Heippa pitkästä aikaa!

Kevät on jo tuloillaan, vaikka pakkanen onkin nyt viikonlopun jälkeen kiristynyt. Aamulla oli miltei -20, mutta iltapäivästä tippui viiteen pakkasasteeseen. Nyt on ollut muutamia plusasteisia päiviä ja maa ehti päältä sulaa, joten joka puolella on liukasta ja rosoista jäätä ja lumi on todella kovaa. Pelloilla ratsastaminen ei siis oikein enää onnistu ja maastossa on välillä turhankin liukasta liikkua. Tallipihakin on sellainen tappotanner että joutuu hitaasti hissuttelemaan ettei kaadu! :D



Perjantaina pitäisi tallille tulla satulaseppä käymään ja katsomaan tuota Jimpan satulaa. En oikein tiedä, mitä odottaa tai toivoa. :D Ehkä toivoisin, että laukkapukit johtuisivat epäsopivasta satulasta, mutta sitten taas pitäisi löytää sopiva satula, joka ei maksaisi maltaita! Lauantaina tulee kengittäjä ja hänelle olikin jo tarvetta, sen verran pitkiksi on varsinkin etukaviot kasvaneet. Olen myös miettinyt hierojaa Jimpalle ja löysinkin erään tästä läheltä, joten saattaa olla että sellainenkin käväisisi tallilla!



Viime perjantaina kävimme maastolenkillä. Äiti käveli mukana kameran kanssa ja minä ratsastin Jimpalla. Tarkoitus olisi ollut käydä samainen lenkki, minkä kävin parin suokin kanssa kaksi viikkoa sitten. Jimpalla oli sillä lenkillä hauskaa, vaikka se ei oikein mahtunut ravaamaan kunnolla muiden perässä. Sillä matkalla nähtiin niin isoja autoja, traktoreita kuin metsäkoneitakin ja Jimppa kulki kiltisti perässä säikkymättä sen enempää! Itse asiassa se jopa käyttäytyi rauhallisimmin traktorin mennessä ohitse. :) Ylpeä äiti täällä! No, me siis aioimme mennä sen lenkin (koko lenkki tallilta ja takaisin varmaan 7-8 km), mutta tiet olivat niin liukkaat, ettei viitsitty lähteä sinne käppäilemään. Varsinkin kun vastaan oli tullut auto peräkärryn kanssa (=jotain aivan kamalaa), Jimppa oli jo valmiiksi vähän kyttäilytuulella. Se autokin vain lisäsi vauhtia ohi mennessään ja juuri siinä kohdalla oli maanpinnalla jotain, mikä kolisi! Voi Jimppa raukkaa :D. Menimme sitten vanhalle lentokentälle, kun raviratakin näytti niin liukkaalta ja Jimppa sai ravata sekä laukata. Muistin, että meillä oli nivelrenkaissa ohjat kiinni, mutta oli vähän myöhäistä niitä ruveta vaihtamaan alempiin renkaisiin. Aluksi Jimppa ravasi ja laukkasi mukavasti, vaikka laukassa olisi ollut intoa mennä lujempaakin. Toiseen suuntaan Jimppa innostui sitten niin kovasti, ettei meinannut millään pysähtyä! Yritin kääntää sen ojaan, mutta poni juoksi sivuttain alta pää ylhäällä. Lopulta ruuna kuitenkin luovutti ja sain sen pysähtymään. Virtaa siis oli kertynyt, ja jonkun toisen ruuna olisi saattanut kuljettaa kotiin asti...



Sunnuntaina kävimme perinteiseen tapaan maneesissa. Testasimme tallinomistajan toista satulaa, joka oli leveämpi koulusatula. Se tuntui erilaiselta tuohon meidän omaan verrattuna, takakaari oli korkea ja istuin syvä, etukaari taas matala ja leveä sääntila. Toppaukset olivat myös paksut, mutta työnsivät sillä tavoin jalan hyvään asentoon. Huono puoli satulassa oli juurikin etukaaren puuttuminen, meinasin kiepsahtaa kaulalle muutamaan otteeseen. :D Mutta mukavaa vaihtelua sekin. Menimme ravipuomeja ja lopuksi nostin laukan. Jimppa yritti kovasti pukittaa, mutta ehdin aina sitä ennen tekemään pidätteen ja pyytämään eteenpäin, eikä ruuna ehtinyt pyllyä heittää. Ravipuomit menivät odotettua paremmin, sillä Jimppa ensinnäkin meni ne ravissa ja toiseksi se ei kompuroinut joka askeleella! :D Suunta on siis parempaan päin.
Kun oli kotiinlähdön aika, päätin ratsastaa kotiinkin, koska minulle ei ollut liukuesteitä jalkoihin. Äiti käveli vieressä, mikä olikin hyvä, kun vastaan tuli vähän säikympi hevonen. Tosin pimeässä kaikki on muutenkin paljon pelottavampaa. Vastaantulijan loikkiessa melkein ojan puolella Jimppakin tajusi, että herranen aika täällä on jotain kamalaa pelättävää! Ratsukon perässä tuli muutama ihminen koiran kanssa, joita Jimppa jämähti tuijottamaan keskelle tietä. Onneksi äiti oli vierellä, koska muuten ruuna olisi sännännyt heti ihmisten kulkiessa ohi suoraan päätä eteenpäin. Koirakin olisi voinut siinä hässäkässä älähtää. Pääsimme kuitenkin hengissä perille, vaikka pikkuisen myöhemmin perässämme jolkotti raviponi. Sitäkin piti kääntyä poikittain tielle kauhistelemaan...



Kyttäily jatkui tänäänkin, kun kävin itsekseni lyhyen lenkin maastossa. Ensiksi kävelimme hieman tarhassa, mutta se oli niin epätasainen ja Jimpan hienojen kakkakasojen koristama, ettei siellä mahtunut mitään tekemään. Siispä lähdimme kävelemään tuttua tietä pitkin, mutta Jimpan mielestä se oli pelottava eikä yhtään kiva tie, kun ei ollut äiti mukana kävelemässä. Ensiksi Jimppa teki stopin ennen naapurin taloa, joka sitä aina vähän jänskättää. Peruututin sitä sitten muutaman metrin, kun se ei suostunut menemään eteenpäin ja lopulta pääsimme jatkamaan matkaa. Kohta Jimppa näki hevosen lantaa tien vieressä ja pysähtyi uudestaan! Tällä kertaa en saanut sitä jatkamaan eteenpäin vaikka peruutin, napautin raipalla, maiskutin, annoin pohkeita, yritin kääntää sivuttain ja siitä takaisin menosuuntaan, tehdä ympyrän... Laskeuduin alas ja talutin Jimpan lannan ohitse ja nousin uudestaan selkään. Kun olimme päässeet autotien yli hiekkatielle, jota pitkin menemme maneesille, Jimppa näki uuden lantakasan! Olimme ravanneet mukavasti tietä pitkin, mutta ne lantakikkareet saivat ruunan tekemään äkkipysähdyksen. Peruututin sen kanssa melkein ojaan, mutta pääsimme kakkavanan ohitse. Käännyin melkein heti lannan ohitettuamme takaisin ja kävelimme sitten kotia kohti, eikä mikään kakka tai talo enää sitten pelottanut. :D Pitääpä ruveta käymään Jimpan kanssa enemmän ihan kaksistaan lenkillä, ettei tuon äidin tai muun tarvitse aina olla mukana. Me jo suunnittelimme, kuinka sitten joskus ehkä matkaratsastusta harrastaessamme äiti jolkottaisi perässä parinkymmenen kilometrin lenkkejä tietyssä vauhdissa. :D



Tähän loppuun sitten kuvia ja video kahden viikon takaisesta maneesireissusta, jolloin pistimme pienen esteen toiselle ja kolme puomia toiselle pitkälle sivulle. Este oli n. 30 cm korkea ja Jimppa vain harppoi sen yli, mutta ei se haitannut. Minä kun olen estekokemukseltani nollatasoa, ei mitään sen korkeampia esteitä uskalla ruveta hyppäämään, ettei mitään vahinkoja tapahdu. Opetellaan sitten opettajan valvovan silmän alla esteitä kunnolla, mutta sillä ei ole kiirettä. :)

Porkkanavenyttelyä!