Tänään oli jo kuukauden toinen tunti, kun Mervi tuli pitämään valmennuksia maneesiin. Valmennuksen aiheena oli taipuminen, mikä on meille yhä haastavaa. Jimppa oli tapansa mukaan rauhallinen ja vähän laiskakin, vaikka aiempaan tuntiin verrattuna Jimppa vastasikin pohkeelle jo vähän nopeammin. Ehkä keskiviikkona tehty siirtymätreeni hiittisuoralla sai Jimpankin vähän kuuliaisemmaksi. :)

Alkuverryttelyn jälkeen aloitimme taivuttelun käynnissä. Mervi opasti tekemään mahdollisimman pientä ympyrää kuitenkin ilman, että hevonen kaatuu sisälle. Se meillä onkin ongelmana, sillä Jimppa lähtee herkästi pienentämään ympyrää, kun sen pitäisi taipua.

Mervi kertoi tekevänsä aluksi tätä harjoitusta sellaisten hevosten kanssa, jotka ovat jännittyneitä tai eivät osaa vielä kulkea peräänannossa. Ensiksi taivutetaan liioitellusti yhdelle puolelle, ja kun hevonen pehmenee ja taipuu, tehdään sama toiselle puolelle. Hevosen on helpompi oppia uudet asiat, kun ne opettaa ensiksi yhdelle puolelle ja sitten toiselle.

Kun taipuminen alkoi meiltä sujumaan, Mervi käski alkaa lyhentämään Jimppaa. Sisäohja taivutti yhä liioitellusti, mutta nyt otettiin ulko-ohja mukaan lyhentämään hevosta edestä. Tätä Jimpan piti ensiksi vähän miettiä, ennen kuin se ymmärsi jutun jujun, ja saimme pari hyvääkin taivutusta tehtyä. Vielä ei oltu luotiviivalla, mutta jo paljon lähempänä. :)


Käyntityöskentelyn jälkeen siirryttiin raviin, ja ensimmäistä kertaa ikinä halusin - siis oikeasti h a l u s i n - työskennellä mieluummin harjoitusravissa kuin keventäen! En ole koskaan millään hevosella halunnut mieluummin istua alas kuin nousta ylös, mutta nyt jäin suoraan perusistuntaan, kun nostin ravin. Tuli sitä välillä kevenneltyä puolen ympyrän verran, mutta halusin pian istua takaisin satulaan ja työskennellä kunnolla. Vihdoin pystyin istumaan hevoseni raviin kuolematta!

Jimpalla olen välttänyt harjoitusravia kuin ruttoa, sillä ruunalla on välillä aivan järjettömän vaikea ravi istua. Se on ensinnäkin aika iso, ja usein harjoitusravissa Jimppa notkistaa selkäänsä entisestään, jolloin tuntuu mahdottomuudelta olla pomppimatta satulassa hallitsemattomasti. Mutta nyt siellä istui ihan mielellään, ja ilman mitään sen suurempia ponnisteluja pysyin kyydissä helposti. Jimppakaan ei luiminut, vaikka aiemmin se on vetänyt korvansa niskaan heti, kun olen lopettanut kevennyksen.

Teimme samaa harjoitusta kuin käynnissä, eli pientä ympyrää liioitellusti taivuttaen. Jimppa ei millään pysynyt ympyrällä, vaan aina taivuttaessani ponia se lähti kääntymään sisälle taipumisen sijaan. Vahvistin sisäpohjetta välillä raipalla, koska se ei mennyt ollenkaan läpi, ja lopuksi sain vähän parempia taipumisyrityksiä aikaan.

Kuva videolta

Lopuksi oli laukan vuoro. Mervi halusi tällä kertaa harjoituttaa suoraan laukkaamista ympyrätyöskentelyn sijaan, joten lähdimme huitelemaan pitkin maneesia. Ensiksi Jimpan piti tiputtaa pitkillä sivuilla raville, mutta kun kiersimme maneesia hyvin laajan ympyrän muodossa, laukkakin pysyi yllä ilman hoputtamista. Laukan kanssa yritämme aluksi saada sen vain pyörimään ja pysymään yllä kunnolla, ennen kuin mitään muuta ryhdytään treenaamaan. Jimpalla on hankaluuksia saada pidettyä laukka yllä maneesissa suoralla, vaikka maastossa ja kentällä se päästelee suorilla helposti menemään ilman raville rikkomista.

Oikea laukka on vieläkin työn ja tuskan takana, ja etenkin tänään sain maistella pukkeja enemmän kuin pitkiin aikoihin. Kun Jimppa ei meinannut nostaa laukkaa, Mervi haki juoksutusraipan antamaan vähän vauhtia, mistä Jimppa ei tykkää yhtään. Se ei pelkää raippaa, vaan se osoittaa mieltään pukittamalla, kun sitä yrittää ajaa raipalla eteen. Tänään yksittäiset pukit eivät riittäneet, vaan Jimppa esitteli myös sarjatulta sekä omakohtaisia inhokkejani, sivupukkeja. Niissä pysymiseen saa käyttää kaikki taitonsa, sillä vaikka ne eivät ole isoimmasta päästä, ne horjuttavat tasapainoani joka kerta pahasti. Harmikseni yksikään pukki ei tullut videolle. :(

Vauhtipelkoni nosti taas päätään, kun Jimppa ravurinravin ja pukin jälkeen lähti viilettämään laukassa ympäri maneesia. En halunnut olla selässä, jos se päättäisi vetää pukkisarjan täydessä laukassa, tai jos se jossain kurvissa menettäisikin tasapainonsa ja kaatuisi. Se tunne oli ihan kamala, enkä uskaltanut jatkaa laukkaa, vaan pyysin Jimpan pysähtymään. Väitin vielä Mervillekin, että en uskalla enkä pysty, mutta sitten otimme uudestaan laukan ja tällä kertaa pysyimme ihan vain sillä tutulla ja turvallisella ympyrällä, jota sitten vähän suurensin lopuksi.

Jimpalle ei tullut ollenkaan hiki, vaikka työskentelimme aika paljon ravissa ja laukassakin menimme suhteellisen kovaa. Tallissa se oli kuitenkin väsynyt, mutta selvästi tyytyväinen liikuntaansa. On mahtavaa, kun jokaisen Mervin valkan jälkeen sekä hevonen että ratsastaja on hyvällä ja ennen kaikkea rennolla mielellä, vaikka aina ei suju niin hyvin ja välillä vähän pelottaisikin. :)


Linkki videoon

Sitten asiasta seuraavaan, nimittäin meidän uuteen otsapantaamme. Tilasin sen joku aika sitten Ennin pantapajasta, ja eilen se ilmestyi postilaatikkooni. Wannabe-matkaratsastajana halusin tietenkin sähkönsinisen pannan - onhan se meidän epävirallisen tiimimme epävirallinen väri. Panta sopi Jimpalle just eikä melkein, vaikka sen issikkatukka peittääkin koko hienouden alleen.

Ainoa onnistunut lähikuva Jimpasta pannan kanssa

Suurin osa kuvausyrityksistä näytti tältä

Kävin eilen heti testaamassa uutta pantaa maastossa. Kävimme lyhyen ja rauhallisen lenkin (7 km, 56 min, 8 km/h). Alkumatkasta mentiin pitkästi käynnissä, sillä vaikka meille on nyt satanut taas lunta, oli maastoon vievä tie vielä pelkkää jäätä. Itse maastossa oli lunta tiellä jo sen verran, että pystyi huoletta ravaamaan. Pari ravuria tuli vastaan, ja toisen kohdalla tulin alas selästä, koska Jimppa oli ollut niin säpäkkänä koko lenkin. Pimeässä se jännittää ravureita ihan hirveästi, vaikka valosalla ne ohitetaankin yleensä ihan rauhallisesti. Kotiin päin piti sitten ravata vähän reippaammin, kun olimme päässeet ravurin ohitse jatkamaan matkaa.

Kävimme myös tutustumassa maasta käsin traktoriin, joka lanasi ravirataa. Olimme radan ulkopuolella tiellä, mutta silti Jimppaa jänskätti kovasti. Etenkin sitten, kun traktorin perässä oleva lana rämisi, ruuna olisi halunnut siirtyä sivummalle. Yritän siedättää sitä traktoreihin aina kun siihen on mahdollisuus, jotta voisimme joskus turvallisin mielin kohdata sellaisen myös selästä käsin. :)

Ehkäpä nyt lumi pysyisi lopputalven? Ainakin pakkaslukeman puolesta voisin jo uskoa, että nyt se talvi on vihdoin tullut jäädäkseen.

Tyytyväinen mammutti karsinassaan