keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Viikonloppu liikkuen



Mulla olisi puhelimen täydeltä videota jonkin ajan takaiselta maneesikäynniltä, mutta sitä ennen palatkaamme viime viikonloppuun - ja tarkemmin sen sisältämään liikuntaan.

Perjantaina Jimppa joutui liinan nokkaan, mikä ei ollut ruunan mielestä oikea valinta. Meillä oli alkuun erimielisyyksiä jo ihan siinä, oliko tarkoitus lähteä ympyrälle vai väistää pohjetta niin pitkälle kuin liina yltää. Nyt kun Jimppa on oppinut pohkeenväistön aika hyvin, se yrittää käyttää tätä taitoaan kaiken vähemmän kivan tehtävän sijasta, jos se vaikka olisikin ihan tyydyttävä vastaus. Kertoessani vähän isommin, että nyt pitäisi jo suunnata ympyrälle, Jimppa oli sitä mieltä, että nyt omistaja on aivan liian äkäinen, minä mieluummin odotan parempaa tuulta. Se jopa "hyppäsi pystyyn" (= nosti etujalkojaan yhtä aikaa noin viisi senttiä maanpinnasta), ennen kuin luovutti ja lähti kiertämään ympyrää.

Jimpalla oli selkeästi kertynyt ylimääräistä energiaa, sillä se ylireagoi joka kerta pyytäessäni sitä liikkumaan enemmän eteen. Se hurjistui joka maiskautuksesta niin, että veti hetken pää ylhäällä tasapainotonta ravia tai päätti nostaa laukan pukin saattelemana. Juoksutin ruunaa yhdessä tarhoista, joten viereisessä tarhassa Jimpan esitystä seurannut nuorikko lähti leikkiin mukaan ja ravasi korskuen aidan viertä edestakaisin. Sekös se vasta järkytti vanhaa herraa, joka koristen iski vielä suuremman vaihteen silmään ja meinasi siinä hurjastellessaan jo käydä polvillaankin. Minua ruunan touhu lähinnä huvitti, sillä kevyemmän liikutuksen jäljiltä se on useasti juuri tällainen herkkänahkainen otus, joka ottaa pienetkin käskyt niin voimakkaasti vastaan, että itsekin jo epäilee joskus unissaan pelotelleensa hevosen kuoliaaksi.

Tähänkin ongelmaan auttoi tilanteen nollaus ja aloitus uudelleen, tällä kertaa pyytäen rauhallista liikettä eteen-alas. Ja kas kummaa, äsken täysin hermoraunio ruuna muuttuikin taas rennon rauhalliseksi sunnuntaihölkkääjäksi. Mahtoi naapuritarhan ulkoilijoita ihmetyttää moinen mielialan vaihtelu.



Lauantaina suuntasimme maastoon. Olin suunnitellut käyväni kymmenen kilometrin lenkin pääasiassa hölkäten, joten lähdimme Kekantien suuntaan. Jimppa piti taluttaa ravikatsomon ohitse, koska sille oli ylitsepääsemättömän kamalaa kuulla pisaroiden tippuvan räystäältä maahan. Seuraavaksi sitä kauhistutti tien molemmin puolin kasatut kaadetut puunrungot, jotka eivät viime kerralla siinä olleet. Ne piti ohittaa kiemurauraa ravaten ja vähän puhisten.

Pääsimme noin puoleen väliin menomatkaa yhden mäen päälle, kun Jimppa huomasi aukean toisella puolella metsässä jotain hirveää ja yritti lähteä peruuttamaan vauhdilla pois. Tulin varuiksi alas selästä ja tiirailin metsikköön, mutta omaan silmääni ei sieltä osunut mitään omituista. Jatkoimme siis matkaa, vaikka olinkin entistä valppaampana, sillä alueella oli vastikään liikkunut susi. Jimpalta alkoi vähän ajan kuluttua loppua puhti kokonaan, sillä päivä oli lämmin ja aurinkoinen ja ruunaparalla päällään talviturkki. Niinpä käännyimme sopivan paikan tullen takaisin, ja kuin taikaiskusta ratsun voimat palautuivat... kotimatka lähinnä käveltiin ja välillä koitettiin ravata, mutta Jimppa pilasi mahdollisuutensa kiihdyttelemällä liikaa.


Tallipihassa Jimppa oli hikinen ja väsynyt, mutta se vaikutti niin tyytyväiseltä piehtaroidessaan lenkin jälkeen lumisella kentällä enimpiä hikiä pois, että maastoreissu oli varmasti mieleen. Itsekin sain pitkästä aikaa sen fiiliksen, että maastoilu on se meidän juttu. Tämä fiilis on ollut vähän aikaa kadoksissa, mutta toivon mukaan se sieltä taas löytyy, kun päästään enemmän maastoilemaan.

Huomaa oej keräämä tilsapaakku...

Sunnuntain suunnitelmana oli palautella kevyesti kentällä lännensatulalla. Varustaessani Jimppaa huomasin vasemman etujalan jänteessä normaalia enemmän nestettä, joten pistin asian tarkkailuun. Ratsastus ei mennyt mitenkään hurjan hyvin, sillä Jimppa keräsi heti alkuun tilsat etusiinsa, minkä takia ravailusta ei tullut oikein mitään. Pohkeenväistöt sen sijaan sujuivat ehkä parhaiten ikinä! Olen itsekin varmasti kehittynyt tässä asiassa, minkä takia ne sujuvat kerta kerralta paremmin.

Kokeilin etujalan liikutuksen jäljiltä, ja vaikka neste oli hieman laskenut, sitä oli silti tavallista enemmän. Kylmäsin kaikki jalat letkuissa varmuuden vuoksi, vaikka nyt mentiinkin niin kevyesti, ja se tuntui laskevan loputkin ylimääräisestä nesteestä. Jimppa pääsi nakuna loppupäiväksi pihalle mukavaan auringonpaisteeseen, ja minä puolestani pakkasin reppuni ja matkustin takaisin Vaasaan arkea viettämään. Ei enää kauaa, kunnes viikonloppujen lisäksi pääsen touhuamaan Jimpan kanssa myös viikolla!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti