Vähän videomateriaalia parin viikon takaa, kun kävimme pyörähtämässä kentällä. Perushumputtelua kaikissa askellajeissa. :)
Ennen lähtöäni halusin vielä harjoitella Jimpan kanssa käynnissä myötäämistä maastakäsin, joten käytin kohdalle osuneen vapaapäivän hyväkseni ja raahasin mukaani myös kuvaajan. Aika oli tiukilla, mutta ehdimme silti saada useamman onnistumisen Jimpan mieleen muhimaan. Se oli myös vastaanottavaisella tuulella, eikä siis puuhaillut juurikaan omiaan vaan keskittyi ja yritti.
Otin molempiin suuntiin muutaman onnistuneen myötäyksen, palkiten joka kerta namilla. Ihan ensiksi odotin vain pientä nyökkäystä, josta jo palkitsin, ja kerta kerralta pyysin Jimppaa myötäämään kauemmin - ensin askeleen, sitten kaksi... Välillä se yritti nyökkiä paikallaankin testaten, olisiko se kenties sitä, mitä ajoin takaa.
"Vakavan" harjoittelun jälkeen teimme loppuun vielä hyvänmielen temppuja: haleja, pusuja, hymyjä ja kuopimista. Jimppa oli tässä vaiheessa aivan rentona, eikä varmaan olisi välittänyt, vaikka pommi olisi räjähtänyt sen vieressä. Onnistunut maastakäsittelyhetki siis!
 |
| Selfie time! |
17.8. varustin Jimpan ja lähdin suunnistamaan Kekajärvelle ratsain. Tarkoituksena oli käydä kahlaamassa järven olemattomalla rannalla, mutta mukaan lähteneet kuvaaja-huoltojoukot kävivät jo edeltä tarkistamassa paikan ja totesivat, ettei siellä ole juuri mitään mahdollisuutta päästä hevosen kanssa veteen. Niinpä uittoreissusta tulikin pelkkä maastoretki, mutta se ei meitä haitannut!
Alkumatkasta Jimppa oli erittäin epäkiinnostunut maastoilusta. Se alkoi heti laahustamaan, jos sitä ei koko ajan pyytänyt liikkumaan eteen, ja välillä poika yritti ehdottaa takaisin kotiin kääntymistä. Ravikin oli yhtä laiskottelua, kunnes pääsimme tutulta reitiltä harvemmin käytetylle tielle. Kun Jimppa tajusi, ettemme olekaan lähteneet tavanomaiselle lenkille, se reipastui huomattavasti ja matka alkoi maistumaan myös ratsukon toiselle osapuolelle.
Reitti Kekajärvelle ei kesäisin ole kovin hyvä ratsastaa, sillä sen pohja on kova ja välillä kivinen. Talvisin tämä tie on kuitenkin yksi suosikeistani, sillä siltä löytyy parhaimmat mäet täällä päin! Kovan pohjan takia matka taittui suurimmaksi osaksi käynnissä. Paremmilla kohdilla ravattiin niin paljon kuin oli mahdollista, ja pääsimme ottamaan myös pari laukkapätkääkin.
Kohtasimme lenkillä myös uteliaan yleisön, joka kauhistutti Jimppa-parkaa niin paljon, että minun piti taluttaa se katsojien ohi. Myös trampoliinilla pomppivat lapset pelottivat, mutta muuta jännää emme tällä kertaa kohdanneet.
 |
| Järkyttävät sivustakatsojat |
"Huoltopaikalla" Jimppa sai porkkanan ja luvan hetken laidunnukseen sillä välin kun ratsastaja piti pienen juomatauon. Emme ole koskaan pitäneet mitään kunnollisia huoltotaukoja, joten niitäkin on hyvä harjoitella etukäteen lyhyilläkin matkoilla. Jimppa ei olisi jaksanut pysytellä kauaa paikoillaan, mutta kun sille tarjottiin syömistä, oli matkan jatkaminen se vaikeampi vaihtoehto. :D
Kotimatka sujui yllättävän leppoisasti. Usein Jimpalla tulee kotiin päin käännyttäessä kiire, mutta tällä kertaa se jaksoi mennä sitä askellajia ja vauhtia kuin ratsastaja halusi. Edes lähimetsässä kuuluva linnustajien pauke ei saanut ruunassa aikaan kuin pienen hätkähdyksen, jonka jälkeen laukaukset menivät siltä aivan ohi. Lenkin statistiikka: 14,1 km, 2h1min (sis. huoltotauon ~10 min), 7km/h.
En malta odottaa talvea, jolloin tästäkin reitistä kuoriutuu ihan huippu treenilenkki! Tietenkin sillä ehdolla, että talvesta tulee luminen eikä vain kylmä ja jäinen... Sitä odotellessa, tässä myös videomateriaalia retkeltä:
 |
| 29.7. |
 |
| 1.8. Maastolenkin päätteeksi kotimatkaa koristi kaksoissateenkaari! |
 |
| 2.8. |
 |
| 5.8. |
Edellisellä tallilla Jimppa sai yleensä aina itse mennä karsinaansa (luvan kanssa tietenkin), mutta nykyisellä tallilla emme ole sitä enää harrastaneet. Hyvin se kuitenkin näytti muistavan, milloin sai mennä ja mikä olikaan se oma karsina. :)
 |
| 11.8. |
 |
| 13.8. |
 |
| 17.8. |
 |
| Hurja lehmäjengi |
 |
| 21.8. |
Kuten koko kuukausi, myös viimeiset päivät vietettiin maastoillen ja maastakäsitellen. Vuokraajaehdokkaat kävivät myös kokeilemassa Jimppaa, joten poni sai tutustua myös uusiin ihmisiin. Jopa sateella tehty maastolenkki sujui hienohelma-ruunalta mainiosti, vaikka yleensä se ei voi sietää sateessa tallustelua. Tällä kertaa se ei tuntunut edes huomaavan sadepisaroita, mutta vesilammikot se kiersi silti kaukaa. Ei siitä taida vesipetoa tulla :)
Yllä vähän videota meidän uudesta projektista, käynnissä myötäämisestä. Eräs päivä tajusin, että jos kerran Jimppa ymmärsi eteen-alas -muodon ravissa maastakäsittelyn kautta, se varmasti oppisi sen myös muissakin askellajeissa. Ja siitä se ajatus sitten lähti! Olemme nyt muutaman kerran harjoitelleet myötäämistä käynnissä liinan päässä, ja Jimppa on jo saanut ideasta ihan hyvin kiinni.
Olen nyt vähän aikaa sitten muuttanut Vaasaan. Jimpan kuulumisia päivitellään minulle lähes päivittäin, joten pystyn rauhallisin mielin keskittymään omiin juttuihini täällä. Ruunalla menee hyvin, eikä se ainakaan vielä ole alkanut protestoimaan tutun ihmisen puuttumista mitenkään, vaikka tallinomistaja sellaisestakin vaihtoehdosta huomautti. Poika saa riittävästi liikuntaakin, sillä sain sille kaksi vuokraajaa käymään noin kerran viikossa äitini lisäksi. Siihen päälle löytyisi vielä kärryttelijöitäkin, jos joskus siltä tuntuu, että Jimppa kaipaisi vauhdikkaampaa menoa. :) Ponin hyvästä voinnista huolimatta en malta odottaa, että pääsen itse taas vauhtivaaria moikkaamaan ja sen kanssa puuhailemaan!
Ei ole vaikea keksiä, missä mieluiten vietän hetkeni hevosen selässä. Täällä vierähtää helposti tunti jos toinenkin ja se on kesät talvet yhtä rentouttava, rauhoittava ja kaunis, säällä kuin säällä.
Lempiratsastuspaikkani on metsä. Rakastamme molemmat maastoilua, minkä takia suurin osa Jimpan liikunnasta tapahtuu siellä. Mutta hiekkatiet tai pellot eivät ole mitään verrattuna kapeisiin metsäpolkuihin, jotka risteilevät ikivihreiden puiden joukossa; pieniin metsälampiin, jotka välkehtivät oksien lomasta; linnunlauluun, jota ei muualla kuule...
Metsässä voimme molemmat rauhoittua, se on paikka, jossa mieli saa levätä. Siellä saamme olla rauhassa muilta, ei tarvitse huolehtia vastaantulevista autoista tai muista tielläliikkujista: kun on vaeltanut tarpeeksi syvälle metsän siimekseen, ei vastaan tule edes toista ratsukkoa tai lenkkeilijää. On ihanaa olla vain kahdestaan, nauttia luonnosta ja tutkia uusia polkuja.
Treenipaikkana metsä on aivan omaa luokkaansa. Vaikka polut ovat usein liian kapeita muuhun kuin eteenpäin liikkumiseen, metsää parempaa paikkaa tasapainon ja koordinaation harjoittamiseen ei löydy. Pienimmät, juurakoiden ja kivien koristamat polut ovat omiaan saamaan Jimpan keskittymään omiin jalkoihinsa, ja kun mukaan lisätään tielle kaatunut puunrunko tai paksumpi oksa, joutuu poni nostamaan jalkojaan välillä vähän korkeammallekin. Puhumattakaan maaston korkeuseroista, mikä on parasta treeniä takaosalle!
Monipuolisuutensa ansiosta metsä ei käy koskaan tylsäksi. Uudet reitit tuovat mukanaan uusia ja ehkä ennestään tuntemattomia haasteita, joten myös ratsastajan taidot pääsevät käyttöön, kun vastassa onkin pelottava silta tai omituinen rakennelma. Etenkin meidän tapauksessamme otan kaikki sillat ja muut ihmetykset avosylin vastaan - jos joskus pääsemme taas matkakisoihin, tulee näiden tilanteiden sujua ongelmitta. Tässä myös luottamus on tärkeää: alkuaikoina Jimppa pakeni sammaloituneita kivenjärkäleitä eikä ottanut askeltakaan solisevan ojan ylittävää siltaa kohti, nykyään myös ratsastajan mielipiteellä on väliä kammottavia asioita kohdatessa.
Siinä missä joku toinen arvostaisi tallipaikkaa valittaessa hyväpohjaista kenttää tai lämmitettyä maneesia, minulle eniten merkitsee mahdollisuus kunnolliseen maastoiluun. Toki kenttä ja maneesi ovat suuria plussapuolia meillekin, ja käytämme molempia aina silloin tällöin, mutta maasto- ja etenkin metsäreitit voittavat mennen tullen. Jos jotain jäisin kotimaastamme kaipaamaan, niin metsiä.
Lempiratsastuspaikkani on metsä. Rakastamme molemmat maastoilua, minkä takia suurin osa Jimpan liikunnasta tapahtuu siellä. Mutta hiekkatiet tai pellot eivät ole mitään verrattuna kapeisiin metsäpolkuihin, jotka risteilevät ikivihreiden puiden joukossa; pieniin metsälampiin, jotka välkehtivät oksien lomasta; linnunlauluun, jota ei muualla kuule...
Metsässä voimme molemmat rauhoittua, se on paikka, jossa mieli saa levätä. Siellä saamme olla rauhassa muilta, ei tarvitse huolehtia vastaantulevista autoista tai muista tielläliikkujista: kun on vaeltanut tarpeeksi syvälle metsän siimekseen, ei vastaan tule edes toista ratsukkoa tai lenkkeilijää. On ihanaa olla vain kahdestaan, nauttia luonnosta ja tutkia uusia polkuja.
 |
| Metsään johtavalla hakkuualueella tarvitaan keskittymistä. |
Monipuolisuutensa ansiosta metsä ei käy koskaan tylsäksi. Uudet reitit tuovat mukanaan uusia ja ehkä ennestään tuntemattomia haasteita, joten myös ratsastajan taidot pääsevät käyttöön, kun vastassa onkin pelottava silta tai omituinen rakennelma. Etenkin meidän tapauksessamme otan kaikki sillat ja muut ihmetykset avosylin vastaan - jos joskus pääsemme taas matkakisoihin, tulee näiden tilanteiden sujua ongelmitta. Tässä myös luottamus on tärkeää: alkuaikoina Jimppa pakeni sammaloituneita kivenjärkäleitä eikä ottanut askeltakaan solisevan ojan ylittävää siltaa kohti, nykyään myös ratsastajan mielipiteellä on väliä kammottavia asioita kohdatessa.
 |
| Metsässä on mukavaa ulkopaikkakunnallakin! |
Jimpalle pään laskeminen ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Aluksi se ei reagoinut niskaan tai turpaan kohdistuvaan paineeseen mitenkään - joskus tuntui, että se ennemmin työnsi vastaan kuin olisi antanut periksi. Mutta kuten aina, harjoitus tekee mestarin: maastakäsittelyn avulla Jimppa on löytänyt uuden, paremman tavan liikkua. Tosin ainakin vielä tämä tyyli on käytössä vain ravissa, mutta alku se on pienikin alku.
Matala muoto ei tullut yhdessä yössä, ja vasta vähän aikaa sitten ruuna alkoi pysymään alempana muulloinkin kuin ympyrällä, ja tällä ratsastuskerralla päästiin jo kokonaisia kierroksia ympyröineen ilman sen suurempia keskeytyksiä. Seuraavaksi pitäisi uskaltautua vaatimaan enemmän, nyt kun olemme vain pyörineet huolettomasti ympyröillä ja kiemuraurilla.
Tällä kertaa kävimme lämmittelemässä hiittisuoralla ennen kentälle menoa. Harjoittelimme pohkeenväistöä, vaikka Jimppa olisikin halunnut vain juosta. Se väistää huomattavasti paremmin oikealle, vaikkei siihenkään kovin hyvin. Otimme pari laukkapätkääkin, joista ensimmäisessä pidin ohjat liian pitkinä, joten Jimppa huomautti asiasta hienovaraisesti pukittamalla. Seuraavalla kerralla ymmärsin lyhentää ohjia enemmän, etten laukassa nykisi epämukavasti suusta.
Useana ratsastuskertana Jimppa on alusta asti lähtenyt eteen-alas -linjalle, mutta huonompinakin päivinä se on tarvinnut vain pari oikein ajoitettua palkintoa tajutakseen, mitä siltä taas haettiinkaan. Maastossa se on yhä pitäytynyt korkeammassa muodossa, mutta aina välillä se unohtaa olevansa kentän aitojen ulkopuolella ja venyttää eteen-alas.
Kentällä Jimppa oli aluksi vauhdissa hiittisuoran jäljiltä, mutta pikkuhiljaa se rauhoittui ja alkoi kuuntelemaan. Pysyttelimme miltei koko ajan ravilla, koska käynnissä kaikki alueen ötökät hyökkäsivät yhtä aikaa kimppuun, eikä meillä kummallakaan ollut mukavaa. Ja kun ravi sujui niin hyvin, teki sitä mieli mennäkin!
Välillä oli pakko nauraa, kun Jimppa venytti päätään niin alas, ettei ohjatkaan meinanneet riittää. Kun se kerran tajuaa, että siltä haetaan pään laskemista alas, se tarjoaa sitä joskus liiankin kanssa palkinnon toivossa. Tässäkin huomasi, miten ruuna kyllä jaksaa yrittää, kunhan se ensiksi tajuaa, mitä siltä pyydetään.
 |
| Yritys hyvä 10, mutta ihan tätä en tarkoittanut... |
 |
| Ehkä siitä tuleekin lännnenratsu? |
 |
| Kyllä hymyilyttää, kun pääsee ajelulle! |
 |
| Kylmäysletkuissa lenkin päätteeksi |
