Heippa! Vähän venähtää nämä kirjoittelut. Olen tämänkin postauksen aloittanut pari kertaa, mutta se on aina jäänyt kesken. Nyt yritän kuitenkin saada tämän loppuun!

Uusi satula on ollut kyllä aivan ihana! Istunta on paljon parempi ja oikean asennon löytäminen helpompaa. Itse penkkikin on mukavan pehmeä! :) Satulavyöhön on jäänyt sauman kohdalta kiinni vähän karvaa, mutta se taitaa olla vain tuota talvikarvaa, joka yrittää tippua pikkuhiljaa pois. Olen ruvennut lisäämään B-vitamiiniliuosta Jimpan iltaruokaan, kun se näyttää tuota karvaa tiputtavan. Samoin olen ruvennut kastelemaan iltaheinät, koska tämänhetkinen paali on tosi pölyävän sorttista heinää ja se yskittää vähän kumpaakin hevosta.


Tällä viikolla olemme käyneet kolme kertaa maastossa (jos sunnuntaikin lasketaan täksi viikoksi :D), tosin maanantaina oli niin kiva tilsakeli että kävelimme vain parisataa metriä. Sunnuntaina ja tiistaina kiersimme noin 5 km lenkin ja tiistaina kävin oikeastaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ihan yksin Jimpan kanssa maastossa! Yleensä äiti on ollut mukana lenkkeilemässä, sillä vuoden takainen tippuminen maastoreissulla on pakottanut turvajoukon mukaan. Jimppa kun lähtee suoraa päätä kotia kohti ja matkalla on isompiakin teitä... mutta nyt olen taas ruvennut luottamaan itseeni ja siihen, että siellä kyydissä pysytään :D Mutta Jimppa taas ei ole yhtä itsevarma, vaan tiistaina se ei suostunut ohittamaan naapuritaloa sitten millään! Kävelimme kaikessa rauhassa miljoonatta kertaa talon ohi, kun Jimppa huomasi jonkin liikkeen rakennuksen nurkalla ja jämähti paikoilleen. Yritin siinä sitten maiskuttaa, antaa pohkeita, näpäyttää raipalla... mutta Jimppa ei suostunut menemään eteenpäin - taaksepäin kyllä kuljettiin ja reippaasti! Ei siinä sitten muuta voinut kuin laskeutua alas ja taluttaa puhiseva hevonen talon ohi. Ja sama toistui paluumatkalla; Jimppa olisi mieluummin lähtenyt uudelle lenkille kuin mennyt kotiin! Ennenkuulumatonta! :D


Nyt on Jimpalle varattu hieroja ensi maanantaiksi, toivottavasti saadaan käynnistä jotain irti! Selkä ei enää aristele niin kovasti painetta kuin aiemmin, mikä on hyvä juttu. Maastolenkeillä olemme menneet vain käyntiä ja ravia, saadaan vähän tuota palleroa liikkumaan ja kunto kohoamaan! On kiva huomata, kuinka paljon rauhallisemmaksi Jimppa on muuttunut. Enää kotiin päin ei tarvitse kaahottaa pää taivaassa, vaan ravissakin ruuna pitäytyy määräämässäni tahdissa. Sen lisäksi myöskään vastaantulevat hevoset tai ravurit eivät enää ole niin hirveitä vauhdinantajia kuin ennen, vaikka ravaavan ravurin vierestä en kyllä mielelläni menisi Jimpan kanssa vieläkään.

Viime sunnuntaina maneesissa oli harjoituskouluratsastuskilpailut, joten emme päässeet sinne silloin. Mutta sitä edeltävänä sunnuntaina kävimme tapamme mukaan maneesissa ratsastamassa, tälläkin kertaa askellajeina vain käynti ja ravi. Menin paljon vaikeampaan suuntaan eli oikeaan kierrokseen, mihin Jimppa on paljon kankeampi. Ravi tuntui siihen suuntaan aivan kamalalta; tahti ei pysynyt samana, vaan vaihtui aina muutaman askeleen jälkeen, pää oli korkeammalla ja koko hevonen enemmän tai vähemmän vinossa. Toiseen suuntaan ruuna meni kuitenkin paremmin ja loppuajasta oikeaankin kierrokseen ravi alkoi näyttämään kivemmalta. Teimme ravikahdeksikkoa, jonka idean Jimppa älysi nopeasti ja osasi itsekin kääntyä oikeasta kohdasta, jos ratsastaja sattui olemaan turhan hidas ohjaaja. :D Vaikka ulkona tuuli kovasti ja hevosia otettiin sisälle talliin, Jimppa keskittyi minuun ja tehtäviin, eikä ääniin. Osasyynä varmaankin se, että höpötin kuin mikäkin papupata koko ajan puuta heinää. :D