Neljä viikkoa takana! Jimppa on siis ollut nyt valmentajalla ratsutettavana neljä viikkoa, ja vielä olisi yksi viikko jäljellä. Ensi viikonloppuna ruuna pääseekin sitten nauttimaan kesästä laitumella - sen se on kyllä ansainnut!

Tässä postauksessa kerroin ensimmäisen kahden viikon kehityksestä. Jimppaa lähdettiin ensiksi suoristamaan, ja lihashuollon avulla se alkoikin heti liikkumaan paremmin. Ongelmana oli etupainoisuus, jota ilmeni varsinkin kootessa, kun Jimppa ei jaksanut kovin kauaa vielä kantaa itseään. Jo silloin iloitsin edistyksestä ja pohdin, miten paljon Jimppa ehtisi vielä kehittyä seuraavien viikkojen aikana!

Tällä viikolla sain taas videokuulumisia yhdeltä ratsutuskerralta, joten pääsin näkemään Jimpan menoa näin neljän koulutusviikon jälkeen. Alla koostevideo treenistä!

Vaikkei Jimppa vielä jaksakaan kantaa itseään kuin lyhyitä pätkiä, se on kuitenkin edistynyt tässä asiassa viime kerrasta jo paljon. Kun se aiemmin painoi kuolaimettomille ja valahti etupainoiseksi, nyt se on keventynyt edestä huomattavasti ja kulkee jo ryhdikkäämmin koottuna. Raviin on tullut lisää rentoutta ja aktiivisuutta myös pyydettäessä eteen-alas.

Silmiinpistävin ero itselleni oli kuitenkin Jimpan laukka suoralla. Meidän murheenkryynimme, oikea laukka, on alkanut pyörimään kivasti ympyrällä, mutta suoralla linjalla laukka hajosi aina ensiaskeliin. Edelliseltä videoltakin näkee, kuinka Jimppa ei meinaa saada pidettyä laukkaa yllä, kun ympyrältä lähdetään pitkälle sivulle. Tällä uudella videolla pitkä sivu päästään laukassa läpi ilman, että laukka hajoaa kesken kaiken! Vauhti vähän kiihtyy, mutta se ei haittaa.

Jimppa on siis edistynyt taas lisää! On mahtavaa huomata, kuinka nopeasti se oppii ja kehittyy, kun sen kanssa oikeasti treenataan. Eiköhän tämä anna itselleni tarvittavaa motivaatiota jatkaa samaa rataa, kun koulutuskuukausi on saatu päätökseen. Vielä viikko, ja sitten pääsen minäkin näkemään Jimpan taas ihan omin silmin!

On hyvä totuttaa hevonen palloihin mahdollisten pallohyökkäysten varalta!

Kesä nostaa aina mieleeni Jimpan jalkaongelmat ja miltei jokakesäiseksi perinteeksi muodostuneen sairaslomailun. Viime vuonna vältyimme kesäkuntoutukselta, joten täytyy koputtaa puuta, ettei tänäkään kesänä tulisi ongelmia - vielä parempi tietenkin olisi, ettei niitä tulisi missään vaiheessa!

Nämä sairaslomailut ja kuntoutukset ovat vaatineet sekä minulta että Jimpalta paljon kärsivällisyyttä. Kun ainoa sallittu askellaji on käynti, eikä selkään sovi kiivetä, voi kävely muuttua nopeasti todella ikäväksi puuhaksi. Jimppa on yleensä sopeutunut hyvin sairaslomailuun, mutta välillä sekin on turhautunut pelkkään oleskeluun, ja silloin on täytynyt keksiä jotain mielekkäämpää tekemistä.

Mielikuvituksen käyttö on siis sallittua ja suotavaa, kun hevosta pitäisi liikuttaa ja viihdyttää turvallisesti, vammaa pahentamatta. Niinpä päätin listata muutamia hyviksi havaittuja (tai sellaisiksi uskomiani) tapoja harrastaa, kun ratsastus on kieltolistalla. Ehkäpä joku kyseisen ongelman kanssa kamppaileva saisi näistä ideoita ja helpotusta kuntoutusarkeen! Lepoa vaativat vammat ovat asia erikseen, eikä sellaisissa tilanteissa kaikki listaamani vinkit ole käytettävissä.

Maasta käsin on mukava käydä tutustumassa uusiin reitteihin!

1. Maastoilu taluttaen

Useasti rauhallisesta liikkeestä on apua kuntoutuksessa, ja silloin talutus tulee varmasti ensimmäisenä mieleen. Taluttaminen on helppo tapa liikuttaa hevosta, kun ratsastaminen tai juoksutus eivät tule kyseeseen. Tähän voi kuitenkin kyllästyä nopeasti varsinkin, jos kävelylenkit tapahtuvat vain tallin ympäristössä.

Me rakastamme maastoilua oikeastaan missä tahansa muodossa, joten ei ollut vaikea tehdä tavallisista kävelyistä mielekkäämpiä suuntaamalla maastoon. Metsäpolut, uudet reitit ja vaihtuvat maisemat piristävät niin taluttajaa kuin hevostakin, ja erilaiset pohjat parantavat koordinaatiokykyä ja jumppaavat muun muassa selkälihaksia.

2. Maastoilu ohjasajaen

Kuten yllä jo mainitsin, maastoilu maasta käsin on mukavaa vaihtelua ja vahvistaa lihaksia. Koska vaihtelu virkistää, ei hevosta aina tarvitse taluttaa: maastoon voi lähteä myös ohjasajaen! Jos vamma sen sallii, voi tämän toteuttaa myös ihan kärryjen kanssa, mutta ohjasajo rasittaa hevosta vähemmän ja on näin ollen parempi vaihtoehto kuntoutukseen.

3. Agility

Tämä on mielenvirkistystä parhaimmillaan! Radan voi rakentaa minne vain ja lähes mistä vain, kunhan esteet ovat hevoselle turvallisia ylittää. Agilityn voi aloittaa ensiksi helpommilla tehtävillä, kuten pujottelulla ja pienen ristikon ylityksellä. Mukaan voi lisätä ensiksi yksiportaista siltaa, vesimattoa/pressua tai autonrenkaan, ja kehittää rataa edelleen hevosen taitojen mukaan. Agility on paitsi hauskaa, myös hyvää siedätystreeniä etenkin aroille hevosille!

4. Halter, handler, showmanship in hand...

Miksi ikinä tätä haluaakin kutsua, hevosenkäsittelyn treenaus ei ole koskaan pahitteeksi kummallekaan osapuolelle. Rata voi koostua samantyyppisistä esteistä kuin agilityssäkin, tai siinä voidaan harjoitella perustottelevaisuutta - pysähtymistä, kääntymistä, peruuttamista ja väistämistä näin esimerkiksi. On sanomattakin selvää, että tästä on hyötyä myöhemmässäkin vaiheessa! Maastakäsittely muutenkin on hyvää ja hyödyllistä treeniä, koski se sitten perustottelevaisuutta tai siedätystä.

Alustalle nousun ensiaskelia

5. Temppukoulutus

Tämä vinkki toimii myös sellaisten vammojen kanssa, joita ylimääräinen liike voi haitata (toki riippuen opetettavasta tempusta). Aivojumppa on hyvä tapa helpottaa turhautuneen ja ylienergisen hevosen oloa, kun höyryjen päästely muutoin ei onnistu. Temppujen opetus on helppoa ja hauskaa, mutta mitä tahansa ei hevoselle kannata opettaa varsinkaan, jos koulutuksesta ei ole paljoa aikaisempaa kokemusta. Hyviä temppuvinkkejä ja -videoita voi etsiä esimerkiksi Youtubesta. Blogin temppupostauksia voi lukea täältä ja opetusvideot puolestaan löytyvät täältä. Esimerkiksi halin opettaminen ei vaadi hevoselta liikkumista tai jalkojen rasitusta, ja se toimii myös hyvänä venytysliikkeenä! Jos taas suitsiminen tuottaa ongelmia, voisi nyt olla hyvä hetki opettaa hevonen ottamaan kuolaimet itse suuhun.

6. Vesikävelymatto

Jalkojen vammoja hoidettaessa vesikävelymatto on erittäin hyvä ratkaisu, sillä veden avulla hevosen jalkoihin kohdistuvaa rasitusta voidaan vähentää. Samalla vesi antaa vastusta hevosen liikkeille, joten vesikävely vahvistaa lihaksia ja parantaa peruskuntoa. Jos siis vesikävelymattoon on mahdollisuus, sitä kannattaa hyödyntää hevosen kuntoutuksessa - ja miksei muutenkin, sillä vesikävelyssä hevonen käyttää lihaksiaan kokonaisvaltaisesti ja näin ollen mahdolliset epäsymmetrisyydet tasoittuvat.

Pusu on helppo temppu opettaa (blogissa ja blogin YT-kanavalla opetusvieo)

Sairaslomailun ei siis tarvitse olla tylsää kävelytystä, vaan loma-ajasta voi ottaa kaiken hyödyn irti treenaamalla asioita, joita ei tavallisesti tule treenattua. Hevosta voi totuttaa uusiin asioihin, opettaa sille käteviä taitoja ja vahvistaa sen lihaksia - kaikkea, mistä myöhemmin tulee olemaan hyötyä normaalissa arjessa ja treenissä!

Kertokaa kommenteissa, löytyikö listalta uutta kokeiltavaa! Onko teillä muita liikutusideoita listan jatkoksi?

Jimppa on ollut HPT Hevostaitokeskuksessa nyt kohta kaksi viikkoa. Miltei jo puolet koulutuskuukaudesta mennyt! On ollut mukava saada väliaikapäivityksiä ruunan edistymisestä, ja se vaikuttaa pärjäävän uudessa paikassa oikein hyvin. Sain myös videomateriaalia yhdeltä tämän viikon ratsutuskerralta, joten nyt pääsemme näkemään Jimpan edistystä liikkuvan kuvan kautta!

Ihan alkuun Jimpan kanssa lähdettiin etsimään suoruutta ja taipumista, sillä kumpikin tuotti vaikeuksia. Suoralla se kulki vinossa ja ympyrällä taas ei taipunut kunnolla. Koska Jimppa tuntui vastustelevan tavallista enemmän, se pääsi alkuun myös lihashuoltoon. Hieronta näytti auttavan, ja lihasjumeja löytyikin sen verran, etten kyllä ihmettele, että työnteko ei tuntunut kivalta! Jimppaa ei olekaan hierottu sitten en-edes-muista-milloin. Sille tekisi varmasti hyvää päästä huollettavaksi useammin kuin joskus ja jouluna.

Mervin mukaan Jimppa tuntui liikkuvan kentällä kuin sillä ratsasteltaisiin maastossa, mikä ei kyllä yllättänyt. Viimeisen puolen vuoden aikana olemme käyneet kentällä todella harvoin, ja silloinkin lähinnä juoksuttamassa. Liikutus on siis tapahtunut pääasiassa maastossa tai maasta käsin, enkä voi sanoa, että olisin maastoillessa pyrkinyt treenaamaan esimerkiksi suoruutta. Onneksi Jimppa kyllä osaa, vaikka onkin niin ruosteessa. Ei ole hevosen vika, ettei se ole päässyt (tai joutunut) ylläpitämään taitojaan.

Videolla näkyvää sisäpohjetta vastaan puskemista Mervi on lähtenyt korjaamaan pivottien kautta. Ruuna myös painuu vielä herkästi etupainoiseksi kootessa, mutta kunhan se saa lisää voimaa ja lihaksia kantaa itseään, sekin ongelma varmasti korjaantuu. Jo tässä vaiheessa uskaltaa sanoa, että edistystä on tapahtunut! Saa nähdä, kuinka pitkälle Mervi sen kanssa kuukauden aikana pääseekään.

Kykenisikö Jimppa jonain päivänä tähän? Viime vuoden Islannin hevosvaelluksella virtaavakaan vesi ei haitannut. Kuva: Lilian van den Bos

Vesi ei ole hevoselle helppo pinta, sillä sen syvyyttä on vaikea hahmottaa. Onkin ihan ymmärrettävää, etteivät veteen tottumattomat hevoset halua astua edes pieneen lammikkoon suin päin, vaan mieluummin kiertävät sen tai vähintäänkin pysähtyvät tarkastelemaan, onko veteen turvallista astua.

Jimppa kuuluu niihin hevosiin, jotka eivät astu lätäköihin vahingossakaan. Se on aina ollut tarkka jaloistaan, eikä mielellään astu pinnoille, jotka tuntuvat jalan alla omituisilta. Tämän takia sen kanssa onkin ollut tärkeää tehdä maasta käsin erilaisia tehtäviä, joissa se joutuu asettamaan jalkansa erilaisille pinnoille.

Yksi kesä useampi vuosi sitten saimme tallikaverin kanssa idean lähteä ulkopaikkakunnalle uittamaan hevosia. Jimpan kanssa pääsimme veden ääreen, mutta se ei suostunut edes kastamaan jalkaansa näkymättömiä alligaattoreita kuhisevaan veteen. Ei, vaikka kaveri meni edeltä ehjin nahoin! Loppujen lopuksi se uskalsi kävellä matalimmasta kohdasta yli, mutta sekin piti suorittaa mahdollisimman nopeasti.

Kyseessä olevalta uittoreissulta v. 2012

Meidän eteemme ei ole usein osunut vesiesteitä, joiden kanssa treenata veteen astumista. Joskus hyvin sateisina aikoina maastossa on ehkä jouduttu ylittämään isompia lammikoita, jolloin ne ylitetään hitaasti ja varovasti. Jos kentällä on paljon lammikoita, ne joskus ylitetään vain vähän hidastellen, mutta joskus taas jokaisen eteen täytyy hiljentää ja koettaa etsiä kuivimmat kohdat ylittää.

Niinpä sain idean alkaa rakentamaan Jimpan rohkeutta veden kanssa, askel askeleelta. Suuntasimme eräänä iltana etsimään sopivaa lammikkoa pientä treeniä varten, kun lumet olivat sulanneet ja jättäneet jälkeensä lätäköitä ympäriinsä. Harmikseni emme löytäneet kovin isoa lammikkoa, mutta päätin kuitenkin yrittää vähän pienemmällä vesilätäköllä.

Lähdin pyytämään Jimppaa koskemaan veteen jalallaan kuopaisemalla, minkä se osaa käskystä tehdä. Alkuun kavio ei osunut veteen ollenkaan, mutta parin kerran jälkeen Jimppa ymmärsi, että tässä oli ajatuksena koskea vettä eikä maata. Loppujen lopuksi se roiski vettä innoissaan ympäriinsä, mitä se ei ole muistaakseni tehnyt koskaan aikaisemmin!

Pari viikkoa treenin jälkeen kohtasimme kävelylenkillä lammikon, jota pyysin Jimppaa koskettamaan. Tarkoituksena oli vain astua sinne kerran ja jatkaa matkaa, mutta ruuna päättikin, että hän tyhjentää koko lammikon! Ei siinä voinut kuin nauraa, kun hevonen roiski koko kuopan tyhjäksi vedestä ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa.

Tästä on siis tarkoitus jatkaa myöhemmin, ja toivon mukaan joku päivä Jimppa uskaltautuisi jopa uittopuuhiin!

Sekä minä että Jimppa olemme nyt muutosten keskellä, kun molemmilla on ollut edessä muutto eri paikkoihin. On pitänyt kiirettä pakata ja siivota kahdessa paikassa, mutta nyt on muutot suoritettu onnistuneesti. Ensimmäisenä oli vuorossa Jimppa, joka muutti nyt valmentajalleni koulutukseen.

Linkki videoon

Aina ratsastus ei suju niin kivasti kuin haluaisi. Kaikkihan sen tietävät, ettei aina voi mennä loistavasti, mutta jotenkin se yksikin huono kerta turhauttaa niin paljon ja värjää hyvät päivät mustallaan. Vaikka koko viikko olisi mennyt mukavasti, se yksi huono ratsastus tai muu treeni jää aina päällimmäisenä mieleen ja syö motivaatiota. Varsinkin tällaisina aikoina, jolloin ajasta on puutetta eikä ratsastus ole heti ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä, pienikin kolaus motivaatioon tuntuu selkeästi.

Meillä ei siis mennyt arkiaamun sileän treeni kamalan hyvin. Siitä oli jo kauan aikaa, kun viimeksi jaksoimme raahautua kentälle, joten tietenkin odotukset olivat korkealla. Nyt nimittäin tehtäisiin oikeasti töitä ja samalla kokeiltaisiin itsetehtyä sidepull-viritelmää! Kentänkin pitäisi olla jo sula toista viikkoa kestäneen auringonpaisteen ansiosta. No, ei ollut. Olin nähtävästi liian aikaisin liikkeellä, koska kentän sulaneetkin kohdat olivat vielä yön jäljiltä jäässä. Pinta-alasta löytyi pienen ympyrän kokoinen läntti, jossa uskaltaisi ratsastaa ilman vaaraa jalkojen nyrjähtämisestä.

Sen lisäksi Jimpan takapää oli aivan jäykkä. Sen takajalat turvottelevat aamuisin muutenkin, ja sillä kestää nuorempiin ratsuihin verrattuna pitempään vertyä. Nyt se oli kuitenkin tavallistakin jäykempi, eikä puolijäässä oleva pohja auttanut asiaa. Ravia sai hakea pitkään, ja ratsastaja turhautui ihan liikaa, mutta loppujen lopuksi saimme ravattua ympyrällä molempiin suuntiin melkein sulassa sovussa. Jimppa oli erittäin tarkka pohjasta, ja veti stopin heti, jos vahingossa ajauduimme jäiselle pohjalle tai - auta armias - vesilammikkoon.

Otsikossa mainitsemaani hyvääkin toki löytyi. Sidepull-viritelmä (näkyy videon alussa) toimi ratsastaessa hyvin, ja uskon sen olevan center-hackamorea selkeämpi ohjasotteiltaan. Jimppa peruutti hyvin ja kuunteli väistöapujakin paremmin kuin ennen. Kaiken lisäksi se ei meno- ja paluumatkalla edes huomannut ohi ajavia rekkoja! Vuoden tai parin takainen Jimppa olisi kiihdytellyt vähän joka ilmansuuntaan, ja parin kuukaudenkin takainen Jimppa olisi vähintäänkin jännittynyt. Nyt sillä ei ollut jännittynyttä kohtaa missään, vaan enemmän sitä kiinnosti, jos nätisti päällä myötäämällä saisi namin.

Oikeastaan treenit menivätkin ihan hyvin, kun ottaa huomioon kaikki nämä pienetkin onnistumiset. Meille ratsastus (maastoilua lukuun ottamatta) ei ole koskaan ollut se pääasia, ja luulen, että meitä molempia ei voisi vähempää kiinnostaa hiki hatussa ja naama irveessä treenaaminen. Mahtavimmat hetket ovat niitä, jolloin oikeasti huomaa, miten paljon olemme yhdessä päässeet eteenpäin; ei välttämättä ratsastuksellisesti, vaan kaikilla niillä muilla osa-alueilla, joita yhteiseloomme liittyy.

Pieni muutos omaan ajattelutapaan ei olisi pahitteeksi: tästä lähtien yritän etsiä jokaisesta treenistä edes sen yhden onnistumisen. Koskaan ei mene niin huonosti, etteikö edes jostain voisi iloita.

Tavallista kuulumispostausta ei ole blogissa nähty vähään aikaan, joten eiköhän nyt ole sen aika. Kevät tekee tuloaan, mutta ennen mutakautta ehdimme vielä nauttia vähän aikaa hyvistä maastokeleistä! Siksipä olemmekin käyneet maastossa ahkerammin - kerrankin on sellaiset pohjat, että kelpaa mennä lujempaa! Jimppa on myös heittänyt talvitakit kaapin perälle ja ulkoillut ilman loimea joka päivä. Pikkupakkanenkaan ei haittaa, kun aurinko paistaa aamusta iltaan pilvettömältä taivaalta.

Kävimme eräs päivä maastossa niin, että poikaystävänikin päätti lähteä mukaan kameran kanssa. Suuntasimme metsäreitille, jolta löytyy täydellinen ylämäki mäkitreenille: ei liian jyrkkä, mutta silti riittävästi haastetta. Ja kivaa oli! Ensimmäisellä kerralla Jimpalla loppui puhti kesken, mutta sen jälkeen se otti oikein varman päälle ja pinkoi ylämäen niin lujaa, kuin pääsi. Parasta mäkilaukkailussa on kuitenkin se, että Jimppa ottaa aina oma-aloitteisesti käyntiin mäen huipulla, eikä minun tarvitse huolehtia jarrutusmatkoista.

Todistusaineistoa kertyi pikku videoksi asti:

Linkki videoon
Kesäkuukausille Jimpalla onkin jo suunnitelmat valmiina, sillä toukokuussa se lähtee koko kuukaudeksi valmentajallemme koulutukseen ja sen jälkeen se pääsee koko kesäksi laitumelle lomailemaan! Sitä ennen vietämme vielä nämä pari viikkoa keväästä nauttien ja yhdessä puuhaten, kuten ennenkin. Meillä menee siis hyvin, vaikken blogin puolelle ole tullut julkaissuksi kuulumisia vähään aikaan. Jos kuulumiset kiinnostavat, niin julkaisen arkisempaa materiaalia Facebook-sivuillamme useammin. :)

Epäilyttävä kohde näkyvissä!

Törmäsin Facebookissa mielenkiintoiseen keskusteluun, jossa pohdittiin hevoselle pelottavien tilanteiden purkamista. Mielipiteitä ja näkökulmia oli monia, mutta suurin osa jakautui pääasiassa kahteen leiriin: "selästä ei saa tulla alas pelottavassa tilanteessa" ja "hevosta autetaan tilanteessa maasta käsin".

Moni on varmasti kuullut sanottavan, että hevonen oppii pelleilemään, jos jännitävissä tilanteissa sen selästä tullaan alas. Myös minua on ohjeistettu pysymään selässä ja käskemään hevosta eteenpäin, jos se jäätyy paikoilleen nähdessään jotain pelottavaa. Tätä on perusteltu juurikin sillä, että jos selästä tulee alas, hevonen oppii jännittymään ja pelkäämään kaikkea, koska se tietää, että silloin ratsastaja poistuu selästä.

Hevoset ovat älykkäitä eläimiä ja ne oppivat yhdistämään asioita toisiinsa. Pelkotilassa olevaa hevosta ei useinkaan kannata palkita esimerkiksi ruoalla, sillä tilanteessa piilee riski siitä, että hevonen yhdistää vääriä asioita toisiinsa ja oppii ongelmakäytökseen. On kuitenkin eri asia palkita hevosta tulemalla alas selästä ja lopettamalla treenit siihen, kuin tulla alas selästä ja auttaa hevosta pääsemään tilanteen yli.

Selässä jännittynyt ratsastaja harvoin opettaa hevosta olemaan pelkäämättä pelon aiheuttajaa. Tällaisissa tilanteissa parempi vaihtoehto on jalkautua, jos ihminen on itsevarmempi (ja rennompi) käsitellessään hevosta maasta. Sama toimii myös päinvastoin; jos ratsastaja on rauhallisempi satulassa, voi olla parempi pysyä selässä. Näissäkin tilanteissa täytyy kuitenkin huomioida hevosen yksilölliset tarpeet: jos hevonen luottaa enemmän maassa olevaan ihmiseen kuin selässä istuvaan ratsastajaan, on sen mielentilan ja kokemuksen kannalta parempi tulla alas satulasta. Hevosen pelkoa ei opeteta pois käskemällä ja vähättelemällä, tai kuvittelemalla, että hevonen oppii pelkäämään kaikkea, jos sille "antaa periksi".

Pitkän aikaa elin tämän harhaluulon kanssa, että hevosen jumittaessa maastossa se täytyy vaikka potkia liikkeelle, eikä missään nimessä saanut antaa periksi. Jimpan kanssa olen kuitenkin huomannut helpommaksi ja paremmaksi vaihtoehdoksi "luovuttaa" ja taluttaa se pelottavan kohdan ohi. Vaikka olen tehnyt näin ja vieläpä kehunut, kun mörkö on ohitettu rauhassa, ei Jimpasta ole tullut maasto-ongelmaista jumittajaa. Päinvastoin, siitä on tullut aikojen saatossa paljon rohkeampi maastoilija! Ja tämän lisäksi olemme välttyneet mahdollisilta vaaratilanteilta.

Hevosen oppimisen kannalta on tärkeintä, että se pysyy rentona. Jännittynyt ja pelkäävä hevonen ei opi, vaan voi pahimmassa tapauksessa yhdistää pelon ihmiseen tai tilanteeseen. Tämän takia ei myöskään ole yhtä oikeaa tapaa toimia pelottavissa tilanteissa, vaan toimintatapa riippuu hevosen aiemmista kokemuksista. Pakonomainen tarve "voittaa" hevosta vastaan sen jäädessä tuijottamaan pelottavaa kohdetta ei opeta hevosta pääsemään pelkonsa yli. Oppimiseen tarvitaan oikeanlainen mielentila, eikä hevosen pelon sietokynnystä pidä ylittää. Ennakointi on avainsana myös tässä tilanteessa, sillä liikaa pelkäävä hevonen voi olla hyvinkin arvaamaton ja hallitsemattomissa. Ihmisen pitääkin ymmärtää, milloin hevonen ei vielä pelkää liikaa, ja toimia silloin parhaaksi näkemällään tavalla - oli se sitten tilanteen kiertäminen kauempaa, ärsykkeen tutkiminen tai ohittaminen maasta käsin, tai hevosen rohkaiseminen liikkumaan eteenpäin.

Sitoakseni tämän pohdinnan yhteen muistutan, että on eri asia laskeutua alas selästä auttamaan hevosta ja jatkaa sen jälkeen töitä, kuin tulla alas selästä ja lopettaa työt siihen. Jälkimmäinen vaihtoehto on hevoselle palkitsevaa, mutta tässäkään tapauksessa hevosen ei tulisi oppia pyrkimään ratsastajasta eroon keinolla millä hyvänsä, vaan suorittaa pyydetyt asiat palkintoa vastaan. Jos taas hevonen kokee ratsastajan hyvin epämukavaksi asiaksi (syynä voi olla epäsopivat varusteet, liian vahvat avut, surkea kehonhallinta, kipu tms.), on se puolestaan oma juttunsa.

Nyt haluaisinkin kuulla, miten te toimitte vastaavissa tilanteissa? Tuletteko mieluummin alas satulasta vai selviääkö tilanne paremmin selästä käsin?