keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Irtohyppyjä, hirvimetsällä ja rikkinäinen satula


Otsikosta voikin jo huomata, millainen viikko meillä on ollut. Jimppa käy säännöllisesti irtohypytyksessä, mikä tekeekin ruunalle oikein hyvää, kun se pääsee purkamaan energiaansa vähän erilaisella tavalla. Se on kehittynyt esteillä huomattavasti ensimmäisestä hypytyskerrasta, jolloin se räpiköi välit ravilla ja enemmänkin juoksi kuin hyppäsi puomien yli.

Viime kerralla ruuna joutui harrastamaan esteitä itsenäisesti, vaikka yleensä sillä on ollut kaveri matkassa. Yksikseen se on paljon rauhallisempi, eikä välitä riehua ollenkaan. Tälläkin kertaa ruuna hyppäsi hyvin, vaikkei ollutkaan kauhean reipas ja esteiden jälkeen jatkoi mummohölkällä laukan sijaan. Jimppa jaksoi kuitenkin hypätä kauemmin, kun se ei rällännyt ympäri kujaa. Korkeimmillaan viimeisenä ollut okseri oli 85 cm, ja vaikka Jimppa luultavasti ylittäisi puhtaasti korkeampiakin, pysyttelemme mieluummin näissä korkeuksissa.


Maastossa olemme nyt käyneet kohtalaisen kevyitä lenkkejä, sillä pohjat ovat todella huonossa kunnossa ratsastusta ajatellen. Jimpan senhetkiset kiintohokilliset kengät eivät myöskään enää pidä jäisellä tiellä niin hyvin, että niiden kanssa uskaltaisi mennä reippaammin. Onneksi se kengitettiin äskettäin uusiin kenkiin, ja toivon mukaan myös pohjat alkaisivat kevään tullen parantumaan.

Koska lenkitkin ovat pysyneet rauhallisina, olen päässyt testaamaan hackamoreja kaikessa rauhassa. Olen nyt kolmena kertana käyttänyt niitä maastossa ja tullut siihen tulokseen, että niitä voisi jatkossakin käyttää. Jarru toimii todella hyvin, ja vaikka emme olekaan päässeet ottamaan kunnolla reipasta laukkaa, on Jimppa ollut hyvin hallinnassa kotiin päin laukatessakin. Jimpasta ei eroa huomaa, meneekö hakkiksilla vai kuolaimilla.

Innostunut maastoratsu valmiina lähtöön

Viimeisin maastoreissu mentiin myöskin hackamorella. Jimppa oli tuulisen sään vuoksi tavallista tarkkaavaisempi ja näki mörköjä heiluvissa pusikoissa niin paljon, että se piti yhden kohdan ohitse taluttaa. Olin suunnitellut reitiksemme 11 km lenkin, joka kiertää metsän läpi mäkitielle, jota pitkin kävelisimme kotiin. Otimme ravia ja laukkaa sen verran kuin pohjat antoivat myöten, eli suurin osa matkasta kuljettiin käynnissä.

Metsässä Jimppa alkoi taas kuuntelemaan omiaan ja yritti siirtyä raviin ilman lupaa. Mielikuvituksen voimalla keksin metsään niin susia kuin karhujakin meitä vaanimaan, ja päätin puhella lämpimikseni Jimpalle, jotta mahdolliset pedot säikähtäisivät. Se rauhoitti meidän molempien mieltä sen verran, että saatoimme jatkaa metsän loppupuoliskan kaikessa rauhassa loppuun, kun sitten puiden välistä rymisteli eteemme - mikäs muukaan kuin hirvi, joka oli luultavasti seurannut meitä metsikössä jo jonkun matkaa. Jimppa oli tietenkin maailmanmenossa mukana jo ennen kuin ehdin eläintä nähdä, ja se kääntyikin näppärästi kapealla polulla ympäri. Kaikeksi onneksi sillä ei ole tapana kadota paikalta sen enempää miettimättä, vaan ensimmäisestä hidastuspyynnöstä se pysähtyi paikoilleen sydän pamppaillen. Sarvipää oli sillä välin hävinnyt toiselle puolelle metsää, mutta koin silti parhaaksi laskeutua alas selästä ja taluttaa järkyttynyt ratsuni ulos metsiköstä, jos vaikka lisää hirviä ilmestyisi näköpiiriimme.


Loppumatka sujuikin ilman ongelmia tai muita yllättäviä vierailijoita, ja Jimppakin unohti tapahtuman yhtä nopeasti kuin se oli eteemme ilmestynytkin. Saimmepa kuitenkin treenata outojen asioiden kohtaamista! Maastoratsastuksessa ei koskaan tiedä, mitä esteitä eteen sattuu, ja kaikkea sitä on hankala harjoitella vapaasta tahdostaan.


Ja koska huolia ei koskaan voi olla liikaa, huomasin meidän satulamme olevan rikki. Ei hajuakaan, miten tai edes milloin se on rikkoontunut, mutta ainakin minusta vaikutti siltä, että satulan rungosta on jokin osa hajonnut tai vääntynyt. Lähetin kuvat satulasepälle, ja hänkin uumoili rungon joustavan kohdan olevan rikki. Sen voi kuitenkin korjata, joten satula lähti heti korjauksille. Onneksi talliltamme löytyi Jimpalle sopiva satula, jota saamme lainata sillä välin, kun oma penkkimme on huollettavana.

Rikkinäinen kohta satulassa ja Jimpan uusi riimu hajonneen tilalle

7 kommenttia:

  1. Sinä sentään annoit hackamoren olla noin, itse kokeilin ruunalleni ekaa kertaa hackamorea ja heitin siihen paksun lampaankarvapehmusteen. Arvaa oliko jarruja ;O)) Eipä juuri ei ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, uskon kyllä sen! :D Tuossa on ohut karvapehmuste jo valmiina, paksumman kanssa ei ehkä jarrut pelais samalla tavalla meilläkään...

      Poista
  2. Lähetin s-postia siitä maksusta, käy kurkistamassa, kun kerkeät! :)

    Kiva postaus ja aikamoinen maastolenkki teillä oli, näkyykö siellä päin useinkin hirviä? Itse olen maastolenkillä kerran törmännyt hirviryhmään, joka pellon laidalla seisoskeli. Onneksi oli järkevä hevonen mukana niin ei turhia hötkyilty... Outoa katsoa näitä maastokuvia, teilläpäin on niin paljon vielä lunta, kun taas meillä aivan sulat pohjat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis siitä satulahuovan maksusta.

      Poista
    2. Vastasin sähköpostiin. :) Tuo oli ensimmäinen kerta, kun itse näin maastoillessa hirven, eikä niitä muuallakaan kovin usein näy. Onneksi me törmäsimme vain yhteen hirveen, en tiedä olisko Jimppa suostunut jäämään katselemaan, jos kokonainen lauma hirviä olis rymistellyt tien poikki! Tuolloin osa lumesta oli jo sulanut täältäkin, mutta nyt sitä on taas enemmän. Ainakin pohjat paranivat hieman, kun jään sijaan päällä on kerros lunta. :)

      Poista
  3. Kiva blogi sulla :) Mukava kun on kuvia ja videoita ja näytät harrastavan Jimpan kanssa ihanan monipuolisesti. Kiva oli katsoa esimerkiksi tuota raviratavideota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parhaamme mukaan yritetään harrastaa vaihtelevasti kaikenlaista. :)

      Poista