Pitkän odottelun jälkeen varustevalikoimamme sai lisäystä Hööksin ohjasajo-ohjista! 16 metriä pitkissä ohjissa on varaa jättää kunnon väli hevoseen, ja kahdella ohjalla juoksuttaminenkin onnistuu hyvänkokoisella ympyrällä. Pituus tuli vähän yllätyksenä, sillä en ollut odottanut aivan niin pitkiä ohjia. Totutteleminen päättymättömiltä tuntuviin ohjiin oli aluksi vaikeaa, ja joko ne laahasivat maata huomaamattani tai roikkuivat jalkoihini kietoutuneina, mutta parin kerran jälkeen ohjasperät pysyvät jo paremmin matkassa mukana ja itse ohjauskin alkaa olla helpompaa!

Ohjat suoraan paketista

Ohjat ovat sopivan kevyet, mutta tällaiselle pienikätiselle ne ovat ehkä vähän liian leveät ollakseen mukavat käsissä. Ohjien toisessa päässä oleva nailonköysi liukuu kyllä paljon paremmin valjaiden renkaiden läpi, kuin juoksutusliinat, mikä on tietenkin hevoselle mukavampaa, kun myötäys ei tule niin pitkällä viiveellä ja ohjaaminen ei ole yhtä epätarkkaa. Hintaansa nähden nämä ovat hyvät, ja varsinkin tällaiseen satunnaiseen käyttöön oikein sopivat.

Kävimme jokin aika sitten kokeilemassa ohjasajoa äitini kanssa maneesissa. Olin suunnitellut, että hän voisi ottaa ohjasajon mukaan liikutukseen, sillä se on Jimpalle juoksutusta parempi vaihtoehto siinä mielessä, ettei koko ajan tarvitse kulkea ympyrällä. Niinpä äiti sai harjoitella ohjasajoa ensimmäistä kertaa minun ohjeistaessa parhaani mukaan. Omat kokemukseni ohjasajosta rajoittuvat näihin muutamaan kertaan Jimpalla, joten en itsekään osaa työskennellä tällä tavalla kunnolla.


Heti alkuun Jimppa näytti käynnissä hetkellisesti parastaan kulkien aktiivisesti ja myödäten niskastaan. Pyysin äitiä ottamaan ruunan ympyrälle ja kokeilemaan asetusta sisälle, ja Jimppa teki työtä käskettyä! Hyvä keskittyminen ei kuitenkaan kestänyt koko aikaa, vaan pölyn pärskimisepisodin jälkeen ruunan ajatukset olivat aivan jossain muualla kuin työssä.



Ravissa se kulki kuten juoksuttaessakin - rauhallisesti ja eteen-alas venytellen, mutta välillä valahtaen etupainoiseksi. Suoralla uralla se kulki vähän reippaammin, mutta siinä taas ohjasajaja joutuu koville, eikä kovin pitkiä ravipätkiä jaksa juosta perässä. Olin laittanut pari kartiota pitkillä väleillä pujottelua varten, jotta äiti saisi tuntumaa ohjaamiseenkin paremmin. Kunhan opimme ohjasajamaan paremmin, voi maasta käsin treenata samoja tehtäviä kuin ratsainkin.



Lopuksi otimme pohkeenväistöä. Ensiksi äiti ajoi takaa ja minä pyysin sivulta väistämään, mutta lopuksi äiti väistätti itse. Tähän olisi varmaan hyvä hankkia ajopiiska, jotta väistöt voisi tehdä takana ohjasajaen eikä sivulla kävellen, mutta uskon, että ilmankin pärjäämme mainiosti. :)

Linkki videoon
Edelleenkin olisi kova halu käydä ohjasajokurssilla tai -tunnilla. Pakko mennä, jos ja kun sellainen tulee eteen - edes kuuntelemaan!

Ensimmäinen valmennus sitten kesäkuun! Jimppa on nyt päässyt liikkumaan lähes normaaliin tapaan; lenkit ovat vain vähän tavallista lyhyempiä ja vauhtia on vähemmän. Ensimmäiset laukat ratsain otettiin viime perjantaina, eikä jalka reagoinut siihen sen kummemmin! Tosin ruuna on itsenäisesti treenannut laukkaa tarhassa ja laitumella koko ajan...

Sunnuntaina oli siis pitkästä aikaa Mintin kouluvalmennus. Viime kerrasta tosiaan oli vierähtänyt jo lähemmäs kolme kuukautta, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Sateen takia menimme maneesissa, jossa pohja on kenttää kevyempi eli Jimpalle parempi.

Mintti oli käynyt hakemassa lisää tietotaitoa ulkomailta, ja pääsimmekin heti kokeilemaan uusia oppeja suoruudesta. Alkuun kävimme läpi hevosen moottorin, oman painopisteen sekä suoruuden mittarit eli ohjat. Vinouden pystyy näkemään ohjista, kun toisella puolella ohja painaa kaulaan ja toisella kaulan ja ohjan välillä on ilmaa.


Alkuvalkasta harjoiteltiin tätä suoruuden mittareiden tarkkailua ja niiden mukaan suoruuden korjaamista käynnissä uraa pitkin. Jimppa on "oikeakätinen", eli sen oikea etujalka on tukijalka, kun taas vasen etunen on tasapainottava jalka. Tämän takia Jimppa oli vinompi oikealle ja valahti herkästi takaisin vinoksi, kun sen hetkeksi sai kulkemaan suorana. Vinoutta korjattiin siirtämällä painoa poispäin vinoudesta, eli kun Jimppa oli vino oikealle, siirsin painoani vasemmalle. Jimpan tapauksessa painonsiirrot saivat olla melko voimakkaita ja suoruuden kanssa täytyi olla tarkkana - varsinkin kulmissa se heittäytyi helposti vinoksi, jos sitä ei valmistellut kunnolla.

Ravissa vinous kulmissa oli paljon helpommin huomattavissa. Olin todella yllättynyt, kuinka reipas Jimppa valmennuksessa oli! Yleensä se on melko laiska ratsastaa ja ravissa hölkätään rauhassa eteenpäin. Mutta nyt se kiisi uraa pitkin kuin alkuaikoinaan, kun se oli vielä ratsunurallaan täysi ummikko ilman tasapainoa. Aktiivisuutta siis löytyi, mutta kaikki muu olikin unohtunut jonnekin kesäloman alkuun... raviharjoituksen alussa Jimppa oikoi kaikissa kulmissa niin törkeästi, ettei mitään rajaa. Oikomisesta suuremmin välittämättä jatkoimme suoruuden etsintää samalla tekniikalla kuin käynnissäkin. Koska ravissa Jimppa vaati kulmiin vielä lisää valmistelua, Mintti ohjeisti pitämään katseen aina seuraavassa kulmassa ja tekemään käännöksen kiertämällä rintakehää, eli jo aiemmilta valmennuksilta opitulla "rätin vääntö" -tekniikalla.


Mintti korjaili myös istuntaani heti alusta asti. Ensimmäiseksi hän neuvoi ajattelemaan, että olen karusellihevosen kyydissä ja lävitseni kulkee karuselliin kiinnittyvä keppi. Istuntapalikkani eivät pysyneet kasassa etenkään ravissa, joten Mintti muistutti pitämään lantion edessä niin, että ratsastushousujen vetoketju nousee ylöspäin, ja kiinnitti huomiota siihen, että napa pysyisi kohti selkärankaa ja syvät vatsalihakset olisivat käytössä. Ravissa Jimpan askel on aika epäsäännöllinen, ja välillä se horjauttaa minut takakaarelle ottaessaan reippaampaa askelta, mihin Mintti ohjeisti aktivoimaan syvät vatsalihakset kuvittelemalla puhaltavansa ilmapalloon ilmaa.

Keventäessä jalkani heilahtivat aina alas istuessa eteen, jota yritimme myös korjata valmennuksen aikana. Lyhensimme jalustinhihnoja reiällä, jolloin tuki jalustimista oli suurempi mutta koulusatulassa asento ei näyttänyt kovin luontevalta. Reiteni jännittyy istuessani keventäessä alas satulaan, jolloin jalka pääsee liikkumaan. Koko jalan tulisi olla rento mutta jäntevä, siinäpä vasta tavoittelemista! Harjoittelimme jalan pitämistä paikoillaan ensiksi niin, että aina istuessani alas koukistin jalkojani, jolloin pohje ei heilunut. Yritin myös pitää pohkeen paikoillaan takareiden avulla, mutta onnistuin vain jännittämään reittä lisää. Treeniä, treeniä, niin eiköhän se vielä joskus pysy paikallaan!



Kotitreenissä Mintti neuvoi pitämään kaarevat linjat sellaisina, missä Jimppa pystyy säilyttämään itsensä suorana. Liian tiukat kiemurat saavat sen kulkemaan helposti vinona, joten alkuun pysyttelemme laajemmissa linjoissa.

Linkki videoon
Fiilikset valmennuksen jälkeen olivat oikein hyvät. Loppuajasta Jimppa rentoutui ravissakin niin, ettei sen tarvinnut kaahottaa päättömästi, mutta se oli silti reipas ja liikkui hyvin eteen. Puolen tunnin valmennus oli ruunalle juuri sopiva aika työskennellä näin pitemmän tauon jälkeen. Seuraava valmennuskerta olisi suunnitteilla lokakuun alkuun ja kaikeksi onneksi viikonlopulle, joten pääsen osallistumaan siihenkin. Jospa siihen mennessä olisi edistystä suoruudessa havaittavissa!

Kraniohoitojen välillä pääsimme kokeilemaan akupunktiolaastareita, jotka hieroja kävi laittamassa Jimpalle. Ruunalta ei meinannut löytyä kipeää kohtaa mistään, mutta lopulta selän oikealta puolelta saatiin reaktio ristiselän kohdalta kuin myös yllättävästi selän etuosastakin, joka ei yleensä ole ollut kipeä. Vasemmalta puolelta ei kipupisteitä löytynyt, ja muutenkin Jimppa oli pysynyt hyvänä kraniohoidon jälkeen.

Akupunktiolaastareiden toiminta on minulla hieman hämärän peitossa, mutta laastarin sisältämät aineet aktivoituvat kehon lämmöstä ja stimuloivat akupisteitä lievittäen kipua nopeasti. Jimpan selkään aseteltiin IceWave -laastarit, jotka ovat ihmisille suunnattuja kivunlievityslaastareita, mutta toimivat myös eläimillä hyvin. Samalta valmistajalta (Lifewave) löytyy tosin hevosillekin omat laastarit kipua lievittämään.

Laastareita käytetään kolme päivää, eikä niitä oteta pois esimerkiksi liikutuksen ajaksi. Jotta ne pysyisivät paremmin kiinni hevosessa, suositteli hieroja käyttämään ihoteippiä niiden päällä. Jos sattuisi niin, että yksi laastari katoaisi kesken kaiken, tulee sen vastaparikin ottaa pois. Laastarit sijoitetaan aina molemmin puolin, eli jokaisella laastarilla on aina parinsa.

Laastariparit akupisteillä

Ei mennyt kauaa, kun Jimppa selkeästi rentoutui käytävällä seistessään laastarien laiton jälkeen. Hieroja varoittikin, että seuraavina päivinä hevonen voi olla hieman uninen. Laastareissa olevia kemikaaleja ei välity hevoseen ihon läpi, eikä niillä siis ole minkäänlaista varoaikaa esimerkiksi kilpailuja ajatellen. Satulan tai valjaat voi laittaa selkään, vaikka akupunktiolaastari jäisikin alle, kunhan se ei irtoa liikkuessa.

Akupunktiolaastarit eivät ole kuitenkaan kovin edullisia, ja nämä neljä laastaria tulivat maksamaan meille kympin (kokonaisessa paketissa laastareita on kolmekymmentä kappaletta, hinta paketille n.60-70 euroa). Mielestäni se ei kuitenkaan ole kova hinta siitä, että hevonen pysyy paremmassa kunnossa pitempään kranion tai hieronnan välillä. Jimppa oli ainakin kuin nuori varsa päästessään vähäksi aikaa vihreälle laastareiden kanssa - se ravasi ja laukkasi kevyesti aidanviertä pitkin ja innostui heittelemään köyrypukkeja paikallaan ihan vain huvin vuoksi!


Katsotaan kolmen päivän jälkeen, millaisissa sielun ja ruumiin voimissa ruuna on - toivottavasti hyvissä, sillä sunnuntaina olisi pitkästä, pitkästä aikaa valmennuksen vuoro!

Laastarirakennekuva 2.9.

Vielä ei olla palattu normaaliin liikutukseen, mutta ravi on tullut takaisin käyttöön! Ensiksi sitä muisteltiin juoksuttaen ja ohjasajaen, sitten maastossa ja eilen vihdoin sileällä. Mervi kävi ratsuttamassa kevyen puolituntisen, jossa haettiin lähinnä liikkumista oikein päin ja työskentelymoodia käynnissä. Jimpalla kun on tapana laiskotella kävellessä ja käynti tarkoittaa sille lähinnä taukoa eikä työskentelyn jatkumista.



Koska ravia on otettu vasta vajaan viikon verran, ei ratsutuksessa ravattu kuin suuria ympyröitä ja suoraa eteen-alas -muotoa hakien. Jimppa ei ennen sairaslomaansa jaksanut vielä kantaa itseään kovin kauaa korkeammassa muodossa, joten nyt kahden kuukauden kevyen jakson jälkeen siltä ei sitä voi odottaa senkään vertaa. Niinpä selkälihaksia jumpattiin matalassa muodossa, ja niin meitä ohjeistettiin ratsastamaan jatkossakin, jotta ruuna saisi voimaa kantaa itseään paremmin.





Käynti oli tuntunut selkään hyvältä, ja oikein päin kulkemiseen ei Mervin mukaan mennyt kuin hetki. Ravissakaan ruuna ei enää noussut matalasta muodosta kuten aiemmin, vaan oli tasaisempi ratsastaa. Laukkaa ei tällä kerralla otettu ollenkaan, sillä se on meillä vielä kiellettyjen listalla, kunnes olen varma, ettei jalka siihen reagoi sen kummemmin.




Seuraavana päivänä oikea etujalka tuntui täysin kuivalta, paremmalta kuin pitkään aikaan! Selkä oli oikealta puolelta joustava, vasemmaltakaan ei niin jumissa kuin aiemmin. Olin suunnitellut käyväni palauttavassa maastossa, mutta sään takia matka päättyi jo alkuunsa ja suuntasimme maneesiin turvaan kaatosateelta. Koska Jimppa hermoili kovaa meteliä maneesissa niin, ettei se keskittynyt ratsastukseen ollenkaan, katsoin parhaaksi juoksuttaa sitä irtona. Ruuna toimi siinä kuin ennenkin, pysyi hyvin ympyrällä ja kuunteli käskyjä parhaansa mukaan, vaikka välillä ääni hukkui sateen ropinaan. Vasempaan kierrokseen se ei olisi halunnut ravata millään, mutta kun heitin juoksutuspiiskan narun sen toiselle puolelle ja ohjasin sitä sen avulla, onnistui ravi siihenkin suuntaan ongelmitta.

Linkki videoon
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että epäonni on vihdoin selätetty. Ihan vielä en kuitenkaan uskalla sanoa, että olisimme kuivalla maalla - pessimisti ei pety. ;) Tästä se kuitenkin lähtee!

Jalkojen vaivojen ansiosta olemme Jimpan kanssa kehittäneet jalkojenhoitoon aamu- ja iltarutiinit. Alkuun kylmäystä jatkettiin aamullakin letkutuksen jälkeen pintelillä jalkaan käärityllä jääpalapussilla, mutta jalan nesteen vähentyessä se kohta jäi listasta pois.

Videolla esitelty nykyhetken hoitorutiinikin muuttuu pian, kun aamuinen kylmäys jää pois ja illalla jalkoja kylmätään aina liikutuksen jälkeen. Kun rasitusta aletaan pikkuhiljaa lisäämään, täytyy jalan reagointia seurata tarkasti, jottei sen kanssa tule takapakkia. Kevyet ravipätkät eivät ainakaan ole saaneet aikaan minkäänlaista reaktiota etujalassa, vaan jalka on aamullakin pysynyt suhteellisen sulana. Ei se silti täysin normaali ole, ja luulen, ettei siitä enää yhtä kuivaa tule kuin ennen puikkoluun loukkaamista. Kunhan jalka ei liikutuksesta pahene eikä hevosta vaivaa, ei kosmeettiset viat tässä vaiheessa haittaa ollenkaan.

Mutta tässä tulee Jimpan jalkojen hoidon aamu- ja iltarutiini videolla, olkaa hyvä:


Linkki videoon

Toinen kraniohoitokerta viivästyi lomien takia, mutta parempaan saumaan sitä ei olisi voinut saada. Jimpan takaosan jumit nimittäin haittasivat sen liikkumista sen verran, että puhdas ravi maasta käsinkin oli työn ja tuskan takana, eikä ravatessa takaosa ole koskaan ollut yhtä jäykän näköinen kuin nyt. Niinpä minulla oli suuret odotukset kranio-sakraaliterapiasta, joka viime kerralla oli ollut aivan ihmeellisen toimiva.

Jimppa otti hoidon hyvin vastaan, ja se reagoi varsin voimakkaasti takaosaa hoidettaessa. Harmillisesti en taaskaan saanut napattua huvittavaa reaktiota videolle, mutta kolmannella kerralla lupaan olla tarkkana ja ikuistaa Jimpan ilmeen kaikkien nähtäväksi! Ruuna nuokkui käytävällä puoliunessa suurimman osan ajasta, mutta välillä se venytteli itsekseen tai maiskutteli yllättyneenä, kun olo alkoi helpottamaan.


Kranion jälkeen Jimpan etujalka sai hetken laserhoitoa, ja raukea hevonen pääsi takaisin tarhaan nauttimaan auringon lämmöstä. Tuttuun tapaan sille ohjeistettiin pari päivää lepoa, jotta hoito vaikuttaisi kunnolla. Lisäksi sovimme kokeilevamme parin viikon kuluttua Jimpan selkään akupunktiolaastareita, jotka toimivat akupunktioneulojen tapaan. Seuraava hoito olisi taas noin kuukauden kuluttua.

Lepopäivien jälkeen kävin kentällä maasta käsin. Jimppa joutui nostelemaan jalkojaan kahden kavaletin ylitse, minkä lisäksi harjoittelimme pohkeenväistöä volteilla. Lopuksi uskaltauduin ottamaan hyvin lyhyet pätkät ravia liinassa, ihan vain nähdäkseni, millaista liikettä ponilla olisi tarjota nyt hoidon jälkeen. Ja puhdasta oli! Vauhtia ei todellakaan ollut liikaa, vaan tuttuun tapaansa vaari hölkkäsi huolettomasti venytellen eteen-alas. Olin aivan innoissani; Jimppa siirtyi suoraan raviin ilman jäykkää peitsipätkää, eikä kumpikaan jalka näyttänyt vaivaavan!

Edistyksestä riemastuneena puin Jimpalle seuraavana päivänä valjaat ja kävin kentällä ohjasajamassa. Jimppa oli loistava! Se toimi paljon herkemmin kuin aiemmin, myötäsi niskastaan käynnissä ja osasi jo hieman asettuakin ympyrällä. Ravissa se jolkotteli rennosti, välillä jo venytti kaulaansakin kuten ratsailla, eikä peitsistä ollut kuultukaan. Innostuin ohjasajosta taas hieman lisää ja tilasin itselleni hommaan ihan oikeat ohjasajo-ohjat. Ensi viikolla pääsemme niitä testaamaan!

Perjantaina en enää halunnut raahata Jimppaa kentälle, jotta sillä pysyisi mielenkiinto työskentelyyn yllä. Niinpä päätin, että olisi aika käyttää poni pesulla. Viime kerrasta olikin jo pari vuotta, jos ei enemmänkin, joten kokovartalopesu tuli tarpeen.

Jimppaa uusi päähänpistoni hämmästytti, ja se seurasikin epäilevästi touhujani pesupaikalta. Järkytys oli suuri, kun jalkojen sijaan vettä suihkutettiinkin ympäri hevosta, mutta nopeasti ruuna alistui kohtaloonsa ja antoi pesuintoilijan hinkata ja suihkutella mielin määrin.


Harjan ja hännän pesin ensiksi mäntysuopa-shampoo -sekoituksella, kuten muutkin osat hevosesta. Huuhdeltuani pesuaineen pois, hieroin jouhiin paremman puutteessa koiran hoitoainetta, joka luonnollisten ainesosiensa ansiosta toimii myös tällaisilla vähän isommilla koirillakin moitteettomasti. Jimpan mielestä pään pesun olisi voinut jättää tekemättä, ja se yrittikin välttää veden osumista päähänsä viimeiseen asti.

Häntä likoamassa

Ilta-aurinko paistoi vielä sen verran lämpimästi, että vein Jimpan ulos kuivattelemaan. Alkuun se söi vihreää kuivatusloimen kanssa, mutta "pyyhekuivana" ruuna sai kuivatella loppuajan nakuna.

Kuivattelukaveri vaani ruohikossa

 Välillä kävimme sisällä kylmäämässä jalat, minkä jälkeen Jimppa sai vielä vähän aikaa laiduntaa auringossa. Siinä se sai samalla vähän kävellä. Jimppa varoo vieläkin takakavioitaan kivisillä teillä, eikä sen vähäisestä liikunnasta huolimatta kaviot ole kasvaneet pitemmiksi. Ne kuluvat jo pelkässä tarhassa käyskentelyssä niin nopeasti, että kengättömyyskokeilumme tulee varmaan kohtapuoliin päättymään, ennen kuin Jimppa on kuluttanut kavionsa loppuun.

Kauneuslevolla kylmäysletkuissa

 Hevosen kuivuttua kokonaan yritin ottaa siitä rakennekuvan, kun se kerrankin oli puhdas. Jimppaa ei paikallaan seisominen kiinnostanut yhtään, vaan heti jäätyään irti se suuntasi lähimmälle ruohomättäälle syömään. Pitkän taistelun jälkeen se pysyi pari sekuntia suunnilleen liikkumatta, joten ehdin napata siitä juuri ja juuri tyydyttävän kuvan. Olen tämän varmaan todennut aikaisemminkin, mutta sanottakoon se vielä kerran: onnistunutta rakennekuvaa ei vain voi ottaa yksin!

Puhdas hevonen + tuulikone

Järkyttynyt mutta tyytyväinen siloposki

Hyväpohjainen laukkasuora on maastoilijan unelma

Tästä lähtee ensimmäinen osa maastoiluaiheista postaussarjaa!

Joillekin (lue: minulle) voi tulla yllätyksenä, että kaikki eivät maastoile. Yhtään. Siinä missä me samoilemme poluilla ja polkujen ulkopuolella suurimman osan ajastamme, on ratsukoita, joiden maastokokemukset rajoittuvat tarhasta talliin ja tallista kentälle tai halliin. Eikä tätä ole tarkoitettu pahalla, sillä maastoilun uupumiseen voi olla paljon täysin järkeenkäypiä syitä. Hevonen pelkää, ratsastaja pelkää, molemmat pelkää... joskus taas voi olla, ettei maastoilu vain kiinnosta. Tämän postauksen tarkoituksena on tuoda esille joitakin positiivisia asioita maastoilusta ja herättää kiinnostusta epämaastoilijoidenkin joukossa.

Kuten kaikki blogiamme lukevat tietävät, vietämme Jimpan kanssa lähes kaiken aikamme maastossa. Emme maastoile vain siksi, ettei tarvitsisi treenata - suuri osa maastolenkeistämme pyrkii treenaamaan molempia matkaratsastusta varten, eikä silloin vain nautiskella maisemista vailla huolen häivää! Monelle maastoilu on kuitenkin pääasiassa kevyen, rennon päivän hölkkälenkki tai tapa päästellä höyryjä ja nollata aivot, jotta sekä hevonen että ratsastaja jaksavat keskittyä treeniin. Tämäkin on OK, mutta:

★ maastossa voi treenata koulua

Avot, sulut, väistöt, lyhennykset, pidennykset - kaikki onnistuu myös metsän siimeksessä. Ei tietenkään meiltä, mutta kyllä mekin jotain yritämme välillä vääntää. Maastossa eteenpäinpyrkimystä on useimmilla enemmän kuin kentällä, mitä kannattaa käyttää hyväksi. Jimpalla, näin esimerkkinä, puuttuu pohkeenväistössä vauhti lähes kokonaan, mutta maastossa näitä voi harjoitella ihan liikkeessä. Välillä vauhtia tuntuu olevan liikaakin, kun pohkeenväistön sijaan lähdetään laukalle tai peruutuksissa mennäänkin päinvastaiseen suuntaan, mutta energiaa se on liikakin energia! Siitä päästäänkin seuraavaan kohtaan:

Kaverin kanssa matka taittuu mukavasti

★ maastossa ei tule aita vastaan

Tämän voi nähdä kahdella eri tavalla, joista ensimmäinen on se, että maastossa voi huoletta ottaa reippaampaa pätkää ja antaa hevosen mennä. Reipas, vapaa laukka on hyvä keino venytellä ja avata jumeja, ja hyväpohjaisella tiellä uskaltaa vapauttaa patoutuneet energiavarat keskittymistä häiritsemästä. Toinen, vähän huolestuttavampi tapa nähdä maastojen aidattomuus on se, ettei hevosta voi pysäyttää seinään. Maastossa ei useimmiten ole seinää tai aitaa tarjolla, jos hevonen ei vastaakaan pidätteisiin, mutta silloin syy ei ole maastossa, vaan hevonen ei ehkä ymmärrä pysäyttävää apua, pakenee pelosta tai kivusta, tai on vaikka oppinut, että kotiin päin mennään täysiä. Näistäkin tulee vähän juttua myöhemmin!

★ maastossa tasapaino ja koordinaatio kehittyvät

Ylä- ja alamäet, epätasaiset metsäpolut, vaihtelevat pohjat ja kaatuneet puunrungot tuovat haastetta maastoiluun. Käyntilenkistäkin saa paljon tehokkaamman, kun sen tallustelee epätasaisilla teillä sileän sijaan. Mieli ja lihakset kiittävät, kun hevonen joutuu nostelemaan jalkojaan ja katsomaan eteensä.

 ★ maastossa takaosa vahvistuu

Mäkitreeni ja epätasaiset pohjat toimivat edellisen kohdan lisäksi takaosatreenissä loistavasti. Käynti ja laukka ylämäkeen lisäävät voimaa takapäähän ja epätasaisella pohjalla jalkoja pitää nostella korkeammalle. Varsinkin talvella hangessa liikkuminen tuo hyvän vastuksen hevoselle, ja tekee treenistä entistä tehokkaampaa.

★ maastossa voi treenata esteitä

Maastoesteiden lisäksi luonnonesteet toimivat hyvinä harjoitteina esteratsullekin. Vaikkei lähimaastosta löytyisikään maastoesterataa, voi hyviä esteitä löytyä reiteiltä muutenkin. Puunrunkojen ja kapeiden ojien yli voi hyppiä, kunhan esteen takana on hyvä pohja. Tietämättä ei tule ojien tai muiden yli hypätä, sillä liukas tai pettävä pohja tekee laskeutumisesta vaarallisen. Maastoon voi rakentaa väliaikaisia esteitä esimerkiksi heinäpaaleista, paksuista puunoksista tai kapeammista rungoista, autonrenkaista ja niin edelleen, kunhan ne vie pois muiden tieltä käytön jälkeen. Esteistä enemmänkin laiskistuvalle kuin innostuvalle hevoselle (kuten Jimppa) maastossa hypättävät esteet voivat olla paljon kiinnostavampia kuin kentällä tai maneesissa.

★ maastossa ei tarvitse ratsastaa

Maastoratsastus ei ole ainoa maastoilun muoto, vaan sitä voi harrastaa monin eri tavoin. Hevosen valjastaminen kärryjen eteen ja suuntaaminen metsäteille ei ole yhtään huonompi vaihtoehto, jos maastot soveltuvat ajamiseen. Liian kapeilla reiteillä tai keskellä metsää kärrytteleminen ei ole hyvä idea, sillä siitä mistä hevonen mahtuu, eivät kärryt välttämättä mahdukaan, ja esimerkiksi umpikujassa kapealla tiellä hevosen kääntäminen kärryjen kanssa voi tuottaa paljon päänvaivaa. 

Tuntemattomissa maastoissa ja aloittelevan maastoratsun tai -ratsastajan kanssa hyvä vaihtoehto on lähteä maastoon taluttaen. Arempi hevonen tuntee olonsa turvallisemmaksi taluttajan johtaessa pelottavien kukkien, latojen ja vihreiden miesten ohitse, ja arempi ratsastaja saa itseluottamusta tutustuessaan maastoon ratsunsa kanssa jalan. Kuntoaan kasvattavalle ratsastajalle lenkkeily maasta käsin toimii myös hyvänä liikuntamuotona ja kuntoutuvalle hevoselle maastokävelyt ovat usein mielekkäämpää puuhaa kuin kentän ympäri käveleminen. Talutus ei ole ainoa tapa käydä maastossa maasta käsin, vaan sinne voi lähteä myös pyörällä tai ohjasajaen!

Maastossa ajaen...

... ja ohjasajaen!

★ maastossa rakennetaan peruskuntoa

Koulu- tai esteratsastuksen treenaaminen huonokuntoisella hevosella loppuu lyhyeen. Jos hevonen ei jaksa, se ei kykene tekemään siltä vaadittuja asioita tai oppimaan uusia. Huonokuntoisen hevosen kanssa maastoilukin aloitetaan pikkuhiljaa, sillä pahimmassa tapauksessa hevonen väsyy jo pelkällä käyntilenkillä. Yli puolen tunnin kestävät ravilenkit ovat hyvää peruskuntoharjoittelua niin ravurille kuin ratsullekin, ja pitkät laukkapätkät kehittävät laukkaa ja kohottavat kuntoa.

★ maastossa mieli virkistyy

Virkistysmuotona maastoilu on niin ratsastajalle kuin hevosellekin tärkeä. Maisemat vaihtuvat, näkee ja kuulee erilaisia asioita (joskus olemattomiakin) ja välillä reissuun pääsee kavereidenkin kanssa. Maastoilu kasvattaa luottamusta ja rohkeutta, ja siellä saavutetut onnistumiset ja kohtaamiset uusien asioiden kanssa näkyvät myös muualla - niin treenissä kuin kotioloissakin. 

Porukassa tyhmyys rohkeus tiivistyy

Lähteet:
Suomen hevosenomistajien keskusliitto ry