Kaunein Jimppa ❤️ |
Jokin aika sitten päätimme oikein repäistä ja varata vuoron maneesiin. Tarkoituksena oli vain mennä kevyesti askellajit läpi ja kokeilla aiemmassa postauksessa esiteltyä tuntisuunnitelmaa. Asettelin myös kaksi ravipuomia toisen pitkän sivun puolelle, jos innostuisimme ylittämään niitäkin jossain vaiheessa.
Heti alusta alkaen Jimppa oli oikeaan kierrokseen notkea kuin rautakanki, ja kun sitä yritti siinä kierroksessa jumpata volteilla ja kaarevilla urilla, ruuna teki tietenkin parhaansa, mutta kertoi myös kokevansa epämukavuutta. Vasemmassa kierroksessa ei samanlaista ongelmaa ollut, vaikka siinäkin riitti jumpattavaa.
Jossain oli selkeästi vikaa, sillä tavallisesti niin helppo ja hyvin pyörivä oikea laukka ei pyörinyt lainkaan, ja kaiken lisäksi Jimppa heitti pienen pukinkin yhdessä nostossa. Vasen laukka oli siis yllättävästi tällä kertaa parempi, mikä herätti epäilykset satulan sopivuudesta. Tai onhan tämä epäilys käynyt mielessä jo aiemminkin, ja valmentajan kehotuksesta otimmekin karvaromaanin taas käyttöön. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että satula painaisi oikeaa lapaa, minkä takia siihen suuntaan taipuminen ja laukka ei tunnu hyvältä. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse lähteä uudestaan satularumbaan, vaan tilanteen saisi ratkaistua muulla tavoin!
Emme päätyneet menemään puomeja kuin muutamaan kertaan. Jimpalla oli ongelmia sovittaa askeleensa niin, että olisi pystynyt ravaamaan kahden puomin yli, mutta loppujen lopuksi se taas muisti, miten näistä kepakoista pääsikään yli. Ratsastuksen loppua kohden Jimpasta huomasi selvästi, että se alkoi olemaan jo aika väsynyt. Laukastakin huomasi, ettei voimaa enää ollut ponnistaa, joten senkin takia laukkaaminen jäi vähäiseksi. Täytyy muistaa, että laukan kanssa laatu on paljon määrää tärkeämpää, eikä se siitä parane, jos laukkaa huonoa laukkaa.
0
Oikean lavan takia kutsuimmekin Jimpalle hierojan, ja sieltähän niitä jumeja löytyi. Myös vasen puoli oli vähän jumissa ja ristiselkä, mutta suurimmat jumit olivat oikeassa lavassa. Jos syy on satulassa, meillä on onneksi varapenkkinä länkkä. Sekin on nyt virallisesti meidän oma, eikä enää vain lainassa!