Kuvattavana pellolla

by - 26.1.15


Me pääsimme taitavan kuvaajan kameran eteen, kun Mia Mäki-Maunus tarjoutui kuvaamaan ratsukoita viereisellä pellolla. Kukapa tällaisesta tilaisuudesta kieltäytyisi?

Koska sää oli hieman plussan puolella, oli pohja erittäin raskas hevoselle. Lunta oli paksulti, minkä lisäksi hangen pintakerros oli märkää - ei siis mikään kevyt alusta hankitreenille. Jimpalla olikin aluksi vaikeuksia liikkua aiempien hevosten jäljiltä kuoppaisella pellolla, eikä selässä pysyminenkään ollut enää itsestäänselvyys. Ennestäänkin suuri ravi muuttui järkyttävän suureksi, kun ruuna loikki hangessa parasta kohtaa jaloilleen etsien.



Epäilyksistäni huolimatta Jimppa oli vähän liiankin rauhallinen. Liekö edellisen päivän irtohypytys verottanut ruunan energiavarastoja, niin rennosti se jolkotteli hangessa. Edes pellolla olevat maastoesteet eivät ponia kiinnostaneet, vaikka ne olivatkin ulkomuodoiltaan erikoisempia kuin tavan puomit.

Hitaasti mutta varmasti Jimppa lämpeni ajatukselle liikkua vähän reippaammin, ja saimme laukattuakin alun hankaluuksien jälkeen. Raskas hanki oli kova vastus laukassa, eikä Jimppa ensiksi päässyt kuin muutaman askeleen kerrallaan. Kun vauhti nousi, pysyi laukkakin yllä paremmin.



Pidin kuvista todella paljon, vaikka laukasta ei saatukaan kovin montaa otosta. Kevyemmällä pohjalla olisi ollut helpompi päästellä lujempaa, mutta nyt Jimppa joutui oikeasti nostelemaan jalkojaan ja jo näinkin lyhyen hankitreenin jälkeen se oli vähän hionnut ja väsähtänyt. Hyvä treeni siis!



Olisihan se mahtavaa, jos mukana kulkisi aina oma osaava hovikuvaaja! Ehkä joskus saan uudemman kerran jonkun taitavan kuvaajan meitä ikuistamaan - kyllä sen eron huomaa, kun vertaa omia otoksiaan jonkun kokeneemman kuvaajan kuviin.

Lue myös nämä!

4 kommenttia

  1. Ihania kuvia! Meillä ei enää oikein voikkaan ottaa hankitreeniä kun lunta alkaa olla liiaksikin asti. Käytiin nimittäin tuossa yksi päivä lyhyt lenkki kahlaamassa hangessa ja lunta oli Hellua yli polveen asti, joten menee jo turhan raskaaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuvat onnistuivat kyllä tosi hyvin! Se on välillä haastavaa päästä kunnolla hankitreenaamaan, kun on joko liian vähän tai liian paljon lunta... noinkin syvässä hangessa kun käy vähän pyörähtämässä, niin se menee jo pitemmästä hankitreenistä. :)

      Poista