Viikko alkoi Jimpalla vähän uudenlaisissa merkeissä, kun ilmoitin sen Mari-Tiina Jääskeläisen ohjasajettavaksi naapuritallille. Pitkästä aikaa Jimpalla oli kuolaimetkin käytössä. Olihan siitä jo vierähtänyt tovi, kun niitä viimeksi oli käytetty.

Periaatteessa paikka oli tuttu, sillä ihan ensimmäisinä vuosina kävimme kyseisellä maneesilla ratsastamassa, mutta Jimppa oli silti vähän hämillään. Se käyttäytyi kuitenkin mallikkaasti, vaikkakin kerran seinän takana pärskähtänyt hevonen säikäytti sen niin, että ruunan piti vetää puoli ympyrää hätälaukkaa. Muuten se toimi Marulla näppärästi ja ennen kaikkea aktiivisesti! Meillä juoksutus ja ohjasajo on alun alkaen tähdännyt siihen, että Jimppa olisi rauhallinen ja rento, sillä aluksi se juoksi kuten useimmat ravurit liinassa - pää taivaassa, sisälle kaatuen ja täysiä. Nykyään sillä on pää maassa ja vauhtia sen verran, että etanakin ehtii edelle, ja siinä ollaan pysytty turhankin pitkään.

Ohjasajossa päästiin siihen kultaiselle keskitielle. Jimppa oli alkuun vähän jännittynyt, kun ei tiennyt, mitä sen kuului tehdä. Saatuaan ideasta kiinni se innostui hommasta ja esitteli sellaista takaosasta aktiivista ravia, ettei ole varmaan koskaan nähty. Olin kertonut Marulle Jimpan jalkavaivoista, ja hän piti tärkeänä sitä, että takaosa on hyvin mukana liikkeissä, ettei hankoside saa ylimääräistä rasitusta.

Linkki videoon
Hankositeestä puheen ollen, kävimme juuri klinikalla kontrollitarkastuksessa. Alun perinhän kontrolli ei ollut välttämätön, jos mitään ongelmia ei jalan kanssa ilmene. Halusin kuitenkin oman mielenrauhani takia käyttää Jimppaa vielä ultrattavana. Jalassa oli paksumpi kohta, joten oli hyvä varmistaa, ettei se olisi mitään vakavampaa. Eläinlääkäri totesi jalan olevan kunnossa ja kestävän normaalia käyttöä, kunhan se kylmätään aina liikutuksen jälkeen. Jalan turvotuksen syyksi selvisi jänteiden välissä oleva neste, edes arpikudosta ei ollut muodostunut niin paljoa kuin tällaiselta vanhalta entiseltä ravurilta voisi olettaa.

Jalan pitäisi siis olla nyt taas kunnossa, joten pääsemme piakkoin laukkaamaankin! Jimpan on tehnyt mieli laukata jo pidemmän aikaa, ja viimeksi maneesissa se odotti niin innokkaasti laukka-apuja, ettei meinannut pysyä nahoissaan. Sille tekee varmasti hyvää harjoitella laukkaa myös ohjasajossa, kun ratsastaja ei ole häiritsemässä.

Maru harjoitteli Jimpan kanssa myös pohkeenväistöä, jota ruuna ei heti tajunnut. Se osaa maasta käsin väistää hyvin, mutta kun ihminen ohjastaakin kauempana, se ei ymmärtänytkään asiaa. Jimppa sai paljon kehuja tasapainoisesta ravistaan ja toteamuksen siitä, että jollen olisi kertonut ruunan olevan entinen ravuri, ei sitä olisi sellaiseksi uskonut. Jotain kehitystä on siis tapahtunut vuosien varrella! Ensi viikolla koetamme päästä taas mukaan ohjasajoon. Toivottavasti tämä liikutusmuoto jäisi kalenteriimme pysyvästi, ja minäkin oppisin ohjasajamaan Jimppaa paremmin.