youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Mää tykkään palloista!

Tässä eräänä päivänä huomasin, että olin kokonaan unohtanut kirjoittaa loppukesästä tehdystä maastakäsittelystä, jossa oli kuvaajakin mukana. Sillä viikolla hoidin Jimpan lisäksi tallikaverimme issikan liikutuksen, mutta koska sinä päivänä raviradalla oli astetta suuremmat ravit, päätimme yhteistuumin jäädä tallin kentälle maastakäsittelemään.

Ensiksi oli Jimpan vuoro, joka tuhansista ötököistä huolimatta jaksoi keskittyä ainakin jonkun aikaa. Testasin samalla sen uutta naruriimua, jonka ostin kirpputorilta. Siinä on hieman kasvunvaraa, mutta toimii kakkosriimuna hyvin.

Tällä kertaa keskityimme lähinnä palloiluun, Jimpan suosikkipuuhaan. Olin kantanut kentälle meidän punaisen pallon lisäksi isomman sinisen jumppapallon, kartioita ja tynnyrin, ja näillä kaikilla oli tarkoitus pelata. Oletin tietenkin rämisevän tynnyrin olevan kaikista pelottavin, mutta jälleen kerran Jimppa yllätti rohkeudellaan! Siitä on kuoriutunut jo melko reipas hevonen, vaikka se on silti etenkin jaloistaan tarkka.



Tähän väliin on pakko todeta, että koske-käsky on ollut yksi järkevimmistä käskyistä, mitä olen Jimpalle opettanut. Sen avulla esimerkiksi paikallaan olevan trailerin tai traktorin ohittaminen on helpottunut huomattavasti, kun niihin voi mukavissa merkeissä käydä tutustumassa. Liikkuvan trailerin ohituskin on selätetty jo aiemmin, vaikka vielä välillä Jimppaa voi hieman jännittää.

Jimppa oli enemmän kuin innoissaan pelaamassa kaikella, mitä kentälle oli tuotu. Se vaihteli pallojen välillä ihan itsekseen, mutta tuuppasi aina pyynnöstä sitä oikeaakin esinettä. Tynnyriin ruuna oli heti tunkemassa turpaansa, kun se oli pystyasennossa. Silläkin oli silti kiva pelata, kun sai paljon herkkuja!

Linkki videoon

"Mikä toi on?"
Toisella on vessatauko menossa, mutta silti pallo hiplaa...

Brannin kanssa tarkoituksena oli tehdä perusmaastakäsittelyä ja lopuksi tutustua myös palloihin ja tynnyriin. Ruunasta on kuoriutunut jo paljon herkempi kaveri, ja varsinkin peruutukset onnistuu jo pienestäkin pyynnöstä. Tynnyri oli tämän mielestä vähän jännittävämpi tapaus, mutta rauhallinen tutustelu auttoi. Brannin kanssa ei palloteltu, sillä se ei sitä käskyä osaa enkä ilman lupaa opeta temppuja toisten hevosille, mutta tutustuimme esineisiin ja uskalsimme kävellä lopuksi tynnyrin ja aidan välistä ihan rennosti.

Tässä ihmetellään tynnyriä. Käsittelijää puolestaan naurattaa
Tällaiset rentoilupäivät tekevät hyvää niin itselle kuin hevosellekin. Aivot saavat vähän erilaista tehtävää, eikä kaikki pyöri vain treenaamisen ympärillä. Vaihtelu virkistää - kumpaakin osapuolta! :)

Seuraavaksi vuorossa on Jimpan suojien ja pinteleiden esittely. Aiemmin käytimme melko harvakseltaan minkäänlaisia suojia. Yleensä hokkiaikana maastoillessa sekä aina irtohypyttäessä Jimpalla käytettiin jännesuojia, mutta sileällä ei oikeastaan ollenkaan. Nykyään sileällä käytössä on aina treenisuojat ja talvella hokkiaikana lisäksi vielä putsit takana suojaamassa kavion pintaa. Jimppa lyö herkästi etusillaan takakavion pintaan etenkin ravissa, ja ilman putseja hokit syövät ikävästi kavion rei'ille.

Videolla esittelen siis kaikki Jimpan suojat ja pintelit, pois lukien jännesuojat, jotka olivat silloin kadoksissa.



★ Eurohunter harjoitussuojat, etusuojat M, takasuojat L
★ Equi-Guard jännesuojat ja hivutussuojat, M
★ Horze neopreeniputsit, L
★ Mustat neopreeniputsit, M
★ Horze paksut pintelipatjat
★ Biltema ohuet pintelipatjat
★ Best on Horse villapintelit
★ Best on Horse joustopintelit
★ Eskadron fleecepintelit
★ Kuljetussuojat, COB


Linkki videoon


Katso edelliset varustepostaukset täältä.








Vaikka kesä onkin upeaa aikaa, toivotan syksyn lämpimästi tervetulleeksi. Nämä kuvat ovat elokuulta, jolloin ilta-aurinko oli parhaimmillaan – tosin vain pienen hetken verran.
Maastolenkillä kaverin kera

Kuten viime postauksessa jo mainitsinkin, sen kertainen valmennus oli minulle ensimmäinen ja viimeinen vähään aikaan. Asun nimittäin tämän syksyn Tanskassa vaihto-opiskelijana yliopistossa. Jimppaa en tietenkään voinut ottaa mukaan, joten muutos oli minulle melko suuri. Jimpalle ei niinkään, sillä se jatkaa omaa elämäänsä samalla tallilla samojen ihmisten kanssa vain minua lukuun ottamatta.

Löysin ruunalle syksyn ajaksi liikuttajan, joka käy pari kolme kertaa viikossa ratsastamassa. Näin Jimppa saa riittävästi liikuntaa, vaikken olekaan maisemissa. Liikuttajan lisäksi sitä käy hoitamassa ja liikuttamassa myös äitini, ja varalla on myös pari muutakin innokasta, jotka voivat tarpeen vaatiessa ratsastaa tai ajaa. Olen erittäin tyytyväinen, että asiat järjestyivät näinkin hyvin, eikä minun tarvitse olla ihan koko aikaa huolissani Jimpasta!

Linkki videoon
Kävin näyttämässä maastoja Jimpan liikuttajalle lainaratsun selästä käsin (vaikka jäimmekin heti jälkeen)

Vaikka vaihtoaika on vain muutama hassu kuukausi, olivat viimeiset päivät tallilla silti vaikeita. Jimppa ei näyttänyt ymmärtävän alkuunkaan, miksi sen omistaja oli välillä allapäin. Kävimme viimeisenä iltana maastossa ihan vain kahdestaan, ja Jimppa sai hurjan paljon rapsutuksia ja herkkuja.

Ensimmäinen viikko Tanskassa on nyt jo takana päin, ja voin sanoa, että täällä kyllä viihtyy hyvin. Kirjoitan vaihtoni ajan blogia, jonne kerron kuulumisiani ja kaikenlaista enemmän tai vähemmän tärkeää vaihdosta. Sitä pääsee lukemaan täällä.

http://hyggettaako.blogspot.dk/

Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ▼  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ▼  syyskuuta (4)
      • Pallokonkari ja -amatööri pallottelemassa
      • Jimpan varusteet: Suojat ja pintelit
      • Intiaanikesä
      • Muutosten tuulia
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates