Taas olisi varustepostauksen aika! Tällä kertaa esittelyyn pääsevät meidän juoksutusvälineemme. Juoksutuksesta on kuoriutunut ihan mukava vaihtoehto liikutukselle nyt, kun olemme löytäneet siinä yhteisen sävelen. Ennen juoksutus oli luultavasti molemmista yhtä epämiellyttävää, mutta nykyään Jimppa toimii siinä herkästi ja liikkuu rennosti.

Videolla esittelen seuraavat varusteet:

★ Uusi juoksutusliina, 8 m
★ Vanha juoksutusliina, 8 m
★ Juoksutusdelta
★ Juoksutusvyö, renkaat vaihdettu suuremmiksi ohjasajo-ohjia varten
★ Neopreeninen satulavyö juoksutusvyöhön, 70 cm
★ Sivuohjat, nahkaa
★ Sivuohjat, nylonia
★ Juoksutusraippa


Linkki videoon

Pitkästä aikaa kuulumisia ja materiaalia koto-Suomesta! Jimpan syksy on mennyt tähän asti oikein hyvin, eikä mitään ongelmia ole tullut vastaan. Liikkumaankin ruuna on päässyt säännöllisesti ja monipuolisesti. Mikä helpotus, ettei ponin hyvinvoinnista tarvitse olla huolissaan!

Tänään Jimppa joutui taas oikeasti töihin Mervin tullessa ratsuttamaan. Meillä on ollut harmillisen harvoin nyt mahdollisuuksia ratsutukseen, mutta kerta silloin tällöin on aina antanut paljon uusia eväitä omaan touhuamiseen. Ja koska kehitystä tapahtuu aina näiden kertojen välillä, ei meidän itsenäinen treenailu aivan turhanpäiväistä voi olla.

Koska en itse tietenkään päässyt paikan päälle ratsutusta seuraamaan, nakitin äitini kuvaamaan Jimpan menoa. Tällä kertaa harjoiteltiin käynti- ja raviväistöjä pivottien avulla, ja Jimppa joutui kunnolla mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sen se myös näytti, sillä kun tehtävät menivät liian hankaliksi, ruuna ilmaisi epämukavuutensa erittäin selkeästi. Sille näytti olevan alkuun hankalaa saada ristiaskeleet sopimaan menemättä jaloistaan ihan sekaisin, joten alun raviväistöt muuttuivat nopeasti peitsiksi. Kunhan Jimppa tajusi, mitä siltä vaadittiin, muutamat ristiaskeleetkin onnistuivat puhtaasti.

Uutena juttuna Mervi otti ratsutukseen myös kokoamisharjoituksia. Jimppahan on tottunut kulkemaan melko matalassa muodossa, enkä ole sitä yrittänytkään koota. Siksi poni olikin vähän ihmeissään ja tarjosi mieluummin laukkaa tai tikittävää askelta, kun Mervi pyysi sitä kokoamaan. Kyllä sieltä pari hyvääkin pätkää irtosi, loppujen lopuksi, kun Jimppa sai ensiksi vähän miettiä asiaa.

Mervin mukaan laukka on parantunut kaikista eniten etenkin nostojen osalta. Nykyään se pyörii hyvin ja tasapainoisesti, eikä laukkaa tarvitse nostaa monen ympyrän verran kuten alussa. Olen siinä kyllä samaa mieltä, että ero aiempaan on aika huima!

Jimpassa on se mahtava piirre, että se yrittää aina tehdä parhaansa, kun siltä jotain pyytää. Se kertoo kyllä heti, jos ei jotain ymmärrä ja alkaa ärsyttää, mutta jos se saa vähänkään kiinni ajatuksesta, se kyllä yrittää kaikkensa. En voisi olla onnekkaampi, kun saan työskennellä yhtä nöyrän ja yritteliään hevosen kanssa! Onneksi ei ole enää pitkä aika siihen, kun pääsen itsekin taas Jimpan seuraan. :)


Linkki videoon

Minä ja Jape kesällä 2009

En ole juurikaan avannut ratsastushistoriaani blogin puolella esittelysivuni lyhyttä kappaletta lukuun ottamatta. Tällainen postaus olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten, kun todistusaineistoa oli jäljellä enemmän. Ulkoisen kovalevyni mukana meni kuitenkin osa hevosmenneisyydestäni kaiken muun mukana, joten todistetta siitä, että ratsastusharrastus oli kuvioissa mukana ennen vuotta 2007, ei ole. Varautukaa silti romaanin mittaiseen muisteloon, sillä näissä asioissa minulla on lähes norsun muisti.

Tulette nopeasti huomaamaan, että ratsastushistoriani koostuu pääasiassa islanninhevosista. Ratsastuskoulun ulkopuolella pääsin toimimaan useamman eri issikan kanssa niin leireillä, hoitohevosina kuin ihan vain kertaluontoisina vaellusratsuina. Alun perin etsimmekin äitini kanssa meille islanninhevosta ensimmäiseksi hevoseksi, mutta sitten tiemme kohtasivatkin Jimpan kanssa ja loppu on - kuten sanotaan - historiaa.

Olen pienestä pitäen ollut heppatyttö henkeen ja vereen. Kävimme kesäisin pyöräilemässä lähitallien ohi katselemassa laiduntavia hevosia, ja minulla on tallessa ainakin kaksi kuva-albumia lähes täynnä näitä laidunkuvia.

11-vuotiaaksi asti kävin vain silloin tällöin talutusratsastuksessa siellä ja täällä, mutta sitten aloitin oikeasti harrastamaan ratsastusta. Kävin silloin toimineella Ellun tallilla kerran viikossa ratsastamassa, ja hitaasti mutta varmasti hevostaitoni lähtivät kehittymään. Suoritin ensimmäisenä kesänä alkeiskurssin, jossa opin perusasioita varustamisesta ja ratsastuksesta. Lempihevosiani olivat norjanvuonohevosruuna Tunkki ja puoliverinen Leo, joita toivoin joka kerta uudelleen ja uudelleen seuraavalle kerralle ratsukseni. Tunkki oli perinteinen tuntiratsu, tahmea ja kärsivällinen tätikuljetin. Muistaakseni nostin Tunkilla ensimmäiset laukkani pitkän odotuksen jälkeen! Leo puolestaan oli herkempi, ja sillä oli valtavat liikkeet. Varsinkin ravi tuntui silloin aivan mahdottomalta, mutta nykyään sekin olisi varmaan mukavan pehmeä Jimppaan verrattuna.

Ellun tallilla ratsastustunnilla v. 2007, ratsuna Marsu-tamma

Tallilla oli myös yksi hevonen, jonka kanssa kemiat eivät todellakaan kohdanneet: Calle. Calle oli monien suosikki, ja äitinikin taisi kuulua sen rakastajiin. Minä en vain tullut toimeen sen kanssa, ja joka kerta, kun Calle oli määrätty minulle tuntiratsuksi tiesin, ettei tunnista tulisi mitään. Callella oli tapana juosta alta ja vähät välittää kääntävistä avuista, laukassa se innostui välillä liiankin paljon ja muutenkin se oli nuoruuden minäni mielestä hankala. En vain osannut ratsastaa sillä, paitsi sairaana. Kävin nimittäin kerran tai kaksi kuumeessa ratsastustunnilla, ja ratsunani oli tietenkin Calle. Ja silloin se toimi paremmin kuin koskaan! Callessa ei tietenkään ollut vikaa, en vain silloin ymmärtänyt, miten sitä kuului ratsastaa.

Ellun tallilla työskentelin myöhemmin myös tallitonttuna, eli autoin alkeistuntilaisia varustamaan hevoset ja talutin talutustunneilla. Tallitonttuilu oli mukavaa, ja ansaitsimme sen avulla ilmaisia ratsastustunteja sekä pääsimme osallistumaan meitä varten järjestettyihin tapahtumiin. Meille pidettiin esimerkiksi näyttelyharjoitukset, joissa puunasimme parin kanssa hevosen näyttelykuntoon ja treenasimme hevosten esittämistä. Meillä oli myös tallitonttujen omat tallikisat, joissa oli yhdistetty helppo koulu- ja esterata. Ratsut valittiin arpomalla, ja sain tietenkin omaksi kisaratsukseni Callen. Siitä huolimatta minut palkittiin ykköspalkinnolla, mikä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Se kuitenkin kasvatti vähän itsevarmuuttani, mikä oli juuri sitä, mitä silloin ratsastusharrastukseeni kaipasinkin.

Minä ja leirihoitsuni Svana v. 2009

Svana, Hula ja Hilda

Lähes jokainen hevostyttö on käynyt nuoruudessaan ratsastusleirillä. Minua harmittaa, etten käynyt jo aiemmin ratsastusharrastuksen alussa leireillä, mutta onneksi voin hyvillä mielin muistella kahta issikkaleiriä, joilla olin vuosina 2008 ja 2009. Leirihoitsunani oli molempina kesinä islanninhevostamma Svana, josta pidin erittäin paljon. Jos en ennen näitä leirejä ollut maastoilun pauloissa, metsän siimeksissä vietettyjen tuntien jälkeen minusta oli tullut Oikea Maastoilija.

Issikkavaellukselle lähdössä Kolilla v. 2008

Alkuvuonna 2009 ratsastusharrastukseni muuttui, kun aloin hoitamaan issikkaruunaa ja sen kavereita yksityistallilla. Jatkoin yhä ratsastustunneilla käymistä, mutta pääsin sen lisäksi myös huolehtimaan hevosista muutenkin kuin vain ratsastuksen puitteissa. Alkuasetelma tallilla oli issikkavanhus Jape ja suomenpienhevosori Riku, joka myöhemmin vaihtui ensiksi yhteen minishettisoriin ja lopulta kahteen minishettikseen. Ratsastuksellisesti en päässyt hoitoponieni kanssa kehittymään mitenkään, sillä Jape oli jo 27-vuotias eläkeläinen, Riku muistaakseni vuotias varsa ja minishettikset noin metrin liian matalia ratsastettavakseni. Kävin Japella kuitenkin silloin tällöin lyhyillä lenkeillä maastossa, tai oikeammin tienpientareilla, sillä talli sijaitsi kasitien varrella. Jape oli uskomattoman varma liikenteessä, enkä ymmärrä, miten uskalsin lähteä sen kanssa tien viertä ratsastamaan. Se ei korvaansa lotkauttanut, vaikka vierestä meni niin rekkoja kuin muitakin isoja ajoneuvoja. Kuljimme pyöräteiden reunoja pitkin, ja Jape asteli epäröimättä alikulustakin läpi tuosta vain.

Jape, Luumu ja Laku v. 2009

Tallitytön roolissa opettelin kaikenlaisia hommia, joita hevosen omistamiseen liittyi. Ruokin ja harjasin hevoset, putsasin pihaton, olin mukana kengityksissä ja pääsin myös näyttelymatkalle avustajaksi Pietarsaareen. Jatkoin Japen ja minishettisten hoitajana vielä Jimpan hankinnan jälkeenkin, mutta pian kahdella tallilla käyminen ja lukion aloittaminen kävivät turhan raskaaksi, ja jouduin luopumaan hoitoponeistani. Opin niiltä kuitenkin paljon tärkeitä asioita, joita ilman ensihevosen hengissä pitäminen olisi varmasti ollut hankalampaa.

v. 2010

Jimpan oston jälkeen en enää jatkanut ratsastustunneilla käymistä Ellun tallilla, vaan siirryin yksityiseen harrastamiseen. Pitkän aikaa ratsastin ainoastaan Jimpalla, mutta nyt olen taas päässyt silloin tällöin muidenkin hevosten kyytiin. Matkani hevosharrastajana ei ole ollut kovin pitkä, ja vasta nyt minusta on alkanut tuntumaan, että kehityn ratsastajanakin, vaikka ratsastuskouluajoista alkaa olemaan jo kymmenisen vuotta.

Haluaisitteko lukea lisää jostakin ratsastushistoriani osasta? Materiaalia minulla on tallessa enää vain hoitoponeista sekä leireiltä, mutta tarinointi muustakin onnistuu - tosin aika on saattanut kullata muistot ja muunnella totuutta.

Mää tykkään palloista!

Tässä eräänä päivänä huomasin, että olin kokonaan unohtanut kirjoittaa loppukesästä tehdystä maastakäsittelystä, jossa oli kuvaajakin mukana. Sillä viikolla hoidin Jimpan lisäksi tallikaverimme issikan liikutuksen, mutta koska sinä päivänä raviradalla oli astetta suuremmat ravit, päätimme yhteistuumin jäädä tallin kentälle maastakäsittelemään.

Ensiksi oli Jimpan vuoro, joka tuhansista ötököistä huolimatta jaksoi keskittyä ainakin jonkun aikaa. Testasin samalla sen uutta naruriimua, jonka ostin kirpputorilta. Siinä on hieman kasvunvaraa, mutta toimii kakkosriimuna hyvin.

Tällä kertaa keskityimme lähinnä palloiluun, Jimpan suosikkipuuhaan. Olin kantanut kentälle meidän punaisen pallon lisäksi isomman sinisen jumppapallon, kartioita ja tynnyrin, ja näillä kaikilla oli tarkoitus pelata. Oletin tietenkin rämisevän tynnyrin olevan kaikista pelottavin, mutta jälleen kerran Jimppa yllätti rohkeudellaan! Siitä on kuoriutunut jo melko reipas hevonen, vaikka se on silti etenkin jaloistaan tarkka.



Tähän väliin on pakko todeta, että koske-käsky on ollut yksi järkevimmistä käskyistä, mitä olen Jimpalle opettanut. Sen avulla esimerkiksi paikallaan olevan trailerin tai traktorin ohittaminen on helpottunut huomattavasti, kun niihin voi mukavissa merkeissä käydä tutustumassa. Liikkuvan trailerin ohituskin on selätetty jo aiemmin, vaikka vielä välillä Jimppaa voi hieman jännittää.

Jimppa oli enemmän kuin innoissaan pelaamassa kaikella, mitä kentälle oli tuotu. Se vaihteli pallojen välillä ihan itsekseen, mutta tuuppasi aina pyynnöstä sitä oikeaakin esinettä. Tynnyriin ruuna oli heti tunkemassa turpaansa, kun se oli pystyasennossa. Silläkin oli silti kiva pelata, kun sai paljon herkkuja!

Linkki videoon

"Mikä toi on?"

Toisella on vessatauko menossa, mutta silti pallo hiplaa...

Brannin kanssa tarkoituksena oli tehdä perusmaastakäsittelyä ja lopuksi tutustua myös palloihin ja tynnyriin. Ruunasta on kuoriutunut jo paljon herkempi kaveri, ja varsinkin peruutukset onnistuu jo pienestäkin pyynnöstä. Tynnyri oli tämän mielestä vähän jännittävämpi tapaus, mutta rauhallinen tutustelu auttoi. Brannin kanssa ei palloteltu, sillä se ei sitä käskyä osaa enkä ilman lupaa opeta temppuja toisten hevosille, mutta tutustuimme esineisiin ja uskalsimme kävellä lopuksi tynnyrin ja aidan välistä ihan rennosti.

Tässä ihmetellään tynnyriä. Käsittelijää puolestaan naurattaa

Tällaiset rentoilupäivät tekevät hyvää niin itselle kuin hevosellekin. Aivot saavat vähän erilaista tehtävää, eikä kaikki pyöri vain treenaamisen ympärillä. Vaihtelu virkistää - kumpaakin osapuolta! :)

Seuraavaksi vuorossa on Jimpan suojien ja pinteleiden esittely. Aiemmin käytimme melko harvakseltaan minkäänlaisia suojia. Yleensä hokkiaikana maastoillessa sekä aina irtohypyttäessä Jimpalla käytettiin jännesuojia, mutta sileällä ei oikeastaan ollenkaan. Nykyään sileällä käytössä on aina treenisuojat ja talvella hokkiaikana lisäksi vielä putsit takana suojaamassa kavion pintaa. Jimppa lyö herkästi etusillaan takakavion pintaan etenkin ravissa, ja ilman putseja hokit syövät ikävästi kavion rei'ille.

Videolla esittelen siis kaikki Jimpan suojat ja pintelit, pois lukien jännesuojat, jotka olivat silloin kadoksissa.

★ Eurohunter harjoitussuojat, etusuojat M, takasuojat L
★ Equi-Guard jännesuojat ja hivutussuojat, M
★ Horze neopreeniputsit, L
★ Mustat neopreeniputsit, M
★ Horze paksut pintelipatjat
★ Biltema ohuet pintelipatjat
★ Best on Horse villapintelit
★ Best on Horse joustopintelit
★ Eskadron fleecepintelit
★ Kuljetussuojat, COB

Linkki videoon

Katso edelliset varustepostaukset täältä.

Vaikka kesä onkin upeaa aikaa, toivotan syksyn lämpimästi tervetulleeksi. Nämä kuvat ovat elokuulta, jolloin ilta-aurinko oli parhaimmillaan – tosin vain pienen hetken verran.

Maastolenkillä kaverin kera

Kuten viime postauksessa jo mainitsinkin, sen kertainen valmennus oli minulle ensimmäinen ja viimeinen vähään aikaan. Asun nimittäin tämän syksyn Tanskassa vaihto-opiskelijana yliopistossa. Jimppaa en tietenkään voinut ottaa mukaan, joten muutos oli minulle melko suuri. Jimpalle ei niinkään, sillä se jatkaa omaa elämäänsä samalla tallilla samojen ihmisten kanssa vain minua lukuun ottamatta.

Löysin ruunalle syksyn ajaksi liikuttajan, joka käy pari kolme kertaa viikossa ratsastamassa. Näin Jimppa saa riittävästi liikuntaa, vaikken olekaan maisemissa. Liikuttajan lisäksi sitä käy hoitamassa ja liikuttamassa myös äitini, ja varalla on myös pari muutakin innokasta, jotka voivat tarpeen vaatiessa ratsastaa tai ajaa. Olen erittäin tyytyväinen, että asiat järjestyivät näinkin hyvin, eikä minun tarvitse olla ihan koko aikaa huolissani Jimpasta!

Linkki videoon Kävin näyttämässä maastoja Jimpan liikuttajalle lainaratsun selästä käsin (vaikka jäimmekin heti jälkeen)
Vaikka vaihtoaika on vain muutama hassu kuukausi, olivat viimeiset päivät tallilla silti vaikeita. Jimppa ei näyttänyt ymmärtävän alkuunkaan, miksi sen omistaja oli välillä allapäin. Kävimme viimeisenä iltana maastossa ihan vain kahdestaan, ja Jimppa sai hurjan paljon rapsutuksia ja herkkuja.

Ensimmäinen viikko Tanskassa on nyt jo takana päin, ja voin sanoa, että täällä kyllä viihtyy hyvin. Kirjoitan vaihtoni ajan blogia, jonne kerron kuulumisiani ja kaikenlaista enemmän tai vähemmän tärkeää vaihdosta. Sitä pääsee lukemaan täällä.

http://hyggettaako.blogspot.dk/

Kauankohan edellisestä valmennuskerrasta on kulunut aikaa? Kaikenlaiset esteet satulasta sairaslomailuun ovat tiputtaneet meidät kokonaan pois valmennusrytmistä. Nyt, pitkän tauon jälkeen, pääsimme vihdoin valmentautumaan! Valmentajana oli ohjasajosta jo tutuksi tullut mutta ratsain vielä tuntematon Maru.

Aloitimme valmennuksen alkukeskustelun jälkeen tehtävällä, joka jatkui läpi koko tunnin. Minulla oli, kuten aina, vaikeuksia tajuta alkuun, mitä missäkin kohi piti tehdä, mutta nopeasti hahmotin tehtävän tiet, kun ryhdyimme sitä ratsastamaan.

1 täyskaarrosta pohkeenväistöllä uralle (C-B/E) - 2 siirtyminen raviin (B/E) - 3 pääty-ympyrä ravissa/laukassa (L) - 4 siirtyminen käyntiin (H/M)

Olin kertonut ongelmiksi Jimpan kanssa suoruuden, laukannostot ja pohkeenväistön. Tällä tehtävällä löimme oikeastaan kaikki kärpäset yhdellä iskulla, minkä vuoksi tästä kuoriutui nopeasti uusi lempparini! Se oli yksinkertainen mutta tehokas, ja Jimppa oppi muistamaan sen parin kerran jälkeen jo niin hyvin, että esimerkiksi siirtyminen käyntiin tuli automaattisesti oikeassa kohdassa ja sivuttaisliikettäkin tarjottiin välillä ennen aikojaan.

Alkuun ratsastimme täyskaarrot ja väistöt uralle käynnissä, jonka jälkeen siirtyminen raviin ja ravissa pääty-ympyrä. Maru keskittyi aktiiviseen liikkeeseen, jota Jimpalta yllättävästi löytyi tällä kertaa, vaikka ensimmäisessä ravinostossa se muuttuikin hetkellisesti peitsariksi. Jimpasta myös tallipäädyssä oleva muurieste oli kammottava, ja sitä piti aina väistää reilusti keskemmäs maneesia.

Jimppa valkan jälkeen jatkamassa päiväänsä

Käyntiväistöt alkoivat sujumaan hiljalleen ihan hyvinkin, vaikka loppuajasta Jimppa alkoi väsymään, eikä se oikein jaksanut enää keskittyä tehtävään. Maru kehui Jimpan ravia jo ensimmäisellä ohjasajokerralla, ja nytkin se sai liikkeistään kehuja. Tällä kerralla ravi oli tahdikas ja aktiivinen, mutta Jimppa oli edestä epätasaisempi. Välillä saimme kuitenkin hyviäkin pätkiä, ja niiden ansiosta valmennuksesta jäikin todella tyytyväinen mieli!

Käyntiinkin saatiin toimiva vinkki: Maru neuvoi antamaan pohjeavut vuorotellen, jolloin käyntikin sai tahdikkuutta eikä muuttunut hengähdystauoksi kuten yleensä. Pohkeenväistössä puolestaan oli tärkeää saada hevosen paino halutulle puolelle, jolloin sivuttaisliike tulisi helposti hevosen hakeutuessa luontaisesti kohti pitkän sivun uraa. Jimpalle tällainen pohkeenväistötehtävä oli todella hyvä, sillä jopa minä sain sen väistämään ilman kamalaa punkemista.



Laukka oli tällä kertaa positiivinen yllätys, sillä nostot olivat melko täsmällisiä ja Jimppa oli eteenpäinpyrkivä, jolloin laukka oli laadultaan parempaa. Oikeaan kierrokseen ruuna rentoutui välillä edestäkin, ja Maru totesi, että poni menisi miltei puoliverisestä laukan pyöriessä kunnolla kolmitahtisesti. Vasempaan nostot olivat vähän sujuvampia, mutta siinä laukka on voimattomampaa ja jää herkästi todella maahansidotuksi. Laukkaa emme työstäneet kovin paljoa, sillä Jimppa väsyi nopeasti, eikä laukka ollut enää laadultaan sellaista, että sitä olisi kannattanut jatkaa. Maru muistuttikin, että laukan treenaamisessa tärkeämpää on sen laatu, ei määrä, eikä laukkaa paranneta vain laukkaamalla ympäriinsä sen laadusta välittämättä.

Jimppa oli laukkatyöskentelyn lopetuksesta eri mieltä, ja se yritti useaan kertaan nostaa laukkaa pääty-ympyrällä, vaikka tarkoitus oli vain ravata. Se oli vaikea saada unohtamaan äskeiset laukkailut, ja meni useampi kierros, ennen kuin ruuna suostui ravaamaan ympyrän ilman kiihyttelyä tai laukannoston tarjoamista. Maru neuvoi ottamaan Jimpan käyntiin ja väistämään muutaman askeleen verran silloin, kun se yritti lähteä kiihdyttelemään ja oikomaan ympyrällä. Sen ansiosta Jimppa jaksoi alkaa keskittyä oleelliseen, vaikka yhä se olisi ollut täysin valmis nostamaan laukan heti, jos olisin vähänkään siihen suuntaan vihjannut.

Koko valmennuksen ajan minusta tuntui siltä, että menimme aivan hirmuista vauhtia ravatessa ja etenkin laukatessa, mutta video paljasti, että vauhti oli siltikin ihan maltillinen. Toki Jimppa oli paljon reippaampi kuin yleensä, mutta mitään päätöntä haipakkaa en ollutkaan ratsastanut, vaikka siltä se tuntui kun on tottunut niin rauhalliseen menoon.

Jimppa oli valmennuksen jälkeen kaikkensa antanut ja haukotteli makeasti pesupaikalla kylmäysletkuissa seistessään. Minäkin olin selkeästi tehnyt jotain, niin rento ja väsähtänyt olo valmennuksesta jäi. Harmi kyllä, että minulle tämä valmennus oli ensimmäinen ja viimeinen vähään aikaan, sen verran hyvä mieli ja motivaatio tästä jäi. Jimppa jatkaa silti treenailua aika lailla tavalliseen tapaansa, mutta siitä myöhemmin lisää. Tässä vielä videokoostetta valmennuksesta maneesin aidalta kuvattuna:

Linkki videoon