youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Kävimme tallin pienellä kentällä lähinnä hölkkäämässä Jimpan vatsan toimivuuden vuoksi ähkyn jälkeisellä viikolla. Kevyestä liikunnasta huolimatta Jimppa oli rauhallinen, välillä vähän liiankin. Sen ravissa oli järjettömän vaikea istua, sillä vaikka se jolkottelikin rennosti mummoravia, jokainen askel tuntui kestävän useita sekunteja.

Jätimme laukan sikseen tältä ratsastuskerralta kentän pohjan ollessa varsinkin toisessa päädyssä melko jäinen, ja keskityimme sen sijaan käyntiin ja raviin. Käynnissä harjoittelimme asettumista ympyrällä, jonka lisäksi väistätin ruunan takaosaa hieman ympyrän ulkopuolelle. Ravissa harjoittelimme samaa vanhaa, eli taipumista ympyrällä.

Ravi on Jimpan vahvin askellaji: se kulkee siinä pyöreänä ja taipuu jo hyvin molempiin suuntiin. Sillä on kuitenkin yksi huono tapa ravissa, joka on ratsutreenin lisääntyessä ilmaantunut väliaikaiseksi haitaksi. Se tarjoaa syvää muotoa vertikaalin (ja kuolaimen) alle lähinnä oikeassa kierroksessa, joka sille on ollut aina hankalampi.

Ratsastuspiireissä muoto ja peräänanto ovat monille elämääkin suurempia asioita. Muodoiksi lasketaan kaikki maan ja taivaan väliltä, mutta yleensä sillä tarkoitetaan niskasta rennosti myötäävää hevosta, joka kulkee turpa luotilinjalla. Oikeanlainen pään asento on ollut jo pitkään keskustelujen aiheena, eikä suotta, sillä lähes muoti-ilmiöksi noussut rullaus on saanut monien veret kiehahtamaan.

Yksi hidaste ex-ravurin ammatinvaihdossa on se, että sen kanssa ei lähdetä nollasta. Sille on opetettu päinvastainen tapa liikkua ja reagoida ohjastuntumaan, joten entinen ravuri tulee opettaa pois entisistä opeistaan ennen kuin ne voi korvata ratsulta vaadituilla tavoilla. Olen jo aiemmin maininnut Jimpan hankaluuksista myödätä paineelle ja laskea päätä alas ratsastaessa, ja siitä, miten maastakäsittelyllä se oppi, mitä siltä liikkeessä halutaan.

Hetkellinen painuminen syvälle luotiviivan alapuolelle

LDR eli low, deep and round ei ole meillä se muoto, jota ratsastaessa haemme. Omasta näkökulmastani vähän luotiviivan yläpuolella olisi meille se ihanne, jota lähdemme tavoittelemaan, ja jota Jimppa usein tarjoaakin - jos se jaksaa työskennellä. Uskoisin tälläkin kerralla syvän muodon ilmaantuneen juurikin sen takia, että ruuna ei olisi halunnut keskittyä työntekoon, vaan sille olisi sopinut pelkkä ympyrällä jolkottelu vailla päänmäärää vallan mainiosti. Syvällä käyminen on sille keino saada palkinnoksi myötäys sisäohjasta, mikä taas on täysin omaa saavutustani: taas ratsastaja on jäänyt aloitustasolle asian kanssa ja kiittää pienimmästäkin 'vähän sinne päin'-liikkeestä, vaikkei siihen olisi enää tarvetta!

Jotta ruuna ei oppisi kulkemaan luotiviivan alapuolella syvässä muodossa, on minun lakattava palkitsemasta sitä siitä ja korjata oikeampaan työskentelymuotoon. Yksinkertainen ratkaisu, mutta ratsastajalle helpommin sanottu kuin tehty, kun päälle on jäänyt pahasti se 'palkinto yrityksestä'-malli.


Yhden valaistumisen lisäksi sain todistaa, kuinka hevonen oppii yhdistämään tietyn liikkumistavan ja tunnetilan ympäristöön. Tallimme kenttä on ollut meillä lähinnä juoksutus- ja maastakäsittelykäytössä, eli rentona ja rauhallisena paikkana, jossa toistetaan (juoksuttaessa) usein samaa asiaa samassa kohtaa. Kun sitten otin ratsain ensimmäistä kertaa ravia löysin ohjin, hakeutui Jimppa oma-aloitteisesti pääty-ympyrälle ja venytteli eteen-alas samalla tavalla, kuin miten juoksuttaessa olen sen opettanut. Hassu ruuna! Ratsastajalle tämä itseohjautuva poni sopi oikein hyvin, sillä pelkkä keventäminen ravissa vaati alkuun koko keskittymiseni käyttöönsä. :D


Jimpan vatsa on alkanut pikkuhiljaa toimimaan normaalisti, nyt kun se on saatu juomaan. Ruuna saa joka ilta ruoan jälkeen ämpärillisen melassivettä, jonka se yön aikana kaikeksi onneksi juo tyhjäksi. Toinenkin positiivinen puoli iltajuomasta löytyy: Jimppa oppii juomaan liikutuksen jälkeen, mikä on tärkeä taito matkaratsastusta ajatellen. Melassivesi toimii hyvänä palautusjuomana, joten olen vain tyytyväinen, että se ruunalle maistuu.


Jimpan liikunta on koostunut pitkistä, rauhallisista lenkeistä. Tuulisen ensimmäisen maaston jälkeen saimme nauttia upeasta auringosta, ja sen kunniaksi Jimppa sai peräänsä kärryt ja lähdimme kärryttelemään metsätielle. Ponilla oli virtaa, mutta se jaksoi kohtalaisen hyvin kävellä kaikessa rauhassa koko lenkin. Menomatkalla otimme yhden hölkkäpätkän, jotta pääsimme pois oikean ravihevosen tieltä, mutta muuten matka suunnistettiin käynnissä - vaikka Jimppa yritti kovasti tarjota vauhdikkaampaakin askellajia.



Ajo oli Jimpalle tässä tilanteessa paras liikunnan muoto. Jo valjastaessa ponin vatsa alkoi toimimaan, ja kuten yleensäkin, se jätti jälkeensä höyryävän lantakasan, kun kärryt oli nostettu perään. Harvemmin kukaan on yhtä onnellinen nähdessään hevosenpaskaa, mutta kyllä oli helpottunut ja iloinen olo lantakasaa kantaessani lantalaan! :D



Kävimme 11 kilometrin lenkin, jossa vierähti reilu tunti. Koska Jimppa tarjosi vähän väliä ravia tai väintäänkin pikakävelyä, sain herkistettyä sitä pidätteelle. Joskus ajaessa tuntuu, että ohjaksista saa ottaa aika voimakkaastikin kiinni ennen kuin ruuna reagoi. Nyt sen sai rauhoittumaan takaisin käyntiin vain lisäämällä sormen parin verran painoa ohjaksiin. Herkistäminen vaati kärsivällisyyttä, sillä kotiin päin ruuna oli koko ajan juoksemassa, eikä se alkuun välittänyt kevyistä pidätteistä ollenkaan.




Vaikken ravi-ihmisiä olekaan, niin kyllä tällainen sunnuntaiajelu on vain niin rentouttavaa. Jimppa tietää, mitä kärryjen edessä kuuluu tehdä, joten minä voin vain istuskella ja nauttia kyydistä. Ruuna on myös paljon rohkeampi ajettessa, eikä läheskään kaikki jännittävät asiat ole niin kamalia kärryiltä kuin ratsain. Etenkin ravihevosten kohtaaminen on ajaessa helpompaa, eikä poni käy juuri lainkaan kierroksilla - tai ehkä se vain tuntuu siltä, kun ei itse istu selässä.

Jimpastakin ajaminen on erittäin mukavaa, ja tälläkin kertaa se näytti hyvin tyytyväiseltä elämäänsä päästyämme takaisin kotiin. On se niin ihana ja reipas kaveri, vaikka välillä tuleekin mutkia matkaan!

Linkki videoon




Tänä vuonna vietimme Jimpan kanssa ystävänpäivän ensimmäistä kertaa erillään. Se ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi asiaksi, jonka koimme ensimmäistä kertaa: ystävänpäivän iltana sain soiton äidiltäni, että Jimpalla on ähky.

Minun omistuksessani Jimppa ei ole ähkyä sairastanut, eikä se tietääkseni ole sitä kokenut aiemminkaan. 14.2. se kuitenkin oli ollut kovin vaisu, eikä iltaheinät maistuneet ollenkaan, mikä herättikin epäilyt siitä, että jokin oli nyt vinossa. Kun ruuna oli uhannut asettua makuulle karsinaansa, epäilyt vahvistuivat ja poikaa lähdettiin kävelyttämään pihalle. Suolistoääniä ei kuulunut, ja hevonen oli apaattinen.

Tallille soitettiin päivystävä eläinlääkäri, joka tunnin ajomatkan päästä saapui poniani katsomaan. Eläinlääkäri totesi Jimpan tilan ummetusähkyksi, ja se sai nenämahaletkulla vesi-parafiiniöljyä suoraan mahalaukkuun. Tämän jälkeen tila muuttui paremmaksi, vaikkei ruunan vatsa vielä ollut täysin toimintakunnossa.

Tänään 17.2. kevyellä maastolenkillä.

En tiedä, olisiko omaa oloani helpottanut, jos olisin itse ollut paikalla. Odottavan aika on pitkä, eikä tiedottomuudessa eläminen tuntunut lainkaan hyvältä uusimpia uutisia Jimpan tilasta odottaessani. Kaikeksi onneksi tallilla oli apukäsiä tukena, ja jokainen kantoi huolta ähkypotilaasta. Olen niin kiitollinen kaikille, jotka ruunaa ja äitiäni auttoivat ja kävivät vielä keskellä yötä ja aikaisin aamulla Jimppaa juoksuttamassa, jotta sen tila laukeaisi lopullisesti. On huojentavaa tietää, että hevosestani välitetään ja siitä huolehditaan, vaikken itse olisi läsnä.

Eläinlääkärin ohjeiden mukaan ruunalta jäi väkirehut pois, ja se saa vain vettä ja heinää. Pikkuhiljaa väkirehuja aletaan lisäämään kohti normaaliannosta, samoin toimitaan liikunnan kanssa. Onneksi pääsen vierailemaan kotiin alkavalla hiihtolomallani, joten Jimppa saa säännöllistä liikuntaa ja voin itse tarkkailla sen tilaa.

Oma hevonen tuo mukanaan kaikkien onnistumisten, ilojen, rutiinien ja kokemusten lisäksi myös valtavan vastuun ja huolen elävästä olennosta. Juuri nämä hetket saavat miettimään, kuinka huoletonta hevoseton elämä olisikaan. Mutta minulle se olisi myös sisällötöntä ja tylsää, eivätkä mitkään huolet saisi minua hevosenomistajan elämästä luopumaan.
Jos voisin palata ajassa taaksepäin niihin aikoihin, kun Jimppa oli minulle vasta saapunut, ikuistaisin yhteisiä hetkiämme paljon useammin. Harmittaa, ettei kameraa tullut otettua mukaan alkuaikoina juuri ollenkaan, eikä alun ratsastuksista tai muustakaan liikutuksesta ole minkäänlaista materiaalia.

Vaikka blogi on ollut olemassa jo ennen Jimppaa, ei kuvia tai videoita postauksiin eksynyt kuin aniharvoin. Vasta vuonna 2011 ymmärsin, että vuosien saatossa olisi kiva katsella vanhoja kuvia ja huomata kehitystä tapahtuneen. Sen jälkeen olenkin pitänyt huolen, että kamera seuraa mukana edes silloin tällöin.

Kaivelin ulkoisen kiintolevyni uumenista kuvia vuosien takaa ajoilta, joita muistelen yhtä aikaa iloissani ja häpeissäni - paljon on muuttunut yhteisten vuosien aikana, ja hyvä niin! Meidän mukanamme myös kuvauskalusto ja kuvaajan taidot ovat hieman kehittyneet. Niin se aika vain rientää, ja vaikka ruunan kuvista helposti tunnistaakin, ei sekään ole enää samannäköinen kuin tuolloin. Varsinkaan ensimmäisen 2010-kuvan kaltaista tarkkaavaista Jimppaa ei ole kameran edessä nähty aikoihin...

Yksi harvoista kuvista vuodelta 2009

2010
2010

2010
2010

 
2011

2011
2011

2011

2011

2011
Kuinka hauskaa vanhojen kuvien selaileminen onkaan, kun pääsee muistelemaan menneitä hetkiä ja huomaamaan, mihin ollaan tässä ajassa tultu. Etenkin lämpimät kesäkuvat laitumelta tuovat aurinkoisia muistoja mieleen, eikä kauheasti haittaisi, vaikka samanlaiset kelit saapuisivat pian tännekin... :)
Vastuuvapauslauseke: tämä teksti ja sen sisältämät ajatukset sekä mielipiteet ovat omiani (pois lukien lainaukset lähteistä), eikä niitä tule pitää minkäänlaisina totuuksina. 

Mihin hermoihin suitsien osat vaikuttavat? Lähde

Oman panokseni aiheeseen päätin kirjoittaa luettuani täältä sekä sen välityksellä täältä suitsien vaikutuksesta hevosen pään hermoihin. Pääasiassa käsittelen aihetta vain turpahihnan osalta, mutta tuon omaa näkökulmaani esille myös suitsien muistakin osista. Ajatusteni tukena käytän paria eri lähdettä, jotka listaan myös postauksen loppuun, jos jotakuta kiinnostaa lueskella lisää aiheesta.

Jimpalla ei käytetä turpahihnaa kuin joskus ajaessa, jolloin se on kireytensä puolesta lähes yhtä tyhjän kanssa. Kyseessä on meksikolainen turpahihna, jonka mallin pitäisi olla tavallista englantilaista kaksoisturpahihnaa mukavampi ainakin siltä osin, ettei se paina hevosen hampaita. Koska se kulkee diagonaalisesti hevosen turvan yli, se on tavallista joustavampi. Lähde Hyvistä puolistaan huolimatta myös meksikolainen osuu pään hermoihin ja väärin sovitettuna sekä kiristettynä voi paineellaan vaurioittaa niitä.

Kuten monelle muullekin, turpahihnan käyttö kuului normaalirutiiniin ratsastuskouluaikoinani. Jokaisella tallin hevosella oli vähintäänkin englantilainen turpahihna, usein aachen ja joskus hannoverilainen tai meksikolainen. Turpahihna kuitenkin oli aina kiinni suitsissa, ja sitä piti käyttää. Kaiken lisäksi ratsastuksenopettajat kiristivät aina turpahihnat oppilaiden jäljiltä, jotta ne eivät olisi liian löysällä.

Jimpankin kanssa alku meni samalla tavalla. Tapojeni orjana käytin turpahihnaa, koska niinhän sen täytyi olla, koska se kuului suitsiin. Myöskään jälkimmäisestä pahasta tavasta emme päässeet eroon ratsastuskoulun ulkopuolellakaan - opettaja saattoi kiristää alaturpahihnaa tunnille tullessamme, vaikka olin sen itse omasta mielestäni sopivalle kireydelle säätänyt.


En ole aivan varma, milloin ja miksi luovuimme turpahihnasta kokonaan. En tuntenut siitä olevan meille mitään hyötyä, joten en ymmärtänyt, miksi sitä pitää. Olihan siinä vähemmän näperreltävää minullekin, kun ylimääräiset remmit jätti pois! Alaturpahihna vaihtoi ammattiaan kauhukahvaksi satulan etukaareen, ja vähän myöhemmin turpahihna hautautui laatikon pohjalle odottamaan, jos joskus menisimme koulukisoihin. Niissähän turpahihna on pakollinen, mikä onkin luultavasti yksi syy sille, että sitä käytetään - olkoonkin niin, ettei sitä tarvitsisi yhtään mihinkään.

Ilman turpahihnaa omat virheensä huomaa entistä helpommin. Liian kova käsi aiheuttaa suun aukomista ja vänkäämistä, mutta kun käsi on tasainen ja pehmeä, suu pysyy kiinni ilman apuvälineitä. Välillä olisikin hyvä irroittaa turpahihna kokonaan ja videoida omaa ratsastusta nähdäkseen, mitä turpahihna saattaa peittää alleen.


Uudet suitset ensimmäisiä kertoja päällä kesällä 2012 – turpis jäi kokonaan pois kevään 2013 jälkeen (kuva 2014)


Nyt kun meidän tarinamme turpahihnattomuudesta on kerrottu, on aika laittaa faktat tiskiin, ainakin siltä osalta kuin itse niistä tiedän.

"Ylikireä turpahihna aiheuttaa hevoselle stressiä, hermosärkyä ja jopa luun epämuodostumia." Lähde 
Hevosen kallostakin voi jo päätellä, ettei alaturpahihna tai remonttiturpahihnaksi kutsuttu hannoverilainen tule jättämään jälkeensä mitään hyvää, jos sen kiristää liian kireälle. Mitä alemmas hevosen turpaa menee, sitä ohuemmaksi nenäluu käy ja lopulta herkkää kohtaa peittää vain ohut iho.

Miksi turpahihna edes kiristetään ylikireäksi? Kireyden tarkistamiseen on keksitty kahden sormen sääntö, joka on kuitenkin todettu liian väljäksi yksilöllisten erojen takia. Selityksiä hihnan kiristämiselle on monia, mutta varmasti käytetyin on se, minkä itsekin olen saanut kuulla: "Se pitää laittaa kireämmälle, jottei hevonen auo suutaan."

Hevosen ongelmakäyttäytymiselle on aina syynsä. Suun aukomista pidetään useasti vain tapana tai pelleilynä, joka peitetään sulkemalla suu turpahihnalla. Ongelman peittäminen ei kuitenkaan poista itse ongelmaa: se on yhä olemassa, vaikkei se näy ulospäin. Kiristämällä turpahihnan liian kireälle hevoselta poistetaan mahdollisuus ilmaista itseään. Se ei kykene kertomaan, vaikka liian kova käsi tai muu asia tekisi kipeää ja vaikeuttaisi työskentelyä.

"Mihin turpista oikein tarvitaan? Onko se koriste? Vai onko sen tarkoitus estää normaalia leukojen liikettä? Hevonenhan voisi vaikka avata suunsa vastustaakseen kuolainta – ja sepä olisikin kamalaa. Ja noloa." Lähde

Jos turpahihnaa käytetään vain koristeena, sen voisi yhtä hyvin jättää pois. Mitä vähemmän tavaraa hevosella on yllään sen parempi, näin minä asian näen. Turhat remmit pään ympärillä tekevät suitsista epämukavammat, mikä ei tietenkään ole hevosta kohtaan oikein. Sille työnteon tulisi olla mukavaa ja rentoa, ei epämukavaa pakkopullaa. Se ei ole omasta tahdostaan tekemässä töitä.

Pullback-turpahihnaa erehdytään usein pitämään pehmeämpänä sen leveyden ja pehmusteiden takia. Siinä oleva mekanismi aiheuttaa kuitenkin enemmän painetta hevosen turpaan kuin tavallinen, ohut turpahihna. Se ei siis ole hevoselle yhtään sen mukavampi, vaikka se näyttääkin pehmeältä ja kivalta päällepäin.

Etsiessäni lisätietoa turpahihnan haitoista, silmiini osui ensimmäinen maininta remmin hyödystä:

"[A] noseband can support the relative closedness of the jaw and let the masseter muscle relax, which relaxes the poll, which stops the horse from leaning on the bit altogether--" Lähde

Kuolaimeen tukeutuminen aiheuttaa suuren painon leukaniveleen, joka ei pysty ottamaan vastaan sellaista painoa silloin, kun suu on avoinna. Tämän takia hevosen on suljettava suunsa, mutta samalla se lukitsee leuan lihakset, joiden kuuluisi olla ratsastaessa rentoina. Turpahihna voi siis nuorella, raa'alla hevosella antaa tukea silloin, kun hevonen nojaa kuolainta vasten.

Turpahihnasta voi siis olla hyötyäkin, vaikka kyseisen tekstin kirjoittaja huomauttaa heti seuraavassa kappaleessa, että useimmiten turpahihnan käytössä kyseessä on hevosen suun sulkeminen, jotta se ei vastustaisi liian kovaa kuolaintuntumaa, eikä koulutettu hevonen remmiä tarvitse tukemaan - tai muutenkaan. Turpiksen käyttäminen ratsastaessa, jotta kuolain pysyy hiljaa ja paikoillaan, on monesti hevosen suun mukavuuden kannalta hyvä syy, mutta kuolaimen vaihtaminen fullcheek-, oliivi- tai D-kuolaimeen hoitaa yhtä lailla saman asian. Lähde Tämäkään ei oikeuta kiristämään turpista ylikireäksi, vaikka se valheellisesti voisi ratsastajalle tuntua siltä, että hevonen on kuolaimelle herkempi - se ei vain pysty pakenemaan kuolaimen vaikutusta turpahihnan estäessä leuan liikkeet.


Suitsiin on kehitelty jos jonkinmoista hevosen mukavuutta lisäävää yksityiskohtaa: muotoiltuja osia, pehmusteita, paremmin asettuvia hihnoja. Anatomisesti muotoillun niskahihnan ei pitäisi hiertää tai painaa, sama homma otsapannassa. Suitsissa on monta osaa, joiden istuminen hevoselle on erittäin tärkeää, jottei minkäänlaisia vaurioita pääse syntymään. Jos niskahihnan kohdalla hevosen karvat ovat kuluneet, on enemmän kuin mahdollista, että alta löytyy hiertämisestä syntyneitä mustelmia. Liian lyhyt otsapanta painaa ja hiertää hevosta myös. Liian kireät poskihihnat painavat hermoja - puhumattakaan siitä, miten niiden pituus vaikuttaa kuolaimen istuvuuteen.

Mielessäni ovat pyörineet kahden tai yhden korvan suitset, joissa otsapantaa ei olisi ollenkaan. Painetta tulisi kuitenkin postauksen alussa olevan kuvan mukaan pään hermoihin siitäkin huolimatta, ettei liian tiukkaan sovitetun otsapannan vaaraa olisi. Mitä ikinä hevosen päälle pukeekaan, se tulee olemaan erinäisten hermojen ja lihasten päällä. Kuolaimettomissa turpahihna on pakollinen, ja sen sovittaminen tulee tehdä huolella, sillä liian alhaalla sen paine tulee nenäluun ohuimpaan kohtaan sekä painaa hengitysteitä. Jos voisin, jättäisin mielelläni kaikki remmit ja hihnat pois käytöstämme. Tällä hetkellä se ei vielä ole mahdollista, mutta parhaani mukaan yritän tehdä Jimpan olon mukavaksi sen omissa varusteissa.

Varusteiden sopivuus on avainasemassa hevosen mukavuudessa, eikä sopivuuden tarkistamista tule vähätellä. Rutiinilla puetut suitset voivat jäädä painamaan kohdasta, jota ei nopealla vilkaisulla huomaisi. Siksi olisikin tärkeää kiinnittää joka kerta huomiota siihen, miten varusteet hevoselleen pukee, kuinka kireälle hihnat säätää ja jääkö hihnojen alle mitään, mikä voisi aiheuttaa epämukavuutta (esimerkiksi niska- tai otsahihnan alle ryttääntynyt harja).

Mitä varusteettomuuteen tulee, sekään ei ole täysin ongelmaton ratkaisu. Niin kauan, kun hevosen liikuntaan kuuluu ratsastus tai ajo, jonkinnäköisiä varusteita on järkevää käyttää (ajaessa tämä on tietenkin pakollista) jos ei oman, niin muiden turvallisuuden vuoksi.

Käytättekö te turpahihnaa? Millaista ja miksi, tai miksi ette? 

Tekstissä käytetyt lähteet:
Eläinkoulutusblogi; Jaana Pohjola (tämä on loistavaa luettavaa kaikille eläinten kanssa toimiville - yksi suosikkiblogeistani!)
Eurodressage
Sustainable Dressage; Theresa Sandin


Jimpan varusteiden esittelypostauksien toisessa osassa esittelyyn pääsevät ruunan loimet sekä riimut naruineen. Tällä kertaa yritin esitellä varusteet ripeämmin, mutta listaan alle videossa kaikki esittelemäni varusteet, jos videota ei halua katsoa.

Loimet

★ Kevyttoppaloimi
★ Fullneck-sadeloimi fleecevuorilla
★ 300 g toppaloimi
★ Vuoreton kesäsadeloimi
★ Uusi ja vanha villaloimi
★ Fleeceloimi ja polyesteri(?)loimi
★ Vedenpitävä ratsastusloimi
★ Heijastava ratsastusloimi

Riimut + riimunnarut

★ Karvapehmustettu riimu
★ Heijastava tarhariimu
★ Turvan päältä avattava riimu (tarhaan ja valjastukseen)
★ Uusi, musta nahkariimu ja vanha, tummanruskea nahkariimu
★ Naruriimu + painava koulutusnaru käärmeenkielellä
★ Edustusriimu + väreihin sopiva riimunnaru
★ Sähkönsininen edustusriimunnaru ja Jimpan mukana tullut riimunnaru


Linkki videoon
Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ▼  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ▼  helmikuuta (6)
      • Ihan syvältä
      • Aurinkoinen ajopäivä
      • Ystävänpäivän yllätysvieras
      • Vanhoja kuvia Jimpasta
      • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista ylee...
      • Jimpan varusteet: Loimet ja riimut
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ►  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (8)
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates