youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Aurinko häikäisi niin, että puolessa kuvista Jimppa oli silmät kiinni!

Pidemmän aikaa meitä seuranneet tietävätkin, että jätin aikoinaan Jimpalta turpahihnan pois suitsista kokonaan. Useamman vuoden se makasi varustelaatikon pohjalla käyttämättömänä, mutta vihdoin keksin sille uuden tarkoituksen!

Olin jo jonkin aikaa pohtinut, olisiko Jimpalle parempi vaihtoehto jokin sidepull-tyyppinen kuolaimeton sen hackamorejen tilalle. Nyt sillä on ollut käytössä sileällä center-hackamoret, jotka toimivat kukkahackamoren tavalla, mutta mielestäni ne ovat turhan suuret ja välillä tuntuu, että avut eivät ole tarpeeksi selkeät.

Koska Jimpalla on varusteita enemmän kuin yhdellä hevosella sietäisi olla, en halunnut ostaa uusia kuolaimettomia. Muistelin jonkun kehitelleen kuolaimettomat riimun renkaista, joten ensiksi mieleeni tuli kokeilla samaa - mutta  sitten varustelaatikkoa kaivellessani silmiini osuikin tämä unohtunut turparemmi!



Kiinnitin vain ohjat turparemmiin ja kaivoin samaan suitsipakettiin kuuluneen timanttiotsapannan laatikosta mukaan - ja kuolaimettomat olivat valmiit! Koeratsastin keksintöni seuraavana päivänä, ja ne pysyivät hyvin päässä ja Jimppa toimi niillä kivasti. Emme tosin päässeet kokeilemaan suitsia vielä kunnon sileäntreenissä, sillä ratsastin Jimpan vain pellolla syvässä hangessa, mutta ainakin hevonen kääntyi ja pysähtyi pyydettäessä. :D

Turparemmin niskahihna on todella ohut, joten siihen pitää kyllä laittaa jokin pehmuste. Ohjat olivat vähän tönköt, mikä johtunee ehkä vain siitä, että otin ne juuri ensimmäistä kertaa käyttöön. Kuitenkin mietin, että jokin toisenlainen kiinnitys ohjille olisi parempi. Näissä suitsissa ei myöskään ole leukahihnaa, minkä takia liian kova veto toisesta ohjasta nostaa poskihihnan melkein silmiin asti. Tämä tapahtui kuitenkin vain silloin, kun talutin Jimppaa maasta ja se järkyttyi autokuskille juttelevasta ihmisestä niin, että minun piti pidättää sitä toiselta puolelta vahvemmin. Tavallisesti ratsastaessa näin ei siis pitäisi käydä, mutta ehkä eri säädöillä sekin ongelma katoaisi.

Nämä päässä syöminenkin onnistuu!

Turpahihnan hyvä puoli esimerkiksi riimulla ratsastamiseen verrattuna on, että se ei (ainakaan meillä) lähde pyörimään pään ympäri samalla tavalla kuin riimu. Jos kiinnostusta kuolaimettomiin on, mutta sellaisia ei viitsi vain kokeiluksi hankkia, tämä on helppo vaihtoehto muuttaa tavan suitset kuolaimettomaksi versioksi! Ensimmäistä kertaa kuolaimettomilla ratsastavien tulee tietenkin muistaa kouluttaa hevonen vastaamaan paineeseen halutulla tavalla, jos sitä ei sille ole ennestään opetettu.

Käykäähän myös tykkäämässä meidän uusista Facebook-sivuistamme! Julkaisen siellä niin blogipostauksia, arjen palasia kuin muutakin materiaalia, jota ei blogin muilla kanavilla näy. :)


Saanen esitellä blogin historian ensimmäisen my day -videon! Silloin tällöin blogissakin on saattanut vilahdella palasia tallin ulkopuolisesta elämästä, mutta pääasiassa olen keskittynyt "itse asiaan", eli hevosiin - ja vielä tarkemmin Jimppaan. Kuitenkin, blogin kirjoittajana ja Jimpan elämään isolta osalta kuuluvana henkilönä ajattelin, että olisi lukijoillekin mukavaa nähdä elämää myös tallin ulkopuolella.

Tämän viikon tiistai oli suhteellisen tavallinen arkipäivä. Kokoaikaisena opiskelijana päivä koostuu opiskelusta tai vähintäänkin sen ajattelusta, ja nyt kun ei tarvinnut mennä edes luennolle, tuli päivä vietettyä kotona. Onneksi välillä pääsee tallille tuulettamaan aivoja! Siksi siellä varmaan meneekin aina useampi tunti, vaikka mitään ei edes tekisi... Illalla olikin sitten luvassa normaalista poikkeavaa aktiviteettia lyhytelokuvamaratonin muodossa.

Haluaisin kuulla mielipiteitä tästä videosta, oliko sitä kiva katsoa vai mitä voisi vastaisuudessa tehdä toisin? :)


Linkki videoon
Maasto menee hyvin aina siihen asti, kun on aika kääntyä takaisin kotiin. Hevonen ei malta kävellä rauhassa tai lainkaan, vaan painaa ohjalle, kiirehtii ja hermostuu entisestään. Onko tuttu tilanne?

Meille oli aikanaan. Edellinen omistaja oli maininnut Jimpan vuokraajien yleensä antaneen sen mennä vauhdilla kotiin, minkä seurauksena sillä alkoi vauhti kasvaa heti pään käännyttyä paluusuuntaan. Käynti muistutti enemmänkin pikakävelyä eikä kotiin päin uskaltanut edes ravata, ettei hevonen lähde käsistä.

Kun myöhemmin parin putoamisen ja käsistä lähtemisen jälkeen kehitin itselleni maastokammon, oli pakko saada jotain järkeä maastoiluun. Meni pitkän aikaa, etten uskaltanut lähteä maastoon yksin, ja meni pitkän aikaa, että uskalsin ravata tai laukata siellä. Maastokammon selättämisestä teen vielä erillisen postauksen. Tässä maastoilusarjan neljännessä osassa keskitymme siihen, miten kotiin päin kuumuvaa hevosta kannattaisi ratsastaa maastossa. Näiden viiden vinkin avulla voit ehkäistä turhaa kuumumista ja opettaa hevoselle, ettei kotiin ole mikään kiire.


1. Kävele

Jos hevonen kuumuu maastossa ravatessa ja laukatessa, voi tilannetta rauhoittaa ihan vain se, ettei mene käyntiä lujempaa. Turhan usein maastoilua pidetään pään nollauksena ja höyryjen päästelynä, jolloin hevosen täytyy antaa mennä niin lujaa kuin se jaloistaan pääsee. Hevoselle riittää vallan mainiosti jo sekin, että se pääsee pois kentän aitojen tai maneesin seinien sisältä. Uudet maisemat ja ärsykkeet toimivat yhä lailla käynnissä kuin kiitolaukassa.

Jos maastoilulla halutaan avata jumeja, kohottaa kuntoa tai kasvattaa lihaksia, voi pelkkä käynti tuntua toimimattomalta. Käynnissä edellä mainitut onnistuvat kuitenkin ihan yhtä hyvin: jumit aukeavat kunnon metsäsamoilulla, kunto kohoaa pitkillä kävelylenkeilläkin ja mäkitreenit tehoavat peppulihaksiin myös käynnissä. Kaiken lisäksi hevonen ei pääse käymään kierroksilla, ja maastoilusta voi jopa nauttia!


Jimppa aran maastoratsun vetohevosena v. 2013

2. Kaverista turvaa (tai sitten ei)

Rauhallinen kaveri tuo turvaa ja rauhoittaa kuumuvaa hevosta. Jos edessä kulkevan kaverin takapuoleen saa huoletta pysäyttää tarvittaessa, se on aina parempi!

Kaikkien kohdalla rauhallinenkaan kaveri ei kuitenkaan auta, ja esimerkiksi Jimppa kuumui entisestään, jos joutui ravaamaan jonkun perässä. Tällöin voi olla hyvä jättää muut askellajit menomatkalle ja pyhittää kotimatka käynnille, ettei kuumuva kaveri pääse hermostumaan.


3. Lisää töitä

Kävelemisen lisäksi meillä kuumumiseen auttoi se, että vauhdin kasvaessa käännyttiin takaisin menosuuntaan. Jos kerran vauhtia riittää, niin lähdetään uudelleen lenkille! Jimppa on pohjimmiltaan laiska, joten se mieluusti välttelee ylitöitä, eikä useinkaan jaksanut säntäillä kahteen suuntaan koko kotimatkaa. Tähän kun lisäsi sen, ettemme alkuun ravanneet tai laukanneet ollenkaan kotimatkalla, ei Jimppa tuntenut enää tarvetta kiirehtiä. Toki vauhti oli reippaampi kuin menosuuntaan, se nyt on ihan ymmärrettävää, mutta mitään tahtojen taistelua askellajista ei tarvinnut enää käydä.

Vaihtoehtoja suunnan vaihtamisellekin on. Joillekin voi toimia pienellä voltilla pyöriminen tai pysähtyminen aina, kun askel reipastuu liikaa. Jimppaa nämä tavat hermostuttivat vaan lisää, ja etenkin ylimääräinen pysähtely pisti sen käymään kierroksilla. Rauhoittumisesta palkitseminen esimerkiksi herkulla voi myös tehostaa hevosen oppimista, jos se vain malttaa vastaanottaa palkintonsa!


4. Jalkaudu

Jos hevosen kierrokset alkavat nousta uhkaavasti, voi turvallisinta olla jalkautua. Kotimatka taluttaen voi tuntua uuvuttavalta varsinkin, jos matkaa on kertynyt useampia kilometrejä, mutta maassa oleva ihminen voi rauhoittaa hevosta enemmän kuin selässä istuva ratsastaja. Tätä taktiikkaa hyödynnän Jimpan kanssa yhä, jos satumme sellaiseen tilanteeseen, jossa se yleensä hermostuu valtavasti (esimerkiksi traktorin tai rekan kohtaaminen kapealla tiellä).

Joskus talutus on hyvä idea jo senkin takia, ettei ratsastaja jäädy kauttaaltaan


5. Tee ympyrälenkkejä

Jos olet sellaisessa onnellisessa asemassa, että maastoreittisi kiertävät lenkin eikä missään kohdin tarvitse fyysisesti kääntyä kotimatkalle, käytä niitä hyväksesi! Toisilla tämä voi toimia loputtomiin ja liian fiksuillakin ainakin sen pari ensimmäistä kertaa, ennen kuin ne tunnistavat, milloin suuntana on koti. Jos siis hevonen alkaa kuumumaan heti, kun sen turvan kääntää paluusuuntaan, voi ympyrälenkit olla yksi ratkaisu ongelmaan.

Toisaalta, ympyrälenkeissä on se huono puoli, ettei niiden avulla opeteta hevosta rauhoittumaan, vaan pikemminkin vain huijataan luulemaan, ettei käännöstä kotiin päin ikinä tule. Siitä huolimatta tämä keino voi toimia pitämään hevosen kierrokset matalalla ja tehdä näin maastoilusta astetta mukavampaa.

Tässä esimerkki ympyrälenkistä meidän maastoistamme

Meille parhaiten toimivat vinkit ovat olleet numerot 1 ja 3. Edelleenkin pyrin välttämään hirveää tykitystä kotimatkalla, eli viimeiset kilometrit yleensä vain kävellään. Jimppa on oppinut, ettei kotiin tarvitse pikakävellä, vaan sille voi käynnissä antaa täysin pitkät ohjat, eikä se yritäkään kiirehtiä. Maastoilu on paljon mukavampaa, kun toinen ei jatkuvasti yritä salakavalasti lisätä vauhtia!

Alla on video helmikuun maastosta, josta huomaa, että vaikka vauhtia löytyy ja välillä tekisi kovasti mieli mennä lujempaa, Jimppaa ei enää tarvitse jatkuvasti pidätellä. Se on kehittänyt mielihalun laukata kaikki eteen tulevat mäet, oli kyseessä kuinka loiva nyppylä tahansa, mutta siitä huolimatta se ei niitä laukkaa, jos minä en niin halua. Vielä hauskemmaksi tämän mielihalun tekee se, että Jimppa ottaa mäen päällä heti oma-aloitteisesti käynnin tai jopa pysähtyy! Välillä se laukkaa sellaista vauhtia, että jarrutusmatkan voisi kuvitella aika pitkäksi, mutta niin vain se pysähtyy joka kerta käskemättä. Kaipa se laiskuus vie kuitenkin voiton. :D


Linkki videoon
(Muutama lukija oli katsonut, että videolla ratsastetaan hiihtoladulla - kaikki videolla olevat tiet ovat kuitenkin autoteitä, eivät latuja! :)


Toivottavasti tästä postauksesta on apua jollekin, joka tuskailee saman ongelman kanssa kuin minä aikaisemmin. Kuulisin mielelläni, mitä muita vinkkejä ja ratkaisuja olette käyttäneet tai kuulleet käytettävän kotiin päin kuumuvan hevosen kanssa!


Postaussarjan aiemmin julkaistut osat:

Miksi maastoon?
Miten maastossa ratsastetaan?
Mitä varusteita maastoillessa tarvitaan?


Jimppa on aina ollut vähän ääniherkkä. Kummalliset äänet saavat sen säpsähtämään, ja etenkin huonolla säällä jopa ne tavallisimmat äänet ovat pelottavia. Saaliseläimelle kuuloasiti on tärkeä, sillä vaaran huomaaminen hyvissä ajoin saattaa olla ainoa keino selvitä hengissä. Ei siis ihme, että Jimppa muiden joukossa reagoi ääniin lajilleen luonnollisella tavalla.

Kesyhevosen elämässä vaaratilanteet ovat aika lailla minimissään, eikä ylenmääräinen säpsyminen ole ihmisen mielestä toivottavaa. Siksi päätinkin pakata mukaan kassillisen äänteleviä asioita ja pitää rennon maastakäsittelyhetken siedätyksen merkeissä. Jimppa on yleensä epäileväinen kummallisia ääniä kohtaan, joten mielestäni on molemmille hyödyllistä totutella erilaisiin ääniin turvallisessa, rauhallisessa ympäristössä. Rennolle hevoselle jää ihmeäänistä hyvä kokemus, mikä vahvistaa sen luottamusta niin itseensä kuin ihmiseen jännissä tilanteissa. Vaikka kaikkiin ääniin on mahdotonta hevosta totuttaa, riittää, että se oppii äänien menevän ohi kun itse pysyy rauhallisena.

Aurinkoinen, lämmin päivä oli siedätystreenille otollinen, sillä Jimppa nautti auringon lämmöstä puoliunessa äänistä välittämättä. Se pysyi lähes koko ajan rentona, vaikkakin pariin otteeseen sitä alkoi hieman epäilyttämään.

Alla siedätystreenistä pitkä video, jossa totutan Jimppaa eri ääniin viiden välineen avulla. Videon lopussa on myös pieni kevennys siitä, kun yritin vielä treenin jo lopetettuani tehdä vähän lisää... Jimppa tietää, ettei ylitöitä tule tehdä. ;)

Linkki videoon
Jimppa säikähtää, jarrutan kuolaimella, Jimppa pysähtyy päästyään riittävän etäisyyden päähän


Kuolaimet ja kuolaimettomuus ovat pysyneet esillä hevosmaailmassa jo pitkän aikaa. Vastakkainasettelu on luonut omat kannattajaryhmänsä, joiden mielestä oma tapa on se oikea. Välillä näkee sellaisia perusteluita omalle päätökselleen, että jää miettimään, kuinka paljon ihmiset hevosista tietävätkään. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomien artikkelissa tämä tuli taas todistettua. Uutisen voi lukea täältä.

Jutussa haastateltu kouluratsastaja Stella Hagelstam toteaa kuolainten käytön olevan välttämätöntä, koska “kyseessä on 500-kiloinen saaliseläin. Kun se säikähtää, mitkään namit tai naksuttelut eivät auta tarpeeksi nopeasti. Olisi valtava turvallisuusriski ottaa kuolaimet kokonaan pois”. Aikaisemmin nostin esille saman argumentin ongelman postauksessani Hevosta hallitaan kuolaimella?, kun Hippoksessa Kyra Kyrklund kirjoitti hevosihmisten suosikkiaiheesta oman näkökulmansa. Eniten tässä Hesarin lainauksessa huvitti ratsastajan tietous naksutinkoulutuksesta ja positiivisesta vahvistamisesta. Kukaan kyseisellä metodilla kouluttava tuskin palkitsee hevosta säikähtämisestä, eikä naksutinkoulutus myöskään poissulje kuolainten käyttöä.

Hagelstam on siinä oikeassa, että hevonen on suuri saaliseläin. Se on lisäksi pakoeläin, mikä tarkoittaa, että se valitsee mahdollisuuksien mukaan vaarallisissa tilanteissa aina paon. Taistele tai pakene -reaktio ja sen vaikutukset ovat varmasti monelle tuttuja - jotkut ovat myös kokeneet ne itse. Taistele tai pakene -reaktio lisää adrenaliinin eritystä siinä määrin, että esimerkiksi kivun tunne vähenee. Kun hevonen pakenee, sen elimistö erittää suuret määrät adrenaliinia, jotta se selviytyisi tilanteesta hengissä. Tässä vaiheessa se ei välttämättä tunne kipua lainkaan tai ainakin adrenaliini turruttaa kipua hieman.



Minusta onkin kummallista, että hevosen oletetaan paetessaan kuuntelevan sellaista apua, joka tällaisissa tilanteissa yleensä tuottaa kipua. Vaikka hevonen onkin viisas eläin, en usko sen ymmärtävän, että lisääntynyt kipu ja paine suussa tarkoittaa, ettei tarvitse paeta. Päinvastoin, oikeasti pakeneva hevonen saattaa saada siitä vain lisää bensaa liekkeihin. Kun mukaan otetaan adrenaliini, ei Hagelstamin väitteellä ole senkään vertaa pohjaa. Jos hevonen ei tunne kipua, se on luultavasti sulkenut myös muut "ylimääräiset" aistinsa selviytyäkseen, eikä sitä silloin pysty hallitsemaan kuolaimella tai ilman.

Tällaisissa tilanteissa ei ole väliä, onko hevosen suussa mitään vai ei. Pakeneva pakoeläin, varsinkin tässä kokoluokassa, ei ole ihmisen hallittavissa. Siksi varusteita tärkeämpää onkin hevosen oikeanlainen koulutus ja totuttaminen erilaisiin tilanteisiin, jotta vaaratilanteilta voisi välttyä. Tietenkään hevosta ei kukaan pysty totuttamaan aivan kaikkeen, mutta jos sille on opetettu oikeanlainen tapa reagoida pelottaviin asioihin, se on silloin hallittavissa kuolaimettomilla, kuolaimilla tai vaikka kaulanarulla. Aina on kuitenkin muistettava, että kyseessä on saaliseläin, eikä sen selviytymisvaistoja voi vain laittaa pois päältä. Hevosta ei kuitenkaan tulisi viedä paikkoihin tai tilanteisiin, joista se ei uskoisi selviytyvänsä. Niinpä kuolainten sijaan valtava turvallisuusriski olisikin, jos koulutus ja ennakointi jätettäisiin kokonaan pois.

Jotain hyvääkin artikkelissa ja Hagelstamin haastattelussa oli. Hagelstam olisi valmis jättämään hyvästit kankisuitsitukselle, joka vaikuttaa olevan vain vanhentunut jäänne jostain kouluratsastuksen alkuajoilta. Ihmettelenkin, miksei asiaan ole tullut jo muutosta, vaikka kuolaimen vaikutuksista ollaan tietoisia. On hienoa, että asia otetaan puheeksi myös hevosmaailman ulkopuolella. Ehkä lisääntynyt tietoisuus antaisi joskus hevoselle mahdollisuuden valita edes sen, suorittaako se kuolaimilla vai ilman.



Muistan enää hämärästi, kuinka turhauttavaa Jimpan juoksutus ennen oli. Se ei lähtenyt ympyrälle, sitä ei saanut ravaamaan, se kulki pää taivaassa ulospäin asettuneena. Itse koin kaikista turhauttavimmaksi sen, että askellajin vaihtaminen ylöspäin vaati kamalasti työtä juoksuttajan näkökulmasta.

Rentoutuminen oli myös toinen ongelma, jonka halusin ratkaista. Alkuaikoina käytin Jimpalla vaihtelevasti joustochambonia tai sivuohjia, joita meille suositeltiin, jotta Jimppa alkaisi rentoutua niskastaan eikä pitäisi päätään niin ylhäällä. En ole koskaan pitänyt apuohjien käytöstä, mutta uskoin, että ehkä tässä tilanteessa ne voisivatkin auttaa, vaikka samalla vaikutti siltä, että junnasimme asian kanssa yhä paikallaan.

En edes muista, kuinka pitkään yritin tapella juoksutuksen kanssa, kunnes kerran jouduin juoksuttamaan Jimppaa maastakäsittelytunnilla. Valmentaja sanoi: "Käytä vain yhtä ääntä ravin pyynnössä", ja sen jälkeen ongelmat katosivat. Tai ainakin pikkuhiljaa.

Tuntuu vähän tyhmältä näin jälkikäteen, kun en silloin itse ollut tajunnut noin yksinkertaista asiaa. Yleensäkin kaikki, mitä hevonen osaa, on yhden tietyn pyynnön takana - miksi toimia siis toisin juoksutuksessa? Nopeasti tämän valaistuksen jälkeen Jimppa alkoi nostaa ravin pelkällä äänikäskyllä, ja juoksutus muuttui samalla miljoona kertaa mukavammaksi.

Kun juoksutus alkoi sujumaan helpommin, pystyin opettamaan Jimpalle sen avulla muutakin. Esimerkiksi pään laskeminen niin ratsain kuin juoksuttaessa lähti liinan päässä harjoitellessa. Jimppa yhdisti nopeasti pään laskemisen ja palkinnon toisiinsa, vaikka tällöin en vielä edes käyttänyt herkkuja juuri ollenkaan. Koska Jimppa on pohjimmiltaan laiska, sille kelpasi mainiosti palkaksi siirtyminen käyntiin ja työn lopettaminen. Näin juoksutuksesta muodostui perusta uuden opettamiselle, ja myötääminen sekä rentous siirrettiin sujuvasti liinan päästä ratsaille.

Juoksutuksesta alkoi olla hyötyä muutenkin kuin energian purkamisessa, kun ympyrällä pyörimiseen pystyi liittämään jotain ekstraa. Jimppa alkoi olla paremmin kuulolla ja läsnä, kun se halusi tehdä asioita oikein saadakseen palkinnon. Motivaatio juoksutuksessa oli aivan eri molemmilla!

Nyt juoksutus onkin pysynyt mukana liikutuskalenterissa säännöllisesti. Joskus juoksutan enemmän, joskus vähemmän. Usein hyödynnän juoksutusta liikutusmuotona vapaiden jälkeen ja rankemman liikutuksen jälkeen. Joskus myös ihan vaan silloin, kun ratsastus tai ajo ei innosta, kuten tänään, kun taivaalta satoi vettä ja räntää, tuuli oli vaasalaiseen tapaan voimakas ja joka paikka lämpötilan noustua sohjossa.

Vielä on paljon opittavaa ja kehitettävää juoksutuksenkin saralla. Laukka ei vieläkään ole itsestäänselvä askellaji juoksuttaessa, mutta se nousee nykyään jo vähän paremmin ja vähemmällä työllä. Tosin tällä kertaa siitä ei voinut unelmoidakaan pohjan muuttuessa liukkaaksi vesisohjoksi jo muutaman ravikierroksen jälkeen...

Olisin halunnut laittaa tähän viime kerran videon kylkeen toisen videon jostain muutaman vuoden takaa, jossa juoksutuksen ongelmat olisivat tulleet esille, mutta vanhat videot taitavat olla tallessa vain kotikotona - jos eivät sitten ole kadonneet bittiavaruuteen. Jos löydän vanhat videot jostain, teen vertailupostauksen, josta näkee paremmin, miten olemme kehittyneet juoksutuksessa!

Linkki videoon


Aina ei ole hyvä päivä kouluttaa, vaikka sää olisikin mitä parhain. Maanantaina päätin, että synttäreideni kunniaksi vuorossa olisi maastakäsittelyä. Kun aurinkokin paistoi pitkästä aikaa, ei ollut mitään syytä jättää kameraa kotiin!

Sain joululahjaksi kameranjalan, jota kokeilin nyt ensimmäistä kertaa. Vaikka videon rajaus ei vielä onnistunut täysin, niin ainakin kuva on nyt suora! Edellisissä yksin kuvaamissani maastakäsittelyvideoissa horisontti oli yleensä ihan vinksallaan, joten tämä on jo iso parannus entiseen.

Harmikseni itse treeni ei lähtenyt sujumaan oikein millään. Jimpan keskittyminen harhaili, oma keskittymiseni harhaili, kädet loppuivat kesken ja Jimppa oli motivoituneempi etsimään jäätynyttä ruohoa lumen alta kuin suorittamaan jotain ruisleipäpalaa vastaan. Aluksi yritin harjoitella espanjalaista käyntiä, mutta siitä ei tullut mitään, kun käsiini mahtui joko raipat tai nami ja naksutin, vaikka olisin tarvinnut ne kaikki yhtä aikaa tehokasta koulutusta varten! Niinpä siirryin treenaamaan jotain, mitä emme muistaakseni ole aikaisemmin tehneet: luokse tulo käskystä.

Tällä kertaa kokeilin kirjoittaa videoon kommentteja harjoituskerrasta. Näin siitä ehkä saa irti enemmän varsinkin, jos ei ole varma, mitä siinä pitäisi nähdä. Olisi toki kiva kuulla, mitä mieltä olette kommentoidusta videosta - auttoiko se seuraamaan videon kulkua tai ymmärtämään prosessia paremmin? En olekaan tainnut vielä videoida ensimmäistä harjoituskertaa aikaisemmin, joten nyt pääsette näkemään koulutuksen alkuaskelia.

Linkki videoon

Missä vaiheessa vuodet alkoivat kulua näin nopeasti? Vuosi 2017 on vaihtunut kuin silmänräpäyksessä vuoteen seuraavaan, ja taas on aika katsoa taaksepäin menneisiin kuukausiin.

Tänä vuonna en ajatellut käydä menneitä läpi kuukausittain, vaan koota vuoden tapahtumat vähän väljemmin. Loppuun listasin myös menneen vuoden blogin puolelta numeroina!

Vuoden alussa palasin takaisin Suomeen, ja pääsimme Jimpan kanssa palaamaan takaisin rutiiniin. Huhtikuussa se vihdoin muutti samaan kaupunkiin, ja sen jälkeen ruuna onkin päässyt näkemään minua lähes päivittäin! Tallinvaihdos teki Jimpalle selkeästi hyvää, sillä alun ihmettelyn jälkeen se on ollut hyvin tyytyväisen ja rauhaisan oloinen ja saanut lisää massaa.

Satulaongelmilta ei säästytty tänäkään vuonna, vaan Kieffer oli jonkin aikaa poissa käytöstä. Toppausten uusimisen jälkeen se saatiin taas käyttökuntoon. Liikutus ei kuitenkaan ollut kesällä kovin raskasta, sillä maastojen pohjat olivat turhan kovia kunnolliseen treeniin eikä kentänkään pohja ollut Jimpalle kaikista paras.

Syksyllä innostuin enemmän maastakäsittelystä, ja kehitystä tapahtui niin vanhojen kuin uusienkin temppujen osalta. Minun kandikiireeni söivät aikaa ja energiaa hevostelulta, joten loppusyksyn Jimppa eleli hyvin kevyellä liikunnalla. Kaiken lisäksi se onnistui nyrjäyttämään etujalkansa ensimmäisillä pakkasilla ja sen päälle veti vielä takajalkaansa impparin hokinreiästä.

Talvea ei kuulunut pitkään aikaan, ja hetkellinen lumipeite suli aina parin päivän sisällä pois. Maastoreitit olivat kaikkialla kivikovassa jäässä, joten maastoilusta ei tullut oikein mitään. Joulukuussa pääsimme nauttimaan muutamasta lumisesta päivästä, ja yhtenä päivänä lunta oli jopa hankitreeniksi asti! Jimppa oli vapaapäivistä ja pikkupakkasesta sen verran innoissaan, että laukassa tuli enemmän pukkeja kuin itse laukka-askelia. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ponille nousi pieni hiki pintaan!

Uuden vuoden Jimppa vietti kahdestaan tallikaverinsa kanssa. Minä puolestani lähdin lyhyelle lomalle Pietariin, joka yllätyksekseni oli kotimaata lämpimämpi tähän vuodenaikaan!

Viime vuonna en asettanut konkreettisia tavoitteita. Toivoin, että Jimppa pysyisi terveenä eikä kesällä tarvitsisi saikkuilla. Täysin ilman terveydellisiä ongelmia ei selvitty tänäkään vuonna, vaikka mitään isompaa ei onneksi sattunut. Eipä taida olla olemassakaan montaa (etenkään vanhaa) hevosta, joka onnistuisi välttämään kaikki naarmut ja turvotukset! Näin vuoden vaihtuessa on tietenkin mukavaa pitää yllä jonkinmoista jatkumoa, joka tällä kerralla on Jimpan liikalihaa kasvattanut ruununrajan hokinreikä, joka ei ota umpeutuakseen...

Vuodelle 2018 tavoitteiden asettaminen tuntuu epävarmalta. Tietenkin toivon Jimpan pysyvän terveenä ja käyttökunnossa, mutta esimerkiksi kilpailutavoitteita en uskalla edes miettiä! Maastakäsittelyssä tavoitteena olisi säännöllisempi treenaaminen ja vapaana työskentelyn parantaminen. Blogin kanssa tavoitteena olisi aktiivisempi postaaminen ja edes yhden uuden temppuvideon julkaiseminen. Ehkä vuoden edetessä mieleen tulee uusia tavoitteita, joita lähteä saavuttamaan, mutta näillä mennään nyt alkuvuosi! :)

Postauksia julkaistu 32 
Videoita julkaistu 17  
Lukijoita Bloggerin puolella 87, bloglovin'ssa 15  
Suosituimmat postaukset Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin (2371 katselua) & Helpot itsetehdyt hevosnamit (1600 katselua)

Linkki videoon

2018 on mahdollisuuksia täynnä. Toivomme jokaiselle hyvää uutta vuotta!

Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ▼  2025 (1)
    • ▼  elokuuta (1)
      • Viimeaikaista (hevos)elämää
  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates