youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Vuosi on alkanut valvovien silmien alla. Tänään jatkoimme valmentautumista meille ennestään tuntemattoman valmentajan Anniina Taluksen tunnilla. Meitä oli samassa ryhmässä neljä, ja epäilinkin vähän, miten Jimppa ja sen suuret luulot mahtuvat kolmen muun ratsukon kanssa maneesiin pyörimään. Hyvin se sinne mahtui!

Jimppa tänään valmennuksen jälkeen

Jimppa oli aluksi todella kankea, eikä ravikaan noussut suoraan puhtaasti, vaan ensiksi piti tarjota peitsiä. Lopputunnista peitsi jäi kuitenkin melkein kokonaan pois. Anniina sanoi, että Jimpan vasen lapa näyttäisi olevan jumissa, ja sen takia peitsi tuli niin herkästi. Sitä se varmastikin on, sillä olen nyt muutaman päivän yrittänyt hieroa ja venytellä Jimppaa kunnolla, koska sen ristiselässäkin tuntuu molemmilla puolilla kipeä jumi. Laitoinkin heti kyselyä menemään hierojalle, joka olisi tulossa 7.2. tänne päin, mahtuisiko vielä mukaan hoidettavaksi. Toinen vinkki Anniinalta oli, että ensi kengityksessä kaviot vuoltaisiin vähän pystymmiksi, ja se voisi auttaa vähentämään peitsausta.

Teimme aluksi käynnissä neliöllä kulmaharjoitusta, missä ennen ja jälkeen kulman pysähdyttiin ja peruutettiin pari askelta. Harjoituksen tarkoituksena oli saada hevoset kuuntelemaan puolipidätteitä ja ottamaan takaosaa paremmin alle. Jimppa oli aika laiska peruuttaja, mutta nyt se peruuttaa jo paljon pienemmillä avuilla kuin aluksi. Minun pitäisi vain istua suoremmassa, kun meinaan aina nojata peruutuksissa eteenpäin.
Aiheeseen kuulumaton täyttökuva. Laidunlenkillä 21.1.
Jimppa otti muutenkin tosi lunkisti, eikä sitä häirinnyt, vaikka muita välillä saattoi jännittää. Ravissa se alkukankeuden jälkeen tuntui tosi kivalta, vaikkakin välillä tuntui, että se kynti turvallaan maneesin pohjaa. Mutta parempi niin, kuin että se kulkisi pää kohti taivasta. Suurimman osan ajasta se kuitenkin ravasi rennosti ja myödäten yllättävän hyvin. En tajua, missä välissä se on ymmärtänyt, ettei ole mikään pakko ravata pää jännittyneenä ylhäällä! :D Anniina ohjeisti asettamaan Jimppaa niin, että nostaa sisäkättä vähän suoraan ylöspäin eikä sivulle, niin kuin olen aiemmin tehnyt. Se kyllä tuntui toimivan, vaikka Jimppa asettuikin aina vain pieneksi hetkeksi kerrallaan.

Kaiken kaikkiaan valmennuksesta jäi tyytyväinen olo, vaikka ilman jumeja se olisi mennyt vielä paremmin. Sain Anniinalta myös neuvoksi avata jumeja reippaalla vauhdilla ja vahvistaa takapäätä esimerkiksi mäki- ja hankitreenillä, jota ei tänä talvena taideta päästä tekemään. :/ Se olisi kyllä ollut loistavaa treeniä ja tehnyt hyvää Jimpalle!

Järkyttävän pelottavat hökkelit! Näiden ohi piti mennä lujaa ja puskien kautta :D

Muuten olemme maastoilleet aika kevyesti (+ kaksi juoksutuskertaa). Pohjat ovat yhä kovia, koska lunta ei ole satanut tarpeeksi, mutta löytyy sieltä pari lenkkiä, joilla voi mennä vähän lujempaakin. Kävimme pitkästä aikaa kiertämässä laidunlenkin (7,3 km), ja Jimppa liikkui paljon innokkaammin "uudella" reitillä. Se on jo kyllästynyt noihin samoihin lenkkeihin, joita olemme kiertäneet. Valitettavasti täällä ei ole mahdottoman paljon maastoreittejä, ja suurin osa uusistakin poluista lähtee näiltä kantareiteiltä, jotka ovat Jimpan mielestä jo niin kuluneita, ettei se oikein jaksa innostua samojen maisemien katselusta. Olenkin ajatellut, että lainaisin jostain meille koppia, ja kävisimme parinkymmenen kilometrin päässä katselemassa uusia maastoja. Ensiksi pitäisi vain käydä tarkistamassa, onko siellä millaiset pohjat mennä, ja sitten etsiä vetoauto ja vielä valita sellainen päivä, että koppi, auto sekä kuski ovat kaikki vapaalla... :D

Jouduin hetken kulkemaan edellä tutustuessamme uuteen metsäpolkuun, joka oli Jimpan mielestä tosi jännä


Sitten takaisin selkään, ja poni uskalsi jatkaa matkaa ihan itse!








Linkki videoon

Ostin Jimpalle juoksutusvyön. Vaikken ole mikään innokkain juoksutuksen ystävä, ajattelin niiden vähäistenkin kertojen hoituvan helpommin kunnon varustuksella. Eilen sitten päätin kokeilla vyötä ensimmäistä kertaa, kun pakkasta oli yli -20 astetta, eikä sen tähden houkuttanut lähteä maastoonkaan paleltumaan.

Samalla sain aikaiseksi kokeilla syntymäpäivälahjaksi saamaani uutta objektiivia (AF-S DX NIKKOR 55-300mm f/4.5-5.6G ED VR). Olin jo pitkään haaveillut ja pohdiskellut uuden objektiivin ostamista, sillä tuolla vanhalla perusobjektiivilla hevoskuvaus osoittautui välillä hyvin haastavaksi - aina kun ei ollut mahdollisuutta kuvata lähietäisyydeltä. Tämän käyttöä (ja kameran yleensäkin) pitää vielä harjoitella, jotta siitä saisi puoliakaan irti, joten jospa nyt jaksaisin raahata kameraa mukanani vähän useammin. Tosin tällaisilla pakkasilla se on aika turhauttavaa, kun kylmyys imaisee mukaansa täyteen ladatun akun hetkessä. Eilenkään ei tarvinnut kuin napata kuva tai kaksi, ja akku hupeni viimeiseen pykälään, minkä takia kuvatkaan eivät ole ihan niin tarkkoja.


Juoksutus itsessään meni vähän niin ja näin. Kentän pohja oli joistain kohti epätasainen, joten ravissa Jimppa varoi jalkojaan ja yritti koko ajan pienentää ympyrää. En juoksuttanut kauaa, ehkä 15 minuuttia, ja kävin vaihtamassa Jimpalle naruriimun päähän. Teimme lopuksi temppuja, joita kamerani ei enää jaksanut kuvata, mutta ne sujuivat hyvin. Harjoittelimme myös maastakäsin asettumista pienellä ympyrällä, mikä tuotti hieman vaikeuksia, kun Jimppa ajatteli meidän tekevän porkkanavenytyksiä. Se esitteli tänään jo pari kertaa todella hyviä jalannostoja, joista voisi alkaa kehittämään espanjalaista käyntiä tai jotain muuta mukavaa!

P.S. Tein itselleni myös Instagram-tilin, jonne silloin tällöin lisäilen kuvia (enimmäkseen varmastikin Jimpasta). :)

Tänään oli jo kuukauden toinen tunti, kun Mervi tuli pitämään valmennuksia maneesiin. Valmennuksen aiheena oli taipuminen, mikä on meille yhä haastavaa. Jimppa oli tapansa mukaan rauhallinen ja vähän laiskakin, vaikka aiempaan tuntiin verrattuna Jimppa vastasikin pohkeelle jo vähän nopeammin. Ehkä keskiviikkona tehty siirtymätreeni hiittisuoralla sai Jimpankin vähän kuuliaisemmaksi. :)

Alkuverryttelyn jälkeen aloitimme taivuttelun käynnissä. Mervi opasti tekemään mahdollisimman pientä ympyrää kuitenkin ilman, että hevonen kaatuu sisälle. Se meillä onkin ongelmana, sillä Jimppa lähtee herkästi pienentämään ympyrää, kun sen pitäisi taipua.

Mervi kertoi tekevänsä aluksi tätä harjoitusta sellaisten hevosten kanssa, jotka ovat jännittyneitä tai eivät osaa vielä kulkea peräänannossa. Ensiksi taivutetaan liioitellusti yhdelle puolelle, ja kun hevonen pehmenee ja taipuu, tehdään sama toiselle puolelle. Hevosen on helpompi oppia uudet asiat, kun ne opettaa ensiksi yhdelle puolelle ja sitten toiselle.

Kun taipuminen alkoi meiltä sujumaan, Mervi käski alkaa lyhentämään Jimppaa. Sisäohja taivutti yhä liioitellusti, mutta nyt otettiin ulko-ohja mukaan lyhentämään hevosta edestä. Tätä Jimpan piti ensiksi vähän miettiä, ennen kuin se ymmärsi jutun jujun, ja saimme pari hyvääkin taivutusta tehtyä. Vielä ei oltu luotiviivalla, mutta jo paljon lähempänä. :)


Käyntityöskentelyn jälkeen siirryttiin raviin, ja ensimmäistä kertaa ikinä halusin - siis oikeasti h a l u s i n - työskennellä mieluummin harjoitusravissa kuin keventäen! En ole koskaan millään hevosella halunnut mieluummin istua alas kuin nousta ylös, mutta nyt jäin suoraan perusistuntaan, kun nostin ravin. Tuli sitä välillä kevenneltyä puolen ympyrän verran, mutta halusin pian istua takaisin satulaan ja työskennellä kunnolla. Vihdoin pystyin istumaan hevoseni raviin kuolematta!

Jimpalla olen välttänyt harjoitusravia kuin ruttoa, sillä ruunalla on välillä aivan järjettömän vaikea ravi istua. Se on ensinnäkin aika iso, ja usein harjoitusravissa Jimppa notkistaa selkäänsä entisestään, jolloin tuntuu mahdottomuudelta olla pomppimatta satulassa hallitsemattomasti. Mutta nyt siellä istui ihan mielellään, ja ilman mitään sen suurempia ponnisteluja pysyin kyydissä helposti. Jimppakaan ei luiminut, vaikka aiemmin se on vetänyt korvansa niskaan heti, kun olen lopettanut kevennyksen.

Teimme samaa harjoitusta kuin käynnissä, eli pientä ympyrää liioitellusti taivuttaen. Jimppa ei millään pysynyt ympyrällä, vaan aina taivuttaessani ponia se lähti kääntymään sisälle taipumisen sijaan. Vahvistin sisäpohjetta välillä raipalla, koska se ei mennyt ollenkaan läpi, ja lopuksi sain vähän parempia taipumisyrityksiä aikaan.

Kuva videolta

Lopuksi oli laukan vuoro. Mervi halusi tällä kertaa harjoituttaa suoraan laukkaamista ympyrätyöskentelyn sijaan, joten lähdimme huitelemaan pitkin maneesia. Ensiksi Jimpan piti tiputtaa pitkillä sivuilla raville, mutta kun kiersimme maneesia hyvin laajan ympyrän muodossa, laukkakin pysyi yllä ilman hoputtamista. Laukan kanssa yritämme aluksi saada sen vain pyörimään ja pysymään yllä kunnolla, ennen kuin mitään muuta ryhdytään treenaamaan. Jimpalla on hankaluuksia saada pidettyä laukka yllä maneesissa suoralla, vaikka maastossa ja kentällä se päästelee suorilla helposti menemään ilman raville rikkomista.

Oikea laukka on vieläkin työn ja tuskan takana, ja etenkin tänään sain maistella pukkeja enemmän kuin pitkiin aikoihin. Kun Jimppa ei meinannut nostaa laukkaa, Mervi haki juoksutusraipan antamaan vähän vauhtia, mistä Jimppa ei tykkää yhtään. Se ei pelkää raippaa, vaan se osoittaa mieltään pukittamalla, kun sitä yrittää ajaa raipalla eteen. Tänään yksittäiset pukit eivät riittäneet, vaan Jimppa esitteli myös sarjatulta sekä omakohtaisia inhokkejani, sivupukkeja. Niissä pysymiseen saa käyttää kaikki taitonsa, sillä vaikka ne eivät ole isoimmasta päästä, ne horjuttavat tasapainoani joka kerta pahasti. Harmikseni yksikään pukki ei tullut videolle. :(

Vauhtipelkoni nosti taas päätään, kun Jimppa ravurinravin ja pukin jälkeen lähti viilettämään laukassa ympäri maneesia. En halunnut olla selässä, jos se päättäisi vetää pukkisarjan täydessä laukassa, tai jos se jossain kurvissa menettäisikin tasapainonsa ja kaatuisi. Se tunne oli ihan kamala, enkä uskaltanut jatkaa laukkaa, vaan pyysin Jimpan pysähtymään. Väitin vielä Mervillekin, että en uskalla enkä pysty, mutta sitten otimme uudestaan laukan ja tällä kertaa pysyimme ihan vain sillä tutulla ja turvallisella ympyrällä, jota sitten vähän suurensin lopuksi.

Jimpalle ei tullut ollenkaan hiki, vaikka työskentelimme aika paljon ravissa ja laukassakin menimme suhteellisen kovaa. Tallissa se oli kuitenkin väsynyt, mutta selvästi tyytyväinen liikuntaansa. On mahtavaa, kun jokaisen Mervin valkan jälkeen sekä hevonen että ratsastaja on hyvällä ja ennen kaikkea rennolla mielellä, vaikka aina ei suju niin hyvin ja välillä vähän pelottaisikin. :)


Linkki videoon


Sitten asiasta seuraavaan, nimittäin meidän uuteen otsapantaamme. Tilasin sen joku aika sitten Ennin pantapajasta, ja eilen se ilmestyi postilaatikkooni. Wannabe-matkaratsastajana halusin tietenkin sähkönsinisen pannan - onhan se meidän epävirallisen tiimimme epävirallinen väri. Panta sopi Jimpalle just eikä melkein, vaikka sen issikkatukka peittääkin koko hienouden alleen.



Ainoa onnistunut lähikuva Jimpasta pannan kanssa
Suurin osa kuvausyrityksistä näytti tältä
Kävin eilen heti testaamassa uutta pantaa maastossa. Kävimme lyhyen ja rauhallisen lenkin (7 km, 56 min, 8 km/h). Alkumatkasta mentiin pitkästi käynnissä, sillä vaikka meille on nyt satanut taas lunta, oli maastoon vievä tie vielä pelkkää jäätä. Itse maastossa oli lunta tiellä jo sen verran, että pystyi huoletta ravaamaan. Pari ravuria tuli vastaan, ja toisen kohdalla tulin alas selästä, koska Jimppa oli ollut niin säpäkkänä koko lenkin. Pimeässä se jännittää ravureita ihan hirveästi, vaikka valosalla ne ohitetaankin yleensä ihan rauhallisesti. Kotiin päin piti sitten ravata vähän reippaammin, kun olimme päässeet ravurin ohitse jatkamaan matkaa.

Kävimme myös tutustumassa maasta käsin traktoriin, joka lanasi ravirataa. Olimme radan ulkopuolella tiellä, mutta silti Jimppaa jänskätti kovasti. Etenkin sitten, kun traktorin perässä oleva lana rämisi, ruuna olisi halunnut siirtyä sivummalle. Yritän siedättää sitä traktoreihin aina kun siihen on mahdollisuus, jotta voisimme joskus turvallisin mielin kohdata sellaisen myös selästä käsin. :)

Ehkäpä nyt lumi pysyisi lopputalven? Ainakin pakkaslukeman puolesta voisin jo uskoa, että nyt se talvi on vihdoin tullut jäädäkseen.

Tyytyväinen mammutti karsinassaan
No mutta kiitos, Google!
8.1.1994
8.1.2014

Missä välissä kaikki nämä vuodet ovat menneet? Vastahan sitä täytettiin 18, ja nyt teinivuodet ovat jo ohitse.

Virallista syntymäpäivääni vietin kahden ystäväni seurassa syömällä aikuismaisesti aikuisten ravintolassa. Ja kyllä oli hyvää aikuisten ruokaa!


Hyvää syntymäpäivää siis minulle ja kaikille niille, jotka tänään vuosia täyttävät!

Tähän väliin tällainen postauksentynkä, joka ei millään tavalla edes liity hevosiin. Mervin valkasta on kuitenkin (toivon mukaan) tulossa jotain materiaalia, joten viikonloppua odotellessa! :)
Vuosi on alkanut meidän osaltamme kevyesti. Maastot ovat olleet kivikovia, koska lunta ei ole enää nimeksikään, mutta jää sen kun on ja pysyy. Olemme harjoitelleet uusia temppuja maastakäsin, ja Jimppa taitaa jo oikein mallikkaasti molemmilla jaloilla kuopaisun. Seuraavaksi opettelemme tempun niin, että pystyn pyytämään molemmat jalat samalta puolelta, sillä nyt olen vaihtanut aina puolta jalan mukaan.

Tänään lähdimme vuoden ensimmäiselle tunnille maneesiin. Odotukset eivät olleet kovin korkealla, sillä Jimppa on ollut nyt pitkän aikaa erittäin hidas pohkeelle ja muutenkin tahmea ratsastaa maneesissa. Maastossa ongelmaa ei juurikaan ole, joskus alkumatkasta se saattaa olla vähän laiskana, mutta viimeistään ensimmäisen ravipätkän jälkeen ruuna on herännyt horroksestaan.

Jimppa oli alusta asti laiska, eikä reagoinut pohkeisiin oikein mitenkään. Hetkeksi se saattoi erehtyä astelemaan vähän reippaammin, mutta nopeasti se pienikin vauhti taas katosi. Ravissa oli hirveän vaikea keventää, kun tuntui, että ravia piti olla koko ajan pitämässä yllä. Jimpalla on muutenkin aika iso ravi, ja etenkin nyt tuntui, kuin olisimme joka askeleella olleet hetken aikaa ilmassa.

Teimme ihan perustehtäviä. Aluksi menimme pääty- ja keskiympyröitä, joita Jimppa alkoi nopeasti ennakoimaan. Se myös säikkyi ovipäädyssä ihan omiaan, ja tunnin alussa horjahdin pariinkin otteeseen, kun poni otti yhtäkkiä sivuaskeleita mörköjä nähdessään. Lopputunnista viimeisetkin vihreät miehet olivat onneksi unohtuneet, mutta ovipääty on sen mielestä vieläkin hyvin epäilyttävä.


Harjoittelimme myös tämän hetkistä inhokkitehtäväämme, nimittäin siirtymisiä. Meillä ei ole ainuttakaan ongelmaa siirtyä ravista käyntiin, mutta kun pitäisi nostaa taas ravi... viisi käyntiaskelta venyi joka kerta vähintään kuuteen, eikä siirtyminen kertaakaan ollut kovinkaan siisti. Ravista käyntiin poni siirtyi jo ajatuksesta ja myös siististi sekä pehmeästi.

Viimeisenä tehtävänä harjoittelimme ravi-seis-pysähdys 4 s-ravi keskihalkaisijalla, minkä jälkeen käännyimme vasemmalle ja teimme S:n kohdalle keskiympyrän. Päädyssä nostettiin laukka, ja laukassa mentiin kaksi pääty-ympyrää. Jimppa suoriutui tehtävästä muuten ihan hyvin, mutta se peitsasi aluksi raivostuttavan pitkään. Aiemmin luulin sen peitsaavan väsähtäessään, mutta enää kyseessä ei voinut olla väsyminen - sen verran kova kunto sillä jo alkaa olla. Kun puhdas ravi sitten saatiin takaisin, tehtäväkin onnistui kohtalaisen hyvin. Laukka ei pyörinyt kunnolla, mutta harvoin se maneesissa rullaakaan niin hyvin kuin ulkoilmassa.

Olin kuitenkin melko tyytyväinen Jimppaan, vaikka se olikin niin tahmea tänään. Olen hakenut rauhallisuutta koko yhteiselomme ajan, joten tästä pitäisi varmaan olla iloinen :D

Loppuun vielä lyhyt kooste (alku)tunnista:



Jatkamme valmennustunnelmissa lauantaina Mervin valkassa. Sitä ennen - niinkin pian kuin huomenna - vietän synttäreitäni. 8.1. täytän tasavuosia, täydet 20! Nyt saa teinivuodet jäädä taakse, mutta pahoin pelkään, ettei se merkitse sisäiselle lapselleni mitään... :)
Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ▼  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ▼  tammikuuta (5)
      • Anniinan valmennus ja viikon kuulumisia
      • Uutuuksia pakkaspäivänä
      • Mervin valkka ja uusi otsapanta
      • Minä 20 vuotta!
      • Riikan tunti 7.1.
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates