Kuutamoratsastus

by - 9.1.12

Vietin viikonloppuna tallivapaata koska juhlin synttäreitäni sekä lauantaina että sunnuntaina. Sen takia kävimme jo perjantaina maneesissa ratsastamassa. Tällä kertaa varasimme toisen maneesin, joka on hieman isompi. Ravattiin puomien yli ja lopputunnista laukattiin ympyrällä, ei mitään sen ihmeellisempää :) Jimpalle tuli silti hiki. Äiti kuvasi laukkaamisesta myös videon, jonka lisään huomenissa.

Tänään ratsastin illan päälle ensiksi tarhassa ja sitten tallin pihassa. Jimppa yski vähän, mutta oli todella innokas ja pirteä. Loppuajasta Jimppaa ei enää edes yskittänyt. Mittasimme ennen ratsastusta kuumeen varmuuden vuoksi, mutta lämpö oli ihan normaali :) Jotain limaa kurkussa varmaankin. Ensiksi teimme käynnissä kahdeksikkoa tarhassa ja sitten otimme ravipätkiä ympäri tarhaa. Sen jälkeen vaihdoimme tarhan vähän syvempään hankeen, kun sitä kerran on nyt tullut! Mentiin kaikissa askellajeissa pientä rinkiä kuutamon valossa ja Jimppa oli kyllä innoissaan. Se laukkasi monta kierrosta, eikä säikkynyt mitään, vaikka oli hämärää ja autoja meni ohi aina välillä. Kerran Jimppa heitti pukin laukannostossa, mutta jatkettiin siitä suoraan laukkaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Alkaa omakin tasapaino vähän parantua pikkuhiljaa :D
Yritin nostaa laukan vaikeampaankin suuntaan ja Jimppa selvästi ymmärsi, mitä hain takaa, mutta laukka ei vain noussut. Kaksi kertaa ruuna jo lähti laukka-askeleeseen, mutta tipahti takaisin raviin heti sen jälkeen. Sitten se heittikin kaksi pukkia, varmaankin yritti sanoa että "etkö huomaa, että mä yritän jo?!" :D  No, käveltiin sitten lopuksi vähän aikaa ja sen jälkeen Jimppa pääsikin talliin lepäämään.

Sain synttärilahjaksi uuden kameran, Nikonin D3100 VR:n, joten nyt on ilo ottaa kuvia Jimpasta! Toivon mukaan muistan ottaa kameran joskus tallillekin.

Lue myös nämä!

0 kommenttia