Avojaloin

by - 7.7.15


Tämänpäiväisessä kengityksessä Jimpalta otettiin kengät pois ja kaviot vuoltiin. Olin jo aiemmin tänä vuonna pohtinut, pitäisikö ruunan antaa olla kesä paljain jaloin, mutta vaihtelevilla pohjilla treenaaminen olisi kuluttanut kavioita niin paljon, ettei kengistä ollut viisasta luopua. Nyt, kun treenit ovat jäähyllä ja Jimpan kanssa hiljalleen aletaan ottamaan vain lyhyitä ravipätkiä mukaan kävelylenkeille, on kengättömyydelle oiva hetki. Tallinomistajan kanssa asiasta keskustellessa päätös tuntui aina vain oikeammalta, sillä tauko kengistä parantaisi Jimpan kavioiden laadun lisäksi niiden verenkiertoa, mikä olisi avuksi myös jalan parantumisessa.


Niinpä Jimppa pääsi kengistään, ja kaviot näyttivät jo nyt paljon paremmilta, varsinkin kun etukavioista saatiin jo vuoltua naulanreiät pois. Jimpan syömän biotiinin vaikutus oli kuulemma jo nähtävissä, ja uusi kavioaines näyttää paljon entistä vahvemmalta. Kaviot olivat myös kasvaneet huimat 3 cm viime kengityksestä. Takakavioiden tulisi kasvaa vielä saman verran, jotta niistäkin saataisiin naulanreiät vuoltua, joten Jimppa tulee olemaan paljain jaloin ainakin sen aikaa.


Kävin illalla vielä lyhyellä kävelylenkillä kokeilemassa, mitä ruuna sanoo avojaloin kulkemisesta. Sen ilmeestä ja askelluksesta näki, ettei soratiellä kävely ollut kovin miellyttävää, vaan vähän piti arkoa näin ensimmäiseksi kerraksi. Eiköhän se siitä, kun poni siihen tottuu! Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun Jimppa on ilman kenkiä, vaan ennen meille tuloaan se oli kengättä ilman ongelmia.

W-Ice Wrap -kylmäyssuojat, 39,90 e
Ja taas löytyi lisäystä varustehyllylle! Nämä ovat olleet ostoslistalla jo todella pitkään, monta vuotta, ja nyt vihdoin ja viimein sellaiset ostin. W-Ice Wrap -kylmäyssuojat jäädytetään pakkasessa ja kääritään jalkaan suojan tavoin. Ensikokeilulla suojat olivat vähän hankalat saada tiukasti jalkaan, ja Jimpalle ne ovat etusiin ehkä vähän liian pitkät. Tarrat kuitenkin tuntuvat todella pitäviltä. Kylmäysajasta en osaa sanoa mitään, sillä tämän olen jättänyt Jimpalle yöksi jalkaan, mutta ainakin nyt ensimmäisen kerran jäljiltä jalassa ei ollut aamullakaan niin paljoa nestettä kuin aiemmin.

Lue myös nämä!

6 kommenttia

  1. Meillä on tuontapaiset kylmäyssuojat ja kylmäystehoa saa parannettua/aikaa puolitettua kun kastelee jalan huolella ensin. Itse kylmään nuilla jalkaa 20-40 minuttiin asti, riippuen lenkin rankkuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, miten muut näitä käyttävät! Oon nyt kylmännyt jalkaa ensiksi vedellä noin 5-10 minuuttia ennen suojan laittamista yöksi, mutta vähempikin kastelu varmasti riittäisi. Nämä jäävät kyllä käyttöön jalan parannuttuakin, ei tarvitse lotrata veden kanssa niin paljoa kun voi vain kääräistä suojat jalkoihin treenin jälkeen. :)

      Poista
  2. Viljolle koitettiin taannoin myös kesäkengättömyyttä mutta piti luovuttaa kun ei tuntunut millään tottuvan, arkoi aina laitumen ulkopuolella. :D

    Meiltä löytyy myös nuo samat suojat, tosi hieman vanhempi malli ja erilaiset tarrakiinnitykset! Itse kastelen vaan karvat läpimäräksi ja annan olla jalassa 20min mikä riittää hyvin, kotipakkasessa nuo saa tosi kylmiksi ja kestävät viileinä tuntikausia. Alussa suojia asetellessa lensi ärräpäitä, mutta nykyään saan patjat nopeasti ja napakasti paikoilleen. Viljollekin nuo ovat hieman pitkät, mutta miusta se on positiivinen juttu niin saa kylmättyä laajemmalta alueelta. Etenkin etupolvet on meille tärkeä saada hyvin hoidettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se varmasti ottaa aikansa, ennen kuin kengättömyyteen tottuu! Sorateillä ja muilla kivisillä pohjilla Jimppa varoo askeliaan, mutta pehmeämmillä pohjilla se kävelee normaalisti. Kunhan kaviot vähän kasvavat ja Jimppa joutuu erilaisilla pohjilla kulkemaan, pitäisi arkomisenkin jäädä pois.

      Olen niin ylihuolehtiva tuosta oikeasta etusesta, että sitä kylmätään oikein kunnolla, mutta jatkossa riittänee jalan kastelu esikylmäämisen sijaan. :D Pikkuhiljaa alkaa mullakin tuo kiinnitys sujua, eikä suoja valu maahan kesken tarrojen laiton kuten se alkuun teki... varmasti täytyy jossain vaiheessa ostaa toiset takajalkoja varten, että saa kaikki jalat kerralla kylmättyä!

      Poista
  3. Kiva kuulla että teilläkin kokeillaan kengättömyyttä :) ja kiva kun on kavion pohjastakin kuva, niitä katsoo aina mielenkiinnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on hyvä antaa kavion kasvaa ja kulua rauhassa, ja nyt sattui sopiva hetki, kun tällä liikunnalla ne eivät pääse kulumaan liikaa! Itse olen vielä sen verran tietämätön mitä kavioihin tulee, etten osaa paljoa sanoa kuvien perusteella. Mutta tuohon on hyvä verrata kaviota myöhemmin kesän kuluessa. :)

      Poista