Kävimme tallin pienellä kentällä lähinnä hölkkäämässä Jimpan vatsan toimivuuden vuoksi ähkyn jälkeisellä viikolla. Kevyestä liikunnasta huolimatta Jimppa oli rauhallinen, välillä vähän liiankin. Sen ravissa oli järjettömän vaikea istua, sillä vaikka se jolkottelikin rennosti mummoravia, jokainen askel tuntui kestävän useita sekunteja.
Jätimme laukan sikseen tältä ratsastuskerralta kentän pohjan ollessa varsinkin toisessa päädyssä melko jäinen, ja keskityimme sen sijaan käyntiin ja raviin. Käynnissä harjoittelimme asettumista ympyrällä, jonka lisäksi väistätin ruunan takaosaa hieman ympyrän ulkopuolelle. Ravissa harjoittelimme samaa vanhaa, eli taipumista ympyrällä.
Ravi on Jimpan vahvin askellaji: se kulkee siinä pyöreänä ja taipuu jo hyvin molempiin suuntiin. Sillä on kuitenkin yksi huono tapa ravissa, joka on ratsutreenin lisääntyessä ilmaantunut väliaikaiseksi haitaksi. Se tarjoaa syvää muotoa vertikaalin (ja kuolaimen) alle lähinnä oikeassa kierroksessa, joka sille on ollut aina hankalampi.
Ratsastuspiireissä muoto ja peräänanto ovat monille elämääkin suurempia asioita. Muodoiksi lasketaan kaikki maan ja taivaan väliltä, mutta yleensä sillä tarkoitetaan niskasta rennosti myötäävää hevosta, joka kulkee turpa luotilinjalla. Oikeanlainen pään asento on ollut jo pitkään keskustelujen aiheena, eikä suotta, sillä lähes muoti-ilmiöksi noussut rullaus on saanut monien veret kiehahtamaan.
Yksi hidaste ex-ravurin ammatinvaihdossa on se, että sen kanssa ei lähdetä nollasta. Sille on opetettu päinvastainen tapa liikkua ja reagoida ohjastuntumaan, joten entinen ravuri tulee opettaa pois entisistä opeistaan ennen kuin ne voi korvata ratsulta vaadituilla tavoilla. Olen jo aiemmin maininnut Jimpan hankaluuksista myödätä paineelle ja laskea päätä alas ratsastaessa, ja siitä, miten maastakäsittelyllä se oppi, mitä siltä liikkeessä halutaan.
LDR eli low, deep and round ei ole meillä se muoto, jota ratsastaessa haemme. Omasta näkökulmastani vähän luotiviivan yläpuolella olisi meille se ihanne, jota lähdemme tavoittelemaan, ja jota Jimppa usein tarjoaakin - jos se jaksaa työskennellä. Uskoisin tälläkin kerralla syvän muodon ilmaantuneen juurikin sen takia, että ruuna ei olisi halunnut keskittyä työntekoon, vaan sille olisi sopinut pelkkä ympyrällä jolkottelu vailla päänmäärää vallan mainiosti. Syvällä käyminen on sille keino saada palkinnoksi myötäys sisäohjasta, mikä taas on täysin omaa saavutustani: taas ratsastaja on jäänyt aloitustasolle asian kanssa ja kiittää pienimmästäkin 'vähän sinne päin'-liikkeestä, vaikkei siihen olisi enää tarvetta!
Jotta ruuna ei oppisi kulkemaan luotiviivan alapuolella syvässä muodossa, on minun lakattava palkitsemasta sitä siitä ja korjata oikeampaan työskentelymuotoon. Yksinkertainen ratkaisu, mutta ratsastajalle helpommin sanottu kuin tehty, kun päälle on jäänyt pahasti se 'palkinto yrityksestä'-malli.
Yhden valaistumisen lisäksi sain todistaa, kuinka hevonen oppii yhdistämään tietyn liikkumistavan ja tunnetilan ympäristöön. Tallimme kenttä on ollut meillä lähinnä juoksutus- ja maastakäsittelykäytössä, eli rentona ja rauhallisena paikkana, jossa toistetaan (juoksuttaessa) usein samaa asiaa samassa kohtaa. Kun sitten otin ratsain ensimmäistä kertaa ravia löysin ohjin, hakeutui Jimppa oma-aloitteisesti pääty-ympyrälle ja venytteli eteen-alas samalla tavalla, kuin miten juoksuttaessa olen sen opettanut. Hassu ruuna! Ratsastajalle tämä itseohjautuva poni sopi oikein hyvin, sillä pelkkä keventäminen ravissa vaati alkuun koko keskittymiseni käyttöönsä. :D
Jätimme laukan sikseen tältä ratsastuskerralta kentän pohjan ollessa varsinkin toisessa päädyssä melko jäinen, ja keskityimme sen sijaan käyntiin ja raviin. Käynnissä harjoittelimme asettumista ympyrällä, jonka lisäksi väistätin ruunan takaosaa hieman ympyrän ulkopuolelle. Ravissa harjoittelimme samaa vanhaa, eli taipumista ympyrällä.
Ravi on Jimpan vahvin askellaji: se kulkee siinä pyöreänä ja taipuu jo hyvin molempiin suuntiin. Sillä on kuitenkin yksi huono tapa ravissa, joka on ratsutreenin lisääntyessä ilmaantunut väliaikaiseksi haitaksi. Se tarjoaa syvää muotoa vertikaalin (ja kuolaimen) alle lähinnä oikeassa kierroksessa, joka sille on ollut aina hankalampi.
Ratsastuspiireissä muoto ja peräänanto ovat monille elämääkin suurempia asioita. Muodoiksi lasketaan kaikki maan ja taivaan väliltä, mutta yleensä sillä tarkoitetaan niskasta rennosti myötäävää hevosta, joka kulkee turpa luotilinjalla. Oikeanlainen pään asento on ollut jo pitkään keskustelujen aiheena, eikä suotta, sillä lähes muoti-ilmiöksi noussut rullaus on saanut monien veret kiehahtamaan.
Yksi hidaste ex-ravurin ammatinvaihdossa on se, että sen kanssa ei lähdetä nollasta. Sille on opetettu päinvastainen tapa liikkua ja reagoida ohjastuntumaan, joten entinen ravuri tulee opettaa pois entisistä opeistaan ennen kuin ne voi korvata ratsulta vaadituilla tavoilla. Olen jo aiemmin maininnut Jimpan hankaluuksista myödätä paineelle ja laskea päätä alas ratsastaessa, ja siitä, miten maastakäsittelyllä se oppi, mitä siltä liikkeessä halutaan.
 |
| Hetkellinen painuminen syvälle luotiviivan alapuolelle |
LDR eli low, deep and round ei ole meillä se muoto, jota ratsastaessa haemme. Omasta näkökulmastani vähän luotiviivan yläpuolella olisi meille se ihanne, jota lähdemme tavoittelemaan, ja jota Jimppa usein tarjoaakin - jos se jaksaa työskennellä. Uskoisin tälläkin kerralla syvän muodon ilmaantuneen juurikin sen takia, että ruuna ei olisi halunnut keskittyä työntekoon, vaan sille olisi sopinut pelkkä ympyrällä jolkottelu vailla päänmäärää vallan mainiosti. Syvällä käyminen on sille keino saada palkinnoksi myötäys sisäohjasta, mikä taas on täysin omaa saavutustani: taas ratsastaja on jäänyt aloitustasolle asian kanssa ja kiittää pienimmästäkin 'vähän sinne päin'-liikkeestä, vaikkei siihen olisi enää tarvetta!
Jotta ruuna ei oppisi kulkemaan luotiviivan alapuolella syvässä muodossa, on minun lakattava palkitsemasta sitä siitä ja korjata oikeampaan työskentelymuotoon. Yksinkertainen ratkaisu, mutta ratsastajalle helpommin sanottu kuin tehty, kun päälle on jäänyt pahasti se 'palkinto yrityksestä'-malli.
Yhden valaistumisen lisäksi sain todistaa, kuinka hevonen oppii yhdistämään tietyn liikkumistavan ja tunnetilan ympäristöön. Tallimme kenttä on ollut meillä lähinnä juoksutus- ja maastakäsittelykäytössä, eli rentona ja rauhallisena paikkana, jossa toistetaan (juoksuttaessa) usein samaa asiaa samassa kohtaa. Kun sitten otin ratsain ensimmäistä kertaa ravia löysin ohjin, hakeutui Jimppa oma-aloitteisesti pääty-ympyrälle ja venytteli eteen-alas samalla tavalla, kuin miten juoksuttaessa olen sen opettanut. Hassu ruuna! Ratsastajalle tämä itseohjautuva poni sopi oikein hyvin, sillä pelkkä keventäminen ravissa vaati alkuun koko keskittymiseni käyttöönsä. :D
