Vihdoin kentälle!

by - 28.5.13

Heippa!

Eilen menimme pitkästä aikaa kentälle, vaikka se tähän aikaan vuodesta pöllyääkin aika pahasti. Emme tehneet mitään erikoista, pääasiassa ympyröitä. Yritin vain saada Jimpan asettumaan ja kulkemaan rennommin. Se ei kuitenkaan taipunut vasemmassa kierroksessa juuri yhtään ja tuijotteli raviradan puoleista pitkää sivua koko ratsastuksen ajan. Sen mielestä humisevat puut ja estekalusto olivat hurjan pelottavia, ja kerran se jopa säikähti tuulessa heiluvia puita niin, että meinasi hypähtää ympäri asti!

Koetin saada ravissa oikeaa polvea irti satulasta, mutta se ei vain pysy auki. Pohjetta on hankala käyttää, kun polvi junnaa kiinni satulassa, joten ei ihme, että ravissa ympyrät menivätkin paljon huonommin. Vasen jalka pysyy kyllä irti satulasta, mutta tuo oikea! Mikä ihme siinä on vikana?!

Välikäyntien aikana kentälle saapui toinenkin ratsukko, mutta Jimppaa se ei kiinnostanut. Otimme vielä raviympyröitä ja sitten siirryimme laukkaan. Ensimmäinen nosto on aina ihan kamala ja siihen menee joka kerta ainakin puoli kierrosta! Sen jälkeen laukka nousee jo ajatuksesta, mutta tälläkään kertaa Jimppa ei ottanut kuuleviin korviinsakaan laukka-apuja ensimmäisellä kerralla. Laukka itsessään sujui ihan kivasti ja pysyi yllättävän hyvin yllä pitkilläkin sivuilla. Teimme muutamia ympyröitä, vaikka Jimppa olisikin mieluummin laukannut vain ympäri kenttää.

Kun oli loppuravien vuoro, toinen ratsukko alkoi ottamaan laukkaa, ja siitähän Jimppa vasta innostui! :D Se halusi myöskin laukata ja yrittikin salakavalasti nostaa kesken kaiken laukan... Suunnanvaihdon yhteydessä laukkainto kuitenkin hiipui, ja Jimppa ravasi melko mukavasti loppua kohden.

Jimppa oli luultavasti tarhassa lyönyt oikean etujalkansa johonkin, sillä polven alapuolella oli aika suuri karvaton alue. Siinä ei näkynyt mitään haavaa, vaan karvat olivat pelkästään lähteneet. Puhdistettiin laikku kuitenkin betadinella ja laitoin vielä Vetramilia ratsastuksen jälkeen. Laikun syntyminen on kunnon mysteeri, mihin lie ruuna jalkansa tölväissyt!


Toissapäivänä Jimppa pääsikin tallin kentälle vapaaksi syömään vihreää. Kentän takaosasta löytyy pieni ruohoalue, joka houkuttelee Jimppaa aterioimaan kesken maastakäsin työskentelyn :D Nyt se sai ihan luvan kanssa herkutella, mutta ötökät alkoivat lopulta häiritsemään niin paljon, että poni seisoi pitkän aikaa kentän portin lähettyvillä odottamassa, että haen sen pois.

Jimppa saa ulos tarhaan päähänsä kärpäshupun, sillä sen korvat syötiin heti. Nyt se saa olla edes vähän rauhassa hyönteisiltä, vaikka näyttääkin avaruusoliolta huppu päässään. :D

"Äiti tuu hakeen mut pois täältä!"


Sain muuten vihdoin tilattua uudet suojat! Entiset kun jäivät muutossa vanhalle tallille, eikä niitä sieltä enää löydy. Samaan syssyyn tilasin meksikolaiseen uuden pehmusteen (sekin on ollut ostoslistalla jo kauan!). Kengittäjä tulee ensi viikolla, jolloin saadaan kesäkengät vihdoinkin alle!

Lue myös nämä!

0 kommenttia