keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Kranio-sakraaliterapiaa ja huojentava klinikkakäynti

Lyhyen ajan sisällä on taas saatu kokeilla uusia asioita. Maanantaina Jimppaa hoidettiin tavallisen hevoshieronnan sijaan kranio-sakraalimenetelmällä, joka perustuu kallon, selkärangan ja ristiluun muodostamaan kranio-sakraalijärjestelmään. Kyllä oli ponilla erikoiset ilmeet hoidon aikana! Ensiksi se nuokkui käytävällä puoliunessa, alahuuli lörpöttäen ja lähes kuorsaten, seuraavalla hetkellä se heräsi henkiin ja venytti itseään korkealle kattoa kohti.


Hoidon loputtua ruuna venytteli vielä itsekseen käytävällä, ensiksi korkealle ylös ja sitten venyttäen etujalkojaan pitkälle eteen. Jimppa ei ole ennen harrastanut itsenäistä venyttelemistä, joten tällainen reaktio hoidosta tuli yllätyksenä. Muutenkin ruuna reagoi hoitoon voimakkaasti, ja oli sen jälkeen valmis päiväunille. Hieroja kertoi kireyksiä löytyneen hieman joka paikasta, varsinkin takaosasta, ja että voisi mennä viikko tai parikin ennen kuin hoidon hyödyt tuntee ratsastaessa. Hän suositteli varaamaan uuden hoitoajan kuukauden päähän, jotta hoito pääsisi vaikuttamaan syvemmälle ja sen tuoma apu olisi pitkäkestoisempaa.

Linkki videoon

Viime viikolla Jimpan oikeaan etujalkaan nousi yhtäkkiä vuohisesta polveen nestettä. Ulospäin jalka ei näyttänyt mitenkään erityisen paksulta, mutta tunnusteltaessa nesteen huomasi heti. Jimpalla on yleensä vain pienet vanhuuden nestepussit etujaloissa, joten ero normaaliin oli huomattava. Ratsastaessa Jimppa myös tuntui oudon jäykältä ravatessa, vaikkei se ontunutkaan missään vaiheessa. Olin aiemmalla viikolla ehtinyt jo varata ajan klinikalle takajalkojen kuvausta varten, joten päätin odotella siihen asti ja kylmätä jalkaa varmuuden vuoksi joka päivä.

Tänään meidän klinikka-aikamme sitten oli, ja hieman pelonsekaisin tuntein lähdin aamupäivästä ruunaa sinne viemään. Onneksi meillä toimii klinikka raviradan kupeessa, joten matkan sinne taittoi helposti jalan. Laitumella nokosilla ollut Jimppa lähti pahaa-aavistamattomana mukaan talutettavaksi, mutta pian sille valkeni, minne oltiin menossa. Klinikan ovista ei päästy yhteistuumin sisälle, vaan klinikalla työskentelevän harjoittelijan piti vähän kannustaa sitä takaa. En kyllä yhtään ihmettele, vaikkei ruuna suostunut astumaan suoraa sisälle, sillä sen verran epämiellyttävät muistot sille on varmasti klinikkareissuista jäänyt.



Ensitöikseen Jimppa ilmoitti tulostaan lantakasalla. Eläinlääkäri totesi parhaimmaksi antaa ponille rauhoittavaa, sillä se hermoili niin, ettei paikallaan seisomisesta tullut mitään. Minä sain toimia avustajana ja pidellä kasettia, kun harjoittelija otti röntgenkuvat molemmista takakintereistä sekä oikeasta etujalasta. Rauhoitteen vaikutuksen alla Jimppa seisoi rauhassa paikoillaan kuvauksesta välittämättä.

Tuomion koittaessa ehdin käydä läpi jo edeltävinä päivinä pohtimani kauhuskenaariot: jalasta on mennyt hankoside, siinä on vakava jännevamma, kavioluu on murtunut... kaikki mahdollisesta mahdottomaan, hyvä etten jo kysellyt sopivaa ampujaa valmiiksi. Diagnoosi tuli kaikesta huolimatta yllätyksenä: puikkoluu on vääntynyt, muttei kuitenkaan murtunut, ja luukalvo oli tulehtunut. Hoidoksi määrättiin kylmäystä mielellään kahdesti päivässä, alkuun pelkkiä käyntilenkkejä (pitkiäkin, liike tekee hyvää) ja viikon kuuri tulehduskipulääkettä. Viikon kahden päästä liikutukseen voi ottaa ravin takaisin mukaan, mutta laukkaa ja reippaampia lenkkejä ei tulla näkemään ennen kuin jalka on parantunut. Eläinlääkäri käski olla yhteyksissä, jos jalan turvotus ei ala parissa viikossa laskemaan, tai jos jotain muuta huolestuttavaa ilmaantuu.

Takajalat halusin kuvauttaa ihan vain kontrollin vuoksi, sillä Jimpalla on ollut ongelmana silloin tällöin takajalkojen pettäminen alta ravissa. Epäilimme sillä kinnerpatteja, mutta mitään huomautettavaa ei jaloista löytynyt liukunivelien lievien kinnerpattimuodostumien lisäksi. Etujalassakaan ei näkynyt merkkejä nivelrikosta, vaikka Jimpan raviuran huomioon ottaen se ei olisi ollenkaan yllättävää.

Uneliaana klinikkareissun jälkeen

Tulehduskipulääkkeeksi saimme Rheumocamin oraalisuspensiota, jonka Jimppa suostui ottamaan helposti suuhun ruiskulla, mutta rehuun sekoitettuna se ei mennyt läpi. Illalla Jimpan jalka tuntui jo paremmalta ja jänteen pystyi taas tuntemaan jalkaa kokeiltaessa, kun aiemmin se oli turvotuksen peittämä. Tällä mennään nyt eteenpäin ja katsellaan, miten jatkossa tulee käymään!

Illan lyhyt kävelymaasto ilman satulaa ja ensimmäistä kertaa ilman takkia tänä kesänä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti