Riikan tunti 7.1.

by - 7.1.14

Vuosi on alkanut meidän osaltamme kevyesti. Maastot ovat olleet kivikovia, koska lunta ei ole enää nimeksikään, mutta jää sen kun on ja pysyy. Olemme harjoitelleet uusia temppuja maastakäsin, ja Jimppa taitaa jo oikein mallikkaasti molemmilla jaloilla kuopaisun. Seuraavaksi opettelemme tempun niin, että pystyn pyytämään molemmat jalat samalta puolelta, sillä nyt olen vaihtanut aina puolta jalan mukaan.

Tänään lähdimme vuoden ensimmäiselle tunnille maneesiin. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä Jimppa on ollut nyt pitkän aikaa erittäin hidas pohkeelle ja muutenkin tahmea ratsastaa maneesissa. Maastossa ongelmaa ei juurikaan ole, joskus alkumatkasta se saattaa olla vähän laiskana, mutta viimeistään ensimmäisen ravipätkän jälkeen ruuna on herännyt horroksestaan.

Jimppa oli alusta asti laiska, eikä reagoinut pohkeisiin oikein mitenkään. Hetkeksi se saattoi erehtyä astelemaan vähän reippaammin, mutta nopeasti se pienikin vauhti taas katosi. Ravissa oli hirveän vaikea keventää, kun tuntui, että ravia piti olla koko ajan pitämässä yllä. Jimpalla on muutenkin aika iso ravi, ja etenkin nyt tuntui, kuin olisimme joka askeleella olleet hetken aikaa ilmassa.

Teimme ihan perustehtäviä. Aluksi menimme pääty- ja keskiympyröitä, joita Jimppa alkoi nopeasti ennakoimaan. Se myös säikkyi ovipäädyssä ihan omiaan, ja tunnin alussa horjahdin pariinkin otteeseen, kun poni otti yhtäkkiä sivuaskeleita mörköjä nähdessään. Lopputunnista viimeisetkin vihreät miehet olivat onneksi unohtuneet, mutta ovipääty on sen mielestä vieläkin hyvin epäilyttävä.


Harjoittelimme myös tämän hetkistä inhokkitehtäväämme, nimittäin siirtymisiä. Meillä ei ole ainuttakaan ongelmaa siirtyä ravista käyntiin, mutta kun pitäisi nostaa taas ravi... viisi käyntiaskelta venyi joka kerta vähintään kuuteen, eikä siirtyminen kertaakaan ollut kovinkaan siisti. Ravista käyntiin poni siirtyi jo ajatuksesta ja myös siististi sekä pehmeästi.

Viimeisenä tehtävänä harjoittelimme ravi-seis-pysähdys 4 s-ravi keskihalkaisijalla, minkä jälkeen käännyimme vasemmalle ja teimme S:n kohdalle keskiympyrän. Päädyssä nostettiin laukka, ja laukassa mentiin kaksi pääty-ympyrää. Jimppa suoriutui tehtävästä muuten ihan hyvin, mutta se peitsasi aluksi raivostuttavan pitkään. Aiemmin luulin sen peitsaavan väsähtäessään, mutta enää kyseessä ei voinut olla väsyminen - sen verran kova kunto sillä jo alkaa olla. Kun puhdas ravi sitten saatiin takaisin, tehtäväkin onnistui kohtalaisen hyvin. Laukka ei pyörinyt kunnolla, mutta harvoin se maneesissa rullaakaan niin hyvin kuin ulkoilmassa.

Olin kuitenkin melko tyytyväinen Jimppaan, vaikka se olikin niin tahmea tänään. Olen hakenut rauhallisuutta koko yhteiselomme ajan, joten tästä pitäisi varmaan olla iloinen :D

Loppuun vielä lyhyt kooste (alku)tunnista:



Jatkamme valmennustunnelmissa lauantaina Mervin valkassa. Sitä ennen - niinkin pian kuin huomenna - vietän synttäreitäni. 8.1. täytän tasavuosia, täydet 20! Nyt saa teinivuodet jäädä taakse, mutta pahoin pelkään, ettei se merkitse sisäiselle lapselleni mitään... :)

Lue myös nämä!

0 kommenttia