Linkki videoon

Aina ratsastus ei suju niin kivasti kuin haluaisi. Kaikkihan sen tietävät, ettei aina voi mennä loistavasti, mutta jotenkin se yksikin huono kerta turhauttaa niin paljon ja värjää hyvät päivät mustallaan. Vaikka koko viikko olisi mennyt mukavasti, se yksi huono ratsastus tai muu treeni jää aina päällimmäisenä mieleen ja syö motivaatiota. Varsinkin tällaisina aikoina, jolloin ajasta on puutetta eikä ratsastus ole heti ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä, pienikin kolaus motivaatioon tuntuu selkeästi.

Meillä ei siis mennyt arkiaamun sileän treeni kamalan hyvin. Siitä oli jo kauan aikaa, kun viimeksi jaksoimme raahautua kentälle, joten tietenkin odotukset olivat korkealla. Nyt nimittäin tehtäisiin oikeasti töitä ja samalla kokeiltaisiin itsetehtyä sidepull-viritelmää! Kentänkin pitäisi olla jo sula toista viikkoa kestäneen auringonpaisteen ansiosta. No, ei ollut. Olin nähtävästi liian aikaisin liikkeellä, koska kentän sulaneetkin kohdat olivat vielä yön jäljiltä jäässä. Pinta-alasta löytyi pienen ympyrän kokoinen läntti, jossa uskaltaisi ratsastaa ilman vaaraa jalkojen nyrjähtämisestä.

Sen lisäksi Jimpan takapää oli aivan jäykkä. Sen takajalat turvottelevat aamuisin muutenkin, ja sillä kestää nuorempiin ratsuihin verrattuna pitempään vertyä. Nyt se oli kuitenkin tavallistakin jäykempi, eikä puolijäässä oleva pohja auttanut asiaa. Ravia sai hakea pitkään, ja ratsastaja turhautui ihan liikaa, mutta loppujen lopuksi saimme ravattua ympyrällä molempiin suuntiin melkein sulassa sovussa. Jimppa oli erittäin tarkka pohjasta, ja veti stopin heti, jos vahingossa ajauduimme jäiselle pohjalle tai - auta armias - vesilammikkoon.

Otsikossa mainitsemaani hyvääkin toki löytyi. Sidepull-viritelmä (näkyy videon alussa) toimi ratsastaessa hyvin, ja uskon sen olevan center-hackamorea selkeämpi ohjasotteiltaan. Jimppa peruutti hyvin ja kuunteli väistöapujakin paremmin kuin ennen. Kaiken lisäksi se ei meno- ja paluumatkalla edes huomannut ohi ajavia rekkoja! Vuoden tai parin takainen Jimppa olisi kiihdytellyt vähän joka ilmansuuntaan, ja parin kuukaudenkin takainen Jimppa olisi vähintäänkin jännittynyt. Nyt sillä ei ollut jännittynyttä kohtaa missään, vaan enemmän sitä kiinnosti, jos nätisti päällä myötäämällä saisi namin.

Oikeastaan treenit menivätkin ihan hyvin, kun ottaa huomioon kaikki nämä pienetkin onnistumiset. Meille ratsastus (maastoilua lukuun ottamatta) ei ole koskaan ollut se pääasia, ja luulen, että meitä molempia ei voisi vähempää kiinnostaa hiki hatussa ja naama irveessä treenaaminen. Mahtavimmat hetket ovat niitä, jolloin oikeasti huomaa, miten paljon olemme yhdessä päässeet eteenpäin; ei välttämättä ratsastuksellisesti, vaan kaikilla niillä muilla osa-alueilla, joita yhteiseloomme liittyy.

Pieni muutos omaan ajattelutapaan ei olisi pahitteeksi: tästä lähtien yritän etsiä jokaisesta treenistä edes sen yhden onnistumisen. Koskaan ei mene niin huonosti, etteikö edes jostain voisi iloita.