Varoitus: postaus sisältää hurjan määrän kuvia kaikenkarvaisista ystävistämme!

Pääsiäinen toi mukanaan kauan kaivatun kevään: aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, linnut visertävät joka puolella ja lämpömittari näyttää +15 astetta! Aivan ihana maastoilusää, siis. Perjantaina ilma ei ollut yhtä kaunis, mutta kävimme Jimpan kanssa heittämässä reippaan 11,4 km lenkin (keskinopeus 11,4 km/h) tihkusateessa.

Sunnuntaina sää suosi meitä maastoilijoita, joten lähdimme Jennan kanssa rauhalliselle lenkille. Koska actionkameraan en ole vielä saanut hankittua hyvää kypäräkiinnikettä otin mukaani videoaurinkolasit, joita en vieläkään osaa käyttää kunnolla. Sain silti kuvattua huimat 35 minuuttia yli tunnin kestävästä lenkistämme! ;) Senkin vähän onnistuin lyhentämään katsojaystävällisemmäksi koosteeksi, jonka voi katsoa tästä:


Jimppa oli lenkillä hyvä ja jaksoi kotiinkin päin mennä suhteellisen rauhassa, vaikka otimme pari laukkapätkääkin. Se otti vähän kierroksia ravureista, mutta jatkoi elämäänsä nopeasti samaan rauhalliseen tapaansa. Matkaa kertyi 8,8 km todella rauhallisella 6,8 km/h keskinopeudella.







Kokeilin myös peruuttamista ilman käsiä, mikä onnistui yllättävän hyvin! Olin sitä kokeillut kerran aikaisemmin ja silloinkin vain hetken, joten olin iloinen, että Jimppa muisti homman niinkin helposti. Peruuttaminen on ollut Jimpalle muutenkin vähän hankalaa, joten sen harjoittelusta ei ainakaan ole haittaa. ;)

Tähän väliin vähän taputtelua...

... ja sitten vähän hevoskuiskausta.

Rakennekuva 21.4.

Namnam, porkkanaa!

Saisko lisää?

Täytyihän kamera suunnata myös meidän pikkukaveruksiimme, kun aurinko kerrankin paistoi niin kauniisti. :)

Herra Harmaa ja täti Tomera toivottavat iloista Pääsiäistä!

Keskiviikkona Jimpan selkään kiipesi minun sijastani Mervi Pakola. Olin itse käynyt selässä edellisenä päivänä, kun kävin raviradalla ottamassa vähän reippaampia vauhteja. Silloin laukka tuntui paremmalta kuin aikoihin, ja klinikan pihalla sain tehtyä pienimpiä ympyröitä laukassa ikinä!

Menomatkalla maneesiin Jimppa tuntui jo valmiiksi laiskalta, joten olin vain tyytyväinen, että joku napakampi nousisi puolestani selkään. Jimppa näytti vähän hämmentyneeltä, kun minä jäinkin maan tasalle, mutta silti joku istui selässä. :D


Kuten arvata saattaa, Jimppa toimi hienosti. Mervi taivutteli ruunaa paljon ympyröillä ja kahdeksikoilla, eikä se näyttänyt läheskään samanlaiselta rautakangelta kuin vielä joku aika sitten. Edellinen ratsuttaja oli sanonut ruunan taipuvan oikeaan huonommin, mutta tällä kertaa vasen suunta oli jäykempi ja huonompi. Joko olen huomaamatta unohtanut vasemman kierroksen treenaamisen kokonaan tai sitten edellinenkin ratsuttaja oli tarkoittanut vasempaa, ja ymmärsin vain väärin. :D


Alkukankeuden jälkeen Jimppa alkoi liikkumaan aina vain paremmin. Se pysyi siirtymissäkin peräänannossa, kun yleensä käynnistä raviin se nostaa myös päänsä vauhdin mukana ylös. Ravi nousi puhtaasti ja ennen kaikkea nopeasti, eikä käyntikään ollut ihan sellaista tahmeaa laahustamista kuin yleensä.



Eniten odotin oikeaa laukkaa, koska minusta oli alkanut tuntumaan, ettei Jimppa oppinut mitään oman jännittymiseni takia. Ja taas sen huomasi, että kun selässä on vain rento eikä purista mistään, se oikeakin laukka nousee tuosta vain. Mervi ehdottikin, että kävisin ratsastamassa jollain laukkavarmalla hevosella, jotta pääsisin irti siitä jännittymisestä, joka yleensä alkaa jo pelkästä laukan ajattelemisesta. Sainkin heti tarjouksen tallinomistajalta, että tulisin hänen hevosellaan tunnille, jotta oppisin pois pahasta tavastani. :)

Vasen laukka ei pyörinyt taaskaan kunnolla. Eilen se kyllä rullasi ja tuntui hyvältä ja puhtaalta, mutta maneesissa se ei vain liiku riittävästi eteenpäin. Verrattuna oikeaan laukkaan se näytti paljon jäykemmältä räpellykseltä, kun taas oikeaan kierrokseen laukka oli paljon paremman näköistä. Välillä Jimppa jo laski päätään alemmas laukatessa, ja vaikka se ei silloinkaan myödännyt niskasta, vaan lähinnä jolkotti "turvan mitalla voittoon" -tyylillä eteenpäin, olin hyvin tyytyväinen jo tästä pikkuisestakin edistymisestä!


Mervin mukaan Jimppa tuntui jo paljon paremmalta kuin viimeksi, kun hän sen selässä kävi. Jotain olen siis tehnyt oikeinkin! Pikkuhiljaa kovan työn ja tuskan tulos alkaa näkyä, ja vaikkei sitä itse aina huomaa, niin ne pienetkin onnistumisen hetket vaikuttavat siihen isoon kuvaan, joka löytyy viimeistään silloin, kun sinne selkään nakkaa jonkun osaavamman.

Samana iltana oli myös harjoitusravit, joiden alkuhetket lähenivät Jimpan ollessa vielä töissä. Vaikka kuulutukset kuuluivat maneesissa selkeästi (koska ravirata on vieressä) ja muutamat alkoivat jo lämmittelemään radalla, Jimppa jaksoi keskittyä työskentelyyn oikein mallikkaasti. Mitä siitä, vaikka testilähdön kuulutuksissa sen pää hetkellisesti nousi ylemmäs - eihän entinen ravuri voi vanhaa elämäänsä unohtaa! Vauhti ei kuitenkaan lisääntynyt, ja hetken jälkeen Jimppa oli taas täysillä mukana koulutuuppailussa. Täytyy kyllä olla ylpeä pikkuruunasta!

Linkki videoon
Kävin ostamassa sille Saarisen valjasautosta neopreeniputsit takasiin, koska se on syönyt etukaviollaan takakavioiden pintaa, joten sellaiset tulivat tarpeeseen. Pitää tarkkailla, missä vaiheessa kengitysväliä se rupeaa osumaan takasiin, sillä tilanne huomattiin vasta jokunen viikko sitten ennen uusinta kengitystä. Kengitysväli oli päässyt pitemmäksi kuin yleensä, joten voi olla, ettei kopsimista enää edes tapahdu. Varmuuden vuoksi kuitenkin käytetään noita putseja, ettei kaviot mene pilalle.

Samasta paikasta ostin meille ikioman hackamoren, joka on nyt meidän varusteisiin sopiva musta. Tämä hackamore oli sellainen nahkajäljitelmästä tehty halpisversio, jolla ei saa mitään vahinkoa aikaan (tai jos saa, niin silloin täytyy tehdä jotain erittäin väärin), mutta koska sen käyttö jää lähinnä maneesissa tai kentällä rennompaan työskentelyyn, en näe siitä mitään haittaakaan. Pitää vielä katsoa, pidänkö hackamoren varrellisena vai saisinko jostain hankittua siihen kukkarenkaat.

Putsit kävin koeajamassa perjantaina, kun valjastin Jimpan kärryjen eteen ja suuntasin raviradalle. Jimppa sai viilettää kolmisen kierrosta juuri sitä vauhtia, kuin itse halusi. Äitini oli vähän aikaa seuraamassa ajoa ja oli ottanut yhdeltä kierrokelta ajankin: 1 min 27 sek. Joku viisaampi osaisi varmaan sanoa, mitä vauhtia me menimme, mutta ihan tarpeeksi lujalta vauhdilta se ainakin kuskista tuntui. :D Valitettavaa lenkissä oli, että jossain vaiheessa ajoa oikean takasen putsiin oli eksynyt hiekanmuruja, jotka hiersivät vuohiskuopan verille asti. Onneksi naarmut eivät olleet syviä, vaikka verta näytti olevan aika paljon. Ei kun vain pesu-Betadinea kehiin ja sipaisu haavavoidetta päälle, vaikka Jimppa ei olisikaan halunnut jalkaa hipelöitävän.

Eilen kävinkin sitten n. 8 km maastolenkin, josta laukkasimme suurimman osan. Jimpan jalka oli hyvä, ei näkynyt turvotusta tai tuntunut lämpöä. Kipeä se vielä oli, sillä ruuna ei olisi taaskaan halunnut antaa pestä haavoja, mutta sain sen puhdistettua kuitenkin. Nyt vain pesen haavajalan päivittäin ja liikutan normaalisti, ja toivon mukaan vuohiskuoppa on kohta taas kunnossa!

Sunnuntain hevosmessujen kohokohta minulle oli Vepsän ongelmahevosnäytös, joka olikin yksi suurimmista syistä, miksi ylipäänsä viitsin lähteä Tampereelle asti. Kävin myös kuuntelemassa Vepsän pitämää hevoskoulutksen keskustelu- ja kyselytilaisuutta, jossa Vepsä kävi läpi yleisimpiä ongelmia ja virheitä hevosmaailmassa.

Tällä kertaa potilaana oli nuori suomenhevosori Uuno, jolla oli vaikeuksia keskittyä ihmiseen, kun kaikki ylimääräinen kiinnosti enemmän. Ihan ensimmäisenä Uuno ryhtyi piehtaromaan, eli mikään hermostunut arkajalka ei ollut kyseessä. :D


Ensimmäisenä otettiin käyttöön peruutustyökalu, joka on tärkeä ja kätevä työkalu maastakäsin työskentelyssä. Etenkin Uunon tapauksessa tämä oli tärkeä, sillä orilla oli tapana tulla ihmisen syliin asti. Hevosen rooli on tässä helppo: sen tehtävänä on vain seistä paikoillaan ja katsella. Jos hevonen yrittää lähteä liikkeelle, sitä pyydetään peruuttamaan. Pyynnön paine annetaan vaiheittain; aluksi narua heilutetaan vain vähän, ja jos reaktiota ei synny, heiluttelua voimistetaan kunnes hevonen ottaa askeleen taaksepäin. Myös pelkkä painon siirto taakse riittää aluksi, ja paine poistuu palkkioksi.

Vepsä painotti palkitsemisen tärkeyttä ja antoi tehtäväksi katsoa tallireissun jälkeen kynnenalusia. Jos kynnenaluset ovat likaiset, on hevosta palkittu riittävästi. :D Taputtaminen tai varovainen sively ei ole hevosen mieleen, vaan se pitää kunnon rapsuttelusta ja silittelystä. Tärkeää on aina poistaa paine, kun hevonen tekee oikein. Se on sille paras palkinto.

Vepsän köysiharjoituksiin kuului neljä työkalua, joista ensimmäisen esittelinkin jo yllä. Nämä kaikki tehtiin siis köydessä, eli ori ei ollut vielä missään vaiheessa irti. Toisena työkaluna oli luokse tuleminen. Hevonen sai luvan kanssa tulla ihmisen tilaan, ilman lupaa ei saanut lähennellä, vaan silloin hevosen piti peruuttaa pois ihmisen luota.

Talutustyökalu, eli kolmas työkalu, herättelee myös hevosen keskittymistä. Hevosen tulee kävellä perässä riittävän matkan päässä ihmisestä ja pysähtyä/lähteä liikkeelle heti kun ihminen niin tekee. Pysähdys tulee tehdä napakasti, ja jos hevonen sen jälkeen astuu askeleenkaan eteenpäin, otetaan taas käyttöön peruutus. Uunolla meni pari kertaa tajuta, että Vepsän ottaessa pysähdyksen, sen piti pysähtyä kuin seinään. Sen jälkeen se jäätyi paikoilleen samalla sekunnilla, kun Vepsä käännähti ympäri! Meillä tämä ei ole ihan yhtä tehokasta kuin Vepsän tekemänä...

Viimeisenä työkaluna Vepsä esitteli seuraamistyökalun. Tämän sain kuvattua myös videolle, joten postauksen lopussa näkyy myös demostraatio siitä, miten seuraamistyökalua käytetään. Hevosen tulisi seurata johtajaa tarkkaavaisena, eli tässäkin vaaditaan hevoselta keskittymistä. Katseen pitää koko ajan olla ihmisessä, eikä hevosen takapää saa missään vaiheessa osoittaa ihmistä kohti.

Nopeuskontrollia

Kun oma tila on hallussa, voidaan siirtyä kakkosvaiheeseen, joka on niin kutsuttu nopeuskontrolli. Ihminen päättää, milloin liikutaan ja mitä vauhtia. Hevosen tulee liikkua eteenpäin kehon energian paineesta. Vepsän mukaan tässä asiassa on olemassa kahdenlaisia hevosia: toiset lähtevät paineesta pakoon, ja toiset kääntävät takapäänsä ihmistä kohti ja uhkaavat potkuilla. Uuno kuului jälkimmäiseen ryhmään, ja tunnistin Jimpankin kyseisestä kuvailusta.

Kolmannessa vaiheessa kontrolloitiin hevosen suuntaa. Menemällä Uunon nollalinjan (hevosen etujalan kohdalla) etupuolelle Vepsä vaihtoi orin suuntaa tai hidasti sen vauhtia. Kun hevosta halutaan eteenpäin, asetutaan nollalinjan takapuolelle. Uuno puski alkuun läpi jarruttavasta paineesta, jolloin Vepsä ajoi sitä enemmän eteen. Lopulta hevonen ymmärsi, että hidastamalla ja kääntymällä toiseen suuntaan se pääsee helpommalla, kun taas läpi juoksemalla tai takapäätä näyttämällä se joutui tekemään enemmän töitä.


Siedätys oli viimeinen osio Vepsän demosa. Se on loistava tapa syventää hevosen luottamusta ihmiseen ja opettaa hevosta käyttäytymään oikein uusia asioita ja ääniä kohdatessa. Hevosen tulisi uskoa, että mitä ikinä ihmisellä onkaan kädessään, sitä ei tarvitse pelätä. Siedätys tulee aloittaa pienestä - ei siis kannata lähteä lehtipuhaltimella heti ensimmäisenä kokeilemaan, mitä tapahtuu. :D Siedättäessä on kolme tärkeää aluetta, jotka tulee käyä läpi: hevosen keho, jalat ja etenkin ratsuhevosille tärkeä yläpuoli. Jos ylhäällä tapahtuviin liikkeisiin ja ääniin ei (ratsu)hevosta totuta, esimerkiksi takin riisuminen ratsain voi saada aikaan epätoivotun reaktion.

Vepsä aloitti siedätysvaiheen tavalliseen raippaan solmituista muovipussinriekaleista. Uunoa ei kyseinen mörkökeppi pelottanut ollenkaan, vaan se tuli heti uteliaana tutkimaan kapistusta. Sama toistui kolisevan kanisterin kanssa - ori luuli kanisterin rapisevan herkuista ja halusi päästä tutkimaan sitä lähempää.


Aluksi siedätysvälinettä heilutellaan hevosta perässä taluttaen. Hevosen tulee seurata epäröimättä, koska ihmisen kädessä olevat esineet eivät tee sille pahaa. Sen jälkeen välineellä silitellään hevosta käyden läpi yllä mainitut alueet. Ensiksi aloitetaan nollalinjalta, ja jos hevosta epäilyttää, sen annetaan haistaa ja todeta siedätysväline turvalliseksi ja muuttumattomaksi.

Vepsä kävi läpi lajitelman erilaisia pelottavia kapistuksia, joista yhdeksi pelottavimmaksi hän nimesi kepin, jonka päähän oli sidottu turkiksia. Kuolleet eläimet saavat hevosen kaltaisen pakoeläimen hälytyskellot soimaan, minkä takia monet hevosista pelkäävät kyseistä turkiskeppiä. Uunoa ei tämäkään paljoa hetkauttanut. :D Koska satulakin on tehty kuolleen eläimen nahasta, tulisi siihenkin hevonen ensiksi siedättää kaikessa rauhassa.

Siedätysharjoitteita on kolmea erilaista: on monelle tuttu ja tavallisin harjoittelu, eli erilaisten työkalujen, kuten raippojen, pussien, pressujen ja pallojen kosketukseen siedätys (myös ihmisen käden kosketuksen sietäminen kuuluu tähän, mutta ennen muita välineitä tämän tulee olla kunnossa), äänimaailman siedätys (aplodit, pauke, räminä, musiikki jne.) sekä valomaailman siedätys (esim. kameran salamavalo). Vain mielikuvitus on rajana, mihin kaikkeen hevosta voi siedättää!

Linkki videoon
Ennen ongelmahevosnäytöstä käydyssä keskustelutilaisuudessa nousi esille myös hyviä huomioita ja asioita hevosen käsittelyssä. Koska yksi suurimmista ongelmista hevosten kanssa liittyy lastaukseen, Vepsä puhui siitä paljon. Yksi pahimmista virheistä hänen mukaansa on laittaa koppi valmiiksi ja vasta sitten hakea hevonen kopin läheisyyteen. Tällöin koppi on hevoselle kuin avonainen mörön kita, koska se ei ole nähnyt, mistä se pimeä aukko oikein koostuu. Hevonen tulisi ottaa mukaan seuraamaan jo kopin valmistelemista, jotta se tottuisi tilanteeseen ja saisi aikaa miettiä, mistä päästäänkin seuraavaksi yleisimpään virheeseen: hevosta lastatessa kiihdytetään vauhtia koppia lähestyessä. Vepsä painotti sitä, että hevosen tulee saada miettiä ja tutkia, eikä koppiin juoksuttaminen anna sijaa sille. Hevosen pahin pelko on menettää jalkansa, joten lastaussilta vaikuttaa sen mielestä epäilyttävältä, minkä takia hevosen tulisi saada rauhassa tutkia ja todeta, että lastaussilta ei syö sen jalkoja.

Vepsä on kehittänyt hevostaitokoulutuskurssin, johon kuuluu yleisdemon lisäksi neljästä eri hevostaitoa mittaavasta käytännön osuudesta koostuva tasoharjoittelu. Hevostaitokoulutuksesta voi lukea lisää tästä esitteestä. Minusta tämä kuulostaa kiinnostavalta idealta, josta olisi varmasti hyötyä ihan jokaiselle hevosihmiselle.

Yritin parhaani mukaan saada kaiken mahdollisen sisällytettyä tähän postaukseen, mutta luultavasti joitain asioita jäi silti uupumaan. Vaikka tässäkin näytöksessä käytiin samoja asioita läpi kuin edellisillä maastakäsittelykursseilla, opin silti taas vähän jotain uutta ja sain päivittää jo ennestään opitut tiedot ja taidot.

Kävin pyörähtämässä sunnuntaina Hevoset 2014-messuilla Tampereella. Oli erittäin hauskaa herätä neljältä aamulla ajamaan monta sataa klometriä vain kävelläkseen sen jälkeen kahdeksan tunnin verran ympäriinsä lompakkoaan säälimättä. Oli niin lähellä, etten ostanut kahtakin satulahuopaa (kaikki sähkönsininen nyt vaan sattuisi sopimaan meidän väreihin ja kyllähän Jimpan tummaan karvaan sopisi kauniisti turkoosi), mutta sain pidettyä pääni lopulta. Meillä on jo nyt ihan tarpeeksi huopia, eikä oikeastaan millekään ollut oikeaa tarvetta. Tuli sieltä silti osteltua kaikkea pientä ja viatonta.


Se oikea syy, miksi alun perin edes kiinnostuin messuille menemisestä, oli tietenkin Kari Vepsän ongelmahevosdemo, joka oli messujen viimeinen näytös. Teen aiheesta ihan omankin postauksen, mutta voin jo sanoa, että kyllä väliin kulki oikein kylmät väreet, kun sitä seurasi!

Kävin katsomassa pari muutakin näytöstä. Ensimmäisenä oli satulan sovitusnäytös, joka oli kyllä hyvä ja monelle hyödyllinen, mutta itse en saanut siitä irti oikeastaan mitään uutta.


Näytöksessä käytiin läpi satulan istuvuuden tavallisimmat tarkistustavat, joiden avulla pystyy itsekin vähän katsomaan, sopiiko penkki selkään ollenkaan. Täysin paikkansapitävän vastauksen saa kuitenkin vain ammattilaiselta, joten vaikka satula näillä nikseillä tarkistettuna vaikuttaisikin sopivalta, se voi silti olla epäsopiva hevoselle.

Hevosen lisäksi satulan tulee sopia myös ratsastajalle. Satula voi tuntua huonolta ratsastajasta silloin, kun se on epäsopiva hevoselle. Oikeanlaisen istunnan ylläpitäminen voi olla hankalaa (tuoli-istunta, etunoja), jos satula on hevoselle liian leveä tai kapea. Polvitoppausten sekä jalustinremmien kiinnikkeiden paikka vaikuttaa myös siihen, saako ratsastaja itsensä oikeaan asentoon satulassa. Eikä tule unohtaa istuimen kokoa, sillä liian pienessä istuinosassa ratsastajan paino jää herkästi taakse painamaan hevosen ristiselkää.


Sunnuntaina messuilla oli aika sopivasti porukkaa. Kaikkiin kojuihin pääsi hyvin tutkimaan, eikä missään tarvinnut jonottaa kauaa. Sain mukaani pienen näytepussillisen ruusunmarjajauhetta, joka on hyvä C-vitamiinin lähde sekä sen pitäisi auttaa nivelvaivoihin. Monet syöttävät ruusunmarjaa MSM:n kanssa, joten ajattelin tyhjentää pussin sisällön Jimpan ruoan joukkoon, vaikka näyte olikin suunnattu enemmän meille ihmisille. :)



Esillä olleet hevoset olivat kyllä erittäin kärsivällisiä ja rauhallisia. Etenkin yllä oleva shire käyttäytyi mielestäni loistavasti, kun ottaa huomioon, että sen aitauksen ympärillä oli koko ajan kymmeniä ihmisiä hääräämässä ja lääppimässä. Olisi hauska tietää, mitä Jimppa sanoisi, jos se joutuisi tuollaiseen meteliin ja ihmispaljouteen seisoskelemaan useaksi tunniksi.

Toinen näytös, jonka halusin ehdottomasti nähdä, oli hevosen lihashuollosta kertova esitys. Tämä oli mieleeni, sillä etenkin vanhemmat hevoset kaipaavat venyttelyä ja hierontaa aina silloin tällöin, ja kun itse osaa edes perusteiden perusteet asiasta, ei tarvitse aina odottaa hierojan tuloa, vaan voi itse huoltaa hevosensa lihaksistoa. Se hevonen kun ei mene rikki, vaikkei sitä ammattilainen olekaan hieromassa. ;)

Tässä näytöksessä opin myös jotain uutta, kun hevosfysioterapeutti ohjeisti oikeanlaisiin venytysasentoihin. Venyttelyn ei pitäisi olla ihmisellekään rankkaa ja tuskaista, vaan oikeat asennot tekevät siitä helppoa ja kevyttä hommaa.

Ei näin. Tämä asento on ihmiselle raskas ja riskialtis, hevonen voi helposti vahingoittaa ihmistä kaviollaan.

Tämä on oikea venytysasento. Jalan kannatteleminen on kevyempää ja turvallisempaa. Hevosella ei myöskään ole jalassa lihaksia tämän alempana.

Koska hevosen jalkojen liikerata kulkee eteen ja taakse, tulisi jalkoja venytellä myös niin. Mitään sivuvenytyksiä ja pyörittelyjä ei tarvitse tehdä, vaan pelkät eteen-taakse -venyttelyt riittävät. Venytellessä tulee mennä hevosen ehdoilla, eli jos jokin liike ei tunnu hevosesta hyvältä, sitä ei tule tehdä väkisin.

Takajalan venytys eteen. Jos hevosen jalka kääntyy sisälle mahan alle, se pidetään venytellessä suorana kintereestä.

Takajalan venytys taakse. Jalka lepää reiden päällä, eikä ihminen ole hevosen takana suoraan tulilinjalla.

Kaikenlaisia houkuttavia tarjouksia messuilla oli paljon, mutta onnistuin välttämään kaikki mielihalut ja ostin vain tarpeellisia asioita. Tai ainakin suurin piirtein tarpeellisia. :D


Tällaiset pikkuostokset tein. Messutarjouksena oli 2 kpl Supreme Horse Caren iho- ja haavavoidetta kympillä, joten nappasin sellaiset mukaani. Eipä meillä ollutkaan oikein mitään haavavoidetta enää, kun entinen alkaa olla jo vanhaa. Samalta merkiltä oli tarjouksessa myös arnika, joka juuri sopivasti oli meiltä päässyt loppumaan, ja täytyihän Jimpalle ostaa parit Likit-nuolukivetkin, kun olivat myös alennuksessa (7 e ja 5 e). John Whitakerin pölyharja ja heppanamit olivat sitten ne vähän tarpeettomammat ostokset, mutta namejahan ei ikinä voi olla liikaa (ja nämä olivat vielä jotain terveellisempiä herkkuja) ja kyllä Jimpalla pitää sininen pöläri olla, kun muutkin harjat ovat sinisiä.

Ostin myös ravurista ratsuksi -kurssilta tutuksi tulleen Mia Kytölän Kahden Laumassa -kirjan, jossa käsitellään luonnollista hevosmiestaitoa, ongelmien ennaltaehkäisyä ja ratkomista, ja puhutaan hevosesta hevosena.

Kaiken kaikkiaan messut olivat mukavat ja hyvin järjestetyt. Minun kohokohtani messuilla oli tietenkin Vepsän näytös, mutta koska siitä sai sen verran paljon asiaa ja pohdintaa kasaan, päätin tehdä siitä ihan erillisen postauksen.

Viime maneesikerran jälkeen mielessäni on pyörinyt kutkuttavia ajatuksia kuolaimettomista. Koska olen opettanut Jimpan alun perin myötäämään paineesta turvalle ja niskaan, ei siirtyminen kuolaimista naruriimuun viime kerralla ollut ongelma eikä mikään. Sain hackamoren lainaan Jennalta, ja toissapäivänä tutustuimme siihen jo maasta käsin. Olisin halunnut saada hackamoren vielä pikkuisen ylemmäs, mutta valitettavasti poskiremmeihin ei saanut tehtyä enempää reikiä.

Maneesissa otimme alkuun maastakäsin muutamia kääntymisiä ja pysähtymisiä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Sitten nousin selkään, ja lähdin ratsastelemaan ympyröitä, pysähdyksiä, peruutuksia ja kiemurauria käynnissä sekä ravissa. Jimppa oli paljon reippaampi, kuin yleensä, eikä raviin siirtymisissä peitsannut kertaakaan!

Kaikki sujui ihan mukavasti, kunnes halliin tuli käymään koira isäntänsä kanssa rämistelemään. Se järkytti pienen ponin mieltä niin, että koiran lähdettyä Jimppa tuijotti ja puhisi vielä pitkään ovipäätyä kohti, eikä suostunut menemään päädyn läheltä kuin sivuttain juosten. Se luuli koiran yhä piileskelevän jossain estetolppien ja puomien keskellä, koska ei ollut nähnyt vieraan poistuvan maneesista. Ei Jimppa sitä tajunnut, vaikka kävin sille ihan kädestä pitäen näyttämässä, ettei siellä päädyssä ole mitään.

Saimme kuitenkin otettua laukkaa molempiin suuntiin, ja loppujen lopuksi Jimppa unohti pelätä ovipäätyä, ja pääsimme siitäkin kulkemaan taas rauhassa. Oikea laukka nousi todella nopeasti verrattuna aikaisempiin yrityksiin! En tiedä, oliko hackamorella asiaan mitään osuutta, mutta laukka nousi miltei samalla sekunnilla, eikä siihen mennyt puolta ympyrää kuten yleensä. Eikä Jimppa myöskään protestoinut sille vaikeaa suuntaa niin paljoa kuin normaalisti (ts. ei pukitellut :D).

Haaveissani olisi hankkia ihan oma hackamore/kuolaimeton (miten siisti olisi sähkönsininen flower!!), jolla voisi mennä maneesissa ja kentällä. Miksei joskus maastossakin, jos (tai toivon mukaan kun) voin luottaa siihen, että Jimppa vauhdin hurmassaankin vielä pysähtyy kuolaimettomilla.

Alla koostetta eiliseltä. Aika raa'alla kädellä jouduin videota pätkimään, sillä en halunnut ulkopuolisten puhetta ja liikehdintää videon taustalle kuulumaan. Harmikseni kamerasta loppui akku ennen aikojaan, joten laukat jäivät kokonaan kuvaamatta :(