Kaunein Jimppa ❤️

Jokin aika sitten päätimme oikein repäistä ja varata vuoron maneesiin. Tarkoituksena oli vain mennä kevyesti askellajit läpi ja kokeilla aiemmassa postauksessa esiteltyä tuntisuunnitelmaa. Asettelin myös kaksi ravipuomia toisen pitkän sivun puolelle, jos innostuisimme ylittämään niitäkin jossain vaiheessa.

Heti alusta alkaen Jimppa oli oikeaan kierrokseen notkea kuin rautakanki, ja kun sitä yritti siinä kierroksessa jumpata volteilla ja kaarevilla urilla, ruuna teki tietenkin parhaansa, mutta kertoi myös kokevansa epämukavuutta. Vasemmassa kierroksessa ei samanlaista ongelmaa ollut, vaikka siinäkin riitti jumpattavaa.

Jossain oli selkeästi vikaa, sillä tavallisesti niin helppo ja hyvin pyörivä oikea laukka ei pyörinyt lainkaan, ja kaiken lisäksi Jimppa heitti pienen pukinkin yhdessä nostossa. Vasen laukka oli siis yllättävästi tällä kertaa parempi, mikä herätti epäilykset satulan sopivuudesta. Tai onhan tämä epäilys käynyt mielessä jo aiemminkin, ja valmentajan kehotuksesta otimmekin karvaromaanin taas käyttöön. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että satula painaisi oikeaa lapaa, minkä takia siihen suuntaan taipuminen ja laukka ei tunnu hyvältä. Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse lähteä uudestaan satularumbaan, vaan tilanteen saisi ratkaistua muulla tavoin!

Emme päätyneet menemään puomeja kuin muutamaan kertaan. Jimpalla oli ongelmia sovittaa askeleensa niin, että olisi pystynyt ravaamaan kahden puomin yli, mutta loppujen lopuksi se taas muisti, miten näistä kepakoista pääsikään yli. Ratsastuksen loppua kohden Jimpasta huomasi selvästi, että se alkoi olemaan jo aika väsynyt. Laukastakin huomasi, ettei voimaa enää ollut ponnistaa, joten senkin takia laukkaaminen jäi vähäiseksi. Täytyy muistaa, että laukan kanssa laatu on paljon määrää tärkeämpää, eikä se siitä parane, jos laukkaa huonoa laukkaa.

0

Linkki videoon

Oikean lavan takia kutsuimmekin Jimpalle hierojan, ja sieltähän niitä jumeja löytyi. Myös vasen puoli oli vähän jumissa ja ristiselkä, mutta suurimmat jumit olivat oikeassa lavassa. Jos syy on satulassa, meillä on onneksi varapenkkinä länkkä. Sekin on nyt virallisesti meidän oma, eikä enää vain lainassa!

Mulla olisi puhelimen täydeltä videota jonkin ajan takaiselta maneesikäynniltä, mutta sitä ennen palatkaamme viime viikonloppuun - ja tarkemmin sen sisältämään liikuntaan.

Perjantaina Jimppa joutui liinan nokkaan, mikä ei ollut ruunan mielestä oikea valinta. Meillä oli alkuun erimielisyyksiä jo ihan siinä, oliko tarkoitus lähteä ympyrälle vai väistää pohjetta niin pitkälle kuin liina yltää. Nyt kun Jimppa on oppinut pohkeenväistön aika hyvin, se yrittää käyttää tätä taitoaan kaiken vähemmän kivan tehtävän sijasta, jos se vaikka olisikin ihan tyydyttävä vastaus. Kertoessani vähän isommin, että nyt pitäisi jo suunnata ympyrälle, Jimppa oli sitä mieltä, että nyt omistaja on aivan liian äkäinen, minä mieluummin odotan parempaa tuulta. Se jopa "hyppäsi pystyyn" (= nosti etujalkojaan yhtä aikaa noin viisi senttiä maanpinnasta), ennen kuin luovutti ja lähti kiertämään ympyrää.

Jimpalla oli selkeästi kertynyt ylimääräistä energiaa, sillä se ylireagoi joka kerta pyytäessäni sitä liikkumaan enemmän eteen. Se hurjistui joka maiskautuksesta niin, että veti hetken pää ylhäällä tasapainotonta ravia tai päätti nostaa laukan pukin saattelemana. Juoksutin ruunaa yhdessä tarhoista, joten viereisessä tarhassa Jimpan esitystä seurannut nuorikko lähti leikkiin mukaan ja ravasi korskuen aidan viertä edestakaisin. Sekös se vasta järkytti vanhaa herraa, joka koristen iski vielä suuremman vaihteen silmään ja meinasi siinä hurjastellessaan jo käydä polvillaankin. Minua ruunan touhu lähinnä huvitti, sillä kevyemmän liikutuksen jäljiltä se on useasti juuri tällainen herkkänahkainen otus, joka ottaa pienetkin käskyt niin voimakkaasti vastaan, että itsekin jo epäilee joskus unissaan pelotelleensa hevosen kuoliaaksi.

Tähänkin ongelmaan auttoi tilanteen nollaus ja aloitus uudelleen, tällä kertaa pyytäen rauhallista liikettä eteen-alas. Ja kas kummaa, äsken täysin hermoraunio ruuna muuttuikin taas rennon rauhalliseksi sunnuntaihölkkääjäksi. Mahtoi naapuritarhan ulkoilijoita ihmetyttää moinen mielialan vaihtelu.



Lauantaina suuntasimme maastoon. Olin suunnitellut käyväni kymmenen kilometrin lenkin pääasiassa hölkäten, joten lähdimme Kekantien suuntaan. Jimppa piti taluttaa ravikatsomon ohitse, koska sille oli ylitsepääsemättömän kamalaa kuulla pisaroiden tippuvan räystäältä maahan. Seuraavaksi sitä kauhistutti tien molemmin puolin kasatut kaadetut puunrungot, jotka eivät viime kerralla siinä olleet. Ne piti ohittaa kiemurauraa ravaten ja vähän puhisten.

Pääsimme noin puoleen väliin menomatkaa yhden mäen päälle, kun Jimppa huomasi aukean toisella puolella metsässä jotain hirveää ja yritti lähteä peruuttamaan vauhdilla pois. Tulin varuiksi alas selästä ja tiirailin metsikköön, mutta omaan silmääni ei sieltä osunut mitään omituista. Jatkoimme siis matkaa, vaikka olinkin entistä valppaampana, sillä alueella oli vastikään liikkunut susi. Jimpalta alkoi vähän ajan kuluttua loppua puhti kokonaan, sillä päivä oli lämmin ja aurinkoinen ja ruunaparalla päällään talviturkki. Niinpä käännyimme sopivan paikan tullen takaisin, ja kuin taikaiskusta ratsun voimat palautuivat... kotimatka lähinnä käveltiin ja välillä koitettiin ravata, mutta Jimppa pilasi mahdollisuutensa kiihdyttelemällä liikaa.


Tallipihassa Jimppa oli hikinen ja väsynyt, mutta se vaikutti niin tyytyväiseltä piehtaroidessaan lenkin jälkeen lumisella kentällä enimpiä hikiä pois, että maastoreissu oli varmasti mieleen. Itsekin sain pitkästä aikaa sen fiiliksen, että maastoilu on se meidän juttu. Tämä fiilis on ollut vähän aikaa kadoksissa, mutta toivon mukaan se sieltä taas löytyy, kun päästään enemmän maastoilemaan.

Huomaa oej keräämä tilsapaakku...

Sunnuntain suunnitelmana oli palautella kevyesti kentällä lännensatulalla. Varustaessani Jimppaa huomasin vasemman etujalan jänteessä normaalia enemmän nestettä, joten pistin asian tarkkailuun. Ratsastus ei mennyt mitenkään hurjan hyvin, sillä Jimppa keräsi heti alkuun tilsat etusiinsa, minkä takia ravailusta ei tullut oikein mitään. Pohkeenväistöt sen sijaan sujuivat ehkä parhaiten ikinä! Olen itsekin varmasti kehittynyt tässä asiassa, minkä takia ne sujuvat kerta kerralta paremmin.

Kokeilin etujalan liikutuksen jäljiltä, ja vaikka neste oli hieman laskenut, sitä oli silti tavallista enemmän. Kylmäsin kaikki jalat letkuissa varmuuden vuoksi, vaikka nyt mentiinkin niin kevyesti, ja se tuntui laskevan loputkin ylimääräisestä nesteestä. Jimppa pääsi nakuna loppupäiväksi pihalle mukavaan auringonpaisteeseen, ja minä puolestani pakkasin reppuni ja matkustin takaisin Vaasaan arkea viettämään. Ei enää kauaa, kunnes viikonloppujen lisäksi pääsen touhuamaan Jimpan kanssa myös viikolla!

Helmikuu sujahti silmien edestä niin nopeasti, ettei blogikaan päivittynyt kuin kerran alkukuusta. Helmikuun lopulla vierailin Tanskassa ja matkustin sieltä sitten lähes viikoksi kotivierailulle, mikä tarkoitti Jimpalle sitä, että se pääsi (tai joutui) liikkumaan enemmän tai vähemmän joka päivä.

Olen seurannut jo jonkin aikaa tätä blogia, josta löytyy lähes mihin tarpeeseen tahansa sopivia treenejä. Koska Jimpalla on ollut ongelmia ristiselän kanssa, oli blogissa julkaistu toivepostaus meillekin hyödyllinen. Niinpä päätin kokeilla postauksen tuntisuunnitelmaa, tai oikeastaan vain osaa siitä.

Koska Jimpalla oli ollut takanaan vähän raskaampia päiviä, päädyin tekemään sen kanssa treenin käynnissä ilman satulaa. Nakkasin Back On Trackin selänlämmittimen ruunan selkään, ja suuntasimme kotikentälle ihanaan auringonpaisteeseen!

Harjoittelimme tuntisuunnitelmasta ensiksi kiemurauraa ja sen jälkeen pohkeenväistötehtävää. Tehtävässä käännytään lyhyen sivun keskeltä pituushalkaisijalle, ja suoristuksen jälkeen jatketaan pohkeenväistöllä uraa kohti. Ennen uraa, noin puolessa välissä kenttää, tehdään pysäytys ja peruutetaan muutama askel. Lopuksi jatketaan väistöllä loppumatka uralle asti.

Tehtävä sujui heti alkuun yllättävän hyvin. Jimpan väistöt ovat parantuneet huomattavasti, ja jopa minä onnistun saamaan sen väistämään välillä ihan kunnolla. Vaikeinta meille molemmille tehtävässä oli jatkaa peruutuksen jälkeen taas pohkeenväistöllä. Jimpalla jäi useasti peruutusvaihde päälle, ja väistöaskeleiden sijaan se vain peruutti lisää. Siihen auttoi apujen nollaus, ensiksi pyyntö eteen ja sitten siirtyminen väistöön.

Äitikin ehti lopuksi kuvaamaan pätkiä tehtävästä, mutta siinä vaiheessa Jimppaa oli alkanut jo vähän tylsistyttämään saman tehtävän tekeminen vieläpä pelkästään käynnissä. Lopuksi tein vielä väistöjä ympyrän kaarella, mikä Jimpalle on ollut helpompaa. Selänlämmitin oli tässä vaiheessa valunut jo miltei kokonaan toiselle kyljelle, eli ensi kerralle jonkinlainen rintaremmi tai muu systeemi loimivyön lisäksi olisi paikallaan.

Tässä pätkä väistötehtävästä. Ei niitä parhaimpia toistoja, mutta havainnollistaa kuitenkin, mistä oli kyse.

Sitten vähän isompiin uutisiin, nimittäin Jimpalla lähestyy muutto uuteen talliin! Olin jo ennen vaihtoani suunnitellut, että vaihto-opiskelun jälkeen pystyisin ottamaan Jimpan mukaani Vaasaan. Koska en tunne hevospiirejä Vaasan alueella laisinkaan, oli tallitietämykseni aika olematon. Onneksi saimme apua vaasalaisilta hevosihmisiltä, ja niin siinä sitten kävi, että Jimpalle löytyi uusi paikka. Uusi talli on riisuttu versio nykyisestä, mutta se sijaitsee rauhallisella paikalla ja ympärillä on kuulemma todella hyvin maastoreittejä. Pääsemme siis treenaamaan taas säännöllisesti, kun matkaa tallille on 200 kilometrin sijaan vain vajaa 10 kilometriä. Ja samalla mahdollisuudet matkakisoihin kasvavat, kun matkaa kisapaikoillekaan ei olisi enää useita satoja kilometrejä...

Haiskahtaa keväältä!