33 kysymyksen Liebster Award

by - 28.9.15



Liebster Award on varmastikin suurimmalle osalle tuttu kysymyshaaste, jonka tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä pienemmille blogeille. Olen saanut haasteen kolmelta eri blogilta, joten kysymyksiä on hieman enemmän kuin tavallisesti - päätin kuitenkin vastata kaikkien kysymyksiin, koska ne olivat niin hyviä!

Haasteeseen kuuluu neljä sääntöä, jotka ovat seuraavat:

  1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja linkkaa hänen bloginsa
  2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen
  3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa
  4. Keksi 11 uutta kysymystä haastetuille

Koska Liebster Award on kiertänyt ympäri blogimaailmaa jo jonkun aikaa, en tällä kertaa haasta ketään. Mutta jos jollakin on blogissaan kysymyspostaus menossa, linkatkaa postaus kommenttiosioon, niin käyn laittamassa teille kysymyksiä! :)

Ensimmäisen haasteen sain Jeminalta, kiitos siitä!

1. Paras asia ratsastuksessa?
- Kehittyminen. Ratsastus on laji, jossa ei koskaan voi olla tarpeeksi hyvä, vaan aina on lisää opittavaa. Välillä on aikoja, kun mikään ei suju ja tuntuu, että edistymistä ei ole tullut pitkiin aikoihin, mutta tosiasiassa niin ratsastaja kuin hevonenkin oppii koko ajan. Kehittymisen huomaa ehkä vasta myöhemmin, mutta joka kerta on yhtä mahtavaa huomata, kuinka pitkälle onkaan päässyt!

2. Mitä muita harrastuksia sinulla on ratsastuksen jälkeen?
- Ratsastuksen lisäksi harrastan lihaskuntoa kotona ja juoksemista. Aikomuksenani on aloittaa myös pilates, kunhan sopiva paikka löytyy. Harrastukseksi voisi lukea myös blogin kirjoittamisen ja muun siihen liittyvän, kuten valokuvaamisen.

Alkusyksystä näin ensimmäisä kertaa kunnolliset revontulet!

3. Pahin tippumisesi?
- Olen selvinnyt melko vähillä tippumisilla, eikä yksikään ole johtanut vakaviin vammoihin. Pahimpia ovat varmaan olleet maastossa tapahtuneet putoamiset, sillä siellä laskeutumisalustasta ei koskaan voi olla täysin varma. Onneksi en ole osunut tippuessani kiviin tai muuhun sellaiseen.

4. Mikä saa sinut jatkamaan ratsastusta?
- Halu kehittyä niin ratsastajana kuin käsittelijänä. Pehmeämmät avut ja tavat opettaa sekä opetella, molemmille mukava työskentely ja sujuva yhteistyö ovat itselleni tärkeitä kehitettäviä asioita.

5. Oletko koskaan miettinyt lopettavasi ratsastusta?
- Muistaakseni en. Totta kai joskus on ollut aikoja, jolloin harrastaminen on tuntunut työläältä eikä intoa ole ollut niin paljoa, mutta aina niistä on päästy ylös ja eteenpäin. Pahin tällainen taantuma oli vuonna 2012, kun asuimme vilkkaan tien varrella, eikä tallilla ollut ratsastusmahdollisuutta missään. Kynnys lähteä maastokammoisena yhtään minnekään oli aika korkea, joten intokin lopahti.

6. Oletko koskaan ajanut?
- Olen, niin hevosella kuin autollakin.

Siskoa kyydittämässä Onni-ponilla viime elokuussa

7. Kisaisitko mieluummin vain koulua vai esteitä?
- Kisaisin mieluummin vain kouluratsastuksessa, jos noista kahdesta olisi pakko valita.

8. Millä hevosella ratsastit ensimmäistä kertaa?
- Talutusratsastuksessa ratsastin jollakin russponilla, jonka nimestä ei ole tietoa. Oikeasti, ilman taluttajaa, ratsastin silloin toimineen ratsastuskoulun Ellun tallin hevosella Tannilla.

9. Oletko koskaan uittanut hevosta?
- En ole uittanut, mutta olen kahluuttanut. Jimppa ei mene veteen mistään hinnasta, mutta nuorempana kävin issikkaleirillä kahlaamassa leirihoitsullani Svanalla.

10. Lempiartistisi?
- Muse.

11. 3 asiaa jotka saa sinut hyvälle tuulelle.
- Jimppa, musiikki ja ystävät.

Ensimmäisellä Musen keikalla v. 2010


Toinen haaste tuli Heidiltä. Kiitos sinulle!

1. Mitä uutta hevosharrastuslajia kokeilisit? Miksi?
- Olisi mielenkiintoista kokeilla lännenratsastusta. Pidän siitä, että hevoset ovat erittäin hyvin avuilla mutta kulkevat rennossa, matalassa muodossa. Toisaalta ohjasajo on saanut minut kiinnostumaan myös valjakkoajosta.

2. Pidätkö kaikista eläimistä?
- Tähän on vaikea vastata, sillä en ole kohdannut kaikkia maailman eläimiä. Uskoisin kuitenkin, että en pitäisi kaikista. Yleisistä koti- ja lemmikkieläimistä pidän ainakin suurimmasta osasta, enkä osaa esimerkiksi sanoa, olisinko enemmän kissa- vai koiraihminen.

3. Minne matkustaisit jos saisit matkustaa ihan minne tahansa?
- En pidä lämpimistä maista, joten luultavasti matkustaisin tylsästi jonnekin Iso-Britanniaan tai ehkä Irlantiin, tai sitten Islantiin. Toisaalta olisi hienoa käydä Uudessa-Seelannissa tai Australiassa, vaikka siellä lämmintä onkin.

Yorkshire v. 2012

4. Mikä on pelottavin tilanne mitä sinulle on käynyt hevosten kanssa?
- Pelottavia tilanteita on ollut useita. Yleensäkin jokainen tilanne, jossa hallinnantunne katoaa, on ollut pelottava. Esimerkiksi pari vuotta sitten Jimpan ryöstäessä kiitolaukalle ravurin takia olo oli vähintäänkin pelokas.

5. Mikä on seuraava ostoksesi?
- Seuraava ostokseni on luultavasti opiskelija-ateria jossain kampuksen ravintolassa. Hevosmaailmassa varmaankin satulahuopa tai joku muu yhtä tarpeeton lisä varustevalikoimaan...

6. Millainen on unelmiesi hevonen?
- Minulla on hyvin tarkka kuva unelmieni hevosesta, väristä luonteeseen. Unelmahevoseni on muuttunut ajan saatossa hieman; ennen Jimppaa olin varma, että täydellinen hevonen minulle olisi hiirakko islanninhevonen. Nykyään tavoitteet ja toiveet hevosharrastuksessa ovat muuttuneet, ja unelmahevoseni olisi rodultaan quarab - sopivassa mitassa arabin kestävyyttä matkaratsastukseen ja quarterin tasaisuutta kaikkeen muuhun. Olen aina ihaillut vähän eikoisemman värisiä hevosia, ja esimerkiksi voikot ja kirjavat hevoset miellyttävät silmää.

Tällä hetkellä unelmahevoseni olisi Jimpan kokoinen ruunivoikko quarab-ruuna, jolla olisi hyvät jalat ja sopusuhtainen rakenne. Luonteeltaan se saisi olla tasaisen varma kaikissa tilanteissa ja etenkin maastossa. Itsesuojeluvaiston kehittäneenä en välitä alkaa leikkimään hengelläni hevosen kanssa, joka ei ole tottunut mihinkään, vaan unelmahevoseni olisi tottunut jo erilaisiin moottoriajoneuvoihin, eläimiin, ihmisiin ja ääniin.

7. Tykkäätkö sisustaa? Löytyykö heppakuvia seiniltä?
- Pidän sisustamisesta ja minulla on oma visioni siitä, miltä haluan kämppäni näyttävän. Julisteita tai muita tällaisia ei löydy seiniltä, mutta Jimpasta on kuva tai kaksikin koristamassa sängynpäädyssä olevassa pyykkipoika-naru -viritelmässä.

8. Pitäisikö sinusta vaatia lain nojalla hevosenostajia käymään ennen hevosen ostoa jokin kurssi?
- Hevoset, kuten kaikki muutkin eläimet, vaativat paljon vastuuta ja tietotaitoa, jota ei pelkällä kirjojen lukemisella saa. Mielestäni tuleville hevosenomistajille olisi hyvä olla jonkinlainen peruskurssi, jossa käsiteltäisiin tärkeimmät asiat ruokinnasta, liikunnasta, terveydenhuollosta ja vaikka ihan raha-asioista lähtien. Olisin itse ollut erittäin kiitollinen tällaisesta kurssista, vaikka ennen Jimppaa kokemusta hevosista oli muualtakin kuin ratsastuskoulusta.

9. Oletko kiusannut koulussa? tai tullut kiusatuksi?
- En ole itse ollut kiusaajana, mutta en ole myöskään puuttunut kiusaamiseen. En ole kokenut itseäni kiusatuksi, vaikka varsinkin yläkoulun aikana kaveriporukassa oli välillä ihmisiä, jotka eivät osanneet käsitellä epävarmuuttaan oikealla tavalla.

10. Mikä oli/on lempiaineesi koulussa?
- Koko peruskoulun ja lukion ajalta lempiaineenani on ollut aina englanti, koska olen ollut siinä hyvä. Lukiossa pidin myös todella paljon psykologiasta. Yliopistossa tykästyin ruotsiinkin, vaikka aiemmin en ole siitä kauheasti välittänyt, ja uskon, että ranskakin on täällä mielekkäämpää opiskeltavaa kuin yläasteella ja lukiossa.

11. Mikä sinusta tulee "isona"?
- Tämä on yksi inhokkikysymyksistäni, jota saa kuulla kysyttävän kaikissa sukujuhlissa ja vanhoja kavereita tavatessa... kun valmistun, tulen olemaan filosofian maisteri, pääaineena viestintätieteet. Ammattivaihtoehtoja on pitkä lista, eivätkä ne välttämättä rajoitu vain viestinnän alalle. Toivoisin työskenteleväni viestinnän ja/tai markkinoinnin alalla. Salaa haaveilen urasta hevosten parissa, mutta se ei taida olla kannattavaa. Ehkä sivutyönä?


Kolmas ja viimeinen haaste on Kirsiltä, kiitoksia haasteesta!

1. Miksi oma hevonen?
- Kaikkien hevoshullujen elämänhaave on saada oma hevonen, ja niin oli minunkin. Isälleni uskottelin oman hevosen tulevan halvemmaksi kuin ratsastuskoulussa ratsastamisen, mikä ei ole lainkaan totta. Oma hevonen on kuitenkin aina oma, eikä kenenkään muun. Sen mukana tulee hirmuinen määrä vastuuta ja huolia, mutta oman hevosen kanssa saa tehdä juuri sitä, mistä pitää - oli se sitten esteet, koulu, maastoilu tai maastakäsittely. Oman hevosen oppii tuntemaan aivan eri tavalla kuin vuokra- tai edes ylläpitohevosen, sillä sen kanssa on tekemisissä päivittäin itse. Oman hevosen jälkeen on vaikeaa ellei mahdotonta siirtyä vain vuokraamaan, ja tuntemattoman hevosen selkään nousemisessa on ihan erilainen kynnys kuin ennen omaa hevosta.

2. Mitkä ominaisuudet mielestäsi ovat tärkeimmät oman hevosen kanssa?
- Oman hevosen tulee olla sopiva siihen, mitä sen kanssa haluaa harrastaa. Siihen sisältyy niin luonne kuin rakennekin.

3. Jos saisit valita minkä tahansa hevosen, millaisen valitsisit ja miksi?
- Tämä on melkolailla samanlainen kysymys kuin aiempana ollut unelmahevoseni. Valitsisin siis sen ruunivoikon quarabin, jolla olisi kaikki edellytykset pärjätä matkaratsastuksessa, koska siinä lajissa haluan kehittyä kilparatsastajana.

4. Mikä on vahvuutesi hevosesi kanssa työskennellessä ratsain tai muutoin?
- Tähän oli yllättävän helppo vastata, vaikka aluksi luulin toisin. Vahvuuteni hevosten kanssa on rauhallisuus. Olen kaikin puolin rauhallinen ihminen, mikä korostuu hevosten parissa työskennellessäni. Valmentajani ovat myös kehuneet rauhallisuuttani ratsastaessa ja hevosta käsitellessä.


5. Minälaisena omistajana ajattelet hevosesi pitävän sinua?
- Toivottavasti luotettavana ja johdonmukaisena. Haluaisin olla sellainen omistaja, jonka seurassa hevosen on hyvä olla ja jonka kanssa hevonen uskaltaa rentoutua.

6. Jos saisit suunnitella oman hevostallin, minkälaisen haluaisit? Kenttä? Maneesi? Estekalusto? Maasto? Baanarata? tms. ja perustelut.
- Unelmieni hevostalli olisi tilava, puhdas ja käytännöllinen. Pesupaikka, lämmitetty varustehuone ja vessa löytyisivät kaikki tallista. Tietenkin toivoyisin tallilla olevan kaikki mahdollinen kentästä baanarataan, mutta tyytyisin kyllä pelkkään tavalliseen kenttään ilman valoja tai estekalustoja. Maastojen täytyisi olla hyvät ja reittejä riittävän paljon ja riittävän pitkästi. En voisi pitää hevosta tallilla, jolla ei olisi maastoilumahdollisuutta.

7. Mitä vaadit kengitykseltä?
- Haluan, että kengitys on hevoselle sopiva ja mahdollisuuksien mukaan auttaisi rakenteen tai muun tuomissa ongelmissa. Mitäpä muuta siltä voisikaan vaatia?

8. Mitkä ovat olleet tavoitteesi hevosen kanssa tälle vuodelle ja oletko päässyt tavoitteeseen. Jos et, miksi?
- Asetin vuodenvaihteessa tavoitteita tälle vuodelle sekä kesän alussa tälle kesälle. Läheskään kaikkia tavoitteita en ole saavuttanut Jimpan loukkaantumisen takia.

9. Kenellä on ollut eniten vaikutusta suhteessasi hevoseen? Valmentajalla vai jollain muulla henkilöllä ja millä tavoin hän on vaikuttanut?
- Eniten vaikutusta on ollut valmentajallani Mervillä. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka opetti maastakäsittelyn ja positiivisen vahvistamisen tärkeyden.

10. Mikä hevosessasi ärsyttää sinua vai ärsyttääkö mikään?
- Valehtelisin, jos väittäisin, ettei mikään ole koskaan ärsyttänyt Jimpassa. Monikin asia on ärsyttänyt ja välillä ärsyttää vieläkin, kuten Jimpan reagointi ravihevosiin tai muihin sitä pelottaviin asioihin, joiden kamaluutta ei itse ymmärrä.

11. Käytkö säännöllisesti valmennuksessa ja miksi?
- Käyn, ja jokaisen ratsastajan olisi hyvä käydä säännöllisesti osaavan silmän alla harjoittelemassa. Itsenäisesti ratsastaessa omia virheitään ei välttämättä huomaa tai ainakaan niitä ei osaa korjata, kun kukaan ei ole auttamassa.

Tunnilla v. 2014
Kiitos vielä kaikille haastaneille hyvistä kysymyksistä!

Lue myös nämä!

0 kommenttia