6 tapaa liikuttaa hevosta saikulla

by - 20.5.18

On hyvä totuttaa hevonen palloihin mahdollisten pallohyökkäysten varalta!

Kesä nostaa aina mieleeni Jimpan jalkaongelmat ja miltei jokakesäiseksi perinteeksi muodostuneen sairaslomailun. Viime vuonna vältyimme kesäkuntoutukselta, joten täytyy koputtaa puuta, ettei tänäkään kesänä tulisi ongelmia - vielä parempi tietenkin olisi, ettei niitä tulisi missään vaiheessa!

Nämä sairaslomailut ja kuntoutukset ovat vaatineet sekä minulta että Jimpalta paljon kärsivällisyyttä. Kun ainoa sallittu askellaji on käynti, eikä selkään sovi kiivetä, voi kävely muuttua nopeasti todella ikäväksi puuhaksi. Jimppa on yleensä sopeutunut hyvin sairaslomailuun, mutta välillä sekin on turhautunut pelkkään oleskeluun, ja silloin on täytynyt keksiä jotain mielekkäämpää tekemistä.

Mielikuvituksen käyttö on siis sallittua ja suotavaa, kun hevosta pitäisi liikuttaa ja viihdyttää turvallisesti, vammaa pahentamatta. Niinpä päätin listata muutamia hyviksi havaittuja (tai sellaisiksi uskomiani) tapoja harrastaa, kun ratsastus on kieltolistalla. Ehkäpä joku kyseisen ongelman kanssa kamppaileva saisi näistä ideoita ja helpotusta kuntoutusarkeen! Lepoa vaativat vammat ovat asia erikseen, eikä sellaisissa tilanteissa kaikki listaamani vinkit ole käytettävissä.

Maasta käsin on mukava käydä tutustumassa uusiin reitteihin!

1. Maastoilu taluttaen


Useasti rauhallisesta liikkeestä on apua kuntoutuksessa, ja silloin talutus tulee varmasti ensimmäisenä mieleen. Taluttaminen on helppo tapa liikuttaa hevosta, kun ratsastaminen tai juoksutus eivät tule kyseeseen. Tähän voi kuitenkin kyllästyä nopeasti varsinkin, jos kävelylenkit tapahtuvat vain tallin ympäristössä.

Me rakastamme maastoilua oikeastaan missä tahansa muodossa, joten ei ollut vaikea tehdä tavallisista kävelyistä mielekkäämpiä suuntaamalla maastoon. Metsäpolut, uudet reitit ja vaihtuvat maisemat piristävät niin taluttajaa kuin hevostakin, ja erilaiset pohjat parantavat koordinaatiokykyä ja jumppaavat muun muassa selkälihaksia.


2. Maastoilu ohjasajaen


Kuten yllä jo mainitsin, maastoilu maasta käsin on mukavaa vaihtelua ja vahvistaa lihaksia. Koska vaihtelu virkistää, ei hevosta aina tarvitse taluttaa: maastoon voi lähteä myös ohjasajaen! Jos vamma sen sallii, voi tämän toteuttaa myös ihan kärryjen kanssa, mutta ohjasajo rasittaa hevosta vähemmän ja on näin ollen parempi vaihtoehto kuntoutukseen.


3. Agility


Tämä on mielenvirkistystä parhaimmillaan! Radan voi rakentaa minne vain ja lähes mistä vain, kunhan esteet ovat hevoselle turvallisia ylittää. Agilityn voi aloittaa ensiksi helpommilla tehtävillä, kuten pujottelulla ja pienen ristikon ylityksellä. Mukaan voi lisätä ensiksi yksiportaista siltaa, vesimattoa/pressua tai autonrenkaan, ja kehittää rataa edelleen hevosen taitojen mukaan. Agility on paitsi hauskaa, myös hyvää siedätystreeniä etenkin aroille hevosille!


4. Halter, handler, showmanship in hand...


Miksi ikinä tätä haluaakin kutsua, hevosenkäsittelyn treenaus ei ole koskaan pahitteeksi kummallekaan osapuolelle. Rata voi koostua samantyyppisistä esteistä kuin agilityssäkin, tai siinä voidaan harjoitella perustottelevaisuutta - pysähtymistä, kääntymistä, peruuttamista ja väistämistä näin esimerkiksi. On sanomattakin selvää, että tästä on hyötyä myöhemmässäkin vaiheessa! Maastakäsittely muutenkin on hyvää ja hyödyllistä treeniä, koski se sitten perustottelevaisuutta tai siedätystä.

Alustalle nousun ensiaskelia

5. Temppukoulutus


Tämä vinkki toimii myös sellaisten vammojen kanssa, joita ylimääräinen liike voi haitata (toki riippuen opetettavasta tempusta). Aivojumppa on hyvä tapa helpottaa turhautuneen ja ylienergisen hevosen oloa, kun höyryjen päästely muutoin ei onnistu. Temppujen opetus on helppoa ja hauskaa, mutta mitä tahansa ei hevoselle kannata opettaa varsinkaan, jos koulutuksesta ei ole paljoa aikaisempaa kokemusta. Hyviä temppuvinkkejä ja -videoita voi etsiä esimerkiksi Youtubesta. Blogin temppupostauksia voi lukea täältä ja opetusvideot puolestaan löytyvät täältä. Esimerkiksi halin opettaminen ei vaadi hevoselta liikkumista tai jalkojen rasitusta, ja se toimii myös hyvänä venytysliikkeenä! Jos taas suitsiminen tuottaa ongelmia, voisi nyt olla hyvä hetki opettaa hevonen ottamaan kuolaimet itse suuhun.


6. Vesikävelymatto


Jalkojen vammoja hoidettaessa vesikävelymatto on erittäin hyvä ratkaisu, sillä veden avulla hevosen jalkoihin kohdistuvaa rasitusta voidaan vähentää. Samalla vesi antaa vastusta hevosen liikkeille, joten vesikävely vahvistaa lihaksia ja parantaa peruskuntoa. Jos siis vesikävelymattoon on mahdollisuus, sitä kannattaa hyödyntää hevosen kuntoutuksessa - ja miksei muutenkin, sillä vesikävelyssä hevonen käyttää lihaksiaan kokonaisvaltaisesti ja näin ollen mahdolliset epäsymmetrisyydet tasoittuvat.

Pusu on helppo temppu opettaa (blogissa ja blogin YT-kanavalla opetusvieo)

Sairaslomailun ei siis tarvitse olla tylsää kävelytystä, vaan loma-ajasta voi ottaa kaiken hyödyn irti treenaamalla asioita, joita ei tavallisesti tule treenattua. Hevosta voi totuttaa uusiin asioihin, opettaa sille käteviä taitoja ja vahvistaa sen lihaksia - kaikkea, mistä myöhemmin tulee olemaan hyötyä normaalissa arjessa ja treenissä!

Kertokaa kommenteissa, löytyikö listalta uutta kokeiltavaa! Onko teillä muita liikutusideoita listan jatkoksi?

Lue myös nämä!

0 kommenttia