Kuvannut Kata Dahlmars (KD Valokuvaus)

...sallitaan tiettyjä erioikeuksia. Reilu kymmenen vuotta sitten hämmästelin, kun silloisen tallin yksi hevosenomistajista uskalsi antaa hevosensa syödä tallipihalla ruohoa vapaana. Eikö se karkaa, mitä jos se säikähtää? Tuntui ihan kummalliselta, että hevonen muka pysyisi vapaana pihassa, kun se voisi lähteä minne vain. 

Nykyään on enemmän sääntö kuin poikkeus, että Jimppa on vapaana milloin missäkin - tallissa, pihalla, kentällä... Luottamus on kaksisuuntaista, vaikka usein keskitytään vain siihen, miten hevosen luottamus voitetaan, eikä siihen, että myös ihmisen tulee voida luottaa hevoseen. Mun luottamuksen voittaminen on vienyt koko yhteisen ajamme, enkä sanoisi vieläkään luottavani kaikissa tilanteissa Jimppaan 100 prosenttia - en tiedä, onko se edes mahdollista. Pienet onnistumiset ja turvallisesti suoritetut tilanteet ovat kerryttäneet luottamuksen palasia vuosien varrella meille molemmille.

Hetkiä meidän arjestamme

Otin Jimpan käytävälle vapaana hengailemaan siksi aikaa, että saan kiinnitettyä vesiletkun ja laitettua veden päälle suun huuhtelua varten. Jimppa seurasi pannuhuoneen ovelle ja jäi odottelemaan siihen. Sitten pyysin sen huuhtelupaikalle nostamalla käden kohteeksi, ja Jimppa käveli käden luokse. Tallin käytävällä suoritimme samalla pilatesvenyttelyt ja rähmineen silmän huuhtelut. Vaikka samassa tilassa onkin kaikenlaisia "vaaranpaikkoja" - sankoja, varusteita, työkaluja, rehuja sun muuta - voi Jimppaan luottaa, ettei se mene paniikkiin, vaikka vahingossa kaataisikin seinää vasten nojaavan luudan tai tönäisisi rämisevän ämpärin kumoon. Siihen en kuitenkaan luottaisi vieläkään, etteikö se ruokaa löytäessään söisi sitä miettimättä kahtaa kertaa - niin kovaa itsehillintää löytyy vain harvalta.

***

Joskus, jos pihaton portilla on ruuhkaa, koen helpoimmaksi päästää Jimpan portista ulos itsekseen, jotta saan rauhassa portin suljettua ilman, että jäisin hevosten väliin. Jimppa kun on porukan väistäjä, se tarvitsee tarpeeksi tilaa itsensä ja muiden välille joka tilanteessa. Avasin sille portin, annoin luvan mennä siitä, ja ruuna köpötteli kaikessa rauhassa tarhan ulkopuolelle etsimään syötävää. Kun sain portin kiinni, menin Jimpan luokse ja pyysin sen mukaani talliin.

***

Syksy on tuonut mukanaan sateet ja mudan, joten hevosten jalat ovat aina enemmän tai vähemmän likaiset. Ennen talliin menoa jalat on kätevä pestä pihalla samalla, kun hevosen voi antaa herkutella vuoden viimeisillä vihreillä. Viime kerralla Jimpan jalat olivat tavallista mutaisemmat, eikä pesuvesi riittänyt joka jalalle. Jätin Jimpan mupeltamaan ruohontynkää etupihalle ja kipaisin hakemaan uuden ämpärillisen puhdasta vettä tallista.

***

Tuntuu hassulta, miten hämmästyttävää jotkin nykyään niin normaalit asiat olivat silloin alussa; miten vuosien saatossa on oppinut arvioimaan tilanteita ja lukemaan hevosta paremmin. Enää ei tule mieleenkään, etteikö ruunan voisi jättää hetkeksi syömään ruohoa pihalle tai antaa sen olla vapaana eri toimenpiteiden ajan. Myös Jimppa on oppinut paljon, enkä tarkoita vain uusia taitoja. Jimpalla ei ole tarvetta vältellä ihmistä, vaan se suhtautuu uteliaan myönteisesti pääasiassa kaikkeen toimintaan ihmisen kanssa, jopa niihin vähän epämiellyttäviin toimenpiteisiin (tästä on kiittäminen naksutinkoulutusta!).

Tällä postauksella ei oikeastaan ole muuta tarkoitusta kuin toimia muistona tulevaisuudessa. Siitähän tämä blogi alun perin lähti - halusta ikuistaa meidän matkamme kaikkine ylä- ja alamäkineen.