Mitä tehdä, kun kelit eivät suosi maneesitonta?

by - 25.2.20


Tänä talvena maneesia on ollut vähän ikävä. En oikeastikaan muista, milloin olisi ollut näin surkea talvi! Jotenkin sitä on kuitenkin selvitty tähän asti, vaikka välillä on usko meinannut loppua.

Edellisellä viikolla talvikelit olivat entistäkin kamalammat: voimakas myrskytuuli ja taukoamaton kaatosade, maa joko kivikovan jään peitossa tai yksi iso järvialue. Jimppa ei viihdy ulkona sateessa ollenkaan, eikä sateella sen kanssa kannata edes yrittää tehdä mitään vaativaa. Se pystyy keskittymään vain siihen, miten parhaiten pystyisi ehkäisemään kastumista. Erityisesti korviin osuva sade on jotain aivan kamalaa, jolloin on kuljettava pää vinossa etujalkojen väliin piilotettuna. Voisi siis sanoa, että Jimppa on tehty sokerista. Siksi näillä keleillä onkin pitänyt keksiä jotain muuta järkevää tekemistä, kun maneesiin ei ole mahdollisuutta lähteä.

Sateella ja myrskytuulella treenit voikin viedä sisätiloihin. Koska hevosella ei ole välttämätöntä aina ratsastaa, voi huonolla kelillä keskittyä hyvillä mielin maastakäsittelyyn. Maastakäsittely on laaja käsite, joten jokaiselle löytyy varmasti jotakin mielenkiintoista puuhailtavaa. Tässä muutama oma suosikkini, joita teemme juuri niinä päivinä, kun muutakaan ei voi tai haluta tehdä!

Kohdetyöskentely: target training eli kohdetyöskentely on monipuolinen työskentelytapa. Kohteena eli targetina voi käyttää oikeastaan mitä vain: omaa kättä, raippaa, tötsää, kärpäslätkää tai vaikka ämpäriä. Hevosen voi opettaa koskemaan kohteeseen esimerkiksi turvallaan, mikä on yleisin tapa, mutta sen kanssa voi harjoitella myös body targetingia, jossa kohdetta kosketetaan eri kehonosilla. Netistä löytyy lisää tietoa kohdetyöskentelystä ja sen eri käyttötavoista! Alla olevan julkaisun videossa harjoittelemme Jimpan kanssa käsitargetin koskemista.


Rintakehän kohotus: hevoset ovat luonnostaan etupainoisia, mutta etupainoisuus ei ole toivottua ratsastuksessa. Siksi tämä taito onkin niin hyvä erityisesti ratsuhevosille. Rintakehän kohotus auttaa siirtämään painoa edestä taakse, aktivoi ratsastuksellisesti oikeita lihaksia ja toimii hyvänä valmistelevana taitona kokoamiselle.

Hevospilates ja venyttely: moni tietää pilateksen hyödyt ratsastajan kannalta, mutta myös hevoselle pilates on tehokasta työskentelyä. Pilates vahvistaa keskivartalon voimaa ja hallintaa, lisää kehotietoisuutta ja notkeutta. Pilatekseen voi yhdistää myös venyttelyjä, sillä osa liikkeistä toimii molemmin tavoin. Ennen venyttelyjä olisi kuitenkin hyvä saada lihakset lämpimiksi. Alkulämmittelyksi voi käydä vain lyhyellä kävelylenkillä tallialueen ympäri, ja sitten voikin keskittyä kehonhuoltoon. Erilaisia tapoja venytellä hevosta on paljon, mutta esimerkiksi tavalliset porkkanavenytykset ovat turvallisia, vaikkei tietäisikään oikeaoppisesta venyttelystä juuri mitään. Netistä löytyy myös paljon ojeita eri pilates- ja venytysliikkeisiin niin kuvina kuin videoinakin. Hakusanana voi käyttää esimerkiksi "horse pilates".

Tuntuma ja asetus: ratsastusta voi harjoitella myös paikoillaan seisten ja maasta käsin. Tuntumaa ja asetusta voi aina vähän parantaa, joten huonolla kelillä voi keskittyä treenaamaan niitä esimerkiksi tallikäytävällä.

Varusteisiin (uudelleen) koulutus: jos hevosella on tapana näykkiä, luimia tai pullistella satulan laitossa, voi sadepäivinä paneutua tekemään satuloinnista hevoselle miellyttävämpää (tietenkin olettaen, ettei taustalla ole kipua esimerkiksi mahahaavan takia). Sama koskee myös muita varusteita, niin kuolaimia, suitsia, suojia kuin vaikka loimiakin. Näiden pienten, ylimääräisten tekojen ansiosta hevosen varustaminen helpottuu ja molemmat osapuolet lähtevät töihin hyvillä mielin!

Temput: temppukoulutus on hauskaa niin ihmiselle kuin hevosellekin, mutta on siitä myös muuta hyötyä. Aivotyöskentely väsyttää eläintä usein paljon enemmän kuin fyysinen tekeminen, kuten ratsastus tai juoksutus. Jos siis hevonen kerää "pöllöenergiaa" vapaapäivistä, voi temppujen opettaminen tai muunlainen aivotyöskentely auttaa purkamaan tätä ylimääräistä energiaa. Temppujen ei myöskään tarvitse olla turhanpäiväistä hupia, vaan niiden avulla voi opettaa hyödyllisiä käytöksiä ja taitoja.

Esimerkki ehkä vähän turhanpäiväisemmästä tempusta 😁

Löytyikö listalta uutta kokeiltavaa sadepäivien tai jäätikkökelien iloksi? Jaa myös omat vinkkisi huonon kelin puuhasteluista!

Lue myös nämä!

2 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus! Jotenkin sitä nykyään menee tallille eikä keksi mitään tekemistä jollei voi ratsastaa.. mutta tässä on ideoita vaikka kuinka! Pahinta minulla on se, että ennen kun Muulilla ylipäätään ratsastettiin, tein maastakäsin vaikka mitä ja tallissakin mutta olen näköjään unohtanut sen kaiken 🙈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Mulla on välillä sellaisia jaksoja, jolloin maastakäsittelen todella paljon, mutta sitten taas välillä se jotenkin unohtuu. Näillä keleillä on kyllä tullut maastakäsiteltyä taas vähän enemmän, kun ei vaan oo muutakaan vaihtoehtoa 😂

      Poista