Vanhakin kissa oppii uusia temppuja - kohdetyöskentelyn aloitus
En varmaan ole ainoa, jolla on kissoista sellainen mielikuva, että ne eivät opi mitään ja tekevät mitä lystäävät. Etenkin perheeni vanhalle kissalle ei ole koskaan tullut mieleen opettaa mitään erityistä, koska ei sitä kuitenkaan kiinnosta totella.
Totuushan on, että kissat oppivat todella hyvin, ja tuo meidänkin kissavanhus osaa vaikka ja mitä; se osaa pyytää pääsyä ulos, se tulee (yleensä) kutsuttaessa, se osaa vaatia ruokaa eri ihmisiltä eri tavalla. Näiden lisäksi opetin sen kauan aikaa sitten nostamaan tassua käskystä. Tarkoituksena oli kyllä opettaa Kille antamaan tassu, mutta koska se ei kestänyt tassuun koskemista ollenkaan, ei siihen asti vielä olla päästy. Ehkä vielä joskus!
Vähän pidemmällä visiitilläni kotikotona päätin sitten kokeilla, josko tämäkin karvakaveri oppisi kohdetyöskentelyn alkeet. Senhän osaavat jo koira sekä hevonen, joten täytyyhän kissankin siihen pystyä! Niinpä päädyin häiritsemään kissan rauhaisaa elämää kosketuskeppini ja herkkujeni kanssa, ja videolla näkyykin tämänhetkinen tulos.
Lähdin siis siitä, että Kille liikkuu jollakin tavalla kohti kosketuskeppiä. Sen ei alkuun tarvinnut olla lähelläkään kepin päätä, kunhan liike oli sen suuntaan. Kissat ovat onneksi erittäin uteliaita eläimiä, joten ei ollut vaikeaa saada Kille kiinnostumaan tästä kepistä, jonka sen nenän eteen työnsin. Toisen opetuskerran lopulla sen onnistui jo seurata kohdetta vähän eri korkeuksilla, jolloin sen piti jo oikeasti pyrkiä koskemaan keppiin, eikä vain liikahtaa suurin piirtein samaan suuntaan.
Opetuskertoja oli vasta kaksi, jotka molemmat kestivät alle viisi minuuttia. Killen kanssa tärkeää onkin se, ettei siltä koskaan vaadi liikaa, tai muuten se jättää leikin kesken ja poistuu paikalta. Tämän takia treenikerrat pysyivätkin hyvin lyhyinä, enkä nostanut vaatimustasoa vielä juurikaan. Toistoja per opetuskerta tuli aina alle 10, mihin vaikutti eniten se, että onnistumisten välissä kissa piti aina hetken miettimistauon, jonka aikana siltä ei voinut pyytää mitään. Koiraan tai hevoseen verrattuna toistojen saaminen oli siis paljon hitaampaa. Edistystä on silti havaittavissa, ja uskallan jo sanoa, että Kille tajuaa nyt kosketuskepin idean.
Oletteko te koskaan opettaneet kissoille temppuja, ja jos olette, mitä? Olisiko tällaisia eri eläinten koulutuspostauksia kiva lukea enemmänkin? 😊
2 kommenttia
Tämäkin oli kiva opetuspostaus, kiitos tästä! Päivittele ihmeessä lisääkin kissatemppuja ja muutenkin koulutusta muidenkin eläinten kanssa. Sain tästä itsellenikin inspiksen kuvailla meidän kissojen temppuja. Toinen osaa, toisen kanssa en ole tehnyt mitään, joten tämä noviisi olisi varmasti oiva koe-eläin kissapostaussarjalle ;) Samoin kuin tämä vanhempiesi maatiainen, koska juuri tuollaisiahan suurin osa kissoista on.
VastaaPoistaSen kanssa kannattaisi muuten testata jotain paljon pienempiä palkintonameja? Nyt näyttää siltä, että syömiseen menee niin kauan aikaa, että kissalta häviää ajatus. Mä annan minimaalisia Whiskas crunch-muroja ja kissat ovat hulluina niihin. Se voi tosin johtua siitäkin, etteivät kissani saa ruuaksi ollenkaan teollista ruokaa, joten ne tekevät mitä tahansa saadakseen näitä.
Tosi kiva kuulla, että nämä kiinnostaa! Jos päädyt kissatemppupostauksia tekemään, niin tässä olisi ainakin yksi innokas lukija 😊
PoistaHerkut olivat nytkin pieniä ja helposti syötäviä, mutta vanhuksen hammastilanne vaikeuttaa niiden hotkimista. Ajattelin, että ensi kerralla voisin testata jotain nuoltavaa herkkua, koska silloin aikaa ei kuluisi namin poimimiseen maasta/kädeltä. Tälläkin herkut toimivat hyvänä motivaattorina, leluista tai silityksistä se ei niinkään välitä palkkiona.