Nelistelyä

Suomen kesä on yleensä kylmä ja lyhyt, mutta tänä(kin) vuonna saimme nauttia allekirjoittaneen mielestä ihan riittävän pitkästä hellejaksosta. Ei varmaan tule yllätyksenä, että en ole helteiden ystävä. Tänä kesänä olen onnistunut suojautumaan auringolta ja kuumuudelta suhteellisen hyvin, enkä ole palanut tai saanut auringonpistosta kertaakaan!

Hevonen kestää hyvin kylmyyttä, ja kuumallakin kelillä se pärjää esimerkiksi koiraa paremmin, koska se pystyy hikoilemalla viilentämään kehoaan. Kun lämpötila lähentelee kolmeakymmentä astetta ja aurinko porottaa aamusta yöhön, on kuitenkin tärkeää tarkkailla hevosenkin vointia ja suunnitella liikutukset päivän viileimpiin ajankohtiin; aamuun ja iltaan.

Meillä hevoset on nyt otettu kuumimmaksi ajaksi sisälle talliin. Laitumella on kyllä puustoa varjostamassa, mutta se ei näillä helteillä tarjoa riittävän viileää suojaa. Tallissa sen sijaan on ihanan viileää, ja ainakin Jimppa on hyvin mielellään mennyt sisälle karkuun paarmoja ja auringonpaistetta. Helleaalto on tuonut myös paarma-armeijan mukanaan, ja tummana hevosena Jimppa on niiden lempikohde (vaikka se yrittääkin naamioitua seepraksi parhaansa mukaan).

Tallissa vietettyjen iltapäivien lisäksi Jimppa on ollut nyt helteillä suurimmaksi osaksi vapaalla. Lämpötila laskee siedettäväksi vasta iltamyöhään, joten olemme lähinnä käyneet pienillä kävelyillä ja tehneet kevyitä juttuja maasta käsin. Koska olen itse niin hellevastainen ihminen, en mielelläni tee juuri mitään kuumalla säällä, joten olen ihan hyvällä omallatunnolla antanut Jimpankin vain levätä. Onneksi helteet eivät kestä kauaa!

Sen lisäksi, että pidän kuumalla kelillä liikutuksen kevyenä (tai olemattomana), pidän huolen myös siitä, että Jimppa juo riittävästi varsinkin silloin, kun se on liikkunut. Sekoitan sille pienen määrän melassia ja kourallisen merisuolaa ämpärilliseen vettä, ja maistuva kesäjuoma on valmis! Jimppa on aika huono juomaan yleensäkin, joten helteillä extrajuotto on ihan fiksu veto.

Kun helteet alkoivat, päätin heti, että nyt on täydellinen aika pestä Jimppa kunnolla. Jimppa on yksi niistä hevosista, jotka pestään ehkä kerran vuodessa, maksimissaan pari kertaa. Tietenkin, jos hevonen hikoaa liikutuksessa, pesen enimmät hiet pois, mutta silloin kyseessä ei ole kunnon kylpy saippuoineen päivineen.

Meidän selviytymisvinkit helteille ovat siis:

siestan pitäminen kuumimpaan aikaan
kevyt liikutus
lisäjuotto
viilentävä pesu

Kuvasin ensimmäisten hellepäivien aikaan tallivideon, jonka voitte katsoa tästä alta. Siinä Jimppa pääsi vuoden ensimmäiselle (ja ehkäpä myös viimeiselle) pesulle rennon kaulanaruilun jälkeen. Videolta taitaakin löytyä kaikki meidän hellesään vinkit!

(Huom.: melassiämpärissä oli vettä pohjalla, minkä vuoksi melassia näyttää olevan paljon - oikeasti sitä oli noin 0,5 dl!)

Kesäkuussa kirjoitin blogissa meidän ongelmaksi nousseesta eroahdistuksesta. Takana oli muutto uudelle tallille ja pääsy kesälaitumelle, joten ymmärrettävästi Jimppa ei kokenut kaverin jättämistä turvalliseksi vaihtoehdoksi. Ironista kyllä, tuon postauksen julkaisua seuraavana päivänä eroahdistusongelma alkoi ratketa kuin itsestään.

Halusin antaa Jimpan kotiutua kaikessa rauhassa ja pyrkiä etenemään niin, ettei sen tarvitsisi stressata turhia. Aiempien muuttojen jälkeen olen yleensä yrittänyt jatkaa arkea kuten normaalisti, ja ensimmäisillä kerroilla tallipihasta poistuessamme Jimppa on vähän huudellut ja kiirehtinyt. Nyt mukana oli kuitenkin enemmän muuttujia; Jimpan laidunkaverina on tamma, ja Jimppa luo paljon vahvemman kiintymyssuhteen tammojen kuin toisten ruunien kanssa. Tämän lisäksi hevoset siirtyivät elämään villihevoselämää laitumelle, jolla ne saavat olla yötä päivää. Tavallisesti muutot ovat tapahtuneet laidunkauden ulkopuolella, joten Jimppa on päässyt jatkamaan suoraan normaalia arkeaan.

Mietin, miten lähtisin totuttamaan Jimppaa ajatukseen kaverin ja laitumen jättämisestä ilman, että sen tarvitsisi huolestua? Miten osaisin tahdittaa etenemisen niin, etten vaatisi liian paljon liian nopeasti?

Metsäpolkuja tutkimassa

Lopulta tulin siihen tulokseen, että antaisin Jimpan määrätä tahdin. Otin sen laitumen ulkopuolelle ja harjailin sitä siinä, portin läheisyydessä, ilman mitään tarvetta lähteä minnekään. Jo ensimmäisellä kerralla, kun otin Jimpan aidan toiselle puolelle ilman ennakkoajatuksia, Jimppa halusi itse lähteä kauemmas laitumesta. Kiersimme tuona kertana laitumien ympäri niin, että hetkittäin emme olleet näköyhteydessä yhteenkään hevoseen. Edes laidunkaverin kutsuhuudot eivät hetkauttaneet ruunaa, joka omasta halustaan lähti tutkiskelemaan aluetta.

Seuraavalla kerralla kävimme pidemmällä kävelylenkillä. Poistuimme tallialueelta jättäen kaiken tutun taaksemme ja tutkiskelimme lähistön teitä ja metsäpolkuja kahdestaan. Jimppa sai ehdottaa, mihin suuntaan menisimme, ja se olisi halunnut seurata polkuja vaikka kuinka kauas! Jouduin kuitenkin kääntämään meidät takaisin, jotta ehtisin töihin. Harmitti kyllä, kun Jimppa olisi niin halunnut jatkaa tutkimusretkeään, mutta jotenkinhan tämä harrastuskin on maksettava!

Pariskunta 💛

Nyt uskaltaisin sanoa, että olemme päässeet eroahdistuksesta irti niin, että pystyn liikuttamaan Jimpan normaalisti maastossa tai kentällä. Jos kaverit huutelevat perään, se ei tunnu huomaavankaan, vaan mielellään poistuu näkyvistä.

Meidän kohdalla laidunkauden eroahdistukseen auttoi siis se, että Jimppa sai edetä omassa tahdissaan ja lähteä tutkimaan, jos siltä tuntui. Sen lisäksi, että sen ei tarvinnut enää huolestua kavereidensa takia, ruuna vaikutti rohkeammalta. Kun se sai itse valita, minne päin mentiin, se oli myös tavallista uteliaampi uusia asioita ja paikkoja kohtaan. Kokeilun arvoinen juttu myös, vaikkei mitään ongelmaa olisikaan - saatat yllättyä, millainen seikkailijaluonne hevoselta löytyykään!

Koska hevoset eivät juurikaan ole olleet sisällä, uskon, että talliin yksin jääminen on Jimpalle vielä vaikeaa. Se ei ole mikään hankala ongelmakäyttäytyjä yksin jäädessään, mutta stressaa ja huutelee. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen jo tähän tilanteeseen ja tiedän, että laidunkauden jälkeen Jimppa kyllä tottuu myös talliarkeenkin.

Mukavaa ja vähän turhankin lämmintä alkuviikkoa kaikille - muistakaa pitää huolta niin omasta kuin nelijalkaistenkin nesteytyksestä! 💧

Jimppa on nyt ollut miltei kuukauden yötä päivää laitumella. Laidunelämä on tehnyt siitä leppoisan vanhan herran, joka on selvästi elämäänsä tyytyväinen. Sen kaverina on herttainen lämminveritamma, jonka kanssa ruuna tuli heti hyvin juttuun. Ei siis ihme, että molemmat ovat kiintyneet toisiinsa niin kovasti, ettei elämä erillään tunnu kivalta.

Jokaisen muuton yhteydessä Jimppa on aina ollut alkuun herkästi stressaava ja huolestuva, jos muut hevoset ovat joutuneet pois sen näkyvistä. Tästä vaiheesta on kuitenkin päästy yli nopeasti, kun vain arki on lähtenyt rullaamaan. Nyt paluu arkeen on kuitenkin myöhästynyt muun muassa ulkomaanmatkani takia, ja vasta tällä viikolla lähdimme ensimmäistä kertaa oikeasti pois laitumelta.

Kävimme kahden muun ratsukon kanssa pienellä maastolenkillä opettelemassa uusille reiteille. Alku oli Jimpalle vaikea, koska sen tyttöystävä ei lähtenyt mukaan. Varustaessa se huuteli ulos huolestuneesti, eikä edes heinä oikein maittanut. Tammakaverikin huusi ja ramppasi laitumen reunaa edestakaisin tallille päin tuijottaen. Kun lähdimme ratsastamaan, huutelu loppui, mutta alkumatkasta sillä oli kova kiire mihin vain. Lopulta, kun käännyimme hiljaiselle tielle, Jimppakin rauhoittui ja pystyimme molemmat nauttimaan uusista maisemista. Oli ihana vain antaa pitkät ohjat ja kevennellä rennossa ravissa muiden mukana. Maasto meni todella hyvin siihen nähden, että se oli ensimmäinen ratsastuskerta uudella tallilla, ensimmäinen liikutuskerta useampaan viikkoon ylipäänsäkään ja vieläpä ensimmäinen kerta useampaan vuoteen, kun olimme maastossa toisen hevosen kanssa!

Maastolenkistä viisastuneena ajattelin, että otanpa tamman sisälle siksi aikaa, kun käyn Jimpan kanssa pyörähtämässä kentällä. Alku sujui mukavasti, kun molemmat söivät laiskasti heinää karsinoissaan. Varustin Jimpan, ja lähdimme ulos. Jimppa ei ollut millänsäkään, kunnes kaverille tuli ikävä ja se hirnui ruunan perään. Sen jälkeen hirnumisesta ei tullut loppua, kun molemmat vastasivat toisilleen. Väliin mahtui kyllä hiljaisiakin hetkiä, jolloin sain Jimpan taas keskittymään kunnolla ratsastukseen. En ratsastanut kauaa, koska halusin vain kokeilla uutta semikapsonia, jonka olin Jimpalle tilannut, minkä lisäksi Jimpalla oli ollut nestettä oikeassa etujalassa. Liikutuksen aikana se oli onneksi sulanut pois, mutta kylmäsin jalkaa lopuksi hetken aikaa vedellä siitä huolimatta. Itse ratsastus meni siis hyvin vaihtelevasti, sillä ikävöidessään Jimppa oli täysin kuuro avuille, mutta taas keskittyessään se kuunteli ihan hyvin.

En tiedä, onko Jimppa yhtä stressaantunut aina silloin, kun tamma lähtee lenkille, mutta ainakin näin päin molemmat ovat hyvin huolissaan. Sekään ei auta, että vieressä on toisella laitumella kavereita kosketusetäisyydellä, ja vähän kauempana vielä lisää näköyhteyden päässä... Tuntuu hankalalta lähteä siedättämään eroahdistusta pois, kun toinenkin osapuoli aina hermostuu. Ehkä seuraavalla kerralla kaveri pitäisi laittaa kentän viereiseen sairastarhaan siksi aikaa, kun käymme kentällä? Tai vain antaa molempien hermoilla ja toivoa, että se helpottaa?

Onko teillä vinkkejä tähän laidunromanssin aiheuttamaan eroahdistukseen?

Takatalvi, huonot pohjat sekä tallin ulkopuolisen elämän kiireet ovat nakertaneet ratsastusmotivaatiotani kovasti jo useamman viikon. Nyt viikkoon tai kahteen en ole oikein halunnut edes ratsastaa, vaikka pariin otteeseen olenkin kiivennyt selkään - ja sitten turhautunut, epäonnistunut tai muuten vain ollut enemmän tai vähemmän tyytymätön.

Kun jo ennen tallille lähtöä ajatus ratsastamisesta ahdistaa, ei varmaankaan tule yllätyksenä, että myös hevonen kokee ratsastuksen inhottavaksi. Jimppa onkin ollut huonohko ratsastaa, vähän tahmea mutta silti yritteliäs. Minun ideani eivät kuitenkaan aina kelpaa, vaan esimerkiksi neliön terävien kulmien ratsastamisen sijaan ruuna halusi tehdä pohkeenväistöä kulmista ulos. Pohkeenväistöstä on tullut sen lempitehtävä, joten toivoa on, että pääsisimme vuoden alussa asettamaani raviväistö-tavoitteeseen!

Viime syksynä kaaduimme maastossa, ja olin useamman viikon puolikuntoinen. Sen jälkeen jokainen pienikin kompurointi ratsain on saanut minut niin jännittyneeksi, etten muuta ole voinut ajatellakaan. Olen yrittänyt saada itseni rentoutumaan ja päästämään jännityksestä irti, koska jos istun selässä kuin rautakanki sekä istunnalla että ohjalla pidättäen, ei se ainakaan helpota Jimpan menoa. Tiedän, että tästä yli pääseminen tulee ottamaan oman aikansa, joten yritän olla itselleni armollinen.

Viimeksi harjoittelimme selästä peruutuksesta liikkeelle lähtöä, mikä onnistui mielestäni ihan hyvin. Jimppa herkistyi avuille mukavasti, vaikka kumpikaan tehtävän osista (peruutus tai liikkeelle lähtö) eivät ole meille helppoja. Ratsastuksesta jäi silti jostain syystä vähän masentava fiilis.

Mitä sitten aion tehdä motivaatiopulalle? Olen ennenkin potenut motivaatiopulaa ratsastukseen, ja silloin tilanteen on pelastanut vanha kunnon tauko. Oman hevosen kanssa ratsastustauot eivät ole yhtä vaarallisia kuin ratsastuskouluoppilaana, jolloin tauon aikana hevosharrastus saattaa päättyä kokonaan. Oma hevonen sitoo tallielämään niin tiukasti, ettei ratsastamattomuus näy missään. Varusteet saattavat vähän pölyttyä, varsinkin jos on yhtä laiska niitä huoltamaan kuin allekirjoittanut...

Aion siis pitää määrittämättömän mittaisen ratsastustauon. Se ei vaikuta meidän elämäämme paljoakaan, sillä suurin osa Jimpan liikutuksista tapahtuu muutenkin maasta käsin (ja joskus kärryiltä). Maastossa saatamme käydä ratsainkin, mutta ratsastustreenit saavat nyt odottaa oikeaa hetkeä. Saa nähdä, olenko selässä jo seuraavalla viikolla vai kaipaako motivaationi kunnon lomaa!

Podetko sinä joskus motivaation puutetta? Miten saat sen korjattua?

ME MUUALLA

LUKIJAT

ARKISTO

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

AIHEET