Edellisestä temppukouluvideosta ehti vierähtää jo lähes vuosi, joten eiköhän nyt ole aika seuraavalle osalle!
Tässä osassa kerron, kuinka opetin Jimpalle pallon tönimisen turvalla. Sehän osasi jo ennestään potkia sitä kaviollaan, mutta koska pallolla pelaaminen onnistuu paremmin vierittämällä sitä turvalla, päätin vaihtaa potkimisen siihen.
Video on kuvattu alkusyksystä, mutta halusin odottaa sopivaa ajankohtaa sen julkaisemiseksi. Mikä olisikaan parempi aika, kuin juuri ennen joulua! Valitettavasti emme kuvatessa tajunneet, että silloin meneillään olleiden ravien kuulutukset peittäisivät ääneni lähes kokonaan, mutta yritin korjata tilanteen jälkikäteen tekstityksillä.
Lyhyesti sanottuna tämän tempun opettaminen meni suunnilleen näin: ensiksi opetin Jimpan koskemaan käskystä palloon palkitsemalla sitä aina, kun se vei turpansa vähänkään oikeaan suuntaan, ja myöhemmin liitin siihen käskysanaksi "koske". Sen jälkeen vaadin kosketukselta vähän enemmän, nyt pallon piti liikahtaa ennen kuin palkitsin. Vaihdoin samalla käskysanaksi "pelaa", jotta voin käyttää kosketuskäskyä muuhunkin. Jimppa ymmärsi nopeasti, että palloa piti tönäistä, ja sitten vain liitimme saman tempun muihinkin esineisiin!
Muistutan vielä, että tämä on minun sovellukseni tempun opettamisesta, eikä se välttämättä toimi kaikilla yhtä hyvin. Jokainen voi itse soveltaa itselleen ja hevoselleen sopivimman opetustavan, sillä hevoset ovat yksilöitä, ja toisille toimii eri tavat paremmin. Muistakaa myös kysyä lupa hevosen omistajalta tempun opettamiseen, jos ette itse omista hevosta, jolle tempun haluatte opettaa!
Temppukoulutuksen tulisi olla hauskaa niin sinulle kuin hevosellekin, se on mukava tapa vahvistaa luottamusta ja aktivoida hevosta, joten pidäthän sen rentona ja kivana vaihteluna teille molemmille! Valitse siis opettelupaikaksi rauhallinen ja tuttu ympäristö äläkä vaadi kerralla liikaa.
Tässä osassa kerron, kuinka opetin Jimpalle pallon tönimisen turvalla. Sehän osasi jo ennestään potkia sitä kaviollaan, mutta koska pallolla pelaaminen onnistuu paremmin vierittämällä sitä turvalla, päätin vaihtaa potkimisen siihen.
Video on kuvattu alkusyksystä, mutta halusin odottaa sopivaa ajankohtaa sen julkaisemiseksi. Mikä olisikaan parempi aika, kuin juuri ennen joulua! Valitettavasti emme kuvatessa tajunneet, että silloin meneillään olleiden ravien kuulutukset peittäisivät ääneni lähes kokonaan, mutta yritin korjata tilanteen jälkikäteen tekstityksillä.
Lyhyesti sanottuna tämän tempun opettaminen meni suunnilleen näin: ensiksi opetin Jimpan koskemaan käskystä palloon palkitsemalla sitä aina, kun se vei turpansa vähänkään oikeaan suuntaan, ja myöhemmin liitin siihen käskysanaksi "koske". Sen jälkeen vaadin kosketukselta vähän enemmän, nyt pallon piti liikahtaa ennen kuin palkitsin. Vaihdoin samalla käskysanaksi "pelaa", jotta voin käyttää kosketuskäskyä muuhunkin. Jimppa ymmärsi nopeasti, että palloa piti tönäistä, ja sitten vain liitimme saman tempun muihinkin esineisiin!
Muistutan vielä, että tämä on minun sovellukseni tempun opettamisesta, eikä se välttämättä toimi kaikilla yhtä hyvin. Jokainen voi itse soveltaa itselleen ja hevoselleen sopivimman opetustavan, sillä hevoset ovat yksilöitä, ja toisille toimii eri tavat paremmin. Muistakaa myös kysyä lupa hevosen omistajalta tempun opettamiseen, jos ette itse omista hevosta, jolle tempun haluatte opettaa!
Temppukoulutuksen tulisi olla hauskaa niin sinulle kuin hevosellekin, se on mukava tapa vahvistaa luottamusta ja aktivoida hevosta, joten pidäthän sen rentona ja kivana vaihteluna teille molemmille! Valitse siis opettelupaikaksi rauhallinen ja tuttu ympäristö äläkä vaadi kerralla liikaa.
Kuolainten ja muiden varusteiden metalliosien kiilto himmenee käytössä, vaikka niitä pesisikin säännöllisesti. Meillä kuolaimet pestään hyvin aina käytön jälkeen ja joskus myös ennen, jos niihin on pesusta huolimatta jäänyt vielä jotain likaa. Siltikin kuolaimiin on jäänyt ikäviä tummentumia ja pinttynyttä likaa, eivätkä ne enää kiilläkään samalla tavalla kuin uudet.
En ollut aiemmin kokeillut puhdistaa kuolaimia muuten kuin hankaamalla ja laimealla saippuavedellä, mutta siitä ei ollut juuri mitään hyötyä. Mitään kemikaalipommeja tai muita tehokeinoja en uskaltanut käyttää varusteeseen, joka olisi hevosen suussa. Astianpesukonekin oli käynyt mielessä, mutta sekin saattaisi vain himmentää metallia entisestään. Jos joku on pessyt kuolaimet astianpesukoneessa, kertokaa, miten kävi!
Törmäsin vinkkejä etsiessäni helppoon kotikonstiin, jolla kuolaimet ja muutkin metalliset osat saa puhdistettua, desinfioitua ja kiillotettua, eikä siihen tarvitse kuin kahtaa lähes jokaiselta kotoa jo löytyvää ainesosaa!
Nämä ihmeelliset metallinkiillottaja-ainesosat ovat etikka ja ruokasooda. Etikka ja sooda ovat turvallisia käyttää myös varusteissa, jotka ovat kosketuksissa ihon tai suun limakalvojen kanssa. Molempia voi myös syödä, joten vaaraa hevosen myrkyttämisestä ei ole. Ne desinfioivat kuolaimet myös nivellettyjen palojen väleistä, ja vaikka haju onkin aika tuima, se ei jää kuolaimiin.
Testasin etikka-ruokasoodaa Jimpan kuolainten puhdistukseen, ja totesin sen ihan toimivaksi! Toki metallin pinnassa olevia kulumia ei tämä yhdistelmäkään poista, mutta pinttyneemmät tahrat se irrotti ja teki kuolaimista kiiltävät.
Kuolainten lisäksi sekoituksella puhdistuvat myös muut metalliosat. Kostutettu talouspaperi ja ruokasooda toimivat hiomapaperin tavoin, ja niillä saa esimerkiksi suitsien soljet kiillotettua helposti ja turvallisesti.
Mikä olisikaan parempaa, kuin aloittaa uusi vuosi puhtaan kiiltävillä varusteilla? Tällä tee-se-itse -kiillotusaineella se onnistuu nopeasti, helposti ja ennen kaikkea turvallisesti. Etikka-ruokasooda jää ainakin meillä käyttöön, sen verran hyvää jälkeä sillä sai aikaan!
Puhdasta tuli! |
Joulukuussa 2009 perheeseemme muutti hevonen, joka oli "ihan ok". Seitsemän vuotta myöhemmin siitä on muovautunut ystävä, jonka kanssa mikään ei tunnu mahdottomalta.
Mikään ei olisi voinut opettaa 15-vuotiaalle Inkalle paremmin vastuuntuntoa, kärsivällisyyttä ja suunnitelmallisuutta kuin Jimppa. Ilman Jimppaa en välttämättä olisi koskaan kiinnostunut eläinkoulutuksesta, maastakäsittelystä tai luonnollisista hevosmiestaidoista. Kaikkien vastoinkäymisten ja ikuisen huolehtimisenkaan jälkeen en vaihtaisi päivääkään pois. Vaikka elämä vie välillä suuntaan jos toiseenkin, voin aina luottaa siihen, että ihan pienikin hetki Jimpan kanssa pelastaa pahimmankin päivän. 💙
Minulla on ollut onnea saada työskennellä jo seitsemättä vuotta maailman opettavaisimman ja oppivaisimman hevosen kanssa!
Taas olisi varustepostauksen aika! Tällä kertaa esittelyyn pääsevät meidän juoksutusvälineemme. Juoksutuksesta on kuoriutunut ihan mukava vaihtoehto liikutukselle nyt, kun olemme löytäneet siinä yhteisen sävelen. Ennen juoksutus oli luultavasti molemmista yhtä epämiellyttävää, mutta nykyään Jimppa toimii siinä herkästi ja liikkuu rennosti.
Videolla esittelen seuraavat varusteet:
★ Uusi juoksutusliina, 8 m
★ Vanha juoksutusliina, 8 m
★ Juoksutusdelta
★ Juoksutusvyö, renkaat vaihdettu suuremmiksi ohjasajo-ohjia varten
★ Neopreeninen satulavyö juoksutusvyöhön, 70 cm
★ Sivuohjat, nahkaa
★ Sivuohjat, nylonia
★ Juoksutusraippa
Pitkästä aikaa kuulumisia ja materiaalia koto-Suomesta! Jimpan syksy on mennyt tähän asti oikein hyvin, eikä mitään ongelmia ole tullut vastaan. Liikkumaankin ruuna on päässyt säännöllisesti ja monipuolisesti. Mikä helpotus, ettei ponin hyvinvoinnista tarvitse olla huolissaan!
Tänään Jimppa joutui taas oikeasti töihin Mervin tullessa ratsuttamaan. Meillä on ollut harmillisen harvoin nyt mahdollisuuksia ratsutukseen, mutta kerta silloin tällöin on aina antanut paljon uusia eväitä omaan touhuamiseen. Ja koska kehitystä tapahtuu aina näiden kertojen välillä, ei meidän itsenäinen treenailu aivan turhanpäiväistä voi olla.
Koska en itse tietenkään päässyt paikan päälle ratsutusta seuraamaan, nakitin äitini kuvaamaan Jimpan menoa. Tällä kertaa harjoiteltiin käynti- ja raviväistöjä pivottien avulla, ja Jimppa joutui kunnolla mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sen se myös näytti, sillä kun tehtävät menivät liian hankaliksi, ruuna ilmaisi epämukavuutensa erittäin selkeästi. Sille näytti olevan alkuun hankalaa saada ristiaskeleet sopimaan menemättä jaloistaan ihan sekaisin, joten alun raviväistöt muuttuivat nopeasti peitsiksi. Kunhan Jimppa tajusi, mitä siltä vaadittiin, muutamat ristiaskeleetkin onnistuivat puhtaasti.
Uutena juttuna Mervi otti ratsutukseen myös kokoamisharjoituksia. Jimppahan on tottunut kulkemaan melko matalassa muodossa, enkä ole sitä yrittänytkään koota. Siksi poni olikin vähän ihmeissään ja tarjosi mieluummin laukkaa tai tikittävää askelta, kun Mervi pyysi sitä kokoamaan. Kyllä sieltä pari hyvääkin pätkää irtosi, loppujen lopuksi, kun Jimppa sai ensiksi vähän miettiä asiaa.
Mervin mukaan laukka on parantunut kaikista eniten etenkin nostojen osalta. Nykyään se pyörii hyvin ja tasapainoisesti, eikä laukkaa tarvitse nostaa monen ympyrän verran kuten alussa. Olen siinä kyllä samaa mieltä, että ero aiempaan on aika huima!
Jimpassa on se mahtava piirre, että se yrittää aina tehdä parhaansa, kun siltä jotain pyytää. Se kertoo kyllä heti, jos ei jotain ymmärrä ja alkaa ärsyttää, mutta jos se saa vähänkään kiinni ajatuksesta, se kyllä yrittää kaikkensa. En voisi olla onnekkaampi, kun saan työskennellä yhtä nöyrän ja yritteliään hevosen kanssa! Onneksi ei ole enää pitkä aika siihen, kun pääsen itsekin taas Jimpan seuraan. :)
Minä ja Jape kesällä 2009 |
En ole juurikaan avannut ratsastushistoriaani blogin puolella esittelysivuni lyhyttä kappaletta lukuun ottamatta. Tällainen postaus olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten, kun todistusaineistoa oli jäljellä enemmän. Ulkoisen kovalevyni mukana meni kuitenkin osa hevosmenneisyydestäni kaiken muun mukana, joten todistetta siitä, että ratsastusharrastus oli kuvioissa mukana ennen vuotta 2007, ei ole. Varautukaa silti romaanin mittaiseen muisteloon, sillä näissä asioissa minulla on lähes norsun muisti.
Tulette nopeasti huomaamaan, että ratsastushistoriani koostuu pääasiassa islanninhevosista. Ratsastuskoulun ulkopuolella pääsin toimimaan useamman eri issikan kanssa niin leireillä, hoitohevosina kuin ihan vain kertaluontoisina vaellusratsuina. Alun perin etsimmekin äitini kanssa meille islanninhevosta ensimmäiseksi hevoseksi, mutta sitten tiemme kohtasivatkin Jimpan kanssa ja loppu on - kuten sanotaan - historiaa.
Olen pienestä pitäen ollut heppatyttö henkeen ja vereen. Kävimme kesäisin pyöräilemässä lähitallien ohi katselemassa laiduntavia hevosia, ja minulla on tallessa ainakin kaksi kuva-albumia lähes täynnä näitä laidunkuvia.
11-vuotiaaksi asti kävin vain silloin tällöin talutusratsastuksessa siellä ja täällä, mutta sitten aloitin oikeasti harrastamaan ratsastusta. Kävin silloin toimineella Ellun tallilla kerran viikossa ratsastamassa, ja hitaasti mutta varmasti hevostaitoni lähtivät kehittymään. Suoritin ensimmäisenä kesänä alkeiskurssin, jossa opin perusasioita varustamisesta ja ratsastuksesta. Lempihevosiani olivat norjanvuonohevosruuna Tunkki ja puoliverinen Leo, joita toivoin joka kerta uudelleen ja uudelleen seuraavalle kerralle ratsukseni. Tunkki oli perinteinen tuntiratsu, tahmea ja kärsivällinen tätikuljetin. Muistaakseni nostin Tunkilla ensimmäiset laukkani pitkän odotuksen jälkeen! Leo puolestaan oli herkempi, ja sillä oli valtavat liikkeet. Varsinkin ravi tuntui silloin aivan mahdottomalta, mutta nykyään sekin olisi varmaan mukavan pehmeä Jimppaan verrattuna.
Ellun tallilla ratsastustunnilla v. 2007, ratsuna Marsu-tamma |
Tallilla oli myös yksi hevonen, jonka kanssa kemiat eivät todellakaan kohdanneet: Calle. Calle oli monien suosikki, ja äitinikin taisi kuulua sen rakastajiin. Minä en vain tullut toimeen sen kanssa, ja joka kerta, kun Calle oli määrätty minulle tuntiratsuksi tiesin, ettei tunnista tulisi mitään. Callella oli tapana juosta alta ja vähät välittää kääntävistä avuista, laukassa se innostui välillä liiankin paljon ja muutenkin se oli nuoruuden minäni mielestä hankala. En vain osannut ratsastaa sillä, paitsi sairaana. Kävin nimittäin kerran tai kaksi kuumeessa ratsastustunnilla, ja ratsunani oli tietenkin Calle. Ja silloin se toimi paremmin kuin koskaan! Callessa ei tietenkään ollut vikaa, en vain silloin ymmärtänyt, miten sitä kuului ratsastaa.
Ellun tallilla työskentelin myöhemmin myös tallitonttuna, eli autoin alkeistuntilaisia varustamaan hevoset ja talutin talutustunneilla. Tallitonttuilu oli mukavaa, ja ansaitsimme sen avulla ilmaisia ratsastustunteja sekä pääsimme osallistumaan meitä varten järjestettyihin tapahtumiin. Meille pidettiin esimerkiksi näyttelyharjoitukset, joissa puunasimme parin kanssa hevosen näyttelykuntoon ja treenasimme hevosten esittämistä. Meillä oli myös tallitonttujen omat tallikisat, joissa oli yhdistetty helppo koulu- ja esterata. Ratsut valittiin arpomalla, ja sain tietenkin omaksi kisaratsukseni Callen. Siitä huolimatta minut palkittiin ykköspalkinnolla, mikä tuli minulle täytenä yllätyksenä. Se kuitenkin kasvatti vähän itsevarmuuttani, mikä oli juuri sitä, mitä silloin ratsastusharrastukseeni kaipasinkin.
Minä ja leirihoitsuni Svana v. 2009 |
Svana, Hula ja Hilda |
Lähes jokainen hevostyttö on käynyt nuoruudessaan ratsastusleirillä. Minua harmittaa, etten käynyt jo aiemmin ratsastusharrastuksen alussa leireillä, mutta onneksi voin hyvillä mielin muistella kahta issikkaleiriä, joilla olin vuosina 2008 ja 2009. Leirihoitsunani oli molempina kesinä islanninhevostamma Svana, josta pidin erittäin paljon. Jos en ennen näitä leirejä ollut maastoilun pauloissa, metsän siimeksissä vietettyjen tuntien jälkeen minusta oli tullut Oikea Maastoilija.
Issikkavaellukselle lähdössä Kolilla v. 2008 |
Alkuvuonna 2009 ratsastusharrastukseni muuttui, kun aloin hoitamaan issikkaruunaa ja sen kavereita yksityistallilla. Jatkoin yhä ratsastustunneilla käymistä, mutta pääsin sen lisäksi myös huolehtimaan hevosista muutenkin kuin vain ratsastuksen puitteissa. Alkuasetelma tallilla oli issikkavanhus Jape ja suomenpienhevosori Riku, joka myöhemmin vaihtui ensiksi yhteen minishettisoriin ja lopulta kahteen minishettikseen. Ratsastuksellisesti en päässyt hoitoponieni kanssa kehittymään mitenkään, sillä Jape oli jo 27-vuotias eläkeläinen, Riku muistaakseni vuotias varsa ja minishettikset noin metrin liian matalia ratsastettavakseni. Kävin Japella kuitenkin silloin tällöin lyhyillä lenkeillä maastossa, tai oikeammin tienpientareilla, sillä talli sijaitsi kasitien varrella. Jape oli uskomattoman varma liikenteessä, enkä ymmärrä, miten uskalsin lähteä sen kanssa tien viertä ratsastamaan. Se ei korvaansa lotkauttanut, vaikka vierestä meni niin rekkoja kuin muitakin isoja ajoneuvoja. Kuljimme pyöräteiden reunoja pitkin, ja Jape asteli epäröimättä alikulustakin läpi tuosta vain.
Jape, Luumu ja Laku v. 2009 |
Tallitytön roolissa opettelin kaikenlaisia hommia, joita hevosen omistamiseen liittyi. Ruokin ja harjasin hevoset, putsasin pihaton, olin mukana kengityksissä ja pääsin myös näyttelymatkalle avustajaksi Pietarsaareen. Jatkoin Japen ja minishettisten hoitajana vielä Jimpan hankinnan jälkeenkin, mutta pian kahdella tallilla käyminen ja lukion aloittaminen kävivät turhan raskaaksi, ja jouduin luopumaan hoitoponeistani. Opin niiltä kuitenkin paljon tärkeitä asioita, joita ilman ensihevosen hengissä pitäminen olisi varmasti ollut hankalampaa.
v. 2010 |
Jimpan oston jälkeen en enää jatkanut ratsastustunneilla käymistä Ellun tallilla, vaan siirryin yksityiseen harrastamiseen. Pitkän aikaa ratsastin ainoastaan Jimpalla, mutta nyt olen taas päässyt silloin tällöin muidenkin hevosten kyytiin. Matkani hevosharrastajana ei ole ollut kovin pitkä, ja vasta nyt minusta on alkanut tuntumaan, että kehityn ratsastajanakin, vaikka ratsastuskouluajoista alkaa olemaan jo kymmenisen vuotta.
Haluaisitteko lukea lisää jostakin ratsastushistoriani osasta? Materiaalia minulla on tallessa enää vain hoitoponeista sekä leireiltä, mutta tarinointi muustakin onnistuu - tosin aika on saattanut kullata muistot ja muunnella totuutta.
Mää tykkään palloista! |
Tässä eräänä päivänä huomasin, että olin kokonaan unohtanut kirjoittaa loppukesästä tehdystä maastakäsittelystä, jossa oli kuvaajakin mukana. Sillä viikolla hoidin Jimpan lisäksi tallikaverimme issikan liikutuksen, mutta koska sinä päivänä raviradalla oli astetta suuremmat ravit, päätimme yhteistuumin jäädä tallin kentälle maastakäsittelemään.
Ensiksi oli Jimpan vuoro, joka tuhansista ötököistä huolimatta jaksoi keskittyä ainakin jonkun aikaa. Testasin samalla sen uutta naruriimua, jonka ostin kirpputorilta. Siinä on hieman kasvunvaraa, mutta toimii kakkosriimuna hyvin.
Tällä kertaa keskityimme lähinnä palloiluun, Jimpan suosikkipuuhaan. Olin kantanut kentälle meidän punaisen pallon lisäksi isomman sinisen jumppapallon, kartioita ja tynnyrin, ja näillä kaikilla oli tarkoitus pelata. Oletin tietenkin rämisevän tynnyrin olevan kaikista pelottavin, mutta jälleen kerran Jimppa yllätti rohkeudellaan! Siitä on kuoriutunut jo melko reipas hevonen, vaikka se on silti etenkin jaloistaan tarkka.
Tähän väliin on pakko todeta, että koske-käsky on ollut yksi järkevimmistä käskyistä, mitä olen Jimpalle opettanut. Sen avulla esimerkiksi paikallaan olevan trailerin tai traktorin ohittaminen on helpottunut huomattavasti, kun niihin voi mukavissa merkeissä käydä tutustumassa. Liikkuvan trailerin ohituskin on selätetty jo aiemmin, vaikka vielä välillä Jimppaa voi hieman jännittää.
Jimppa oli enemmän kuin innoissaan pelaamassa kaikella, mitä kentälle oli tuotu. Se vaihteli pallojen välillä ihan itsekseen, mutta tuuppasi aina pyynnöstä sitä oikeaakin esinettä. Tynnyriin ruuna oli heti tunkemassa turpaansa, kun se oli pystyasennossa. Silläkin oli silti kiva pelata, kun sai paljon herkkuja!
"Mikä toi on?" |
Toisella on vessatauko menossa, mutta silti pallo hiplaa... |
Brannin kanssa tarkoituksena oli tehdä perusmaastakäsittelyä ja lopuksi tutustua myös palloihin ja tynnyriin. Ruunasta on kuoriutunut jo paljon herkempi kaveri, ja varsinkin peruutukset onnistuu jo pienestäkin pyynnöstä. Tynnyri oli tämän mielestä vähän jännittävämpi tapaus, mutta rauhallinen tutustelu auttoi. Brannin kanssa ei palloteltu, sillä se ei sitä käskyä osaa enkä ilman lupaa opeta temppuja toisten hevosille, mutta tutustuimme esineisiin ja uskalsimme kävellä lopuksi tynnyrin ja aidan välistä ihan rennosti.
Tässä ihmetellään tynnyriä. Käsittelijää puolestaan naurattaa |
Seuraavaksi vuorossa on Jimpan suojien ja pinteleiden esittely. Aiemmin käytimme melko harvakseltaan minkäänlaisia suojia. Yleensä hokkiaikana maastoillessa sekä aina irtohypyttäessä Jimpalla käytettiin jännesuojia, mutta sileällä ei oikeastaan ollenkaan. Nykyään sileällä käytössä on aina treenisuojat ja talvella hokkiaikana lisäksi vielä putsit takana suojaamassa kavion pintaa. Jimppa lyö herkästi etusillaan takakavion pintaan etenkin ravissa, ja ilman putseja hokit syövät ikävästi kavion rei'ille.
Videolla esittelen siis kaikki Jimpan suojat ja pintelit, pois lukien jännesuojat, jotka olivat silloin kadoksissa.
★ Eurohunter harjoitussuojat, etusuojat M, takasuojat L
★ Equi-Guard jännesuojat ja hivutussuojat, M
★ Horze neopreeniputsit, L
★ Mustat neopreeniputsit, M
★ Horze paksut pintelipatjat
★ Biltema ohuet pintelipatjat
★ Best on Horse villapintelit
★ Best on Horse joustopintelit
★ Eskadron fleecepintelit
★ Kuljetussuojat, COB
Katso edelliset varustepostaukset täältä.
Maastolenkillä kaverin kera |
Kuten viime postauksessa jo mainitsinkin, sen kertainen valmennus oli minulle ensimmäinen ja viimeinen vähään aikaan. Asun nimittäin tämän syksyn Tanskassa vaihto-opiskelijana yliopistossa. Jimppaa en tietenkään voinut ottaa mukaan, joten muutos oli minulle melko suuri. Jimpalle ei niinkään, sillä se jatkaa omaa elämäänsä samalla tallilla samojen ihmisten kanssa vain minua lukuun ottamatta.
Löysin ruunalle syksyn ajaksi liikuttajan, joka käy pari kolme kertaa viikossa ratsastamassa. Näin Jimppa saa riittävästi liikuntaa, vaikken olekaan maisemissa. Liikuttajan lisäksi sitä käy hoitamassa ja liikuttamassa myös äitini, ja varalla on myös pari muutakin innokasta, jotka voivat tarpeen vaatiessa ratsastaa tai ajaa. Olen erittäin tyytyväinen, että asiat järjestyivät näinkin hyvin, eikä minun tarvitse olla ihan koko aikaa huolissani Jimpasta!
Vaikka vaihtoaika on vain muutama hassu kuukausi, olivat viimeiset päivät tallilla silti vaikeita. Jimppa ei näyttänyt ymmärtävän alkuunkaan, miksi sen omistaja oli välillä allapäin. Kävimme viimeisenä iltana maastossa ihan vain kahdestaan, ja Jimppa sai hurjan paljon rapsutuksia ja herkkuja.
Ensimmäinen viikko Tanskassa on nyt jo takana päin, ja voin sanoa, että täällä kyllä viihtyy hyvin. Kirjoitan vaihtoni ajan blogia, jonne kerron kuulumisiani ja kaikenlaista enemmän tai vähemmän tärkeää vaihdosta. Sitä pääsee lukemaan täällä.
http://hyggettaako.blogspot.dk/ |
Kauankohan edellisestä valmennuskerrasta on kulunut aikaa? Kaikenlaiset esteet satulasta sairaslomailuun ovat tiputtaneet meidät kokonaan pois valmennusrytmistä. Nyt, pitkän tauon jälkeen, pääsimme vihdoin valmentautumaan! Valmentajana oli ohjasajosta jo tutuksi tullut mutta ratsain vielä tuntematon Maru.
Aloitimme valmennuksen alkukeskustelun jälkeen tehtävällä, joka jatkui läpi koko tunnin. Minulla oli, kuten aina, vaikeuksia tajuta alkuun, mitä missäkin kohi piti tehdä, mutta nopeasti hahmotin tehtävän tiet, kun ryhdyimme sitä ratsastamaan.
Olin kertonut ongelmiksi Jimpan kanssa suoruuden, laukannostot ja pohkeenväistön. Tällä tehtävällä löimme oikeastaan kaikki kärpäset yhdellä iskulla, minkä vuoksi tästä kuoriutui nopeasti uusi lempparini! Se oli yksinkertainen mutta tehokas, ja Jimppa oppi muistamaan sen parin kerran jälkeen jo niin hyvin, että esimerkiksi siirtyminen käyntiin tuli automaattisesti oikeassa kohdassa ja sivuttaisliikettäkin tarjottiin välillä ennen aikojaan.
Alkuun ratsastimme täyskaarrot ja väistöt uralle käynnissä, jonka jälkeen siirtyminen raviin ja ravissa pääty-ympyrä. Maru keskittyi aktiiviseen liikkeeseen, jota Jimpalta yllättävästi löytyi tällä kertaa, vaikka ensimmäisessä ravinostossa se muuttuikin hetkellisesti peitsariksi. Jimpasta myös tallipäädyssä oleva muurieste oli kammottava, ja sitä piti aina väistää reilusti keskemmäs maneesia.
Käyntiväistöt alkoivat sujumaan hiljalleen ihan hyvinkin, vaikka loppuajasta Jimppa alkoi väsymään, eikä se oikein jaksanut enää keskittyä tehtävään. Maru kehui Jimpan ravia jo ensimmäisellä ohjasajokerralla, ja nytkin se sai liikkeistään kehuja. Tällä kerralla ravi oli tahdikas ja aktiivinen, mutta Jimppa oli edestä epätasaisempi. Välillä saimme kuitenkin hyviäkin pätkiä, ja niiden ansiosta valmennuksesta jäikin todella tyytyväinen mieli!
Käyntiinkin saatiin toimiva vinkki: Maru neuvoi antamaan pohjeavut vuorotellen, jolloin käyntikin sai tahdikkuutta eikä muuttunut hengähdystauoksi kuten yleensä. Pohkeenväistössä puolestaan oli tärkeää saada hevosen paino halutulle puolelle, jolloin sivuttaisliike tulisi helposti hevosen hakeutuessa luontaisesti kohti pitkän sivun uraa. Jimpalle tällainen pohkeenväistötehtävä oli todella hyvä, sillä jopa minä sain sen väistämään ilman kamalaa punkemista.
Laukka oli tällä kertaa positiivinen yllätys, sillä nostot olivat melko täsmällisiä ja Jimppa oli eteenpäinpyrkivä, jolloin laukka oli laadultaan parempaa. Oikeaan kierrokseen ruuna rentoutui välillä edestäkin, ja Maru totesi, että poni menisi miltei puoliverisestä laukan pyöriessä kunnolla kolmitahtisesti. Vasempaan nostot olivat vähän sujuvampia, mutta siinä laukka on voimattomampaa ja jää herkästi todella maahansidotuksi. Laukkaa emme työstäneet kovin paljoa, sillä Jimppa väsyi nopeasti, eikä laukka ollut enää laadultaan sellaista, että sitä olisi kannattanut jatkaa. Maru muistuttikin, että laukan treenaamisessa tärkeämpää on sen laatu, ei määrä, eikä laukkaa paranneta vain laukkaamalla ympäriinsä sen laadusta välittämättä.
Jimppa oli laukkatyöskentelyn lopetuksesta eri mieltä, ja se yritti useaan kertaan nostaa laukkaa pääty-ympyrällä, vaikka tarkoitus oli vain ravata. Se oli vaikea saada unohtamaan äskeiset laukkailut, ja meni useampi kierros, ennen kuin ruuna suostui ravaamaan ympyrän ilman kiihyttelyä tai laukannoston tarjoamista. Maru neuvoi ottamaan Jimpan käyntiin ja väistämään muutaman askeleen verran silloin, kun se yritti lähteä kiihdyttelemään ja oikomaan ympyrällä. Sen ansiosta Jimppa jaksoi alkaa keskittyä oleelliseen, vaikka yhä se olisi ollut täysin valmis nostamaan laukan heti, jos olisin vähänkään siihen suuntaan vihjannut.
Koko valmennuksen ajan minusta tuntui siltä, että menimme aivan hirmuista vauhtia ravatessa ja etenkin laukatessa, mutta video paljasti, että vauhti oli siltikin ihan maltillinen. Toki Jimppa oli paljon reippaampi kuin yleensä, mutta mitään päätöntä haipakkaa en ollutkaan ratsastanut, vaikka siltä se tuntui kun on tottunut niin rauhalliseen menoon.
Jimppa oli valmennuksen jälkeen kaikkensa antanut ja haukotteli makeasti pesupaikalla kylmäysletkuissa seistessään. Minäkin olin selkeästi tehnyt jotain, niin rento ja väsähtänyt olo valmennuksesta jäi. Harmi kyllä, että minulle tämä valmennus oli ensimmäinen ja viimeinen vähään aikaan, sen verran hyvä mieli ja motivaatio tästä jäi. Jimppa jatkaa silti treenailua aika lailla tavalliseen tapaansa, mutta siitä myöhemmin lisää. Tässä vielä videokoostetta valmennuksesta maneesin aidalta kuvattuna:
Linkki videoon
Aloitimme valmennuksen alkukeskustelun jälkeen tehtävällä, joka jatkui läpi koko tunnin. Minulla oli, kuten aina, vaikeuksia tajuta alkuun, mitä missäkin kohi piti tehdä, mutta nopeasti hahmotin tehtävän tiet, kun ryhdyimme sitä ratsastamaan.
1 täyskaarrosta pohkeenväistöllä uralle (C-B/E) - 2 siirtyminen raviin (B/E) - 3 pääty-ympyrä ravissa/laukassa (L) - 4 siirtyminen käyntiin (H/M) |
Olin kertonut ongelmiksi Jimpan kanssa suoruuden, laukannostot ja pohkeenväistön. Tällä tehtävällä löimme oikeastaan kaikki kärpäset yhdellä iskulla, minkä vuoksi tästä kuoriutui nopeasti uusi lempparini! Se oli yksinkertainen mutta tehokas, ja Jimppa oppi muistamaan sen parin kerran jälkeen jo niin hyvin, että esimerkiksi siirtyminen käyntiin tuli automaattisesti oikeassa kohdassa ja sivuttaisliikettäkin tarjottiin välillä ennen aikojaan.
Alkuun ratsastimme täyskaarrot ja väistöt uralle käynnissä, jonka jälkeen siirtyminen raviin ja ravissa pääty-ympyrä. Maru keskittyi aktiiviseen liikkeeseen, jota Jimpalta yllättävästi löytyi tällä kertaa, vaikka ensimmäisessä ravinostossa se muuttuikin hetkellisesti peitsariksi. Jimpasta myös tallipäädyssä oleva muurieste oli kammottava, ja sitä piti aina väistää reilusti keskemmäs maneesia.
Jimppa valkan jälkeen jatkamassa päiväänsä |
Käyntiväistöt alkoivat sujumaan hiljalleen ihan hyvinkin, vaikka loppuajasta Jimppa alkoi väsymään, eikä se oikein jaksanut enää keskittyä tehtävään. Maru kehui Jimpan ravia jo ensimmäisellä ohjasajokerralla, ja nytkin se sai liikkeistään kehuja. Tällä kerralla ravi oli tahdikas ja aktiivinen, mutta Jimppa oli edestä epätasaisempi. Välillä saimme kuitenkin hyviäkin pätkiä, ja niiden ansiosta valmennuksesta jäikin todella tyytyväinen mieli!
Käyntiinkin saatiin toimiva vinkki: Maru neuvoi antamaan pohjeavut vuorotellen, jolloin käyntikin sai tahdikkuutta eikä muuttunut hengähdystauoksi kuten yleensä. Pohkeenväistössä puolestaan oli tärkeää saada hevosen paino halutulle puolelle, jolloin sivuttaisliike tulisi helposti hevosen hakeutuessa luontaisesti kohti pitkän sivun uraa. Jimpalle tällainen pohkeenväistötehtävä oli todella hyvä, sillä jopa minä sain sen väistämään ilman kamalaa punkemista.
Laukka oli tällä kertaa positiivinen yllätys, sillä nostot olivat melko täsmällisiä ja Jimppa oli eteenpäinpyrkivä, jolloin laukka oli laadultaan parempaa. Oikeaan kierrokseen ruuna rentoutui välillä edestäkin, ja Maru totesi, että poni menisi miltei puoliverisestä laukan pyöriessä kunnolla kolmitahtisesti. Vasempaan nostot olivat vähän sujuvampia, mutta siinä laukka on voimattomampaa ja jää herkästi todella maahansidotuksi. Laukkaa emme työstäneet kovin paljoa, sillä Jimppa väsyi nopeasti, eikä laukka ollut enää laadultaan sellaista, että sitä olisi kannattanut jatkaa. Maru muistuttikin, että laukan treenaamisessa tärkeämpää on sen laatu, ei määrä, eikä laukkaa paranneta vain laukkaamalla ympäriinsä sen laadusta välittämättä.
Jimppa oli laukkatyöskentelyn lopetuksesta eri mieltä, ja se yritti useaan kertaan nostaa laukkaa pääty-ympyrällä, vaikka tarkoitus oli vain ravata. Se oli vaikea saada unohtamaan äskeiset laukkailut, ja meni useampi kierros, ennen kuin ruuna suostui ravaamaan ympyrän ilman kiihyttelyä tai laukannoston tarjoamista. Maru neuvoi ottamaan Jimpan käyntiin ja väistämään muutaman askeleen verran silloin, kun se yritti lähteä kiihdyttelemään ja oikomaan ympyrällä. Sen ansiosta Jimppa jaksoi alkaa keskittyä oleelliseen, vaikka yhä se olisi ollut täysin valmis nostamaan laukan heti, jos olisin vähänkään siihen suuntaan vihjannut.
Koko valmennuksen ajan minusta tuntui siltä, että menimme aivan hirmuista vauhtia ravatessa ja etenkin laukatessa, mutta video paljasti, että vauhti oli siltikin ihan maltillinen. Toki Jimppa oli paljon reippaampi kuin yleensä, mutta mitään päätöntä haipakkaa en ollutkaan ratsastanut, vaikka siltä se tuntui kun on tottunut niin rauhalliseen menoon.
Jimppa oli valmennuksen jälkeen kaikkensa antanut ja haukotteli makeasti pesupaikalla kylmäysletkuissa seistessään. Minäkin olin selkeästi tehnyt jotain, niin rento ja väsähtänyt olo valmennuksesta jäi. Harmi kyllä, että minulle tämä valmennus oli ensimmäinen ja viimeinen vähään aikaan, sen verran hyvä mieli ja motivaatio tästä jäi. Jimppa jatkaa silti treenailua aika lailla tavalliseen tapaansa, mutta siitä myöhemmin lisää. Tässä vielä videokoostetta valmennuksesta maneesin aidalta kuvattuna:
Huippu Jimppa ja ylpeä omistaja |
Viime sunnuntaina pakkasimme Jimpan varusteineen hevosauton kyytiin, sillä vuorossa oli harjoitusmatkaratsastuskilpailut Sievissä! Koko viikon oli satanut kaatamalla, mutta sunnuntaina taivaalla ei näkynyt sadepilviä, vaan aurinko pääsi pitkästä aikaa paistamaan. Olimme kerrankin hyvissä ajoin liikkeellä, joten turhalta kiireeltä vältyttiin. Varusteet oli lastattu autoon ja Jimppa puunattu edustuskuntoon jo edellisenä iltana, eikä aamulle jäänyt kuin kuljetussuojien laitto ja riimun vaihto nahkaiseen.
Jimppa tiesi heti, että nyt lähdettiin matkalle, kun hain sen tarhasta talliin. Se tuijotti pihalla seisovaa hevosautoa käytävältä silmiään räpäyttämättä, ja ehdin jo luulla, että se ei suostuisi kävelemään sisälle. Mitä vielä! Kun irrotin Jimpan käytävältä, se oli jo niin menossa, etten meinannut itse ehtiä mukaan. Ruuna olisi varmaan lastautunut ihan itsekseenkin, niin reippaasti se nousi auton kyytiin ja hyökkäsi heti heinäverkon kimppuun. Kuten aina, Jimpan piti hieman osoittaa mieltään, kun emme lähteneetkään heti samalla sekunnilla liikkeelle, mutta kun lähdimme ajamaan, se rauhoittui heti ja tyytyi ruokailemaan.
Joka heppatytön lempileffa |
Tällä kertaa matka oli sopivan lyhyt, ja olimme jo vähän alle tunnin jälkeen perillä. Kisapaikkana toimi Maasydänjärven matkailualue. Oli siinä varmasti leirintäalueella yöpyvillä ihmettelemistä, kun paikalle saapui hevoskuljetuksia toisensa jälkeen! Jimppa oli alkuun hermostunut, eikä millään olisi halunnut pysyä paikallaan, kun ympärillä tapahtui koko ajan jotain. Huoltojoukkoina minulla oli mukana koko perhe, joten niin ruoka- kuin vessatauotkin järjestyivät helposti ja reittiselostukseenkin pääsi minun lisäkseni joku toinenkin kuuntelemaan.
Jimppa rauhoittui sopivasti ennen lähtötarkastusta, ja juoksutuksessa se oli jopa vähän laiska. Kaikki oli Jimpan puolesta OK, ja sykekin ihan sopiva 49 lyöntiä minuutissa. Saimme siis luvan lähteä reitille! Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa ennen varustamista, sillä meidän porukkamme oli viimeisenä lähtövuorossa ja siihen oli tarkastuksien jälkeen aikaa vielä yli tunti. Aika kului nopeasti kävelyttäessä ja syödessä, ja pian Jimpalle saikin heittää varusteet päälle.
Sykkeen mittauksessa |
Ruuna oli ennen lähtöä melko rauhallinen, mutta silti vähän jännittynyt. Odottelimme lähtöalueella tehden taivutuksia ja pieniä voltteja, jotta ruunalla olisi muuta ajateltavaa kuin reitille jo lähteneet hevoset. Lopulta lähtölaskenta sai alkaa ja pääsimme mekin matkaan! Yleisön kannustustaputukset järkyttivät ruunaa niin, että sen piti vähän tanssahdella kauhuissaan. :D Kannustaminenhan on tunnetusti aivan kamalaa.
Reitillä poni oli reipas mutta täysin hallittavissa. Olin ensimmäistä kertaa hackamorella useamman hevosen kanssa maastossa, joten jännityksellä odotin, miten matka sujuisi täysin tunetmattomilla reiteillä täysin tuntemattomien hevosten kanssa. Ja hyvinhän se sujui! Menimme todella rauhallista vauhtia ja kävelimme paljon, sillä porukassamme oli mukana shettis ja reitillä oli sekä asvalttia että soratietä. Vauhtiamme hidastivat lähinnä asvaltti- ja soraosuudet, sillä shettiksellä ei ollutkaan mitään ongelmia pysyä isompien perässä. Välillä se uhkasi mennä jo edellekin, kun hevoset ravasivat liian hitaasti. :D
Tämän kuvannut Tarja Kivirinta |
Pääasiassa kilpailureitti kulki hiekkapohjaisia hevosreittejä pitkin, joilla pohjat olivat oikein hyvät reippaammallekin menolle. Myös maaston pienet korkeusvaihtelut tekivät reitistä mahtavan ratsastaa, ja Jimppa ainakin tykkäsi ravailla ylä- ja alamäkiä niin hyvällä pohjalla. Koska kyseessä oli ratsastukseen varatut hevosreitit, voisi siellä käydä maastoilemassa ihan muuten vain. Reittiselostuksessa meitä kyllä varoiteltiin peuroista sun muista yllätysvieraista, mutta tällä kertaa sellaisia ei onneksi tullut vastaan. Ainoa mörkö, joka meidän piti ohittaa, oli ambulanssi. Yksi kilpailijoista oli varmaankin pudonnut ja loukannut itsensä, minkä vuoksi ambulanssi oli saapunut reitille.
Lopputarkastuksesta Jimppa selvisi heittämällä läpi. Syke oli 36, mikä sai tarkastajankin ihmettelemään, oliko hevonen edes elossa. :D Juoksutus sujui samalla lailla kuin lähtötarkastuksessakin, ja kaikki oli muutenkin taas OK. Poni ei ollut edes hionnut muuten kuin hieman satulan alta, ja olisi varmaan voinut helposti käydä saman lenkin uudestaankin.
Ainakaan sillä ei ollut kiire! |
Hetken kävelyttelyn jälkeen laitoin Jimpalle kylmäyssuojat ja tarjosin sille melassivettä. Palkintojenjakoon oli aikaa vielä tunti ja olimme ajatelleet lähteä jo aikaisemmin pois, mutta jäimmekin silti loppuun asti. Koska palkintojenjakoon ei menty hevosten kanssa, lastasimme Jimpan jo valmiiksi autoon odottelemaan. Se käveli sinne taas suoraan, ja jäi tyytyväisenä syömään heiniään.
Palkinnot olivat yllättävän isot, sillä jokainen hyväksytyn suorituksen tehnyt palkittiin pokaalilla. Sen lisäksi oli vielä erityispalkinnot ratsukoille, joilla oli parhaimmat sykkeet lopputarkastuksessa. Toisiksi alhaisin syke oli ollut 40, joten pokaalin lisäksi voitimme Jimpan kanssa myös sporttisimman pollen palkinnon, risteilylahjakortin! Jimppaa palkinto ei juurikaan hyödytä, mutta se sai paljon leipää ja rapsutuksia koko huoltojoukolta.
Reissu oli jälleen kerran mahtava, ja Jimppa oli matkaratsuna elementissään. Kilpailut oli järjestetty hyvin, reitit olivat hevosille sopivat ja toimihenkilöt mukavia! Hackamorekin tuli todettua täysin toimivaksi myös tällaisissa tilanteissa, ja itse asiassa Jimppa toimi paremmin sillä nyt kuin viime kerralla Lapualla, kun käytössä oli kuolaimet. Jimpasta sai olla taas ylpeä, kun se toimi niin hienosti kilpailupaikalla ja reitillä. Tämä taitaa olla meidän lajimme, sillä tuntuu, että jokainen matkaratsastustapahtuma on ollut meidän osaltamme onnistunut.