Tallireissu kuvina

by - 21.10.13


Heippa!

Lauantaina muistin ottaa kameran viimein mukaan tallille. Koska Jimpalla on vielä kesäkengät jalassa, ei sen kanssa viitsi lähteä tallipihaa pidemmälle liukastelemaan. Niinpä päätin juoksuttaa tällä kertaa vähän vakavammin ja laitoin ponille sivuohjat.







Jimppa meni todella hyvin! Meillä on ollut ongelmia juoksutuksessa, sillä Jimppa on ollut vaikea saada edes ravaamaan ilman, että se vetää korvat luimussa ja uhkailee. Nykyään ei tarvitse kuin kerran pyytää - jopa ilman raippaa - ja poni nostaa ravin mukisematta! Ja tämä oli kiinni niinkin pienestä asiasta, kuin äänikäskystä: Jimpalla pitää olla vain yksi ääni, jolla se pyydetään raviin.

Sain sen myös nostamaan laukan, jota se esittelee todella harvoin ilman ratsastajaa. Ratsastajan kanssa sitten sitäkin enemmän... Jimppa ei laukannut kuin muutaman askeleen verran kerrallaan, mutta se kuitenkin nosti sekä vasemman että oikean laukan, mikä oli jo ihan riittävän hyvä suoritus siltä, etenkin kun pohja ei ollut paras mahdollinen (eivätkä kengät ainakaan auttaneet asiaa).

Monisuorittaja työssään


Turvallisuus ennen kaikkea, vai miten se oli?
Tallireissusta tuli kuvattua myös videoita, mutta muutamien vastoinkäymisten ansiosta jouduin aloittamaan viimeistelyä vaille valmiin videon kokoamisen alusta asti uudelleen... Joten se ilmestyy blogiin sitten joskus myöhemmin! :)

Lue myös nämä!

0 kommenttia