Hevosta hallitaan kuolaimella?
Kuolaimilla huhtikuussa 2015 – Kuolaimettomilla huhtikuussa 2016 |
Ensiksi haluan mainita, etten ole täysin kummankaan vaihtoehdon puolella. Jimpalla käytetään sekä kuolaimia että kuolaimettomia, joskin ensimmäiset ovat jääneet nyt vähemmälle käytölle. Nämä mietteet eivät syntyneet kuolaimettomat vastaan kuolaimet -pohdiskelusta, vaan lähinnä viimeisimmässä Hippoksessa olleesta Kyra Kyrklundin "Kuolaimilla vai ilman" -kolumnista, josta löytyi toki hyviäkin pointteja, mutta myös pari pohdinnan aihetta antanutta kohtaa, joista halusin ilmaista oman mielipiteeni.
Mistä päästäänkin vastuuvapauslausekkeeseen: tämä teksti ja sen sisältämät ajatukset sekä mielipiteet ovat omiani (pois lukien viittaukset lähteisiin), eikä niitä tule pitää minkäänlaisina totuuksina.
Kuten monissa muissakaan asioissa, ei kuolainasiassa ole vain yhtä oikeaa vastausta. Kuolainten haitallisista vaikutuksista on puhuttu paljon, mutta kuten aiemmin kirjoitin turparemmeistä ja muista päähän tulevista hihnoista, voi kuolaimettomillakin saada aikaan epämukavuutta ja kipua hevoselle väärin käytettynä samalla tavalla kuin kuolaimillakin. Suun aukominen, tuntuman välttely ja muu "ongelmakäyttäytyminen" on seurasta jostain, usein kivusta tai epämukavuudesta, eikä näitä viestejä tule hiljentää kireällä turparemmillä tai vahvemmalla kuolaimella. Seurausten peittäminen ei poista itse syytä. Kuten Kyrakin kolumnissaan kirjoitti, sopivan kuolaimen löytämiseksi pitää nähdä vaivaa, eikä kokemuksesta ole ainakaan haittaa. Aina se tavallinen nivelkuolain ei ole hevosesta mukava, eikä pehmeäksi väitetyt kuolaimet välttämättä olekaan sen pehmeämpiä eri hevosilla. Paksu kuolain voi ensiajatukselta vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta kuin ohut, mutta matalaan suuhun paksu metalli ei mahdu ja on näin paljon epämukavampi kuin ohuempi. Toisaalta ohuempi kuolain on vaikutukseltaan paksua terävämpi, kun paine tulee kapeammalle alueelle.
Eniten ajatuksia kolumnissa herätti kuitenkin seuraava kappale: "Kuolaimettomilla suitsilla ratsastamisessa on riskinsä. -- Saatko varmasti oman hevosesi pysäytettyä niillä vaaratilanteessa?" Tämä kappale sai minut hieman ihmettelemään, sillä siitä saa sellaisen kuvan, että hevosta pystyy hallitsemaan ainoastaan laittamalla sille rautaa suuhun.
Hevonen, jolle ei ole opetettu, miten paineeseen tulisi reagoida, ei todennäköisesti pysähdy tai käänny, oli sillä käytössä sitten kuolaimet tai kuolaimettomat. Kuolaimettomia vastaan kontrollin puutteella argumentointi on yhtä tyhjän kanssa, sillä mikään hevonen ei ole hallinnassa millään varusteella, jos sille ei ole opetettu, mitä sen pitää milloinkin tehdä. Paniikkitilassa hevosta ei pysty hallitsemaan sen paremmin kuolaimilla kuin kuolaimettomillakaan, vaikka metallikappale suussa aiheuttaakin kovalla paineella kipua ja epämukavuutta. Pakoeläimenä hevonen pystyy sulkemaan kivun mielestään paetessaan. Kuolaimen vaikutusta ei myöskään ole mahdoton vältellä, vaikka ratsastaja olisikin pyrkinyt tällaiset mahdollisuudet poistamaan turpahihnalla ja muilla apuvälineillä. Sen sijaan varsat ja nuoret hevoset opetetaan ensimmäisenä reagoimaan turvalle ja niskaan tulevaan paineeseen, kun niille laitetaan riimu päähän. Monet nuoret opetetaan ratsuiksikin alkuun ilman kuolaimia, ja sitten vasta siirrytään kuolainten pariin. Kolumnin kysymys voisikin mielestäni kuulua, että ratsastamisessa yleensäkin on riskinsä, ja voi olla, että oma hevonen toimii valitsemallasi varustuksella hyvin, mutta entä kun paikalla on muita ratsastajia ja hevosia, jotka voivat tehdä hyvinkin yllättäviä asioita - saatko varmasti oman hevosesi pysäytettyä vaaratilanteessa?
Perinteet istuvat ratsastuksessa lujassa, mikä on varmaan suurin syy sille, että kouluratsastuksessa kuolaimet ovat kilpailuissa pakolliset. Mielestäni ei kuitenkaan ole oikein laittaa perinteitä ja ulkonäöllisiä syitä hevosen etujen edelle. Kenenkään ei ole pakko kilpailla tietyssä lajissa tai ollenkaan, mutta koska kilpailutoiminta on suuressa osassa monen ratsastajan harrastusta, tulisi siinä ottaa hevonen huomioon ensisijaisesti eläimenä eikä kilpailijana tai – pahimmassa tapauksessa – kilpailuvälineenä. Hevonen ei voi valita, haluaako se kilpailla vai ei, joten sille pitää antaa mahdollisuus vähintäänkin suorittaa osansa mahdollisimman mukavasti.
Jos kuolaimettomista ei ole kokemusta, tai kokemukset rajoittuvat yksittäisiin kokeiluihin hevosella, jota ei ole kuolaimettomiin opetettu, voi kuolaimeton vaihtoehto tuntua turvattomalta. Olisikin tärkeää huomioida, ettei hevoselta voi pyytää mitään sellaista, mitä sille ei ole koskaan opetettu. Niin kuolainten kuin kuolaimettomienkin käyttö vaatii sen, että hevonen opetetaan reagoimaan niihin oikein. Muutoin vaaratilanteissa voi mennä sormi suuhun.
4 kommenttia
Sun kirjoitukset ovat aina todella hyviä. Tykkäsin tästä postauksesta.
VastaaPoistaKiitos paljon! Mukava kuulla, että postaukset miellyttävät. :)
PoistaHyvä kirjoitus! Itsellä pisti silmään ihan sama kommentti Hippoksen artikkelissa. Tosihan se on, että jos se hevonen kunnolla säikähtää/innostuu niin ei siinä mitkään rautakapulat pitele. Etenkin jos hevonen menee paniikkiin, niin kipua tuottava kova kuolain voi vain pahentaa asiaa. Mutta kyllä täytyy myöntää, että en ole itsekään nyt kuolaimettomilla maastoillut. Nykyisellä tallilla pitää maastoon päästäkseen ylittää iso tie ja jotenkin tuntuu, että kuolaimien kanssa on turvallisempaa.
VastaaPoistaKiitos! Mietinkin, että varmasti joku muukin huomasi saman kohdan. Alkuun olin itsekin epävarma kuolaimettomilla maastoillessa, mutta nykyään olo on epävarmempi kuolaimella kuin ilman! Tosin Jimpalla kuolainasiaan vaikuttaa sen menneisyyskin, minkä takia se hermostuu vaan enemmän, jos sitä yrittää kuolaimilla pidätellä.
Poista