29.7.

Tallikaveri letitti Jimpan päästä häntään, ja voi kun se näytti hienolta! Harmikseni harjan letti ei kauaa pysynyt siistinä, kun lyhyemmät jouhet alkoivat karkailemaan omille teilleen.

1.8. Maastolenkin päätteeksi kotimatkaa koristi kaksoissateenkaari!

2.8.

Jimpan liikunta on koostunut pääasiassa maastoilusta koko elokuun. Sateiden takia kenttä on ollut enemmän tai vähemmän käyttökunnoton, joten Jimppa on päässyt lenkkeilemään metsäteillä niin ajaen kuin ratsastaenkin.

5.8.

Huomio siirtyi Jimpan hampaisiin, kun poni tuntui ratsastaessa huonolta, juoksi alta ja vältteli tuntumaa. Viime raspauksesta olikin jo vierähtänyt suunnilleen vuosi, joten hammashuolto tuli tarpeeseen. Jimppa oli todella fiksusti! Se ei ole koskaan tarvinnut rauhoitusta, eikä siis tarvinnut nytkään. Raspaajakin kehui ruunan käytöstä ja sanoi myös, että sillä on ikäisekseen hyvät hampaat. Kulmahampaiden hammaskiveä ja ylähampaiden kasvua pitää pitää silmällä, mutta nekään eivät kuulemma ole niin justiinsa.

Linkki videoon
Edellisellä tallilla Jimppa sai yleensä aina itse mennä karsinaansa (luvan kanssa tietenkin), mutta nykyisellä tallilla emme ole sitä enää harrastaneet. Hyvin se kuitenkin näytti muistavan, milloin sai mennä ja mikä olikaan se oma karsina. :)

11.8.

Kävimme naapurustossa käveleskelemässä erään maastolenkin päätteeksi. Siellä oli Jimpan mielestä paljon jännittävää nähtävää, ja askelkin vähän reipastui oudossa ympäristössä.


13.8.

13.8.

Lähdimme illasta kärryttelemään maastoon. Aiemmin olen käyttänyt Jimpalla ajaessa olympia-kuolainta (tosin ohjat ovat olleet suoraan kuolainrenkaassa) ja meksikolaista turpahihnaa, mutta tällä kertaa puin ponille sen tavalliset päävehkeet. Hyvin toimi! Lenkin jälkeen Jimppa seisoi varustuspaikalla irti, eikä liikahtanutkaan sillä välin, kun kävin hakemassa riimun tallista. Se sai yöpyä sen yön ulkona tarhassaan, sillä talli oli pesty lattiasta kattoon.

17.8.

Toissasunnuntaina päätimme lähteä pitemmälle maastolenkille Kekajärvelle. Matka sujui hyvin, pääasiassa käynnissä huonon pohjan takia. Kohtasimme reissulla laitumella olevat lehmät, jotka olivat erittäin kiinnostuneita Jimpasta. Ruunapoika taas ei olisi halunnut tehdä tuttavuutta, ja jouduin sen taluttamaan lehmien ohi sekä meno- että tulomatkalla! Sain myös kuvaajan lähtemään autolla mukaan matkalle, joten lenkistämme on tulossa lisää ja yksityiskohtaisempaa materiaalia myöhemmin.

Hurja lehmäjengi

21.8.

Linkki videoon
18.8. maastakäsittelyä                                                           23.8. viimeinen maastolenkki
Linkki videoon
Kuten koko kuukausi, myös viimeiset päivät vietettiin maastoillen ja maastakäsitellen. Vuokraajaehdokkaat kävivät myös kokeilemassa Jimppaa, joten poni sai tutustua myös uusiin ihmisiin. Jopa sateella tehty maastolenkki sujui hienohelma-ruunalta mainiosti, vaikka yleensä se ei voi sietää sateessa tallustelua. Tällä kertaa se ei tuntunut edes huomaavan sadepisaroita, mutta vesilammikot se kiersi silti kaukaa. Ei siitä taida vesipetoa tulla :)

Linkki videoon
Yllä vähän videota meidän uudesta projektista, käynnissä myötäämisestä. Eräs päivä tajusin, että jos kerran Jimppa ymmärsi eteen-alas -muodon ravissa maastakäsittelyn kautta, se varmasti oppisi sen myös muissakin askellajeissa. Ja siitä se ajatus sitten lähti! Olemme nyt muutaman kerran harjoitelleet myötäämistä käynnissä liinan päässä, ja Jimppa on jo saanut ideasta ihan hyvin kiinni.

24.8. viimeinen selfie                                                                    26.8. muistojen nurkkaus :)
Olen nyt vähän aikaa sitten muuttanut Vaasaan. Jimpan kuulumisia päivitellään minulle lähes päivittäin, joten pystyn rauhallisin mielin keskittymään omiin juttuihini täällä. Ruunalla menee hyvin, eikä se ainakaan vielä ole alkanut protestoimaan tutun ihmisen puuttumista mitenkään, vaikka tallinomistaja sellaisestakin vaihtoehdosta huomautti. Poika saa riittävästi liikuntaakin, sillä sain sille kaksi vuokraajaa käymään noin kerran viikossa äitini lisäksi. Siihen päälle löytyisi vielä kärryttelijöitäkin, jos joskus siltä tuntuu, että Jimppa kaipaisi vauhdikkaampaa menoa. :) Ponin hyvästä voinnista huolimatta en malta odottaa, että pääsen itse taas vauhtivaaria moikkaamaan ja sen kanssa puuhailemaan!

Ei ole vaikea keksiä, missä mieluiten vietän hetkeni hevosen selässä. Täällä vierähtää helposti tunti jos toinenkin ja se on kesät talvet yhtä rentouttava, rauhoittava ja kaunis, säällä kuin säällä.


Lempiratsastuspaikkani on metsä. Rakastamme molemmat maastoilua, minkä takia suurin osa Jimpan liikunnasta tapahtuu siellä. Mutta hiekkatiet tai pellot eivät ole mitään verrattuna kapeisiin metsäpolkuihin, jotka risteilevät ikivihreiden puiden joukossa; pieniin metsälampiin, jotka välkehtivät oksien lomasta; linnunlauluun, jota ei muualla kuule...

Metsässä voimme molemmat rauhoittua, se on paikka, jossa mieli saa levätä. Siellä saamme olla rauhassa muilta, ei tarvitse huolehtia vastaantulevista autoista tai muista tielläliikkujista: kun on vaeltanut tarpeeksi syvälle metsän siimekseen, ei vastaan tule edes toista ratsukkoa tai lenkkeilijää. On ihanaa olla vain kahdestaan, nauttia luonnosta ja tutkia uusia polkuja.

Metsään johtavalla hakkuualueella tarvitaan keskittymistä.

Treenipaikkana metsä on aivan omaa luokkaansa. Vaikka polut ovat usein liian kapeita muuhun kuin eteenpäin liikkumiseen, metsää parempaa paikkaa tasapainon ja koordinaation harjoittamiseen ei löydy. Pienimmät, juurakoiden ja kivien koristamat polut ovat omiaan saamaan Jimpan keskittymään omiin jalkoihinsa, ja kun mukaan lisätään tielle kaatunut puunrunko tai paksumpi oksa, joutuu poni nostamaan jalkojaan välillä vähän korkeammallekin. Puhumattakaan maaston korkeuseroista, mikä on parasta treeniä takaosalle!

Monipuolisuutensa ansiosta metsä ei käy koskaan tylsäksi. Uudet reitit tuovat mukanaan uusia ja ehkä ennestään tuntemattomia haasteita, joten myös ratsastajan taidot pääsevät käyttöön, kun vastassa onkin pelottava silta tai omituinen rakennelma. Etenkin meidän tapauksessamme otan kaikki sillat ja muut ihmetykset avosylin vastaan - jos joskus pääsemme taas matkakisoihin, tulee näiden tilanteiden sujua ongelmitta. Tässä myös luottamus on tärkeää: alkuaikoina Jimppa pakeni sammaloituneita kivenjärkäleitä eikä ottanut askeltakaan solisevan ojan ylittävää siltaa kohti, nykyään myös ratsastajan mielipiteellä on väliä kammottavia asioita kohdatessa.

Metsässä on mukavaa ulkopaikkakunnallakin!

Siinä missä joku toinen arvostaisi tallipaikkaa valittaessa hyväpohjaista kenttää tai lämmitettyä maneesia, minulle eniten merkitsee mahdollisuus kunnolliseen maastoiluun. Toki kenttä ja maneesi ovat suuria plussapuolia meillekin, ja käytämme molempia aina silloin tällöin, mutta maasto- ja etenkin metsäreitit voittavat mennen tullen. Jos jotain jäisin kotimaastamme kaipaamaan, niin metsiä.

Jimpalle pään laskeminen ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Aluksi se ei reagoinut niskaan tai turpaan kohdistuvaan paineeseen mitenkään - joskus tuntui, että se ennemmin työnsi vastaan kuin olisi antanut periksi. Mutta kuten aina, harjoitus tekee mestarin: maastakäsittelyn avulla Jimppa on löytänyt uuden, paremman tavan liikkua. Tosin ainakin vielä tämä tyyli on käytössä vain ravissa, mutta alku se on pienikin alku.

Matala muoto ei tullut yhdessä yössä, ja vasta vähän aikaa sitten ruuna alkoi pysymään alempana muulloinkin kuin ympyrällä, ja tällä ratsastuskerralla päästiin jo kokonaisia kierroksia ympyröineen ilman sen suurempia keskeytyksiä. Seuraavaksi pitäisi uskaltautua vaatimaan enemmän, nyt kun olemme vain pyörineet huolettomasti ympyröillä ja kiemuraurilla.



Tällä kertaa kävimme lämmittelemässä hiittisuoralla ennen kentälle menoa. Harjoittelimme pohkeenväistöä, vaikka Jimppa olisikin halunnut vain juosta. Se väistää huomattavasti paremmin oikealle, vaikkei siihenkään kovin hyvin. Otimme pari laukkapätkääkin, joista ensimmäisessä pidin ohjat liian pitkinä, joten Jimppa huomautti asiasta hienovaraisesti pukittamalla. Seuraavalla kerralla ymmärsin lyhentää ohjia enemmän, etten laukassa nykisi epämukavasti suusta.


Useana ratsastuskertana Jimppa on alusta asti lähtenyt eteen-alas -linjalle, mutta huonompinakin päivinä se on tarvinnut vain pari oikein ajoitettua palkintoa tajutakseen, mitä siltä taas haettiinkaan. Maastossa se on yhä pitäytynyt korkeammassa muodossa, mutta aina välillä se unohtaa olevansa kentän aitojen ulkopuolella ja venyttää eteen-alas.

Kentällä Jimppa oli aluksi vauhdissa hiittisuoran jäljiltä, mutta pikkuhiljaa se rauhoittui ja alkoi kuuntelemaan. Pysyttelimme miltei koko ajan ravilla, koska käynnissä kaikki alueen ötökät hyökkäsivät yhtä aikaa kimppuun, eikä meillä kummallakaan ollut mukavaa. Ja kun ravi sujui niin hyvin, teki sitä mieli mennäkin!



Välillä oli pakko nauraa, kun Jimppa venytti päätään niin alas, ettei ohjatkaan meinanneet riittää. Kun se kerran tajuaa, että siltä haetaan pään laskemista alas, se tarjoaa sitä joskus liiankin kanssa palkinnon toivossa. Tässäkin huomasi, miten ruuna kyllä jaksaa yrittää, kunhan se ensiksi tajuaa, mitä siltä pyydetään.

Yritys hyvä 10, mutta ihan tätä en tarkoittanut...

Tästä on kuitenkin hyvä lähteä jatkamaan, vaikkei minulla olekaan tavoitteissa saada Jimppaa kulkemaan kovin korkeassa muodossa. Tämäkin riittää meille hyvin, kunhan hevonen on tyytyväinen ja rento.

Ehkä siitä tuleekin lännnenratsu?

Kyllä hymyilyttää, kun pääsee ajelulle!

 

Kylmäysletkuissa lenkin päätteeksi

Linkki videoon
Linkki videoon