Antaakohan kaksoissateenkaari kaksinkertaisesti toivoa?

Ei olisi kannattanut asettaa minkäänlaisia tavoitteita tälle kesälle, sillä minkäänlaisten treenien järjestäminen saa nyt jäädä vielä pitemmäksi aikaa kuin ensiksi ajattelin. Jimpan jalkavaivat sen kun jatkuvat, ja juuri kun etujalka alkoi vaikuttamaan paremmalta, ilmeni uusia ongelmia...

Viime perjantaina mennessäni aamulla hakemaan Jimppaa laitumelta kylmättäväksi, löytyi aitauksesta lähes kolmijalkainen hevonen. Oikea takajalka näytti olevan niin kipeä, ettei sillä voinut kunnolla astua, eikä paikallaan seistessä jalalle voinut laskea painoa. Tallissa jalka reagoi entistä enemmän kovalla lattialla, eikä pesupaikalla kääntyminenkään ollut helppoa. Tutkin jalan ja kavion haavojen tai terävien esineiden varalta - ei mitään. Jalka ei ollut turvonnut, ei lämmin, kaviopulssia ei tuntunut eikä jänteitä puristellessa tullut reaktiota.

Eläinlääkärille soiton jälkeen olin varmistunut siitä, että kyseessä oli vain venähdys. Sateiden jälkeen laitumella oli liukasta ja mutaista, joten Jimppa olisi helposti voinut liukastua siellä riehuessaan. Ruuna oli kuulemma aiempinakin päivinä vetänyt laukkasuoria edestakaisin laitumen päästä päähän pukitellen. Laukkahan meillä oli kiellettyjen listalla, mutta kukapa sitä hevosta laitumella olisi koko ajan pitelemässä, eikä sisällä seisottaminen tulisi kysymykseenkään tässä tilanteessa.

Aloitin jalan venähdyksen hoidon kylmäämisellä ja levolla. Etujalan parantumisen kannalta kävely olisi tärkeää, muttei ontuvaa hevosta voinut lähteä lenkittämään. Sen lisäksi ruunan selkäkin on kipeä, eikä ihme, kun kipeän jalan takia se jännittää lihaksiaan koko ajan. Eläinlääkäri oli kuitenkin ohjeistanut tarkkailemaan tilannetta alkuviikkoon, jos jalka paranisi pelkällä levolla ja kylmäämisellä itsestään.



Tänään aamun kylmäyksessä huomasin takajalan keränneen kovan nesteen jalan ulkopuolelle. Tässä vaiheessa turhautumisen määrä oli erittäin suuri, sillä jalka oli viikonlopun aikana parantunut jo lähes normaaliksi, vaikka liikkeessä oli vielä huomattavissa jäykkyyttä. Etujalkakaan ei paljoa ilahduttanut, vaan siinäkin oli eilistä enemmän nestettä. Etujalan kanssa parantuminen on ollut yhtä jojoilua, yhtenä päivänä se on jo aamusta hyväntuntoinen ja kuiva, kun taas seuraavana neste ei laske edes illalla liikutuksen jäljiltä sen enempää.

Illalla lyhyen kävelylenkin jälkeen etujalan nesteet olivat sulaneet melkein normaaliksi, eikä takajalassakaan ollut aamuiseen verrattuna niin paljoa turvotusta. Jimppa käveli taas paremmin, eikä takasen liikeratakaan ollut enää niin ylös-eteen kuin vielä päivä tai pari sitten, kun jokainen askel oli jäykkä.

Parhaimmassa tapauksessa Jimpan jalka vain reagoi turpoamalla perjantain riehaantumiseen/loukkaantumiseen, eikä mitään sen vakavampaa jalassa ole. Päätimme katsoa, ilmeneekö jalassa muutosta parempaan ensi viikon loppuun, ja sitten varaan taas ajan klinikalle jalan kuvaukseen, jos sille on tarvetta. Eniten harmittaa se, etten ensi viikolla ole edes paikalla hoitamassa Jimpan jalkoja, vaan niiden kylmäys ja tarkkailu jää tallikaverin vastuulle. Suunniteltu lomamatka ei innosta ollenkaan, kun huoli eläimestä on niin suuri.


Kärryajelulla raikkaassa kesä(kaato)sateessa heinäkuun alkupuolella

Pientä vaihtelua arkisiin kävelylenkkeihimme on saatu vaihtamalla riimunnaru ohjaksiin. Tämä kärrytön liikutustapa on meille vielä ihan uusi ja tuntematon, mutta oiva ratkaisu silloin, kun ei halua lähteä kärryillä liikenteeseen mutta pelkkä talutus alkaa tympäisemään. Aiemmilla kerroilla ohjien virkaa on toimittanut kaksi kappaletta juoksutusliinoja, mutta tällä kerralla ajattelin kokeilla ajo-ohjia maasta käsin. Heti alkuun huomasin, että ne olivat aivan liian lyhyet tähän hommaan, joten nyt etsiskelemme meille oikeita ohjasajoon tarkoitettuja ohjia.




Niinä harvoina kesäpäivinä, jolloin sää suosii, on kaikenlaisia ötököitä hirmuinen määrä pitämässä seuraa, jos johonkin lähtee. Vaikka kuinka haluaisi käydä pitemmillä lenkeillä, ei itseään eikä hevosta halua kuitenkaan kiusata olemalla hyönteissyöttinä. Kentälläkään ei saa hetken rauhaa, vaikka kuinka olisi uittanut itsensä kaiken maailman karkotteissa ja öljyissä. Yritäpä siinä sitten tehdä jotain järkevää, kun molemmat huitovat ötököitä kauemmaksi...

Pieni levähdystauko, kun väistettiin kapealta tieltä pois ison auton edestä.

Menossa mukana oli pitkästä aikaa Nita-koira, joka epäluulostaan huolimatta selvisi hengissä jopa Jimpan vierellä tassutellessaan. Nita ei pidä hevosista mitenkään hirveän paljon, vaan isot eläimet pelottavat. Siltikään se ei aina ymmärrä varoa, vaan saattaa juosta liian lähellä hevosen jalkoja. Hyvä puoli Nitassa on, ettei se hauku hevosille, ja yleensä pysyttelee sopivan matkan päässä niistä.




Muutaman kilometrin lenkin päätteeksi kävimme vielä kentällä pyörimässä maasta käsin. Jimppa ei meinannut alkuun ymmärtää väistää, vaikka aiemmilla kerroilla se on ollut heti jutussa mukana. Se ei varmaan tajunnut, että valjaidenkin kanssa voi tehdä samoja juttuja kuin muulloinkin. Loppujen lopuksi sain siltä pari hyvää, rentoa ristiaskelta, ja ruuna pääsi talliin suojaan verenimijöiltä sun muilta sivustaseuraajilta.

Harjoittelemassa pohkeenväistöä maastakäsin

Jimpan jalan turvotus oli alkanut laskemaan hyvin, mutta sitten se otti takapakkia. Aamuinen turvotus palasi, eikä liikutuksenkaan jälkeen se ollut yhtä hyvä kuin se oli aiemmin alkanut jo olemaan. Niinpä varasin uuden ajan jalan kuvaukseen varmuuden vuoksi, jos puikkoluussa näkyisi jotain uutta.




Viime keskiviikkona kävimme sitten röntgenissä uudemman kerran. Tällä kertaa Jimppaa ei rauhoitettu, mutta se käyttäytyi silti ihan hyvin, vaikka vähän pitikin hermoilla. Jalasta ei löytynyt mitään muutoksia pahempaan, luu oli edelleenkin vain vinossa. Luultavasti turvotuksen oli tuonut takaisin Jimpan jalkaan tulleet haavat, jotka ovat onneksi parantuneet jo hyvin. Eläinlääkäri ohjeisti jatkamaan jalan kylmäystä kuten tähänkin asti, ja muutaman päivän jälkeen voi jo taas sanoa, että turvotus on laskenut.

Koska jalka on alkanut tuntumaan paremmalta, olemme ottaneet lenkeille mukaan lyhyitä ravipätkiä. Maasta käsin ja kärryiltä ravi on näyttänyt normaalilta, vaikkakin takaosa on ollut aika jäykkä. Ratsain ravista ei sitten ole tullutkaan mitään. Olin jo kuvitellut, että meidän peitsiongelmamme oli voitettu ja kadotettu, mutta nyt se on tullut takaisin. Puhdasta ravinostoa ei saa tehtyä juuri millään, vaan suuremmalla todennäköisyydellä eteenpäin liikutaan peitsillä.


Harmittaa, jos taas joudutaan opettelemaan ravi uudestaan. Melko varmasti tässä on kyse vain siitä, että Jimpan takaosa on jumissa arkomisen takia - soratiet se on kulkenut todella varovasti, ja jos terävä kivi on kavion pohjaan osunut, on seuraavat askeleet otettu vielä sitäkin tarkemmin. Meidän toinen kraniohoitomme on suunniteltu elokuun alkuun, kun hieroja palaa lomaltaan, joten silloin poni saa apua jumisiin lihaksiinsa.

Ensihoitona olen nyt vältellyt kaikista kivisimpiä tieosuuksia, jotta ruuna ei vetäisi itseään enää sen pahemmin jumiin, vaikka se onkin jo tottunut kulkemaan vähän kovemmillakin pohjilla. Sen lisäksi olen kokeillut taivutella ympyröillä ja mennä pieniä kavaletteja käynnissä, jotta lihakset saisivat vähän jumppaa ja vertyisivät. Viime ratsastuksen jäljiltä jalkakaan ei enää reagoinut taivutteluun, kuten se aiemmin teki, joten käynnin treenaus voi jatkua huoletta.




Kyllä se siitä, ylämäkiä ei olisi ilman alamäkiä! Jotain hyvää jos haluaa keksiä, niin pohkeenväistö maasta käsin sujuu jo huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Jimppa ymmärtää jopa myödätä niskastaan ja asettua hieman sisälle samalla! Vielä kun saisi yhtä hyviä askeleita väistöä selästä käsinkin niin olisin erittäin tyytyväinen. :)

Niin paljon poneja!

Sunnuntaina seuramme maneesi täyttyi shetlanninponeista, kun siellä järjestettiin Shettis Cupin sekä Pohjanmaan Poniagility Cupin osakilpailut. Olin tietenkin paikalla kameran kanssa, koska kuka kieltäytyisi tilaisuudesta nähdä monta suloista ponia? En minä ainakaan!

r. Headhill Blue Pinocchio

Ehdin paikalle juuri kun valjakkoajoluokka oli päättynyt, mutta sen verran mitä sitä näin, vaikutti meno oikein mukavalta. Ei ihan samannäköistä touhua kuin meidän kärryttelymme, vaan ponit kulkivat nätisti ja rauhassa. Ja kärrytkin olivat paljon hienommat!

t. Niiskun Nuusku

Osakilpailun voittaja r. Gigolo

Valjakkoluokan jälkeen alkoivat ratsastuksen helpon ja keskivaikean ohjelman luokat. Molemmissa luokissa ratsastivat nuoret lapset, ja radat suoritettiin käynnissä sekä ravissa. Pienimpien ponien ravi oli niin vauhdikasta, että siinä tahdissa keventäminen oli varmasti haastavaa!

t. Kirman Armaada

Agilityn lisäksi minua eniten kiinnostivat ohjasajoluokat. Ohjasajo on minulle vielä tuntematon käsite, vaikka jotain sen tapaista Jimpan kanssa olemme muutaman kerran kokeilleet. Yleensä olemme käyneet ohjasajaen vain maastossa, eikä mistään kunnon työskentelystä voi siinä puhua. Sellaisen kuvan olen tästä saanut, että oikein tehtynä ohjasajo on vähintäänkin yhtä tehokasta kuin ratsastuskin, ja maasta käsin uusien liikkeiden opettaminen sujuu helposti.

t. Kotimäen Honey Bee

t.  Klockas Glimra

Viimeisenä kilpailtiin poniagilityn merkeissä. Kisan starttasivat mini-luokan pienet ohjastajat pienine poneineen, ja myöhemmissä luokissa nähtiin myös vauhdikkaampia suorituksia. Esteinä radalla oli upea vaaleanpunainen hapsuverho, rengas, puomikuja, portti, pujottelu sekä pieni pystyeste. Jimpalle vaikempia esteitä, eli siltaa ja autonrengasta, ei tällä kertaa ollut mukana, mikä vähän harmitti. Olisi ollut mahtavaa nähdä, miten ponit suoriutuisivat niistä esteistä! Radalla olleista esteistä pelottavin oli tuo sininen vaahtomuoviportti, jonka läpi ponin piti juosta. Siinä piti muutaman ponin miettiä hetki, ennen kuin jokainen omalla tyylillään portista uskalsi astua läpi.

r. Adalias Aidan

Lisää ottamiani kuvia kisoista voi katsoa täältä. Blogikirppis on nyt päivitetty, ja uusia tavaroita on listattu sinne useita kappaleita!

Olikohan viime kerrasta jo parikin vuotta, kun osallistuimme seuran järjestämälle agilitytunnille. Vihdoin ja viimein aikataulut sopivat meillekin, ja taas Jimppa joutui ihmettelemään mitä erikoisempia esteitä!

Tällä kertaa osallistujia oli niin paljon, että hevoset ja ponit jaettiin eri ryhmiin. Meidän talliltamme lähti Jimpan lisäksi kolme muuta hevosta, joiden kanssa maneesissa pyörimme. Jimppa sai näyttää ensiksi mallia, miten esteistä mennään, mutta eihän ruuna enää muistanutkaan, ettei hapsuverho syö tai silta hajoa alta...

Siltaa miettimässä

Etenimme vain käynnissä jalan takia. Autonrenkailla Jimppa oli edistynyt viime kerrasta niin, että se oma-aloitteisesti nosti jalkaansa sisälle. Vielä se ei ymmärtänyt sitä sinne jättää, mutta alku se on pienikin alku! Valitettavasti saimme takapakkia tällä esteellä, kun toisen hevosen säikähtäessä viereisellä esteellä Jimppa jäi kaviostaan renkaan reunaan kiinni ja säikähti tietenkin sitä vielä lisää, eikä sen jälkeen autonrenkaiden lähelle voinut mennä ollenkaan. Lopputunnista se alkoi hieman rauhoittumaan, eikä enää peruuttanut monen metrin päähän renkaasta, kun sitä pyysi nostamaan jalkaa. Muutenkin muiden hevosten läsnäolo sai Jimpan epäileväksi miltei kaikkia esteitä kohtaan, vaikka yleensä muut hevoset ovat enemmänkin rauhoittaneet sitä.

Hetki renkaan sisällä, sitten avustetusti jalka pois, ettei vain jää kiinni

Hapsuverhon läpi ruunaa ei saanut millään, ennen kuin osan hapsuista siirsi sivummalle. Verhoa ei saanut kiinnitettyä kovin korkealle, joten hevosille tämä este oli vähän hankalampi. Jimpan piti joka kerta kiirehtiä sen lävitse, ettei verho ehtisi napata siitä kiinni. Se onkin melko tarkka päästään, eikä pidä ollenkaan siitä, jos sen pitäisi mennä jonkin niin matalalla olevan esteen alta, että se koskisi siihen.

Silta oli taas Jimpan mielestä kaikista kamalin. Viimeksi harjoittelimme siltaa vain kuopimalla, ja sen ruuna muistikin hyvin. Se oli heti kuopimassa molempia askelmia, mutta jos se vahingossa laski painonsa askelmalla olevalle jalalle, järkytys oli suuri. Pohdimme siltaestettä kauan ja hartaasti, mutta edistystä ei tapahtunut. Olisi pitänyt heti ymmärtää pilkkoa este pienempiin osiin, kuten uusia temppuja opetellessakin tehdään. Eihän kokonaisuutta voi kerralla hallita, vaan askel askeleelta kuljetaan kohti päämäärää!

Niinpä kokeilimme siltaa vain yhdellä askelmalla, ja ensiksi sen yli hypättyään Jimppa vihdoin tajusi, mitä sen piti tehdä. Reippaasti ruuna käveli sillan yli, vaikka selvästi sitä epäilytti koko homma. Ensi kerralla täytyy muistaa aloittaa vain alimmasta askelmasta, ja siirtyä vasta myöhemmin kokonaiseen siltaan. Oma moka, mutta onneksi sentään ymmärsin jossain vaiheessa, miten tässä tulisi menetellä!



Helpoimmat esteet olivat meille puomikuja ja pujottelu, joista varsinkin jälkimmäisestä tuli Jimpan suosikki. Se rentoutui pujottelussa yllättävän paljon ja oli helposti ohjattavissa muovikartioiden välistä. Olimme tuoneet paikalle myös pallon, jota pidin Jimpalle nollauspisteenä, jolla saatoimme käydä rauhoittumassa ja keskittymässä johonkin tuttuun ja turvalliseen.

Vaihtelu virkistää, ja toivonkin, että agilitytreenejä ryhdyttäisiin järjestämään säännöllisesti. Tämä on loistavaa aivotyöskentelyä hevoselle ja ohjaajallekin, kun pitää keksiä paras tapa totuttaa esteisiin ja pitämään keskittymiskyky yllä läpi radan.


Loppuun ilmoitusluontoinen asia: Ylivieskassa sunnuntain shettisyhdistyksen käyttöluokka- ja agilitykilpailuiden aikana järjestettävällä hevostarvikekirppiksellä on pöydässä numero 9 meidän tavaroita myytävänä. Löytyy vähän kaikenlaista meille ylimääräistä tavaraa loimista hevosenkenkiin! Päivitän myös myöhemmin blogikirppikselle jäljelle jääneet tavarat myyntiin.

Tämänpäiväisessä kengityksessä Jimpalta otettiin kengät pois ja kaviot vuoltiin. Olin jo aiemmin tänä vuonna pohtinut, pitäisikö ruunan antaa olla kesä paljain jaloin, mutta vaihtelevilla pohjilla treenaaminen olisi kuluttanut kavioita niin paljon, ettei kengistä ollut viisasta luopua. Nyt, kun treenit ovat jäähyllä ja Jimpan kanssa hiljalleen aletaan ottamaan vain lyhyitä ravipätkiä mukaan kävelylenkeille, on kengättömyydelle oiva hetki. Tallinomistajan kanssa asiasta keskustellessa päätös tuntui aina vain oikeammalta, sillä tauko kengistä parantaisi Jimpan kavioiden laadun lisäksi niiden verenkiertoa, mikä olisi avuksi myös jalan parantumisessa.


Niinpä Jimppa pääsi kengistään, ja kaviot näyttivät jo nyt paljon paremmilta, varsinkin kun etukavioista saatiin jo vuoltua naulanreiät pois. Jimpan syömän biotiinin vaikutus oli kuulemma jo nähtävissä, ja uusi kavioaines näyttää paljon entistä vahvemmalta. Kaviot olivat myös kasvaneet huimat 3 cm viime kengityksestä. Takakavioiden tulisi kasvaa vielä saman verran, jotta niistäkin saataisiin naulanreiät vuoltua, joten Jimppa tulee olemaan paljain jaloin ainakin sen aikaa.


Kävin illalla vielä lyhyellä kävelylenkillä kokeilemassa, mitä ruuna sanoo avojaloin kulkemisesta. Sen ilmeestä ja askelluksesta näki, ettei soratiellä kävely ollut kovin miellyttävää, vaan vähän piti arkoa näin ensimmäiseksi kerraksi. Eiköhän se siitä, kun poni siihen tottuu! Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Jimppa on ilman kenkiä, vaan ennen meille tuloaan se oli kengättä ilman ongelmia.

W-Ice Wrap -kylmäyssuojat, 39,90 e

Ja taas löytyi lisäystä varustehyllylle! Nämä ovat olleet ostoslistalla jo todella pitkään, monta vuotta, ja nyt vihdoin ja viimein sellaiset ostin. W-Ice Wrap -kylmäyssuojat jäädytetään pakkasessa ja kääritään jalkaan suojan tavoin. Ensikokeilulla suojat olivat vähän hankalat saada tiukasti jalkaan, ja Jimpalle ne ovat etusiin ehkä vähän liian pitkät. Tarrat kuitenkin tuntuvat todella pitäviltä. Kylmäysajasta en osaa sanoa mitään, sillä tämän olen jättänyt Jimpalle yöksi jalkaan, mutta ainakin nyt ensimmäisen kerran jäljiltä jalassa ei ollut aamullakaan niin paljoa nestettä kuin aiemmin.

Rakenne 21.6.

Käyntikuuri Jimpan kanssa jatkuu. Jalka tuntuu hyvältä aina lenkin jälkeen, aamuisin siihen on noussut taas nestettä. Sateet ovat hetkeksi väistyneet, ja nyt Jimppa saa nauttia laitumen antimista kaverinsa kanssa auringon paahteessa. Kärpäshuppukin on päässyt taas käyttöön, ja ilman sitä Jimpan olo ulkona saattaisi olla aika tukala - lenkilläkin se hätistelee ötököitä kiusaamasta parin metrin välein, eikä asiaa todellakaan auta se, että koko ajan pitää liikkua käyntivauhdissa. Hyvin sen kärsivällisyys on kuitenkin kestänyt ainaisen kävelemisen, vaikka laitumella on tullut välillä otettua reippaampaa askelta milloin säikähtäessä jotain, milloin muiden villitsemänä. Kaikesta huolimatta vaari on tyytyväinen, kun ruokaa riittää eikä seurakaan ole yhtään sen huonompaa!