Suomea on matkattu nyt lähes päästä päähän, kun toissa viikonloppuna lähdimme Tornioon viettämään ratsastusviikonloppua hevostila Laukkaselle. Olin odottanut retkeä innolla, sillä tallin Facebook-sivua seuranneena osasin odottaa paikan omistajalta Annelta samanhenkistä hevosenkäsittelyä ja mielenkiintoista opetusta. Hevostila Laukkanen erikoistuu klassiseen ratsastukseen ja tarjoaa myös naksutinkoulutusta, ja tuntien sekä kurssien lisäksi tallilla on täysihoitopaikkoja yksityisille hevosille.
Ratsuinamme viikonloppuna oli kaksi espanjalaista hevosta, joista toinen oli pitemmälle koulutettu ja toisen koulutus vielä vaiheessa. Ensimmäisenä päivänä jumppasimme ratsujamme spiraalitehtävällä ja harjoittelimme perusasioita, kuten kääntämistä, uudenlaisella tavalla. Jimppaan verrattuna hevoset toimivat vähän eri tavalla, mikä tuotti aluksi hankaluuksia melkein joka asiassa. Ensinnäkin ne olivat erittäin herkkiä ja toimivat istunnalla, mutta myös liikkeet olivat erilaiset. Etenkin ravi, jossa pystyi jopa istumaan kärsimättä!
Ensimmäisen tunnin menin nuoremmalla hevosella Tammalla, joka oli reippaampi kuin vanhempi kaverinsa. Äidilläni oli tehtävien kanssa vähän helpompaa, sillä hänen ratsunsa oli kokenut suorittaja, mutta meilläkin alkoi sujua hyvin alkuhaahuilun jälkeen.
Spiraalitehtävä oli erinomainen jumppausharjoitus hevoselle kuin hevoselle. Menimme tätä käynnissä sekä ravissa, ensiksi tietenkin käynnissä. Hevonen kulkee mahdollisimman symmetrisesti pienenevällä ympyrällä, minkä jälkeen ympyrää lähdetään taas suurentamaan väistättämällä. Mitä jäykempi ja raaempi hevonen kyseessä, sitä vähemmän tehtävässä vaaditaan. Esimerkiksi toisella ratsuista spiraalin viimeisen ympyrän halkaisija oli vain pari metriä, kun taas meillä se jäi vähän isommaksi.
Suurin onnistumisen tunne taisi tulla sillä hetkellä, kun tajusin, kuinka helppoa väistäminen onkaan! Jimpan kanssa se on aina tuntunut niin kovin työläältä selästä käsin, mutta Tammalla ratsastaessani ymmärsin, mitä silloin puolitoista vuotta sitten CR-tunnilla tarkoitettiin, kun väistäessä tuli itse astua ristiin. Luulin sisäistäneeni asian jo silloin, mutta siltikään homma ei Jimpan kanssa onnistunut. Tämän viikonlopun jälkeen oli pakko kokeilla heti, josko pohkeenväistö olisi vihdoin helpompaa myös omalla hevosella, ja niinhän se vain väisti ilman väkisin punkemista ja jalkakramppeja! :D
Lopputunnista vaihdoimme hevosia, jotta molemmat saisivat tuntumaa molemmista ratsuista ja pääsisin treenaamaan piaffea! Osaavampi ratsu Rollo oli kokonaan hevostilan omistajan kouluttama, oikea selviytymistarina vaarallisesta hevosesta alkeistunneillakin hienosti toimivaksi, innokkaaksi ja kevyeksi ratsuksi.
Piaffe muiden muassa oli koulutettu Rollolle naksuttimella, joten harjoittelimme sitä nytkin sen kanssa. Anne meni seisomaan ympyrän keskelle raipan, naksuttimen ja porkkanapussin kanssa, ja jo siinä vaiheessa Rollo tiesi, mistä oli kyse. Se oli niin innoissaan yrittämässä, että nuortui siinä samassa vähintäänkin kymmenen vuotta! Ensiksi ratsastin sitä rennommaksi, minkä jälkeen aloin kokoamaan ja annoin piaffeavut. Anne selitti, että hevosella on neljä pohkeenpaikkaa, joilla on oma tehtävänsä. Edessä oleva lisää vauhtia, sen takana on ns. neutraali pohje, siitä seuraavana väistättävä pohje ja taaimpana se, mitä minun tuli käyttää. Aluksi oli hankalaa saada pohje siirtymään lonkasta asti taakse, jäykkä kun olen, mutta Rollo ymmärsi jo vähän-sinne-päin -pohkeestakin, mitä tehtiin. Se oli ihan kuin Jimppa temppukoulutuksessa: kaikenlaista opittua piti yrittää, jos niistä tulisi palkinto. Niinpä välillä kokeiltiin vähän levadea ja terre a terrea, mutta vain piaffella ansaitsi naksauksen.
Seuraavana päivänä saimme valita, kummalla hevosella menisimme. Päädyimme ensimmäisen päivän alkuasetelmaan, eli minun ratsunani oli Tamma. Tällä kertaa keskityimme enemmän ratsastajaan kuin hevoseen, ja lähdimme muokkaamaan kevennystä.
Anne neuvoi unohtamaan kaiken siitä, että kantapäiden tulisi olla alhaalla. Jalan tulee olla ratsastaessa jäntevä ja rento, ja harvan jalka pystyy olemaan rentona silloin, kun kantapäätä painetaan alaspäin. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty, ja Annekin varoitteli, että etenkin minulla kauemmin ratsastaneena tulee menemään pitkään, ennen kuin lihasmuistia saa muokattua. Sen takia myöskään uusi kevennystapa ei ottanut onnistuakseen, vaan palasin huomaamattani vanhaan tyyliin. Tarkoituksena oli siis löytää sellainen asento, missä pysyy hievahtamatta jalustimilla seistessään. Jalkaterien tuli olla vaakatasossa niin, että jalan paino oli tasaisesti jalustimella. Kaikista hankalinta oli taas kerran pohkeen siirtäminen taaemmas, se on minulle aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa! Väärästä tavasta eroon pääsemisessä menee aikaa, mutta näitä asioita on helppo harjoitella itsekseenkin.
Harjoittelimme myös harjoitusravia, joka ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini Jimpan ravin takia. Tammalla oli onneksi pienempi ravi, ja kun se rentoutui, siellä oli entistä helpompi istua. En olisi koskaan kuvitellut kysyväni omasta tahdostani, saisinko kokeilla harjoitusravia ilman jalustimia, mutta jostain syystä minusta tuntui, että löytäisin oikean istunnan paremmin niin. Ja niinhän se löytyikin! Enkä edes tippunut! Vatsalihakset pääsivät tässä kunnolla käyttöön ja takapuoli oli seuraavana päivänä hellänä, mutta kyllä se oli sen arvoista.
Viikonlopusta jäi käteen vaikka ja mitä harjoiteltavaa niin hevoselle kuin ratsastajallekin. Heti ensimmäiseksi päätin lähteä taas herkistämään Jimppaa pohkeelle, sillä välillä se reagoi siihen hitaasti. Ja ainahan hevonen voisi olla herkempi ja kevyempi ratsastaa... spiraalitehtävänkin otin heti meille käyttöön verryttelyyn, ja jo ensimmäisellä kerralla huomasin eron entiseen. Jimppa oli heti ravissa parempi ratsastaa, pysyi tasaisemmin tuntumalla ja kulki reippaammin myös ympyrällä. Kevennyksen kanssa sain tehdä yhä kovasti töitä, ja aivan liian helposti palaan vanhaan tapaan, jos en keskity asentooni koko aikaa täysillä.
Takana on siis todella opettavainen viikonloppu, ja oli taas kerran mahtavaa päästä ratsastamaan toisilla hevosilla. Oman kanssa virheisiinkin tottuu niin hevonen kuin ratsastaja, mutta lainaratsulla ne tulevat heti esiin. Olisipa minun ratsastuskouluaikanani ollut mahdollisuus päästä tällaisen tallin tunneille, pelkän ratsastuksen lisäksi pääsi heti oppimaan niin ratsastuksen teoriasta, hevosen koulutuksesta kuin sen hyvinvoinnistakin. Kiitokset siis hevostila Laukkaselle näistä kahdesta päivästä, niistä sai paljon uutta irti!
