Vuosikatsaus 2017

by - 5.1.18


Missä vaiheessa vuodet alkoivat kulua näin nopeasti? Vuosi 2017 on vaihtunut kuin silmänräpäyksessä vuoteen seuraavaan, ja taas on aika katsoa taaksepäin menneisiin kuukausiin.

Tänä vuonna en ajatellut käydä menneitä läpi kuukausittain, vaan koota vuoden tapahtumat vähän väljemmin. Loppuun listasin myös menneen vuoden blogin puolelta numeroina!

Vuoden alussa palasin takaisin Suomeen, ja pääsimme Jimpan kanssa palaamaan takaisin rutiiniin. Huhtikuussa se vihdoin muutti samaan kaupunkiin, ja sen jälkeen ruuna onkin päässyt näkemään minua lähes päivittäin! Tallinvaihdos teki Jimpalle selkeästi hyvää, sillä alun ihmettelyn jälkeen se on ollut hyvin tyytyväisen ja rauhaisan oloinen ja saanut lisää massaa.

Satulaongelmilta ei säästytty tänäkään vuonna, vaan Kieffer oli jonkin aikaa poissa käytöstä. Toppausten uusimisen jälkeen se saatiin taas käyttökuntoon. Liikutus ei kuitenkaan ollut kesällä kovin raskasta, sillä maastojen pohjat olivat turhan kovia kunnolliseen treeniin eikä kentänkään pohja ollut Jimpalle kaikista paras.

Syksyllä innostuin enemmän maastakäsittelystä, ja kehitystä tapahtui niin vanhojen kuin uusienkin temppujen osalta. Minun kandikiireeni söivät aikaa ja energiaa hevostelulta, joten loppusyksyn Jimppa eleli hyvin kevyellä liikunnalla. Kaiken lisäksi se onnistui nyrjäyttämään etujalkansa ensimmäisillä pakkasilla ja sen päälle veti vielä takajalkaansa impparin hokinreiästä.

Talvea ei kuulunut pitkään aikaan, ja hetkellinen lumipeite suli aina parin päivän sisällä pois. Maastoreitit olivat kaikkialla kivikovassa jäässä, joten maastoilusta ei tullut oikein mitään. Joulukuussa pääsimme nauttimaan muutamasta lumisesta päivästä, ja yhtenä päivänä lunta oli jopa hankitreeniksi asti! Jimppa oli vapaapäivistä ja pikkupakkasesta sen verran innoissaan, että laukassa tuli enemmän pukkeja kuin itse laukka-askelia. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ponille nousi pieni hiki pintaan!

Uuden vuoden Jimppa vietti kahdestaan tallikaverinsa kanssa. Minä puolestani lähdin lyhyelle lomalle Pietariin, joka yllätyksekseni oli kotimaata lämpimämpi tähän vuodenaikaan!

Viime vuonna en asettanut konkreettisia tavoitteita. Toivoin, että Jimppa pysyisi terveenä eikä kesällä tarvitsisi saikkuilla. Täysin ilman terveydellisiä ongelmia ei selvitty tänäkään vuonna, vaikka mitään isompaa ei onneksi sattunut. Eipä taida olla olemassakaan montaa (etenkään vanhaa) hevosta, joka onnistuisi välttämään kaikki naarmut ja turvotukset! Näin vuoden vaihtuessa on tietenkin mukavaa pitää yllä jonkinmoista jatkumoa, joka tällä kerralla on Jimpan liikalihaa kasvattanut ruununrajan hokinreikä, joka ei ota umpeutuakseen...

Vuodelle 2018 tavoitteiden asettaminen tuntuu epävarmalta. Tietenkin toivon Jimpan pysyvän terveenä ja käyttökunnossa, mutta esimerkiksi kilpailutavoitteita en uskalla edes miettiä! Maastakäsittelyssä tavoitteena olisi säännöllisempi treenaaminen ja vapaana työskentelyn parantaminen. Blogin kanssa tavoitteena olisi aktiivisempi postaaminen ja edes yhden uuden temppuvideon julkaiseminen. Ehkä vuoden edetessä mieleen tulee uusia tavoitteita, joita lähteä saavuttamaan, mutta näillä mennään nyt alkuvuosi! :)

Postauksia julkaistu 32 
Videoita julkaistu 17  
Lukijoita Bloggerin puolella 87, bloglovin'ssa 15  
Suosituimmat postaukset Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin (2371 katselua) & Helpot itsetehdyt hevosnamit (1600 katselua)

Linkki videoon

2018 on mahdollisuuksia täynnä. Toivomme jokaiselle hyvää uutta vuotta!

Lue myös nämä!

0 kommenttia