olen huomaamattani helpottanut sen työtä päästämällä sen suuremmalle ympyrälle, jotta se saisi ravin alle. Koska ruuna on fiksumpi kuin miltä se näyttää, se on alkanut käyttää peitsiä hyväkseen päästäkseen vähemmällä. Kysehän ei todellakaan ollut siitä, etteikö Jimppa osaisi taipua ravissa oikeaan kierrokseen - Mervi sai sen kyllä toimimaan - vaan siitä, ettei se viitsi, jos on helpompikin keino.


Seuraavana treeniin pääsi laukka, jossa saimme kaikki ihmetellä Jimppaa! Mervi aloitti vasemmasta, Jimpalle helpommasta laukasta. Ruuna oli erittäin eteenpäinpyrkivällä tuulella, eikä sitä tarvinnut muistuttaa liikkumaan kuten yleensä. Sen takia Mervi pystyikin alkaa kokoamaan laukkaa, eikä aikaakaan, kun Jimppa jo myötäsi laukassa! Olin niin ylpeä papparaisesta, jonka en koskaan uskonut olevan valmis tekemään laukassa mitään muuta kuin laukkaamaan. Mervi sanoikin, että Jimpan ollessa alkuun laiska liikkumaan eteen, neuvoi hän minua antamaan paljon ohjaa, mutta nyt kun se on eteenpäinpyrkivämpi, voi ohjat ottaa tuntumalle ja alkaa koota laukkaa. Mitä eteenpäinpyrkivämpi Jimppa on, sitä paremmaksi laukan laatukin muuttuu - Mervi totesi sen menevän herkästi nelitahtisen puolelle, jos eteenpäinpyrkimys on hukassa.



Loppuun Mervi otti pohkeenväistöjä, jotka sujuivat niin helposti ja hyvin, että itseäni ihan hävettää. Jimppa osaa vaikka mitä, mutta en ole kehdannut vaatia siltä yhtään alun tasoa enempää. Ratsutuksesta jäi käteen sellainen tunne, että tästäkin ponista voisi kuoriutua vaikka ja mitä, kunhan ratsastaja saadaan vaatimaan. Siispä minun täytyy opetella menemään mukavuusalueen ulkopuolelle ja pysyttävä siellä, vaikkei se aina niin helpolta tuntuisikaan. Kunhan ihminen osaa olla määrätietoinen ja vaatia tarpeeksi, edistystäkin tulee tapahtumaan. Muutoin me vain junnaamme paikallaan samoja, Jimpalle (ja itselle) helppoja juttuja tehden.

Linkki videoon

Väsynyt, mutta tyytyväinen ratsu