Jouluperinteisiin kuuluu klassikkoelokuva Lumiukon lisäksi jouluinen kuva yhdessä Jimpan kanssa. Kaikeksi onneksi saimme sittenkin valkean joulun, vaikka vielä toissapäivänä lumesta ei ollut tietoakaan ja vesisade huuhtoi joulumielenkin mennessään.

Toivotamme kaikille rauhallista ja mukavaa joulunaikaa. Syökää hyvin ja levätkää, niin Jimppakin aikoo tehdä!


Ja lopuksi Jimpan iloinen hymy jouluaaton kunniaksi:

Jos joululahjojen hankkiminen on jäänyt tänä(kin) vuonna viime tippaan, nämä kaksi tee-se-itse -lahjaideaa pelastavat juhlapyhät!

Tällä kertaa puolitin ohjeen ainekset pienempää näkkileipää varten

Pitkästä aikaa postausta videon muodossa. Tällä kertaa kävimme irtojuoksuttamassa Jimpan maneesilla. Liikutusvaihtoehdot ovat olleet aika vähissä kivikovan maan ja satulattomuuden takia, mutta nyt taas alkaa näyttää siltä, että talvi saattaisi vihdoin saapua!


Harmillisesti tänä vuonna ei blogissa julkaista joulukalenteria, vaikka suunnitelmissa oli 8-osainen kalenteri erilaisine luukkuineen. Toivottavasti ensi vuonna on paremmin aikaa ja paremmat mahdollisuudet sen tekemiseksi! Pari jouluisaa postausta on kuitenkin odotettavissa :)

Linkki videoon

Musta ei vikaa löydy ettimälläkään!

Jimppa kävi tänään klinikalla. Vähän aikaa sitten se alkoi käyttäytymään omituisesti ensiksi alkukäynneissä, sitten myös pesupaikalla seistessä: se oli hieman levoton ja potki maata takajalallaan. Aluksi silloin tällöin jalan takominen oli ainoa merkki yhtään mistään, ja välillä mentiin päiviä ja ratsastuskertoja täysin ilman potkimista.

Kraniohoitaja huomasi sitten paksusuolen regoivan hoitoon ja vatsan olevan turvoksissa, joten epäilykset hiekasta mahassa vahvistuivat entisestään. Ei kun vain soittoa klinikalle ja psylliumkuuri kehiin! Se alkoikin auttamaan, ja jalalla potkiminen loppui, eikä vatsakaan ollut enää turvonnut.

Klinikalla tarkoituksena oli kuvata Jimpan takapolvet, jotka olivat vaikuttaneet kipeiltä. Samalla sen vatsa olisi ultrattu, mutta jännittäjä-Jimpan maha toimi sen verran reippaasti, ettei sille nähty enää tarvetta. Se antoi myös oma-aloitteisen virtsanäytteen, josta huomattiin, että ponilla on puutosta suolasta. Sillä on kyllä suolakivi karsinassa, mutta nähtävästi se ei nyt ole nuollut sitä riittävästi. Jimppa tykkää muutenkin enemmän himalaya-suolakivestä, jonka se kuluttaa aika nopeasti loppuun. Pitänee hankkia taas sellainen tavallisen kiven rinnalle.

Eläinlääkäri teki kuvausten lisäksi kiropraktisen hoidon Jimpalle ja tarkasti satulan sopivuuden. Takapolvista ei löytynyt yhtään mitään, ei edes niin sanottua "kukkakaalireunaa", eikä nivelissäkään ollut mitään huomauttamista! Liekö MSM:stä ollut sittenkin hyötyä kulumien ehkäisemisessä? Kirohoidossa ilmeni sekä lantio- että rintarangassa oikealla puolella lukkoja, muuten poni oli siltäkin osin kunnossa. Satulakin olisi muuten sopiva, mutta sen runko on liian kaareva Jimpan selkään, minkä takia se jää takaa hieman irti selästä ja osuu ikävästi ratsastaessa herkkään kohtaan. Satula siis joutuu vaihtoon, mutta satulanetsintä on aina rikkinäistä hevosta parempi vaihtoehto!

Rakenne 28.11.

Samalla reissulla selvitettiin myös mieltä painaneita asioita. Viime vuonna kävimme säännöllisesti irtohypytyksessä, mikä oli Jimpalle todella hyvää liikuntaa, mutta etujalan loukkaamisen takia olin unohtanut esteet kokonaan. Nyt, kun irtohypytystä on ollut taas tarjolla, olenkin pohtinut, kestääkö jalka esteitä ollenkaan. Eläinlääkäri suositteli irtohypytystä kavaleteilla eri väleillä, jotta Jimppa joutuisi venyttämään ja kokoamaan itseään. Luutunut puokkoluu kestää hyvin, eli Jimppa ei suinkaan jää kouluponiksi, vaan sen matkaratsastusura jatkuu sittenkin! Laukkaakin tulisi ottaa selästä käsin enemmän, jotta selkälihaksia saisi aktivoitua.

Lyhyesti sanottuna klinikalta tuli todella hyviä uutisia! Jimpalla on kaikki ikäänsä nähden kunnossa, mitään esteitä harrastamiselle ei vielä ole, ja psylliumkuurikin oli tehnyt tehtävänsä. Satulanvaihtokaan ei harmita, sillä olin salaa haaveillutkin uudesta satulasta, jonka istuin olisi pienempi ja tuet paremmat... tai ehkä hankimme sittenkin oikean matkaratsastussatulan? Saa nähdä, millaiseen penkkiin lopulta päädymme, kun sopiva sellainen löytyy.

Tässä osassa esittelen Jimpan satulan, kärryt ja valjaat. Meillä on vain yksi satula, joka toimii sekä maasto- että koulusatulana, sekä koppakärryt valjaineen, joilla Jimppa pääsee välillä muistelemaan menneitä ja virkistämään mieltään.

Satula

★ Musta Morris & Nolanin koulusatula, istuinkoko 17", leveys 31
★ Muotoiltu S-satulavyö joustoilla
★ Eurohunterin romaani, full
★ Horzen mustat jalustinhihnat, 145 cm
★ Turvajalustimet kumilenksuilla, 12 cm
★ Compositin varvaskopat jalustimiin

Ajovarusteet

★ Desperado-koppakärryt
★ Perinteiset valjaat
★ Ohjasajo-ohjat, 16 m

Linkki videoon

Jos minulta kysyttäisiin lempivuodenaikaani, vastaisin miettimättä syksy. Siitä huolimatta, että rakastan hiljalleen pimeneviä iltoja, tunnelmallisia syyssateita ja ruskan värejä puissa, on kesä mitä parhainta aikaa hevostella. Ei tarvitse kiirehtiä tallille ehtiäkseen maastoon ennen pimeää. Ei tarvitse pestä mutaisia jalkoja. Ei tarvitse menettää uniaan pohtiessaan, mikä loimi nyt laitetaan päälle vai laitetaanko ollenkaan. Silloin kun on kesä, ei tarvitse murehtia.

Lupasin viime kesänä itselleni, että ottaisin meistä kesäisiä yhteiskuvia. Aika oli vähällä loppua, mutta juuri ennen kesän päättymistä saimme kuvat otettua. Nyt ensilumen näyttäydyttyä hetken ajan maanpinnalla on aika haikailla mennyttä kesää ja toivoa, että se tulisi pian uudestaan. Onneksi se tulee joka vuosi, vaikka odottavan aika onkin niin kamalan pitkä.

Jimppa on irtona lähes aina rauhallisuuden perikuva. Se ei perusta turhasta juoksentelusta ja riehumisesta, ja toisten hevosten kanssa Jimppa on yleensä se ärsyttävä hidastelija, joka ei anna muidenkaan pitää hauskaa. Niinpä juoksutus, tai varsinkaan irtojuoksutus, ei ole meillä koskaan ollut höyryjen päästelyä varten, vaan ylimääräinen energia tuhlataan mieluummin ajaen tai ratsastaen, ja maasta käsin otetaan rennosti ja rauhallisesti.

Eräänä melko tuulisena päivänä kävimme pitkästä aikaa maneesissa irtojuoksuttamassa. Kovin tuulisilla säillä ei maastoilu houkuttele, sillä tuulessa lepattavat paalimuovit, paukkuvat peltikatot ja uhkaavasti huojuvat puut vievät hommasta kaiken hauskuuden.

Rakenne 16.10.

Ennen juoksutusta leikimme hippaa käynnissä ja ravissa. Vielä jokin aika sitten ei olisi voinut ajatellakaan, että Jimppa lähtisi irtona mukaan ravaamaan, mutta nyt se on innostunut siitäkin enemmän. Aiemmin se mieluummin käveli omaa tahtiaan perässä, sillä eihän meillä minnekään mikään kiire ole!

Irtojuoksutuksessa Jimpan inhokkisuunta on vasen kierros, jossa se lähtee herkästi haahuilemaan omille teilleen ja vaihtaa suuntaa ilman lupaa. Käynnissä se pysyy ympyrällä vielä suhteellisen hyvin, mutta ravi ei ole juuri koskaan onnistunut yhtä kierrosta enempää. Tällä kertaa se kuitenkin onnistui niin käynnissä kuin ravissakin, eikä poni karannut kertaakaan ympyrältä omille teilleen!

Irtojuoksutuksen jälkeen otimme muutamat pohkeenväistöt, ja Jimppa oli yli-innokkaana tarjoamassa kaikkea osaamaansa. Se on ollut nyt parina kertana todella paljon herkkujen perään, jopa pakkomielteeksi asti. Syyksi arvelin yksinkertaisesti sen, että sillä on nälkä, koska tullessani tallille on heinästä ollut jo aika pitkä tauko. Niinpä seuraavilla kerroilla annankin sille tukon heinää ennen töitä, jotta poni voi sitten keskittyä paremmin. Tavallisesti se ei ole mitenkään häiritsevästi herkkujen perään, vaikka tietenkin se odottaa innolla, milloin se saa jotain syötävää.

Linkki videoon

... oli tällä kertaa Outi! Olen ollut yhteydessä sinuun sähköpostitse. Jos vastausta ei tule noin viikon kuluessa, palkinto arvotaan uudelleen. Kiitos kaikille osallistujille kommenteistanne, pyrin toteuttamaan kaikki postausideanne jossain vaiheessa. :)

Suomea on matkattu nyt lähes päästä päähän, kun toissa viikonloppuna lähdimme Tornioon viettämään ratsastusviikonloppua hevostila Laukkaselle. Olin odottanut retkeä innolla, sillä tallin Facebook-sivua seuranneena osasin odottaa paikan omistajalta Annelta samanhenkistä hevosenkäsittelyä ja mielenkiintoista opetusta. Hevostila Laukkanen erikoistuu klassiseen ratsastukseen ja tarjoaa myös naksutinkoulutusta, ja tuntien sekä kurssien lisäksi tallilla on täysihoitopaikkoja yksityisille hevosille.

Ratsuinamme viikonloppuna oli kaksi espanjalaista hevosta, joista toinen oli pitemmälle koulutettu ja toisen koulutus vielä vaiheessa. Ensimmäisenä päivänä jumppasimme ratsujamme spiraalitehtävällä ja harjoittelimme perusasioita, kuten kääntämistä, uudenlaisella tavalla. Jimppaan verrattuna hevoset toimivat vähän eri tavalla, mikä tuotti aluksi hankaluuksia melkein joka asiassa. Ensinnäkin ne olivat erittäin herkkiä ja toimivat istunnalla, mutta myös liikkeet olivat erilaiset. Etenkin ravi, jossa pystyi jopa istumaan kärsimättä!


Ensimmäisen tunnin menin nuoremmalla hevosella Tammalla, joka oli reippaampi kuin vanhempi kaverinsa. Äidilläni oli tehtävien kanssa vähän helpompaa, sillä hänen ratsunsa oli kokenut suorittaja, mutta meilläkin alkoi sujua hyvin alkuhaahuilun jälkeen.

Spiraalitehtävä oli erinomainen jumppausharjoitus hevoselle kuin hevoselle. Menimme tätä käynnissä sekä ravissa, ensiksi tietenkin käynnissä. Hevonen kulkee mahdollisimman symmetrisesti pienenevällä ympyrällä, minkä jälkeen ympyrää lähdetään taas suurentamaan väistättämällä. Mitä jäykempi ja raaempi hevonen kyseessä, sitä vähemmän tehtävässä vaaditaan. Esimerkiksi toisella ratsuista spiraalin viimeisen ympyrän halkaisija oli vain pari metriä, kun taas meillä se jäi vähän isommaksi.

Suurin onnistumisen tunne taisi tulla sillä hetkellä, kun tajusin, kuinka helppoa väistäminen onkaan! Jimpan kanssa se on aina tuntunut niin kovin työläältä selästä käsin, mutta Tammalla ratsastaessani ymmärsin, mitä silloin puolitoista vuotta sitten CR-tunnilla tarkoitettiin, kun väistäessä tuli itse astua ristiin. Luulin sisäistäneeni asian jo silloin, mutta siltikään homma ei Jimpan kanssa onnistunut. Tämän viikonlopun jälkeen oli pakko kokeilla heti, josko pohkeenväistö olisi vihdoin helpompaa myös omalla hevosella, ja niinhän se vain väisti ilman väkisin punkemista ja jalkakramppeja! :D


Lopputunnista vaihdoimme hevosia, jotta molemmat saisivat tuntumaa molemmista ratsuista ja pääsisin treenaamaan piaffea! Osaavampi ratsu Rollo oli kokonaan hevostilan omistajan kouluttama, oikea selviytymistarina vaarallisesta hevosesta alkeistunneillakin hienosti toimivaksi, innokkaaksi ja kevyeksi ratsuksi.

Piaffe muiden muassa oli koulutettu Rollolle naksuttimella, joten harjoittelimme sitä nytkin sen kanssa. Anne meni seisomaan ympyrän keskelle raipan, naksuttimen ja porkkanapussin kanssa, ja jo siinä vaiheessa Rollo tiesi, mistä oli kyse. Se oli niin innoissaan yrittämässä, että nuortui siinä samassa vähintäänkin kymmenen vuotta! Ensiksi ratsastin sitä rennommaksi, minkä jälkeen aloin kokoamaan ja annoin piaffeavut. Anne selitti, että hevosella on neljä pohkeenpaikkaa, joilla on oma tehtävänsä. Edessä oleva lisää vauhtia, sen takana on ns. neutraali pohje, siitä seuraavana väistättävä pohje ja taaimpana se, mitä minun tuli käyttää. Aluksi oli hankalaa saada pohje siirtymään lonkasta asti taakse, jäykkä kun olen, mutta Rollo ymmärsi jo vähän-sinne-päin -pohkeestakin, mitä tehtiin. Se oli ihan kuin Jimppa temppukoulutuksessa: kaikenlaista opittua piti yrittää, jos niistä tulisi palkinto. Niinpä välillä kokeiltiin vähän levadea ja terre a terrea, mutta vain piaffella ansaitsi naksauksen.

Linkki videoon
Seuraavana päivänä saimme valita, kummalla hevosella menisimme. Päädyimme ensimmäisen päivän alkuasetelmaan, eli minun ratsunani oli Tamma. Tällä kertaa keskityimme enemmän ratsastajaan kuin hevoseen, ja lähdimme muokkaamaan kevennystä.

Anne neuvoi unohtamaan kaiken siitä, että kantapäiden tulisi olla alhaalla. Jalan tulee olla ratsastaessa jäntevä ja rento, ja harvan jalka pystyy olemaan rentona silloin, kun kantapäätä painetaan alaspäin. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty, ja Annekin varoitteli, että etenkin minulla kauemmin ratsastaneena tulee menemään pitkään, ennen kuin lihasmuistia saa muokattua. Sen takia myöskään uusi kevennystapa ei ottanut onnistuakseen, vaan palasin huomaamattani vanhaan tyyliin. Tarkoituksena oli siis löytää sellainen asento, missä pysyy hievahtamatta jalustimilla seistessään. Jalkaterien tuli olla vaakatasossa niin, että jalan paino oli tasaisesti jalustimella. Kaikista hankalinta oli taas kerran pohkeen siirtäminen taaemmas, se on minulle aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa! Väärästä tavasta eroon pääsemisessä menee aikaa, mutta näitä asioita on helppo harjoitella itsekseenkin.

Harjoittelimme myös harjoitusravia, joka ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini Jimpan ravin takia. Tammalla oli onneksi pienempi ravi, ja kun se rentoutui, siellä oli entistä helpompi istua. En olisi koskaan kuvitellut kysyväni omasta tahdostani, saisinko kokeilla harjoitusravia ilman jalustimia, mutta jostain syystä minusta tuntui, että löytäisin oikean istunnan paremmin niin. Ja niinhän se löytyikin! Enkä edes tippunut! Vatsalihakset pääsivät tässä kunnolla käyttöön ja takapuoli oli seuraavana päivänä hellänä, mutta kyllä se oli sen arvoista.

Viikonlopusta jäi käteen vaikka ja mitä harjoiteltavaa niin hevoselle kuin ratsastajallekin. Heti ensimmäiseksi päätin lähteä taas herkistämään Jimppaa pohkeelle, sillä välillä se reagoi siihen hitaasti. Ja ainahan hevonen voisi olla herkempi ja kevyempi ratsastaa... spiraalitehtävänkin otin heti meille käyttöön verryttelyyn, ja jo ensimmäisellä kerralla huomasin eron entiseen. Jimppa oli heti ravissa parempi ratsastaa, pysyi tasaisemmin tuntumalla ja kulki reippaammin myös ympyrällä. Kevennyksen kanssa sain tehdä yhä kovasti töitä, ja aivan liian helposti palaan vanhaan tapaan, jos en keskity asentooni koko aikaa täysillä.

Takana on siis todella opettavainen viikonloppu, ja oli taas kerran mahtavaa päästä ratsastamaan toisilla hevosilla. Oman kanssa virheisiinkin tottuu niin hevonen kuin ratsastaja, mutta lainaratsulla ne tulevat heti esiin. Olisipa minun ratsastuskouluaikanani ollut mahdollisuus päästä tällaisen tallin tunneille, pelkän ratsastuksen lisäksi pääsi heti oppimaan niin ratsastuksen teoriasta, hevosen koulutuksesta kuin sen hyvinvoinnistakin. Kiitokset siis hevostila Laukkaselle näistä kahdesta päivästä, niistä sai paljon uutta irti!

Linkki videoon

Illan havaintonäytökset alkoivat Dr. Andrew McLeanin demolla kilpahevosen eettisestä koulutuksesta eritasoisilla hevosilla. Ensimmäisessä ryhmässä oli kolme nelivuotiasta suomalaista puoliveristä, joiden ongelmana oli enemmän tai vähemmän jännittäminen ja säikkyminen. Andrew painotti paljon sitä, että etenkin nuorten hevosten tulee saada tutustua rauhassa ympäristöönsä, ja jos ne näkevät jotain pelottavaa, niiden pitää antaa katsoa ja nuuskia sitä kaikessa rauhassa. Areenalta löytyikin jokaiselle jotain jännitävää, joten kaikki ratsukot pääsivät harjoittelemaan asioihin tutustumista.

Nelivuotiaat

Nuorten hevosten kanssa Andrew lähti rakentamaan parempaa liikkumista perusasioista. Hevosten piti vastata herkästi ratsastajan pyyntöihin kääntyä, hidastaa, nopeuttaa, pidentää ja lyhentää askelta kaikissa askellajeissa.

Toinen demoryhmä koostui vaativan B:n ratsukosta. Tässäkin demossa Andrew lähti perusasioista, joilla hevosen liikkumisesta ja toimimisesta saa entistä laadukkaampaa.


Viimeisessä havaintoesityksessään Andrew ohjeisti, miten yksinkertaisilla harjoituksilla hevonen saadaan rauhoittumaan esteillä sekä vahvistamaan omaa itseluottamustaan. Sekä koulu- että estedemossa Andrew mittasi tempon eri askellajeissa kätevällä älypuhelimen sovelluksella, ja pyysi tarvittaessa nopeuttamaan tai hidastamaan sitä.

Videolla näkyy muutamia tehtäviä, joita ratsukot suorittivat demossa.

Linkki videoon

Toisena havaintoesityksenä oli Minna Lindströmin ja Jaana Pohjolan demo klassisen ratsastuksen ja tuplavahvisteen yhdistämisestä. Kolme ratsukkoa eri tavoitteineen esittelivät, mihin asti olivat harjoituksissaan päässeet. Jokaisella oli käytössään naksuttimet ja herkut, joilla hevosia oltiin koulutettu. Takana ei tainnut kellään ratsukoista olla kuin kuukausi tai pari opettelua, mikä on lyhyt aika varsinkin, kun ratsuja ei ollut aiemmin naksuttimeen koulutettu.

Ruokapalkkio motivoi hevosia, ja demossa huomasikin nopeasti, että hevoset olivat innokkaasti tekemässä harjoittelemiaan liikkeitä. Videolla Jaana Pohjola selostaa, mitä ja miksi tehdään.

Linkki videoon
Kolmas havaintoesitys oli Kari Vepsän vetämä "My Way" -demo. Kari Vepsän olin nähnyt aiemminkin samantyylisessä tilaisuudessa, joten seniltaisessa esityksessä oli vähän uutta informaatiota, mutta kertaus ei ollut haitaksi. Vepsän tavoitteena oli saada hevonen keskittymään ja rentoutumaan ihmisen seurassa, minkä saavuttamiseksi hän esitteli kahdeksanosaisen johtajuusharjoituksen. Aikaa oli rajoitetusti, ja tällä kerralla se ei ehkä ihan riittänyt, jotta demosta olisi saanut kaiken irti.

Linkki videoon

Illan viimeisenä demosi Emile Faurie ja Janne Bergh. Heidän aiheenaan oli piaffen koulutus. Myös Faurie käytti koulutuksessaan positiivista vahvistamista sokeripaloilla. Ensimmäisen hevosen kanssa koulutus oli vielä aivan alussa, joten sen kanssa piaffea harjoiteltiin ohjasajaen ja avustajan kanssa. Toinen hevonen oli jo pitemmällä koulutuksessa, ja se harjoitteli liikettä Jannen ratsastamana. Emile Faurie neuvoi, kuinka hän lähtee piaffea opettamaan. Tärkeää hänelle oli, että hevonen pysyy rentona ja tekee liikkeen mielellään. Pelokas tai jännittynyt hevonen ei mene piaffea, vaan se menee "fear on the spot", kuten Emile videolla toteaa.

Linkki videoon

Janne Bergh ja Emile Faurie

Tapahtumana 4 Your Horse oli virkistävän erilainen, ja oli mahtavaa huomata, kuinka paljon asiasta kiinnostuneita oli tullut paikalle! Oma suosikkini oli havaintoesitysten sijaan luentotilaisuus, vaikka myös demoja oli mukava katsella ja kuulla valmentajien vinkkejä. Toivottavasti samantapaisia tilaisuuksia järjestettäisiin myös tulevaisuudessa!

Panelistit Ilkka Alitalo, Kati Pulli, Terhi Stegars, Minna Tallberg ja Dr. Andrew McLean

Mikä olisikaan parempi tapa viettää lomaviikkoa, kuin lähteä istumaan koko päiväksi luennolle? Opiskelija on aina opiskelija, ei siitä mihinkään pääse. 4 Your Horse oli viime tiistaina järjestetty hevosen hyvinvointiin keskittyvä foorumi, johon kuului viitisen tuntia luentoja paneelikeskustelun kera ja havaintoesitykset, jotka kestivät aina iltayhteentoista saakka. Pitkä päivä siis takana!

Koska foorumi pidettiin Helsingin jäähallissa, piti paikalle lähteä hyvissä ajoin. Minulle hyvissä ajoin tarkoitti tällä kertaa aamukuuden junaan heräämistä, jossa onneksi sai vielä torkuttua pari tuntia ekstraa, ettei nukahtaisi kesken tilaisuuden. Pitkästä aikaa kun pääsi luennolle, jota oikeasti jaksaisi kuunnella ja seurata alusta loppuun!

Luennoitsijoita tapahtumassa oli kaksi: minulle ennestään tuttu Tuire Kaimio sekä tuntemattomampi Dr. Andrew McLean. Paneelikeskustelussa kokoonpano muuttui hieman, ja Andrew'n lisäksi keskustelemassa olivat Ilkka Alitalo, Terhi Stegars, Minna Tallberg sekä Kati Pulli.

Ensimmäisenä luennoi Andrew McLean. Hänen aiheenaan oli kilpahevosen koulutus ja siihen liittyvät oppimisteoriat sekä eläinpsykologia. Hevosen luonnollinen käyttäytyminen ja sen huomioiminen koulutuksessa olivat luennon lähtökohdat, ja McLean muistuttikin, että meidän tulee työskennellä eläimen kanssa, jotta voimme käyttää niitä omia tarkoitusperiämme varten.

Hevosilla on tiettyjä tarpeita, käyttäytymismalleja, jotka niiden tulisi saada tyydytettyä: liikkumisen tarve, laiduntamisen tarve, seuran tarve ja kontrollin tarve. Tarve liikkua on hevosille luontaista, ne eivät liiku vain kun niitä huvittaa. Andrew painottaa, että hevoset kaipaavat hevosseuraa, ja vaikka ihmiset tarjoavatkin niille tallista lämpimän suojan tuulelta ja sateelta, toisten hevosten näkeminen ja koskettaminen on hyvin tärkeää. "Mitä enemmän hevoset saavat olla tekemisissä toistensa kanssa, sitä turvallisempia ne ovat", Andrew toteaa.

Hevosten keskinäisissä suhteissa ei Andrew'n mukaan ole yhtä johtajaa, vaan laumassa esimerkiksi hevonen A voi määrätä hevonen B:tä, mutta hevonen C määrää hevonen A:ta. Tätä kutsutaan bilateraaliseksi johtajuudeksi.

Andrew puhui myös paljon hevosen biomekaniikasta. Hän vertaili ihmisen ja hevosen aivoja keskenään ja kävi läpi tärkeimpiä eroavaisuuksia. Hevosen aivoissa oleva pelkokeskus on kotieläimistä suurin, mutta aivoista puuttuu DLPFC, jonka funktiona ihmisillä ja kädellisillä on muun muassa työmuisti ja suunnittelu. Hevosen muisti rakentuu tunnistamisen ympärille, se muistaa asioita yhdistämisen avulla. Muisti ei ole pitkäkestoinen (noin 2-3 sekuntia), mutta hevoset muistavat erittäin hyvin erilaiset laukaisijat (triggers). Ne eivät pysty ajattelemaan näitä laukaisijoita, jos ne eivät ole nähtävissä tai kuultavissa. Biomekaniikassa Andrew painotti sitä, että avut on annettava oikealla hetkellä, esimerkiksi pohkeenväistössä jalan liikkeen alussa, eikä vasta sitten kun jalka on jo matkalla maahan.

Andrew McLeanin koulutusmenetelmiä

McLean esitteli neljä erilaista koulutusmenetelmää:

Klassisen ehdollistamisen, jossa pääpointtina oli se, että hevonen oppii tekemään halutun asian tietyn signaalin/merkin avulla.

Operantin (välineellisen) ehdollistamisen, jossa käytiin läpi positiiviset ja negatiiviset vahvisteet sekä rankaisut. Koska hevonen muistaa tietyt laukaisijat hyvin, Andrew'n mukaan rangaistusten käyttöä koulutuksessa tulee harkita tarkkaan. Negatiivisessa rangaistuksessa hevoselta viedään jotain mukavaa pois, esimerkiksi hevosseura tai ruoka. Positiivisessa rangaistuksessa tilanteeseen puolestaan lisätään hevoselle jotain epämiellyttävää. Negatiivisessa vahvisteessa hevonen oppii, että tekemällä tietyn asian epämukavuus loppuu (esimerkiksi pohkeen paine poistetaan). Positiivisessa vahvisteessa hevosta palkitaan jollain mukavalla, esimerkiksi herkulla tai rapsutuksilla. Andrew painotti, että taputus ei ole hevosesta tai muistakaan eläimistä mukavaa, vaan etenkin sään alueelta rapsuttelu on todettu hevoselle miellyttäväksi, minkä lisäksi siltä alueelta rapsuttaminen myös alentaa stressitasoa ja rauhoittaa hevosta. Rangaistusten käyttäminen saa hevosen tekemään tiettyä asiaa vähemmän, kun taas vahvisteet vahvistavat tätä käytöstä.

Totuttamisen, jossa hevosta totutetaan asioihin askel askeleelta. Tästä menetelmästä oli minulle paljon hyötyä, sillä sain siitä uusia keinoja auttaa Jimppaa pääsemään yli peloistaan. Esimerkiksi takaa-ajomenetelmää (approach conditioning) voisimme lähteä kokeilemaan Jimpan traktoripelon kanssa. Siinä hevonen viedään pikkuhiljaa lähemmäs pelottavaa asiaa, ja pelottava asia menee kauemmas samaa tahtia. Andrew'n mukaan hevonen menettää pelkonsa ja muuttuu uteliaaksi pelottavaa asiaa kohtaan, jos se saa katsella sitä paikoillaan noin 13 sekunnin ajan (immobility). Tässä tärkeää on se, ettei hevosen anna kääntyä tai lähteä pois pelottavan asian luota, jottei pelokkeesta tule sille pakoreaktion laukaisijaa. Jos hevonen lähtee kääntymään ympäri vasemmalle, se tulee kääntää takaisin oikealle eikä ympäri asti, sillä jo se asettaa laukaisijan pakenemiselle.

Muokkaamisen, jota Andrew kuvaili myös kuvanveistämiseksi - se, mitä ei haluta, veistetään pois. Muokkaamisessa lähdetään aivan alusta, ja jo vähän sinne päin mennyt yritys hyväksytään. Pikkuhiljaa hevoselta vaaditaan tarkempaa ja parempaa suoritusta. Andrew'n mukaan muokkaamisessa lähdetään ensiksi vaatimattomasta yrityksestä (basic attempt). Sitä seuraa aina vain kevyemmän avun totteleminen (obedience), minkä jälkeen keskitytään rytmiin, jossa hevosen tulee ylläpitää haluttu askellaji, tempo ja askeleen pituus. Rytmi ja sitä seuraavat suoruus sekä kontakti ovat kaikki osa hevosen itsensä kantamista. Kun koko menetelmä on suoritettu, päästään viimeiseen kohtaan, jossa hevosen tulee suoriutua tehtävästä missä ja milloin tahansa sitä vaaditaan.

Palkinnon ajoituksessa on Andrew'n mukaan voimassa kolmen sekunnin sääntö. Aluksi annetaan kevyt apu, sitten hieman voimakkaampi ja kun hevonen vastaa siihen, seuraa palkinto. Koko sarjaan saisi kulua maksimissaan se kolme sekuntia, eli esimerkiksi käynti-ravi -siirtymisessä noin kaksi etujalan askelta.

Koko luento oli täynnä asiaa, enkä kaikkea saa millään mahtumaan yhteen postaukseen. Nämä olivat kuitenkin ne pääasiat, jotka nousivat luennon aikana eniten esille. Andrew'lle oli tärkeää, ettei hevosta inhimillistetä, vaan sen luonnolliset käyttäytymismallit ja tarpeet huomioidaan.


Lyhyen tauon jälkeen jatkettiin Tuire Kaimion luennolla positiivisesta vahvistamisesta ja siedättämisestä. Tuire oli minulle jo ennestään tuttu kouluttaja, ja löytyy minulta kirjahyllystä yksi hänen kirjansakin, Hevosen kanssa.

Tuire esitti asian yksinkertaisesti: jos jokin toiminta on hevosen mielestä kannattavaa, se tekee sitä enemmän. Jos toiminta taas ei ole kannattavaa tai sillä on negatiiviset seuraukset, hevonen alkaa välttelemään käytöstä. Tuire painotti, että rankaisua käyttäessä hevonen oppii, mitä se ei saa tehdä, mutta ei opi, mitä sen kuuluisi tehdä. "Se olisi vähän sama kuin sanoisi taksikuskille, minne ei kannata ajaa", hän havainnollisti.

Koska hevonen oppii koko ajan, myös koulutustilanteiden ulkopuolella, tulee ihmisen huomioida mahdolliset suotuisat ja epäsuotuisat käytökset ja vahvistaa tai tukahduttaa niitä. Esimerkiksi jos hevonen kuopii ruokinta-aikaan, tulee ihmisen muistaa, ettei vahvista sitä käytöstä (paitsi tietenkin, jos haluaa hevosen kuopivan aina ruokinta-aikaan).

Tuire keskittyi luennossaan vain positiiviseen vahvisteeseen, eli hevoselle annetaan palkinnoksi jotain mukavaa. Hän painotti, että hevonen määrää, mikä on juuri sille yksilölle paras palkinto. Jollekin se voi olla pala leipää tai porkkanaa, jollekin rapsutus ja jollekin rauhaan jättäminen. Inhimilliset palkinnot (kehuminen, taputus) toimivat vain, jos hevonen on oppinut yhdistämään ne johonkin toiseen palkintoon (esim. kehumisesta seuraa pitkät ohjat).

Luennolla keskityttiin kuitenkin ruokapalkintoon. Tuire huomautti, että juuri tähän aikaan ruokapalkinnon käyttämisen aloittamista kannattaa välttää, sillä hevoset valmistautuvat talveen ja pyrkivät lihomaan, jolloin ne saattavat suhtautua ruokaan hyvin voimakkaasti. Jos ruokapalkkausta on käyttänyt jo aiemmin, ei tämä vuodenaika vaikuta samalla tavalla.

Ruokapalkkausessa hevonen saa halutun toiminnan hetkellä palkinnon, jolloin käytös vahvistuu. Ruoalla palkitseminen on tutkitusti tehokas tapa vahvistaa hevosen oppimista ja parantaa hevosen käsitystä ihmisestä. Koska se on niin tehokas, tulee palkitsemisen kanssa olla erittäin tarkkana, sillä kaikki palkitsemishetkellä läsnä oleva käytös saattaa lisääntyä voimakkaasti.

Monien mielestä ruokapalkkaus ei ole luonnollinen tai hyvä tapa palkita hevosta. Tuiren mukaan ruoalla palkitseminen on juurikin luonnollista ja normaalia, sillä ihminen antaa eläimille muutenkin ruokaa ja varsinkin hevosten luonnolliseen käytökseen kuuluu se, että ne hankkivat koko ajan pitkin päivää pieniä määriä syötävää.

Tuiren mukaan kouluttamisen kulmakivet ovat ajoitus, kriteeri, vahvistetiheys ja tauottaminen (koulutusvaiheessa vähintään viiden minuutin välein). Näiden tulee pysyä täsmällisinä, jotta oppiminen edistyisi. Jos koulutus ei etene, tulee kouluttajan varmistaa, että hevosella ei ole kipuja ja se on rento. Jännittynyt tai pelokas hevonen ei opi, joten koulutustilanne täytyy pitää hevoselle turvallisena ja rentona paikkana. Pelokkaan hevosen palkitsemista ruoalla tulee myös välttää, sillä silloin saattaa vahvistaa pelkoa.

Kuten Andrew'kin, myös Tuire painotti ajoituksen tärkeyttä. Väärä ajoitus voi johtaa väärän käytöksen vahvistamiseen. Vaatimustaso eli kriteeri tulee pitää aluksi matalalla, mutta kahdeksan perättäisen onnistumisen (tai 80 % menestyksen) jälkeen sitä voi nostaa vaativammaksi. Hevoselle koulutetaan/muokataan yhtä asiaa kerrallaan ja yhden selkeän asian hevonen oppii minuuteissa, kun taas kolmen yhtä aikaa kouluttamiseen menee jopa kuukausia. Koulutuksen alussa palkinnon pitää tulla riittävän usein, ihanne olisi noin viiden sekunnin välein. Tämä on ohimenevä, mutta tärkeä vaihe. Oikea vahvistetiheys saavutetaan riittävän helpolla kriteerillä, aluksi esimerkiksi vain hievahdus oikeaan suuntaan.


Kaimio puhui myös suosituimmuusjärjestyksestä eli preferenssihierarkiasta, missä järjestyksessä korkealla oleva käytös vahvistaa kaikkia sen alla olevia. Käyttäytymisketjun viimeinen liike on ns. palkintoliike, eli järjestyksessä korkealla oleva käytös, joka toimii hevosen palkintona. Suosituimmuusjärjestys voi vaihdella esimerkiksi vuorokaudenajan tai kylläisyyden mukaan, mutta siihenkin voidaan vaikuttaa koulutuksella.

Esimerkkinä Tuire käytti nuorta hevosta, joka opetteli kokoamaan itseään. Ensiksi se opetettiin seuraamaan tuntumaa niin, että ohjasta myödätessä se venytti kaulaansa, mutta pysyi pyöreänä, eikä siis myödätessä lähtenyt liikkumaan selkä notkolla ja kaula pitkällä. Tämä liike oli hevosen palkintoliike. Kun hevosta pyydettiin kokoamaan itseään, se sai palkinnoksi venyttää kaulaansa. Tässä käytettiin takaperin ketjuttamista, eli ensiksi hevoselle opetettiin varsinainen palkintokäytös, eli kaulan venytys, ja sen jälkeen vasta sitä edeltävät liikkeet.

Lopuksi Tuire puhui siedättämisestä ja poisherkistämisestä. Tärkeintä on työskennellä pelko-/kiihtymisrajan alapuolella, jolloin hevonen on rento ja kykenee oppimaan. Tässä nousi esille taas ruokapalkkaus, jota tulee välttää silloin, kun hevonen on kiihtynyt. Kunhan hevosta siedätetään siten, että se pysyy rentona, ruokapalkkaus toimii hyvin.

Siedättämisessä lähdetään tilanteesta, jossa hevonen on rento. Tilannetta vaikeutetaan vain sen verran, että hevonen lähestyy huolestumisrajaa, mutta ei ylitä sitä. Tilanne pidetään ennallaan, kunnes hevonen on täysin rento, jolloin sitä voidaan vaikeuttaa taas lähelle huolestumisrajaa. Hevosta ei rankaista, vaan sen annetaan rauhassa tottua pelottavaan asiaan. Hyvä huomio Tuirelta oli myös se, että ihmisen säikähtäminen ei vaikuta hevoseen, kunhan ihminen ei tee mitään. Jos ratsastaja jännittyy satulassa, ottaa ohjista tiukemmin kiinni tai puristaa jalalla, hevonen ymmärtää, että nyt tulee oikeasti pelätä.

Tuire painotti sitä, että hevosia kannattaa siedättää, vaikkei sille välttämättä näkisi tarvetta. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, joten varmuuden vuoksi siedättäminen on hänen mukaansa järkevää niin ihmisen kuin eläimenkin kannalta. Yhdenkin huonon kokemuksen jälkeen voi mennä kuukausia, ennen kuin hevonen ei enää yhdistä tiettyyn asiaan mitään ikävää.

Luentojen jälkeen oli paneelikeskustelun vuoro, jota en valitettavasti ehtinyt seurata loppuun asti. Kaikilla panelisteilla oli hyviä mielipiteitä tärkeisiin asioihin ja hevosen hyvinvointi oli jokaisen ensisijainen tavoite, niin kuin kuuluukin olla. Oli mielenkiintoista kuunnella mielipiteitä eri näkökulmista kaikkia koskettaviin aiheisiin, kuten hyvään ja huonoon ratsastukseen, hevosen onnellisuuteen ja kilpailusääntöihin.

Illan havaintoesityksistä tulee videoita ja muistiinpanoja omassa postauksessaan, jottei yhdestä postauksesta tule kyllästyttävän pitkää. :)