Heippa! Vähän venähtää nämä kirjoittelut. Olen tämänkin postauksen aloittanut pari kertaa, mutta se on aina jäänyt kesken. Nyt yritän kuitenkin saada tämän loppuun!
Uusi satula on ollut kyllä aivan ihana! Istunta on paljon parempi ja oikean asennon löytäminen helpompaa. Itse penkkikin on mukavan pehmeä! :) Satulavyöhön on jäänyt sauman kohdalta kiinni vähän karvaa, mutta se taitaa olla vain tuota talvikarvaa, joka yrittää tippua pikkuhiljaa pois. Olen ruvennut lisäämään B-vitamiiniliuosta Jimpan iltaruokaan, kun se näyttää tuota karvaa tiputtavan. Samoin olen ruvennut kastelemaan iltaheinät, koska tämänhetkinen paali on tosi pölyävän sorttista heinää ja se yskittää vähän kumpaakin hevosta.
Tällä viikolla olemme käyneet kolme kertaa maastossa (jos sunnuntaikin lasketaan täksi viikoksi :D), tosin maanantaina oli niin kiva tilsakeli että kävelimme vain parisataa metriä. Sunnuntaina ja tiistaina kiersimme noin 5 km lenkin ja tiistaina kävin oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ihan yksin Jimpan kanssa maastossa! Yleensä äiti on ollut mukana lenkkeilemässä, sillä vuoden takainen tippuminen maastoreissulla on pakottanut turvajoukon mukaan. Jimppa kun lähtee suoraa päätä kotia kohti ja matkalla on isompiakin teitä... mutta nyt olen taas ruvennut luottamaan itseeni ja siihen, että siellä kyydissä pysytään :D Mutta Jimppa taas ei ole yhtä itsevarma, vaan tiistaina se ei suostunut ohittamaan naapuritaloa sitten millään! Kävelimme kaikessa rauhassa miljoonatta kertaa talon ohi, kun Jimppa huomasi jonkin liikkeen rakennuksen nurkalla ja jämähti paikoilleen. Yritin siinä sitten maiskuttaa, antaa pohkeita, näpäyttää raipalla... mutta Jimppa ei suostunut menemään eteenpäin - taaksepäin kyllä kuljettiin ja reippaasti! Ei siinä sitten muuta voinut kuin laskeutua alas ja taluttaa puhiseva hevonen talon ohi. Ja sama toistui paluumatkalla; Jimppa olisi mieluummin lähtenyt uudelle lenkille kuin mennyt kotiin! Ennenkuulumatonta! :D
Nyt on Jimpalle varattu hieroja ensi maanantaiksi, toivottavasti saadaan käynnistä jotain irti! Selkä ei enää aristele niin kovasti painetta kuin aiemmin, mikä on hyvä juttu. Maastolenkeillä olemme menneet vain käyntiä ja ravia, saadaan vähän tuota palleroa liikkumaan ja kunto kohoamaan! On kiva huomata, kuinka paljon rauhallisemmaksi Jimppa on muuttunut. Enää kotiin päin ei tarvitse kaahottaa pää taivaassa, vaan ravissakin ruuna pitäytyy määräämässäni tahdissa. Sen lisäksi myöskään vastaantulevat hevoset tai ravurit eivät enää ole niin hirveitä vauhdinantajia kuin ennen, vaikka ravaavan ravurin vierestä en kyllä mielelläni menisi Jimpan kanssa vieläkään.
Viime sunnuntaina maneesissa oli harjoituskouluratsastuskilpailut, joten emme päässeet sinne silloin. Mutta sitä edeltävänä sunnuntaina kävimme tapamme mukaan maneesissa ratsastamassa, tälläkin kertaa askellajeina vain käynti ja ravi. Menin paljon vaikeampaan suuntaan eli oikeaan kierrokseen, mihin Jimppa on paljon kankeampi. Ravi tuntui siihen suuntaan aivan kamalalta; tahti ei pysynyt samana, vaan vaihtui aina muutaman askeleen jälkeen, pää oli korkeammalla ja koko hevonen enemmän tai vähemmän vinossa. Toiseen suuntaan ruuna meni kuitenkin paremmin ja loppuajasta oikeaankin kierrokseen ravi alkoi näyttämään kivemmalta. Teimme ravikahdeksikkoa, jonka idean Jimppa älysi nopeasti ja osasi itsekin kääntyä oikeasta kohdasta, jos ratsastaja sattui olemaan turhan hidas ohjaaja. :D Vaikka ulkona tuuli kovasti ja hevosia otettiin sisälle talliin, Jimppa keskittyi minuun ja tehtäviin, eikä ääniin. Osasyynä varmaankin se, että höpötin kuin mikäkin papupata koko ajan puuta heinää. :D
PS Tein uuden ulkoasun, joten kertokaahan, jos jotain ongelmia tai muuta löytyy. En oikein hallitse tätä ulkoasuhommaa :D
Uusi satula on ollut kyllä aivan ihana! Istunta on paljon parempi ja oikean asennon löytäminen helpompaa. Itse penkkikin on mukavan pehmeä! :) Satulavyöhön on jäänyt sauman kohdalta kiinni vähän karvaa, mutta se taitaa olla vain tuota talvikarvaa, joka yrittää tippua pikkuhiljaa pois. Olen ruvennut lisäämään B-vitamiiniliuosta Jimpan iltaruokaan, kun se näyttää tuota karvaa tiputtavan. Samoin olen ruvennut kastelemaan iltaheinät, koska tämänhetkinen paali on tosi pölyävän sorttista heinää ja se yskittää vähän kumpaakin hevosta.
Tällä viikolla olemme käyneet kolme kertaa maastossa (jos sunnuntaikin lasketaan täksi viikoksi :D), tosin maanantaina oli niin kiva tilsakeli että kävelimme vain parisataa metriä. Sunnuntaina ja tiistaina kiersimme noin 5 km lenkin ja tiistaina kävin oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ihan yksin Jimpan kanssa maastossa! Yleensä äiti on ollut mukana lenkkeilemässä, sillä vuoden takainen tippuminen maastoreissulla on pakottanut turvajoukon mukaan. Jimppa kun lähtee suoraa päätä kotia kohti ja matkalla on isompiakin teitä... mutta nyt olen taas ruvennut luottamaan itseeni ja siihen, että siellä kyydissä pysytään :D Mutta Jimppa taas ei ole yhtä itsevarma, vaan tiistaina se ei suostunut ohittamaan naapuritaloa sitten millään! Kävelimme kaikessa rauhassa miljoonatta kertaa talon ohi, kun Jimppa huomasi jonkin liikkeen rakennuksen nurkalla ja jämähti paikoilleen. Yritin siinä sitten maiskuttaa, antaa pohkeita, näpäyttää raipalla... mutta Jimppa ei suostunut menemään eteenpäin - taaksepäin kyllä kuljettiin ja reippaasti! Ei siinä sitten muuta voinut kuin laskeutua alas ja taluttaa puhiseva hevonen talon ohi. Ja sama toistui paluumatkalla; Jimppa olisi mieluummin lähtenyt uudelle lenkille kuin mennyt kotiin! Ennenkuulumatonta! :D
Nyt on Jimpalle varattu hieroja ensi maanantaiksi, toivottavasti saadaan käynnistä jotain irti! Selkä ei enää aristele niin kovasti painetta kuin aiemmin, mikä on hyvä juttu. Maastolenkeillä olemme menneet vain käyntiä ja ravia, saadaan vähän tuota palleroa liikkumaan ja kunto kohoamaan! On kiva huomata, kuinka paljon rauhallisemmaksi Jimppa on muuttunut. Enää kotiin päin ei tarvitse kaahottaa pää taivaassa, vaan ravissakin ruuna pitäytyy määräämässäni tahdissa. Sen lisäksi myöskään vastaantulevat hevoset tai ravurit eivät enää ole niin hirveitä vauhdinantajia kuin ennen, vaikka ravaavan ravurin vierestä en kyllä mielelläni menisi Jimpan kanssa vieläkään.
Viime sunnuntaina maneesissa oli harjoituskouluratsastuskilpailut, joten emme päässeet sinne silloin. Mutta sitä edeltävänä sunnuntaina kävimme tapamme mukaan maneesissa ratsastamassa, tälläkin kertaa askellajeina vain käynti ja ravi. Menin paljon vaikeampaan suuntaan eli oikeaan kierrokseen, mihin Jimppa on paljon kankeampi. Ravi tuntui siihen suuntaan aivan kamalalta; tahti ei pysynyt samana, vaan vaihtui aina muutaman askeleen jälkeen, pää oli korkeammalla ja koko hevonen enemmän tai vähemmän vinossa. Toiseen suuntaan ruuna meni kuitenkin paremmin ja loppuajasta oikeaankin kierrokseen ravi alkoi näyttämään kivemmalta. Teimme ravikahdeksikkoa, jonka idean Jimppa älysi nopeasti ja osasi itsekin kääntyä oikeasta kohdasta, jos ratsastaja sattui olemaan turhan hidas ohjaaja. :D Vaikka ulkona tuuli kovasti ja hevosia otettiin sisälle talliin, Jimppa keskittyi minuun ja tehtäviin, eikä ääniin. Osasyynä varmaankin se, että höpötin kuin mikäkin papupata koko ajan puuta heinää. :D
Ratsastusten jälkeen ja muutenkin iltaisin, vaikka ei oltaisi ratsastamassa käyty, olen hieronut arnicaa Jimpan selkään ja heittänyt sitten fleeceloimen päälle lämmittämään. Toivottavasti siitä on ollut jotakin apua! Minulla on vielä videomateriaalia viime maneesikerralta, jota en ole ehtinyt vielä muokkaamaan, mutta siitäkin saatte koosteen myöhemmin. :) Loppuun vielä pari videopätkää viime päiviltä!
PS Tein uuden ulkoasun, joten kertokaahan, jos jotain ongelmia tai muuta löytyy. En oikein hallitse tätä ulkoasuhommaa :D
Tänään tallilla kävi satulaseppä. Hän kävi Jimpan selän läpi ja
totesi takaosan olevan aivan jumissa. Etuosa ei onneksi ollut, kiitos
porkkanavenyttelyjen! Sään viereen oli kerääntynyt vähän nestettä. Mutta
olin kyllä todella tyytyväinen itse Jimppaan, vaikka outo ihminen
tulikin painelemaan jumissa olevia lihaksia. Itse asiassa Jimppa oli
aivan ihastuksissaan ja olisi varmasti lähtenyt satulasepän mukaankin
jos olisi saanut! :D
Saimme hyviä neuvoja ja opimme paljon uutta niin satuloista kuin hevosistakin. Meitä neuvottiin ostamaan arnikaa ja hieromaan sitä jumikohtiin. Nyt etsinnässä on hieroja tästä läheltä, yksi hyvä jo löytyikin. Olen kyllä ollut loppupäivän oikein iloisella tuulella, kun saatiin tuo satulahommakin pois alta ja korjattua. Kokeilimme lähemmäs kymmentä satulaa, joista kolme pääsi finaaliin, mutta ratsastustestin läpäisi vain yksi. Nyt puhdistusta odottelee minulle uusi, mutta oikeasti käytetty Morris & Nolanin musta koulusatula. Se oli sopiva niin minulle kuin hevosellekin, ja kun emme esteitä paljoa hypi, niin myöskin käyttöön sopiva satula. Nyt ei enää tuoli-istunta vaivaa, eikä Jimpan selkä rasitu turhaan!
Jimppa sai taas kerran paljon kehuja käyttäytymisestään, kun jaksoi olla rauhassa eikä välittänyt mistään paineluista sun muista. Ainoa miinus oli ratsutuksessa heitetty pukki, mutta pistetään se aivan hirveän tuulen ja huonon pohjan piikkiin :)) Ja jumien. Kahden viikon kuluttua satulaseppä aikoi tulla käymään katsomassa maneesilla että missä kunnossa sitä sitten ollaan! Toivottavasti paremmassa ja satula vähintään yhtä hyvässä. :D
Voi ei, nyt ei kyllä sovi niin mikään tuon satulan kanssa! Onneksi
suitset ovat tosi tummanruskeat, mutta eihän minun uudet suklaanruskeat
ratsastushousut (sekä ruskea kypärä, ruskea ratsastustakki ja ruskeat
ratsastushanskat) sovi nyt enää tuohon mustaan satulaan! :D Pitääköhän
nyt ostaa kaikki uusiksi... ainakin jalustinhihnat pitää hankkia
mustina, mutta eiköhän me muuten pärjätä noilla vanhoilla. :) Tuohon
satulaan ostimme myös S-satulavyön, kun se vanha ei enää passannut noin
hienoon satulaan.
Satulaseppä sanoi myös, että Jimppa ei ole mikään normaali kapea lämppäri, vaan oikeastaan aika leveä. Muutenkin heppa oli rakenteellisesti oikein sopiva satuloille ja saanut selkään ihan oikeita lihaksia! Eli jotakin on kuitenkin tapahtunut tässä kolmen vuoden mittaan. :D Ainiin, Jimppahan on nyt ollut omistuksessani kaksi vuotta, tuossa 1.3. oli meidän vuosipäivämme! :)
Nyt sitten olisi ylimääräisenä pölyttymässä tuo meidän vanha Stübbenin penkkimme. Se sopisi kapeaselkäiselle lämppärille hyvin ja lähtisi halvalla, joten kiinnostuneet ottakee yhteyttä! ;)
Saimme hyviä neuvoja ja opimme paljon uutta niin satuloista kuin hevosistakin. Meitä neuvottiin ostamaan arnikaa ja hieromaan sitä jumikohtiin. Nyt etsinnässä on hieroja tästä läheltä, yksi hyvä jo löytyikin. Olen kyllä ollut loppupäivän oikein iloisella tuulella, kun saatiin tuo satulahommakin pois alta ja korjattua. Kokeilimme lähemmäs kymmentä satulaa, joista kolme pääsi finaaliin, mutta ratsastustestin läpäisi vain yksi. Nyt puhdistusta odottelee minulle uusi, mutta oikeasti käytetty Morris & Nolanin musta koulusatula. Se oli sopiva niin minulle kuin hevosellekin, ja kun emme esteitä paljoa hypi, niin myöskin käyttöön sopiva satula. Nyt ei enää tuoli-istunta vaivaa, eikä Jimpan selkä rasitu turhaan!
Jimppa sai taas kerran paljon kehuja käyttäytymisestään, kun jaksoi olla rauhassa eikä välittänyt mistään paineluista sun muista. Ainoa miinus oli ratsutuksessa heitetty pukki, mutta pistetään se aivan hirveän tuulen ja huonon pohjan piikkiin :)) Ja jumien. Kahden viikon kuluttua satulaseppä aikoi tulla käymään katsomassa maneesilla että missä kunnossa sitä sitten ollaan! Toivottavasti paremmassa ja satula vähintään yhtä hyvässä. :D
Satulaseppä sanoi myös, että Jimppa ei ole mikään normaali kapea lämppäri, vaan oikeastaan aika leveä. Muutenkin heppa oli rakenteellisesti oikein sopiva satuloille ja saanut selkään ihan oikeita lihaksia! Eli jotakin on kuitenkin tapahtunut tässä kolmen vuoden mittaan. :D Ainiin, Jimppahan on nyt ollut omistuksessani kaksi vuotta, tuossa 1.3. oli meidän vuosipäivämme! :)
Nyt sitten olisi ylimääräisenä pölyttymässä tuo meidän vanha Stübbenin penkkimme. Se sopisi kapeaselkäiselle lämppärille hyvin ja lähtisi halvalla, joten kiinnostuneet ottakee yhteyttä! ;)
Heippa pitkästä aikaa!
Kevät on jo tuloillaan, vaikka pakkanen onkin nyt viikonlopun jälkeen kiristynyt. Aamulla oli miltei -20, mutta iltapäivästä tippui viiteen pakkasasteeseen. Nyt on ollut muutamia plusasteisia päiviä ja maa ehti päältä sulaa, joten joka puolella on liukasta ja rosoista jäätä ja lumi on todella kovaa. Pelloilla ratsastaminen ei siis oikein enää onnistu ja maastossa on välillä turhankin liukasta liikkua. Tallipihakin on sellainen tappotanner että joutuu hitaasti hissuttelemaan ettei kaadu! :D
Perjantaina pitäisi tallille tulla satulaseppä käymään ja katsomaan tuota Jimpan satulaa. En oikein tiedä, mitä odottaa tai toivoa. :D Ehkä toivoisin, että laukkapukit johtuisivat epäsopivasta satulasta, mutta sitten taas pitäisi löytää sopiva satula, joka ei maksaisi maltaita! Lauantaina tulee kengittäjä ja hänelle olikin jo tarvetta, sen verran pitkiksi on varsinkin etukaviot kasvaneet. Olen myös miettinyt hierojaa Jimpalle ja löysinkin erään tästä läheltä, joten saattaa olla että sellainenkin käväisisi tallilla!
Viime perjantaina kävimme maastolenkillä. Äiti käveli mukana kameran kanssa ja minä ratsastin Jimpalla. Tarkoitus olisi ollut käydä samainen lenkki, minkä kävin parin suokin kanssa kaksi viikkoa sitten. Jimpalla oli sillä lenkillä hauskaa, vaikka se ei oikein mahtunut ravaamaan kunnolla muiden perässä. Sillä matkalla nähtiin niin isoja autoja, traktoreita kuin metsäkoneitakin ja Jimppa kulki kiltisti perässä säikkymättä sen enempää! Itse asiassa se jopa käyttäytyi rauhallisimmin traktorin mennessä ohitse. :) Ylpeä äiti täällä! No, me siis aioimme mennä sen lenkin (koko lenkki tallilta ja takaisin varmaan 7-8 km), mutta tiet olivat niin liukkaat, ettei viitsitty lähteä sinne käppäilemään. Varsinkin kun vastaan oli tullut auto peräkärryn kanssa (=jotain aivan kamalaa), Jimppa oli jo valmiiksi vähän kyttäilytuulella. Se autokin vain lisäsi vauhtia ohi mennessään ja juuri siinä kohdalla oli maanpinnalla jotain, mikä kolisi! Voi Jimppa raukkaa :D. Menimme sitten vanhalle lentokentälle, kun raviratakin näytti niin liukkaalta ja Jimppa sai ravata sekä laukata. Muistin, että meillä oli nivelrenkaissa ohjat kiinni, mutta oli vähän myöhäistä niitä ruveta vaihtamaan alempiin renkaisiin. Aluksi Jimppa ravasi ja laukkasi mukavasti, vaikka laukassa olisi ollut intoa mennä lujempaakin. Toiseen suuntaan Jimppa innostui sitten niin kovasti, ettei meinannut millään pysähtyä! Yritin kääntää sen ojaan, mutta poni juoksi sivuttain alta pää ylhäällä. Lopulta ruuna kuitenkin luovutti ja sain sen pysähtymään. Virtaa siis oli kertynyt, ja jonkun toisen ruuna olisi saattanut kuljettaa kotiin asti...
Sunnuntaina kävimme perinteiseen tapaan maneesissa. Testasimme tallinomistajan toista satulaa, joka oli leveämpi koulusatula. Se tuntui erilaiselta tuohon meidän omaan verrattuna, takakaari oli korkea ja istuin syvä, etukaari taas matala ja leveä sääntila. Toppaukset olivat myös paksut, mutta työnsivät sillä tavoin jalan hyvään asentoon. Huono puoli satulassa oli juurikin etukaaren puuttuminen, meinasin kiepsahtaa kaulalle muutamaan otteeseen. :D Mutta mukavaa vaihtelua sekin. Menimme ravipuomeja ja lopuksi nostin laukan. Jimppa yritti kovasti pukittaa, mutta ehdin aina sitä ennen tekemään pidätteen ja pyytämään eteenpäin, eikä ruuna ehtinyt pyllyä heittää. Ravipuomit menivät odotettua paremmin, sillä Jimppa ensinnäkin meni ne ravissa ja toiseksi se ei kompuroinut joka askeleella! :D Suunta on siis parempaan päin.
Kun oli kotiinlähdön aika, päätin ratsastaa kotiinkin, koska minulle ei ollut liukuesteitä jalkoihin. Äiti käveli vieressä, mikä olikin hyvä, kun vastaan tuli vähän säikympi hevonen. Tosin pimeässä kaikki on muutenkin paljon pelottavampaa. Vastaantulijan loikkiessa melkein ojan puolella Jimppakin tajusi, että herranen aika täällä on jotain kamalaa pelättävää! Ratsukon perässä tuli muutama ihminen koiran kanssa, joita Jimppa jämähti tuijottamaan keskelle tietä. Onneksi äiti oli vierellä, koska muuten ruuna olisi sännännyt heti ihmisten kulkiessa ohi suoraan päätä eteenpäin. Koirakin olisi voinut siinä hässäkässä älähtää. Pääsimme kuitenkin hengissä perille, vaikka pikkuisen myöhemmin perässämme jolkotti raviponi. Sitäkin piti kääntyä poikittain tielle kauhistelemaan...
Kyttäily jatkui tänäänkin, kun kävin itsekseni lyhyen lenkin maastossa. Ensiksi kävelimme hieman tarhassa, mutta se oli niin epätasainen ja Jimpan hienojen kakkakasojen koristama, ettei siellä mahtunut mitään tekemään. Siispä lähdimme kävelemään tuttua tietä pitkin, mutta Jimpan mielestä se oli pelottava eikä yhtään kiva tie, kun ei ollut äiti mukana kävelemässä. Ensiksi Jimppa teki stopin ennen naapurin taloa, joka sitä aina vähän jänskättää. Peruututin sitä sitten muutaman metrin, kun se ei suostunut menemään eteenpäin ja lopulta pääsimme jatkamaan matkaa. Kohta Jimppa näki hevosen lantaa tien vieressä ja pysähtyi uudestaan! Tällä kertaa en saanut sitä jatkamaan eteenpäin vaikka peruutin, napautin raipalla, maiskutin, annoin pohkeita, yritin kääntää sivuttain ja siitä takaisin menosuuntaan, tehdä ympyrän... Laskeuduin alas ja talutin Jimpan lannan ohitse ja nousin uudestaan selkään. Kun olimme päässeet autotien yli hiekkatielle, jota pitkin menemme maneesille, Jimppa näki uuden lantakasan! Olimme ravanneet mukavasti tietä pitkin, mutta ne lantakikkareet saivat ruunan tekemään äkkipysähdyksen. Peruututin sen kanssa melkein ojaan, mutta pääsimme kakkavanan ohitse. Käännyin melkein heti lannan ohitettuamme takaisin ja kävelimme sitten kotia kohti, eikä mikään kakka tai talo enää sitten pelottanut. :D Pitääpä ruveta käymään Jimpan kanssa enemmän ihan kaksistaan lenkillä, ettei tuon äidin tai muun tarvitse aina olla mukana. Me jo suunnittelimme, kuinka sitten joskus ehkä matkaratsastusta harrastaessamme äiti jolkottaisi perässä parinkymmenen kilometrin lenkkejä tietyssä vauhdissa. :D
Tähän loppuun sitten kuvia ja video kahden viikon takaisesta maneesireissusta, jolloin pistimme pienen esteen toiselle ja kolme puomia toiselle pitkälle sivulle. Este oli n. 30 cm korkea ja Jimppa vain harppoi sen yli, mutta ei se haitannut. Minä kun olen estekokemukseltani nollatasoa, ei mitään sen korkeampia esteitä uskalla ruveta hyppäämään, ettei mitään vahinkoja tapahdu. Opetellaan sitten opettajan valvovan silmän alla esteitä kunnolla, mutta sillä ei ole kiirettä. :)
Porkkanavenyttelyä!
Kevät on jo tuloillaan, vaikka pakkanen onkin nyt viikonlopun jälkeen kiristynyt. Aamulla oli miltei -20, mutta iltapäivästä tippui viiteen pakkasasteeseen. Nyt on ollut muutamia plusasteisia päiviä ja maa ehti päältä sulaa, joten joka puolella on liukasta ja rosoista jäätä ja lumi on todella kovaa. Pelloilla ratsastaminen ei siis oikein enää onnistu ja maastossa on välillä turhankin liukasta liikkua. Tallipihakin on sellainen tappotanner että joutuu hitaasti hissuttelemaan ettei kaadu! :D
Perjantaina pitäisi tallille tulla satulaseppä käymään ja katsomaan tuota Jimpan satulaa. En oikein tiedä, mitä odottaa tai toivoa. :D Ehkä toivoisin, että laukkapukit johtuisivat epäsopivasta satulasta, mutta sitten taas pitäisi löytää sopiva satula, joka ei maksaisi maltaita! Lauantaina tulee kengittäjä ja hänelle olikin jo tarvetta, sen verran pitkiksi on varsinkin etukaviot kasvaneet. Olen myös miettinyt hierojaa Jimpalle ja löysinkin erään tästä läheltä, joten saattaa olla että sellainenkin käväisisi tallilla!
Viime perjantaina kävimme maastolenkillä. Äiti käveli mukana kameran kanssa ja minä ratsastin Jimpalla. Tarkoitus olisi ollut käydä samainen lenkki, minkä kävin parin suokin kanssa kaksi viikkoa sitten. Jimpalla oli sillä lenkillä hauskaa, vaikka se ei oikein mahtunut ravaamaan kunnolla muiden perässä. Sillä matkalla nähtiin niin isoja autoja, traktoreita kuin metsäkoneitakin ja Jimppa kulki kiltisti perässä säikkymättä sen enempää! Itse asiassa se jopa käyttäytyi rauhallisimmin traktorin mennessä ohitse. :) Ylpeä äiti täällä! No, me siis aioimme mennä sen lenkin (koko lenkki tallilta ja takaisin varmaan 7-8 km), mutta tiet olivat niin liukkaat, ettei viitsitty lähteä sinne käppäilemään. Varsinkin kun vastaan oli tullut auto peräkärryn kanssa (=jotain aivan kamalaa), Jimppa oli jo valmiiksi vähän kyttäilytuulella. Se autokin vain lisäsi vauhtia ohi mennessään ja juuri siinä kohdalla oli maanpinnalla jotain, mikä kolisi! Voi Jimppa raukkaa :D. Menimme sitten vanhalle lentokentälle, kun raviratakin näytti niin liukkaalta ja Jimppa sai ravata sekä laukata. Muistin, että meillä oli nivelrenkaissa ohjat kiinni, mutta oli vähän myöhäistä niitä ruveta vaihtamaan alempiin renkaisiin. Aluksi Jimppa ravasi ja laukkasi mukavasti, vaikka laukassa olisi ollut intoa mennä lujempaakin. Toiseen suuntaan Jimppa innostui sitten niin kovasti, ettei meinannut millään pysähtyä! Yritin kääntää sen ojaan, mutta poni juoksi sivuttain alta pää ylhäällä. Lopulta ruuna kuitenkin luovutti ja sain sen pysähtymään. Virtaa siis oli kertynyt, ja jonkun toisen ruuna olisi saattanut kuljettaa kotiin asti...
Sunnuntaina kävimme perinteiseen tapaan maneesissa. Testasimme tallinomistajan toista satulaa, joka oli leveämpi koulusatula. Se tuntui erilaiselta tuohon meidän omaan verrattuna, takakaari oli korkea ja istuin syvä, etukaari taas matala ja leveä sääntila. Toppaukset olivat myös paksut, mutta työnsivät sillä tavoin jalan hyvään asentoon. Huono puoli satulassa oli juurikin etukaaren puuttuminen, meinasin kiepsahtaa kaulalle muutamaan otteeseen. :D Mutta mukavaa vaihtelua sekin. Menimme ravipuomeja ja lopuksi nostin laukan. Jimppa yritti kovasti pukittaa, mutta ehdin aina sitä ennen tekemään pidätteen ja pyytämään eteenpäin, eikä ruuna ehtinyt pyllyä heittää. Ravipuomit menivät odotettua paremmin, sillä Jimppa ensinnäkin meni ne ravissa ja toiseksi se ei kompuroinut joka askeleella! :D Suunta on siis parempaan päin.
Kun oli kotiinlähdön aika, päätin ratsastaa kotiinkin, koska minulle ei ollut liukuesteitä jalkoihin. Äiti käveli vieressä, mikä olikin hyvä, kun vastaan tuli vähän säikympi hevonen. Tosin pimeässä kaikki on muutenkin paljon pelottavampaa. Vastaantulijan loikkiessa melkein ojan puolella Jimppakin tajusi, että herranen aika täällä on jotain kamalaa pelättävää! Ratsukon perässä tuli muutama ihminen koiran kanssa, joita Jimppa jämähti tuijottamaan keskelle tietä. Onneksi äiti oli vierellä, koska muuten ruuna olisi sännännyt heti ihmisten kulkiessa ohi suoraan päätä eteenpäin. Koirakin olisi voinut siinä hässäkässä älähtää. Pääsimme kuitenkin hengissä perille, vaikka pikkuisen myöhemmin perässämme jolkotti raviponi. Sitäkin piti kääntyä poikittain tielle kauhistelemaan...
Kyttäily jatkui tänäänkin, kun kävin itsekseni lyhyen lenkin maastossa. Ensiksi kävelimme hieman tarhassa, mutta se oli niin epätasainen ja Jimpan hienojen kakkakasojen koristama, ettei siellä mahtunut mitään tekemään. Siispä lähdimme kävelemään tuttua tietä pitkin, mutta Jimpan mielestä se oli pelottava eikä yhtään kiva tie, kun ei ollut äiti mukana kävelemässä. Ensiksi Jimppa teki stopin ennen naapurin taloa, joka sitä aina vähän jänskättää. Peruututin sitä sitten muutaman metrin, kun se ei suostunut menemään eteenpäin ja lopulta pääsimme jatkamaan matkaa. Kohta Jimppa näki hevosen lantaa tien vieressä ja pysähtyi uudestaan! Tällä kertaa en saanut sitä jatkamaan eteenpäin vaikka peruutin, napautin raipalla, maiskutin, annoin pohkeita, yritin kääntää sivuttain ja siitä takaisin menosuuntaan, tehdä ympyrän... Laskeuduin alas ja talutin Jimpan lannan ohitse ja nousin uudestaan selkään. Kun olimme päässeet autotien yli hiekkatielle, jota pitkin menemme maneesille, Jimppa näki uuden lantakasan! Olimme ravanneet mukavasti tietä pitkin, mutta ne lantakikkareet saivat ruunan tekemään äkkipysähdyksen. Peruututin sen kanssa melkein ojaan, mutta pääsimme kakkavanan ohitse. Käännyin melkein heti lannan ohitettuamme takaisin ja kävelimme sitten kotia kohti, eikä mikään kakka tai talo enää sitten pelottanut. :D Pitääpä ruveta käymään Jimpan kanssa enemmän ihan kaksistaan lenkillä, ettei tuon äidin tai muun tarvitse aina olla mukana. Me jo suunnittelimme, kuinka sitten joskus ehkä matkaratsastusta harrastaessamme äiti jolkottaisi perässä parinkymmenen kilometrin lenkkejä tietyssä vauhdissa. :D
Tähän loppuun sitten kuvia ja video kahden viikon takaisesta maneesireissusta, jolloin pistimme pienen esteen toiselle ja kolme puomia toiselle pitkälle sivulle. Este oli n. 30 cm korkea ja Jimppa vain harppoi sen yli, mutta ei se haitannut. Minä kun olen estekokemukseltani nollatasoa, ei mitään sen korkeampia esteitä uskalla ruveta hyppäämään, ettei mitään vahinkoja tapahdu. Opetellaan sitten opettajan valvovan silmän alla esteitä kunnolla, mutta sillä ei ole kiirettä. :)
Porkkanavenyttelyä!
