Huhhuh, mikä reissu meillä on takana! 28.3. Lapualla järjestettiin matkaratsastuksen starttikurssi, jonka jälkeen pystyi osallistumaan kilpailunomaiseen harjoitukseen. Matkana oli 20 km, joka suoritettiin kahtena 10 kilometrin lenkkinä, joiden välissä mitattiin syke ja harjoiteltiin huoltamista.

Aamu alkoi meillä aikaisin, sillä matkaa paikalle oli lähes 200 kilometriä. Kuudelta olimme tallilla laittamassa aamu-unista ja hämmentynyttä Jimppaa valmiiksi matkaa varten. Olimme vuokranneet käyttöömme hevoskuljetusauton, jolla matkustaminen sujui helposti ja mukavasti. Jimppa meinasi vetää stopin ennen lastaussiltaa, liekö käynnissä ollut auto vähän epäilyttänyt sitä, mutta pieni napautus raipalla takapuolelle riitti saamaan sen takaisin liikkeelle.

Jimppa matkustaa aina hyvin ja rauhassa, mutta ennen liikkeelle lähtöä se kolistelee, kuopii ja hirnuu kuin hoputtaen meitä lähtöön. Koska ulkona oli asteet suunnilleen nollissa ja satoi vettä, Jimppa matkusti villaloimi yllään. Heti matkaan lähdettyämme se lopetti kolistelemisen ja siirtyi tyhjentämään heinäverkkoaan.

Puolessa välissä matkaa pysähdyimme pienelle tauolle, ja Jimppa oli heti ilmoittamassa itsestään auton sammuttua. Tarjosimme sille melassivettä, joka ei ponille kelvannut, ja lyhyen kahvitauon jälkeen jatkoimme matkaa. Autosta löytyi kamera, jonka kautta pystyi seuraamaan, mitä hevoskopissa tapahtui, joten saimme seurata livenä Jimpan puuhia matkan aikana. Sen jännittävät seikkailut kopissa rajoittuivat syömiseen, painon vaihteluun jalalta toiselle ja pään kääntelyyn. Silloin tällöin se korjasi tasapainoaan tai yritti kurkotella toisella puolella olevaan heinäverkkoon.


Lapualla Jimppa pääsi starttikurssin ajaksi Maneesi Pilvilinnalta vuokraamaamme karsinaan muiden tapahtumaan osallistuvien hevosten kanssa. Se sai eteensä pienen kasan heinää ja ämpärillisen melassivettä, ja sitten se sai jäädä hevoskavereidensa kanssa lepäämään. Me jatkoimme matkaa kurssille, jonka kestoksi oltiin arvioitu kolmisen tuntia.

Starttikurssilla käytiin läpi matkaratsastuksen säännöt, kilpailuohjeet ja miten hevosta tulisi lajiin valmentaa. Valmennuksesta olisi voinut olla enemmänkin asiaa, mutta se taitaa olla liian hevoskohtaista, jotta siitä voisi yleispätevälle kurssille mitään erityisempää laittaakaan. Starttikurssin sisällöstä kirjoitan oman postauksen, ettei yhteen postaukseen tule ängettyä liikaa informaatiota.


Kurssin ja keittolounaan jälkeen siirryimme takaisin Maneesi Pilvilinnalle valmistelemaan hevosia alkutarkastuksia varten. Jimppa kävi kierroksilla ja hirnui vähän jokaiselle, eikä seissyt rauhassa sekuntiakaan. Rauhoittelin sitä parhaani mukaan, mutta mikään ei tuntunut saavan sitä keskittymään ja rentoutumaan tarpeeksi. Odottelimme vuoroamme jonkun aikaa, ja tarkastukseen päästyämme Jimppa päättikin, ettei ole koskaan nähnyt sykemittaria. Hetken steppailun jälkeen se suostui seisomaan paikallaan sen aikaa, että syke saatiin mitattua. Luvuksi saatiin 44, joka leposykkeeksi on turhan korkea. Oikeamman luvun saisimme kotioloissa, joten saimmekin tehtäväksi ottaa Jimpan leposykkeestä selvää kotona, jossa se ei olisi niin stressaantunut.

Uudessa paikassa oli pakko piehtaroida

Jimppa läpäisi alkutarkastuksen oikein hyvin, eikä muussa ollut huomauttamista, paitsi oikean puolen selän aristuksessa ja ihon kimmoisuus olisi voinut olla parempi. Juoksutus sujui yllättävän hyvin, vaikka Jimppa oli aiemmin ollut niin hermona. Saimme kehuja siitä, että Jimppa ravasi löysällä narulla, enkä siis häirinnyt sen juokemista pidättämällä.

Alkutarkastuksen jälkeen lähdimme varustamaan hevosia valmiiksi kilpailuharjoitusta varten. Jimppa kävi yhä kierroksilla ja epäilin suuresti, että selviäisimme samaan aikaan takaisin lenkiltä. Aiemmin viikolla Jimppa oli ollut todella energinen ja jarrut olivat välillä vähän hakusessa, joten olin varmuuden vuoksi pakannut mukaan meksikolaisen hihnan. Käyttämättömyyden takia nahka oli kuitenkin aika jäykkää, joten remmit jäivät vähän hassusti ilmaan turvan ympärille.

Lähdimme ensimmäisten joukossa matkaan, ja otin heti alkuun ravia Jimpan kipittäessä peitsillä muiden perään. Ohitettuamme kaksi suomenhevosta jatkoimme hyvin reippaassa käynnissä. Kirimme kiinni ensimmäisenä menevän ratsukon, jonka kanssa sovimme kulkevamme. Jimppa oli järjestelyyn tyytyväinen, ja se rauhoittuikin niin sopivasti, että saatoin antaa sen kävellä löysin ohjin. Ensimmäinen ravipätkä oli suunniteltu rauhalliseksi, mutta hevoset olivat asiasta hieman eri mieltä. Jimppa lähti reipasta ravia eteenpäin, joka muuttui nopeasti entistäkin reippaammaksi, kun kaverihevonen vaihtoi suosiolla laukalle. Olimme saaneet ohjeistukseksi ratsastaa keskinopeutena 10 km/h, joten alkurallin jälkeen Sports Trackerin näyttäessä 16,5 km/h päätimme jatkaa matkaa käynnissä.

Ensimmäinen lenkki sujui ongelmitta, vaikka Jimppa säikähtikin hieman erään talon pihassa ollutta miestä ja koiraa. Päästimme takana tulleen valjakon ohitsemme vähän ennen huoltotaukoa. Suoraan välietapille tulon jälkeen sykkeet olivat 72. Jimppa ei suostunut vieläkään juomaan melassivettä, mutta hetken maanittelun jälkeen se kasteli turpaansa ämpäriin, mikä riitti ja poni sai paljon kehuja. Myös ratsastajan nesteytyksestä huolehdittiin, ja juotuani puoli pulloa vettä, oli aika jatkaa lenkki loppuun.

Huollettavana

Toinen 10 kilometrin puoliska sujui aiempaa rauhallisemmin. Kuljimme Jimpan kanssa jonkin matkaa muiden edellä, sillä käyntivauhtimme oli seuranamme kulkenutta puoliveristä nopeampi, joten välimatka kasvoi nopeasti. Jimppa ja sen matkakaveri olivat kuitenkin lähentyneet edellisen kierroksen aikana niin paljon, etteivät ne voineet olla erossa toisistaan. Niinpä Päkäksi kutsuttu kaveriratsu kiri meidät tasaisin väliajoin kiinni, jotta ikävä ei kävisi liian suureksi.


Jimppa sai harjoitella rauhallisuutta, kun kaveri pariin otteeseen tuli laukalla ohi ja jatkoi matkaansa meidän edelle. Ruuna olisi halunnut kovasti laukata kaverin kiinni, mutta koin parhaaksi ottaa sen käyntiin, jottei hevoset innostuisi enempää kilpailemaan. Yllättävän hyvin Jimppa jäi kaveristaan jälkeen, vaikka se kyllä yritti kovasti sipsutella peitsillä mutkan taakse kadonneen Päkän perään. Jossain vaiheessa toinenkin parivaljakosta huomasi, että oli joutunut eroon kaveristaan, ja molemmat hirnuivat toisilleen niin kauan, että saivat taas näköyhteyden.


Tuntemattomissa maastoissa Jimppa toimi todella hyvin, eikä se kertaakaan edes uhannut tehdä täysstoppia, vaan mielellään liikkui eteenpäin koko matkan. Sitä ei tarvinnut myöskään pyytää liikkumaan, vaan ponilla riitti itsellään eteenpäinpyrkimystä aivan tarpeeksi. Kohiseva koski oli ruunan mielestä melko jännä ensimmäisellä kierroksella, mutta toisella kerralla se ei sitä huomioinut. Maastot olivat mahtavat hevosia ajatellen, pitkiä hiekkapohjaisia suoria ja päällystämätöntä tietä ympäriinsä. Kelpasi siis ratsastaa!





Maaliin tultuamme hyppäsin alas selästä ja otin satulan pois sykkeen mittausta varten. Saimme harjoitella itse sen mittaamista, sillä lenkin jälkeen se on helpommin löydettävissä. Jimppa ei meinannut taaskaan seistä aloillaan, joten stetoskoopilla mittaaminen oli hieman hankalaa, sillä liike aiheutti ylimääräistä huminaa ääniä sotkemaan. Hankaluuksien jälkeen uskoin löytäneeni sen, ja sain laskettua sykkeeksi 52. Hetkeä myöhemmin minua opastettiin löytämään syke helpommin, ja siinä vaiheessa se oli laskenut 48. Jimpalla sykkeen löytää melko alhaalta kainalosta, mutta se on yleensä niin matala, että sitä on vaikea löytää ensimmäisillä kerroilla. Harjoitus tekee tässäkin mestarin, eli nyt vain sykkeitä mittailemaan kotioloissa!

Keskittynyttä sykkeen kuuntelua

Loimitimme Jimpan odotellessamme pääsyä lopputarkastukseen. Jimppa oli taas hermona, kun kaverit olivat siirtyneet joko tallin tai maneesin puolelle, ja se oli hetken aikaa yksin pihalla. Lopputarkastuksessa syke oli yhä 48, mikä oli omituista. Kymmenisen minuutin odottelun aikana sykkeiden pitäisi laskea hevosen palautuessa rasituksesta, mutta Jimpalla luvut olivat samat suoraan lenkiltä tullessa ja kymmenen minuutin jälkeen. Tarkastuksen Jimppa läpäisi hienosti, eikä missään ollut moittimista. Ihon kimmoisuus oli parempi, eikä selkäkään enää aristanut. Juoksutuksessa poni yritti puskea takaisin juostessa kavereiden luo, mutta sekin sujui muuten hyvin.

Sykkeen mittaus lopputarkastuksessa

Kun kaikki osallistujat olivat läpäisseet lopputarkastukset, antoi kurssinvetäjänä toiminut Minna Oksanen jokaiselle palautetta sykkeistä ja lenkistä. Ensimmäisen 10 km jälkeen otettu syke (72) oli hänen mukaansa hyvä luku suoraan lenkiltä otettuna. Maaliin tultua mitattu syke (48) oli myös hyvä, mutta hetken palautumisen jälkeen se ei ollut laskenut, mikä ihmetytti. Kotona minun tulee tarkkailla Jimpan palautumista ja selvittää sen normaali leposyke, sillä alkumittauksessa tullut 44/min oli turhan korkea leposykkeeksi.

Minnan mielestä Jimpalla on hyvä kunto, ja tästä eteenpäin me voimme alkaa pidentämään tavallisia treenilenkkejä 20 kilometriin. Esimerkiksi kerran kuussa voimme myös käydä pitemmällä, 25-30 km mittaisella lenkillä. Nopeutta ei kuitenkaan tule vielä nostaa, vaan keskinopeutena reilu 10 km/h on meille vielä riittävä.

Kotiin pääsimme lähtemään kuuden jälkeen illalla, kun palautteet oli annettu ja hevonen pakattu kyytiin. Puoli kymmenen aikoihin saavuimme tallille, ja reipas matkustaja pääsi pienen kävelytyksen jälkeen karsinaan iltaruoille ja lepäämään pitkän päivän jäljiltä. Kuten starttikurssillakin todettiin, tässä lajissa hevosen kanssa ollaan paljon tekemisissä - kestäähän kisasuorituskin yksinään jo monta tuntia! Onni onnettomuudessa, että tuon hevosen kanssa viettääkin mielellään vaikka koko päivän. :)

Linkki videoon

Otsikosta voikin jo huomata, millainen viikko meillä on ollut. Jimppa käy säännöllisesti irtohypytyksessä, mikä tekeekin ruunalle oikein hyvää, kun se pääsee purkamaan energiaansa vähän erilaisella tavalla. Se on kehittynyt esteillä huomattavasti ensimmäisestä hypytyskerrasta, jolloin se räpiköi välit ravilla ja enemmänkin juoksi kuin hyppäsi puomien yli.

Viime kerralla ruuna joutui harrastamaan esteitä itsenäisesti, vaikka yleensä sillä on ollut kaveri matkassa. Yksikseen se on paljon rauhallisempi, eikä välitä riehua ollenkaan. Tälläkin kertaa ruuna hyppäsi hyvin, vaikkei ollutkaan kauhean reipas ja esteiden jälkeen jatkoi mummohölkällä laukan sijaan. Jimppa jaksoi kuitenkin hypätä kauemmin, kun se ei rällännyt ympäri kujaa. Korkeimmillaan viimeisenä ollut okseri oli 85 cm, ja vaikka Jimppa luultavasti ylittäisi puhtaasti korkeampiakin, pysyttelemme mieluummin näissä korkeuksissa.


Maastossa olemme nyt käyneet kohtalaisen kevyitä lenkkejä, sillä pohjat ovat todella huonossa kunnossa ratsastusta ajatellen. Jimpan senhetkiset kiintohokilliset kengät eivät myöskään enää pidä jäisellä tiellä niin hyvin, että niiden kanssa uskaltaisi mennä reippaammin. Onneksi se kengitettiin äskettäin uusiin kenkiin, ja toivon mukaan myös pohjat alkaisivat kevään tullen parantumaan.

Koska lenkitkin ovat pysyneet rauhallisina, olen päässyt testaamaan hackamoreja kaikessa rauhassa. Olen nyt kolmena kertana käyttänyt niitä maastossa ja tullut siihen tulokseen, että niitä voisi jatkossakin käyttää. Jarru toimii todella hyvin, ja vaikka emme olekaan päässeet ottamaan kunnolla reipasta laukkaa, on Jimppa ollut hyvin hallinnassa kotiin päin laukatessakin. Jimpasta ei eroa huomaa, meneekö hakkiksilla vai kuolaimilla.

Innostunut maastoratsu valmiina lähtöön

Viimeisin maastoreissu mentiin myöskin hackamorella. Jimppa oli tuulisen sään vuoksi tavallista tarkkaavaisempi ja näki mörköjä heiluvissa pusikoissa niin paljon, että se piti yhden kohdan ohitse taluttaa. Olin suunnitellut reitiksemme 11 km lenkin, joka kiertää metsän läpi mäkitielle, jota pitkin kävelisimme kotiin. Otimme ravia ja laukkaa sen verran kuin pohjat antoivat myöten, eli suurin osa matkasta kuljettiin käynnissä.

Metsässä Jimppa alkoi taas kuuntelemaan omiaan ja yritti siirtyä raviin ilman lupaa. Mielikuvituksen voimalla keksin metsään niin susia kuin karhujakin meitä vaanimaan, ja päätin puhella lämpimikseni Jimpalle, jotta mahdolliset pedot säikähtäisivät. Se rauhoitti meidän molempien mieltä sen verran, että saatoimme jatkaa metsän loppupuoliskan kaikessa rauhassa loppuun, kun sitten puiden välistä rymisteli eteemme - mikäs muukaan kuin hirvi, joka oli luultavasti seurannut meitä metsikössä jo jonkun matkaa. Jimppa oli tietenkin maailmanmenossa mukana jo ennen kuin ehdin eläintä nähdä, ja se kääntyikin näppärästi kapealla polulla ympäri. Kaikeksi onneksi sillä ei ole tapana kadota paikalta sen enempää miettimättä, vaan ensimmäisestä hidastuspyynnöstä se pysähtyi paikoilleen sydän pamppaillen. Sarvipää oli sillä välin hävinnyt toiselle puolelle metsää, mutta koin silti parhaaksi laskeutua alas selästä ja taluttaa järkyttynyt ratsuni ulos metsiköstä, jos vaikka lisää hirviä ilmestyisi näköpiiriimme.


Loppumatka sujuikin ilman ongelmia tai muita yllättäviä vierailijoita, ja Jimppakin unohti tapahtuman yhtä nopeasti kuin se oli eteemme ilmestynytkin. Saimmepa kuitenkin treenata outojen asioiden kohtaamista! Maastoratsastuksessa ei koskaan tiedä, mitä esteitä eteen sattuu, ja kaikkea sitä on hankala harjoitella vapaasta tahdostaan.


Ja koska huolia ei koskaan voi olla liikaa, huomasin meidän satulamme olevan rikki. Ei hajuakaan, miten tai edes milloin se on rikkoontunut, mutta ainakin minusta vaikutti siltä, että satulan rungosta on jokin osa hajonnut tai vääntynyt. Lähetin kuvat satulasepälle, ja hänkin uumoili rungon joustavan kohdan olevan rikki. Sen voi kuitenkin korjata, joten satula lähti heti korjauksille. Onneksi talliltamme löytyi Jimpalle sopiva satula, jota saamme lainata sillä välin, kun oma penkkimme on huollettavana.

Rikkinäinen kohta satulassa ja Jimpan uusi riimu hajonneen tilalle

Kevään tullen maastojen pohjat ovat muuttuneet lähes kelvottomiksi, eikä mahdollisia liikutuspaikkoja ole maneesin lisäksi juuri ollenkaan, mikä meidän tapauksessamme on erittäin tympeää. Koska Jimpalla oli varastossa energiaa vaikka muille jakaa, ei maneesissa pyöriminen tullut kysymykseenkään. Niinpä lähdimme melkein koko perheen voimin radalle kärryttelemään!

Alkukäynnit Jimppa sai astella vanhempiani kyydittäen, minkä jälkeen sain itsekseni ottaa vähän vauhdikkaampaa kyytiä raviradan ympäri. Hetken hölkättyämme ruuna oli valmis lähtemään kovempaa. Sen pähän on iskostunut, että radalla treenatessa sen tulee juosta lujaa kaksi kierrosta, minkä jälkeen se oma-aloitteisesti hidastaa. Viisas hevonen, kun osaa laskea kahteen!


Tällä kertaa Jimppa ei ollut ravituulella, vaan se tarjosi välillä laukkaa ravin sijaan. Yhden reippaan ravikierroksen ja palauttavan käyntikierroksen jälkeen annoin sille luvan nostaa laukan, ja laukkasimme puolitoista kierrosta ennen loppuverryttelyä. Rapa roiskui ja kuskilla oli silmät sekä suu täynnä irtokarvoja, mutta Jimpalla oli mukavaa, kun sai mennä lujaa! Kun edessä oli loputtomasti tasaista tietä, Jimppa sai huoletta päästellä kaikki höyryt ilmoille.

Linkki videoon
Suuntasimme vielä kävelylle maastoon, jotta radan mainoskyltit eivät alkaisi kyllästyttämään. Tallissa poni seisoi kymmenisen minuuttia kylmäysletkuissa villaloimen alla kuivatellen. Yöksi se sai päällensä kuivan fleeceloimen ja jalkoihin linimentit. Iltaruokaan lisäsin vielä mitallisen magnesiumia, jos se auttaisi rentouttamaan lihaksia ja pitämään jumit poissa. Jimppa näytti väsyneeltä mutta onnelliselta, ja sen jokailtainen melassivesi maistui sille varmasti.

1

2

3

4

5

Kuvat onnistuivat yllättävän hyvin, vaikka sen enempää kikkailematta räpsin menemään. Jimppakin jaksoi seistä oviaukossa todella kärsivällisesti, eikä sitä tarvinnut kertaakaan huomauttaa paikallaan pysymisestä. Välillä sitä olisi voinut kyllä pyytää tulemaan hieman eteenpäin, jotta korvat erottuisivat taustasta paremmin - nyt ne sulautuvat tummuuteen kokonaan. Siitä huolimatta olen tyytyväinen, että kuvista tuli edes julkaisukelpoisia!

6

7

8

9

10

11

Näitäkin kuvia katsellessa tuli mietittyä, kuinka kauniita hevoset ovatkaan! Oma hevonen on tietenkin kaikkein kaunein, ja omasta mielestäni Jimppa onkin todella nätti. Kelpaa katsella. ;) Löytyikö joukosta suosikkia?

Monissa blogeissa on näkynyt näitä Blogitallin viikkohaasteita, ja köyhänä opiskelijana päätin myöskin osallistua tämän viikon arvontahaasteeseen lahjakorttipalkinnon houkuttelemana! Sen lisäksi haaste itsessään on mukava, enkä ole aiemmin blogissa omaa lukulistaani tainnutkaan esitellä. Tässä siis viisi blogia, jotka kuuluvat suosikkeihini (eivät ole missään tietyssä järjestyksessä).

Ensimmäisenä pitkäaikainen lukusuosikkini Jaana Pohjolan Eläinkoulutusblogi, jonka nokkelien tekstien ja tärkeiden aiheiden parissa ilta kuluu hyvin nopeasti. Mielenkiintoinen ja samoja näkemyksiä koulutuksesta tarjoava blogi, jota en voi kuin suositella eäinten käyttäytymisestä ja koulutuksesta kiinnostuneille!

Pumpulienkeli.com on matkaratsastusaiheinen hevosblogi, jota olen seurannut jo hyvän aikaa. Matkaratsastusblogit kuuluvat suosikkeihini, sillä niistä löytyy usein vinkkejä ja kokemuksia myös meille lajista haaveileville. Etenkin tässä blogissa matkaratsastusta on lajina käsitelty hyvin ja treenipostaukset antavat hyvin osviittaa siitä, millaisia harjoituksia lajia harrastavan kannattaa tehdä.

Seuraavana Pikkusuokin elämää, joka on uutena tulokkaana blogilistallani noussut myös yhdeksi suosikiksi. Vaikkei tässä blogissa ole juurikaan mitään yhteistä tekijää, jonka takia sitä lukisin, postaukset ovat silti kiinnostavia ja olen löytänyt meille sieltä uusia tehtäviäkin kokeiltavaksi.

Capital & Co on minulle uusi tuttavuus, mutta jo nyt sen kantaaottavat ja kaunistelemattomat tekstit ovat kiivenneet suosiooni. Samanlaisia ajatuksia ja näkemyksiä hevosten kouluttamisesta löytyy myös tästä blogista, ja yleensä postauksia lukiessani en voi kuin nyökkäillä mukana.

Viimeisenä tässä listassa tulee Anna Kilpeläisen blogi, joka Eläinkoulutusblogin tavalla käsittelee myöskin hevosten käyttäytymistä ja koulutusta. Tämä kuuluu suosikkeihini samoista syistä kuin edelliset koulutusblogit - kirjoittajalla on samoja ajatuksia hevosista kuin minullakin. Blogista löytyy enemmän ajatuksia ja kirjoituksia suunnattuna myös ratsastukseen ja ratsastajalle.

Lukulistani ei ole kovinkaan pitkä, ja yleensä jokainen blogi, joka sille pääsee, on mielestäni kiinnostava. Näitä viittä blogia luen kuitenkin säännöllisesti. Kuten listastakin huomaa, koulutus- ja matkaratsastusblogit ovat lähellä sydäntäni, ja samoja teemoja käsitteleviä blogeja olisin voinut listata enemmänkin. Ehkä joskus!

Lauantaina Jimppa pääsi revittelemään esteiden parissa. Nappasimme irtohypytykseen seuraksi Huilun, sillä kaverin kanssa esteet sujuvat huomattavasti reippaammin kuin yksin, jolloin Jimppaa ei ylimääräinen liikkuminen oikein kiinnosta.

Ensialkuun Jimppa piti muutaman kierroksen verran perää, kun kaveriruuna meni edeltä, mutta aika pian omanarvontunteva herra päätti, että hänen täytyy olla ensimmäisenä, tai muuten mistään ei tule mitään. Huilulta ei heti johtopaikkaa herunutkaan, vaan ruunat innostuivat kisaamaan tyhjällä pitkällä sivulla siitä, kumpi kujaan menee ensiksi. Ja vauhtia kärkitaistelussa riitti! Molemmat kiihdyttivät esteiden jälkeen pitkälle sivulle sellaisessa laukassa, että selässä olisi ratsastajaa hirvittänyt. Jimppa nakkeli mielenosoituksellisesti persettä, kun joutui jäämään Huilun taakse, vaikka kovasti se yritti kiilata toisen eteen aina mahdollisuuden tullen. Esteille ne onneksi tulivat vähän rauhallisemmin kiihdytysajoista huolimatta.




Mutkat vedettiin suoriksi, kun molemmat kujan kilpa-ajurit painoivat kaasun pohjaan ja kurvasivat esteiden jälkeen ohitussuoralle. Epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja, ja raviradan entinen ritari sabotoi nuoremman kilpailijan hyvin alkaneen johtokierroksen puskemalla viimeisessä kurvissa suoraan ruunan eteen, pakottaen tämän jättäytymään kisan viimeiseksi ja luovuttamaan paikkansa kilpailun mustalle hevoselle.




Kärkikamppailu ei suinkaan jäänyt siihen. Radan muuttuessa vaativammaksi vauhti jäi kilpailijoille toissijaiseksi muiden strategioiden noustessa avainasemaan. Jimppa jättäytyi kärjestä noustakseen pian uudelleen johtoasemaan, mutta molemmat kilpailijat joutuivat keskeyttämään kilvan jäähdytelläkseen moottoreitaan.



Loppukierroksilla vauhti pysytteli sunnuntaiajelun tasolla, ja etunenässä fiilistelevä Jimppa vei viimeiset kierrokset ylpeästi loppuun. Vrhepisteitä ruunalle tuli puhdas, pyöreä nolla, sillä poni oli esteiden kanssa tarkkana, eikä edes kolautellut huolimattomuuttaan. Jimppa selvisi irtoformulasta vähintäänkin oman elämänsä voittajana, eikä tallissa olisi voinut enää rennompaa ajoneuvoa olla!

Linkki videoon

Linkki videoon