Heippa!
Jimppa sai lomailla kolme päivää täysin vapaalla, sillä olin konserttireissulla Helsingissä. Sitä ennen me työskentelimme vain maasta käsin, sillä en viitsinyt lähteä ilman yhtä kenkää tallipihaa kauemmaksi. Jimppa pääsi myös juoksemaan irtona kentällä, tosin minä sain vain katsella vierestä kun joku toinen hoiti juoksuttamisen. :D Oli hauskaa nähdä, miten hevonen liikkuu. Jimpalta irtosi todella kivannäköistä ravia ja välillä ruuna harjoitteli jo piaffen alkeitakin ;)
Ennen reissuun lähtöä tutustuimme Jimpan kanssa sateenvarjoon. En tiennyt, miten se sateenvarjoihin suhtautuisi, sillä sellaista ei ole tullut lähietäisyydellä vastaan. Ensiksi ruuna sai nuuhkia kiinni olevaa varjoa, jolla sitten silittelin ponin läpi molemmilta puolilta - se ei sanonut siitä mitään. Sitten avasin varjon ja Jimppa sai tutustua siihenkin itsenäisesti. Se kävi vähän haistelemassa ja koskettelemassa varjoa ja keksi sitten, että niihin sateenvarjon piikkeihin on todella hyvä raaputtaa turpaa! Se myös yritti ottaa kiinni sateenvarjon kahvasta ja hamusi varjoa huulillaan. Pelkäsin Jimpan vielä tökkäävän sateenvarjolla itseensä reiän, joten nostin sen ylös maasta ja lähdimme kävelemään kenttää ympäri sateenvarjon alla.
Jimppa ei siis kamalasti sateenvarjosta välittänyt. Ainoastaan silloin, kun liikutin avattua varjoa sen pään päällä, se vähän kummasteli, mutta muuten antoi hyvin silitellä suljetulla ja avatulla varjolla itseään joka puolelta.
Kun palasin reissultani, kävelytin Jimppaa irtona kentällä. Aluksi se meni kierroksen uraa pitkin, mutta sitten jäi ympärilleni suurehkolle voltille kävelemään. Teimme myös takaosan väistöjä ja kahdeksikkoa irti. Jimppa kulki rennosti perässä, oli tarkkaavainen ja pysähtyi kun minäkin pysähdyin. Tutustuimme vähän pihalla olevaan traktoriin, joka ei ollut silloin päällä. Jimppa uskalsi pienen epäröinnin jälkeen hamuta traktorin kauhaa ja rengasta, mutta se ei vielä uskaltanut kauaa seisoskella sen lähellä rauhassa. Vähän kauempana se kuitenkin söi kaikessa rauhassa ruohoa, vaikka traktori käynnistettiin ja se ajoi pois pihasta.
Tänään palasin taas satulaan, kun kengittäjä laittoi Jimpalle uudet kengät jalkaan. Kävimme maastossa 9,5 km lenkin 45 minuutissa ja menimme kaikissa askellajeissa. Jimppa oli energisellä tuulella ja säikkyi jokaista puskaa sekä kiveä. Se kuitenkin toimi hyvin ja tuntui kivalta ratsastaa, vaikka vauhtia oli vähän liikaa.
Tällä viikolla saatamme innostua vähän hyppäämäänkin jonain päivänä, mutta ainakin nyt pääsemme taas jatkamaan maastoilua, kun on ihan uudet kengät jaloissa! :)
Osallistukaahan myös arvontaan Oonan blogissa, siitä voi voittaa kivat sukat:

Pari fiilistelykuvaa keikalta |

Ruohonkorsi oli paljon kiinnostavampi |