Selästä jalkautuminen jakaa mielipiteitä - mitä pelottavassa tilanteessa pitäisi tehdä?
Epäilyttävä kohde näkyvissä! |
Törmäsin Facebookissa mielenkiintoiseen keskusteluun, jossa pohdittiin hevoselle pelottavien tilanteiden purkamista. Mielipiteitä ja näkökulmia oli monia, mutta suurin osa jakautui pääasiassa kahteen leiriin: "selästä ei saa tulla alas pelottavassa tilanteessa" ja "hevosta autetaan tilanteessa maasta käsin".
Moni on varmasti kuullut sanottavan, että hevonen oppii pelleilemään, jos jännitävissä tilanteissa sen selästä tullaan alas. Myös minua on ohjeistettu pysymään selässä ja käskemään hevosta eteenpäin, jos se jäätyy paikoilleen nähdessään jotain pelottavaa. Tätä on perusteltu juurikin sillä, että jos selästä tulee alas, hevonen oppii jännittymään ja pelkäämään kaikkea, koska se tietää, että silloin ratsastaja poistuu selästä.
Hevoset ovat älykkäitä eläimiä ja ne oppivat yhdistämään asioita toisiinsa. Pelkotilassa olevaa hevosta ei useinkaan kannata palkita esimerkiksi ruoalla, sillä tilanteessa piilee riski siitä, että hevonen yhdistää vääriä asioita toisiinsa ja oppii ongelmakäytökseen. On kuitenkin eri asia palkita hevosta tulemalla alas selästä ja lopettamalla treenit siihen, kuin tulla alas selästä ja auttaa hevosta pääsemään tilanteen yli.
Selässä jännittynyt ratsastaja harvoin opettaa hevosta olemaan pelkäämättä pelon aiheuttajaa. Tällaisissa tilanteissa parempi vaihtoehto on jalkautua, jos ihminen on itsevarmempi (ja rennompi) käsitellessään hevosta maasta. Sama toimii myös päinvastoin; jos ratsastaja on rauhallisempi satulassa, voi olla parempi pysyä selässä. Näissäkin tilanteissa täytyy kuitenkin huomioida hevosen yksilölliset tarpeet: jos hevonen luottaa enemmän maassa olevaan ihmiseen kuin selässä istuvaan ratsastajaan, on sen mielentilan ja kokemuksen kannalta parempi tulla alas satulasta. Hevosen pelkoa ei opeteta pois käskemällä ja vähättelemällä, tai kuvittelemalla, että hevonen oppii pelkäämään kaikkea, jos sille "antaa periksi".
Pitkän aikaa elin tämän harhaluulon kanssa, että hevosen jumittaessa maastossa se täytyy vaikka potkia liikkeelle, eikä missään nimessä saanut antaa periksi. Jimpan kanssa olen kuitenkin huomannut helpommaksi ja paremmaksi vaihtoehdoksi "luovuttaa" ja taluttaa se pelottavan kohdan ohi. Vaikka olen tehnyt näin ja vieläpä kehunut, kun mörkö on ohitettu rauhassa, ei Jimpasta ole tullut maasto-ongelmaista jumittajaa. Päinvastoin, siitä on tullut aikojen saatossa paljon rohkeampi maastoilija! Ja tämän lisäksi olemme välttyneet mahdollisilta vaaratilanteilta.
Hevosen oppimisen kannalta on tärkeintä, että se pysyy rentona. Jännittynyt ja pelkäävä hevonen ei opi, vaan voi pahimmassa tapauksessa yhdistää pelon ihmiseen tai tilanteeseen. Tämän takia ei myöskään ole yhtä oikeaa tapaa toimia pelottavissa tilanteissa, vaan toimintatapa riippuu hevosen aiemmista kokemuksista. Pakonomainen tarve "voittaa" hevosta vastaan sen jäädessä tuijottamaan pelottavaa kohdetta ei opeta hevosta pääsemään pelkonsa yli. Oppimiseen tarvitaan oikeanlainen mielentila, eikä hevosen pelon sietokynnystä pidä ylittää. Ennakointi on avainsana myös tässä tilanteessa, sillä liikaa pelkäävä hevonen voi olla hyvinkin arvaamaton ja hallitsemattomissa. Ihmisen pitääkin ymmärtää, milloin hevonen ei vielä pelkää liikaa, ja toimia silloin parhaaksi näkemällään tavalla - oli se sitten tilanteen kiertäminen kauempaa, ärsykkeen tutkiminen tai ohittaminen maasta käsin, tai hevosen rohkaiseminen liikkumaan eteenpäin.
Sitoakseni tämän pohdinnan yhteen muistutan, että on eri asia laskeutua alas selästä auttamaan hevosta ja jatkaa sen jälkeen töitä, kuin tulla alas selästä ja lopettaa työt siihen. Jälkimmäinen vaihtoehto on hevoselle palkitsevaa, mutta tässäkään tapauksessa hevosen ei tulisi oppia pyrkimään ratsastajasta eroon keinolla millä hyvänsä, vaan suorittaa pyydetyt asiat palkintoa vastaan. Jos taas hevonen kokee ratsastajan hyvin epämukavaksi asiaksi (syynä voi olla epäsopivat varusteet, liian vahvat avut, surkea kehonhallinta, kipu tms.), on se puolestaan oma juttunsa.
Nyt haluaisinkin kuulla, miten te toimitte vastaavissa tilanteissa? Tuletteko mieluummin alas satulasta vai selviääkö tilanne paremmin selästä käsin?
6 kommenttia
Alas satulasta. Omani kuuluu siihen ryhmään joka menee ihmisen perässä mihin vaan, selästä käsin se kokee olevansa yksin. Vai johtuneeko siitä että kun kuljen edellä niin olen mörönsyötti :) eli hevosella on enemmän aikaa pelastautua.
VastaaPoistaMeilläkin ihminen edellä (tai mörön ja hevosen välissä) on turvallisempaa kulkea. Fiksu katsoo perästä, syödäänkö toinen vai ei! ;)
PoistaSen verran tahdon sanoa, että ruualla vahvistamalla ei ikinä saada vahvistettua pelkoa, eli nameja voi kyllä käyttää hevosen jännityksen laukaisuun, mikäli ne vaan jännässä tilanteessa maistuu. :)
VastaaPoistaTotta, jos vain ruoka uppoaa, niin se voi jo itsessään rentouttaa hevosta! Tuota kirjoittaessani varmaankin mietin tilannetta, jossa hevonen esimerkiksi pakenee ja saa siitä ruokapalkinnon - vaikka tuskinpa kukaan siinä vaiheessa alkaa ruokaa tarjoamaan... Jimpasta kyllä huomaa helposti, milloin ollaan sietorajoilla, kun ruoka ei enää maistu.
PoistaEnpä ole ikinä miettinyt. En tosin myöskään maastoile juuri ikinä ja lähinnä ajan hevosia. Mutta antaa vähän ajattelemisen aihetta, että mitä itse tekisin tilanteessa?
VastaaPoistaKärryiltä onkin vähän hankalampi päästä nopeasti hevosta taluttamaan tilanteen sattuessa. Tällaisia asioita on hyvä miettiä, jos osaisi sitten toimia ajoissa jännittävissä paikoissa!
Poista