Jimppa täyttää vuosia & vähän erilainen kesälauma

by - 8.6.18

Ikä on vain numero!


Hyvää syntymäpäivää, Jimppa! Vanha herra täyttää tänään jo 19 vuotta, vaikka ihan virallisestihan ruuna vanheni jo vuodenvaihteessa. Tänään on kuitenkin Jimpan synttärit, ja juhlistammekin päivää täällä blogin puolella kesäisillä laidunkuvilla sekä laitumelle laskun videolla!

Jimppa pääsi laitumelle miltei viikko sitten, ja kyllä sillä on ollut mukavaa! Ensitapaaminen uuden hevoskaverin kanssa meni hyvin. Muutama alkuvinkaisu ja jalan polkaisu, vähän juoksentelua ympäriinsä - ja sitten kaksikko jo rauhoittuikin maistelemaan vihreää. Mutta seuraavaksi tuotiin pariskunnan rauhaa häiritsemään kolmas pyörä, jollaista Jimppa ei ollut ennen lähietäisyydeltä tavannutkaan!




Nuori hieho, joka oli ennestään tuttu Jimpan kesätyttöystävälle, oli Jimpasta hyvin mielenkiintoinen olento, johon se olisi halunnut tutustua paremmin. Tamma puolestaan oli sitä mieltä, että hänen erikoiseen varsaansahan Jimppa ei koske! Oli huvittavaa seurata, kun hevoset ajoivat hölmistynyttä vasikkaa takaa ympäri laidunta. Hevosten elekieltä oli myös mielenkiintoista katsella - tamma kertoi kyllä selkeästi, missä Jimpan kuului olla.


Vauhdilla katsomaan, mitä tapahtuu!



Laidunmaailma on kuitenkin rauhoittunut, ja kolmikko on nähty nukkumassa yhdessä sulassa sovussa päiväunia. Joskus toinen hevosista on vahtivuorossa, mutta joskus kaikki makaavat yhtä aikaa tyytyväisinä.

Tässä seurassa kelpaa synttäreitä vietellä!

Lue myös nämä!

2 kommenttia

  1. Kiva ja piristävä postaus. Kyllä tuosta videosta huomaa, että jimppa on "kavion" alla. ^ ^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Niinpä, tamma näytti heti kaapin paikan :D

      Poista