Heippa taas!
Teen postauksen tässä joskus siitä Englannin matkasta. Mutta nyt kuitenkin pientä välipäivittelyä Jimpan suhteen :)!
Sunnuntaina kävimme maneesilla leikkimässä. Paljon leipää ja porkkanaa mukaan ja riimu sekä riimunnaru! Aluksi Jimppa sai juosta ja riekkua itsekseen, vaikka enemmänkin se vain seisoi ja välillä piehtaroi, mutta innostui kyllä laukkailemaankin hieman. Ja kun hätistelimme sitä liikkumaan ja pois aidan luota, se myös innostui heittämään pari pukkia :D. Sitten rupesin harjoittelemaan sen kanssa erilaisia temppuja, kuten pyörimistä ja peruuttamista. Jimppa sai nopeasti ideoista kiinni ja tarjosi aina yllättävissä kohdissa vääriä temppuja :D Kun pyysin sitä peruuttamaan, se lähtikin pyörähtämään ympäri ja välillä yritti kovasti kumartaa. Aivojumppa teki varmasti hyvää lomailun jälkeen ja Jimppakin näytti nauttivan tällaisesta touhuilusta. Harjoittelimme myös seuraamista, luokse tulemista ja paikallaan pysymistä. Raviin en meinannut saada sitä millään, muuten kuin että käytiin kulmassa kääntymässä ja pinkaistiin juoksuun :D. Mutta silloinkin sen katse oli kiinnittynyt minuun (tai porkkanaan), eikä se missään vaiheessa lähtenyt edelleni juoksemaan. Oli kyllä hauskaa! Ajattelin, että tällaista olisi kiva harrastaa enemmänkin ja ehkä jopa tehdä joku pieni koreografia :) Hevostanssia!
Eilen kävimme sitten maastolenkillä, se normaali lenkki, joka taitaa olla 6 eikä 5 km. No, kuitenkin sellainen sopivan mukava :D! Jimppa kulki kivasti, vaikka alussa se oli vähän laiskanpuoleinen. Hiekkatie oli mutainen ja joissain kohti se saattoi yhtäkkiä upottaa todella pahastikin, joten kävelimme koko alkumatkan (~2km) kaikessa rauhassa. Sitten tallit ja raviradan ohitettuamme ravattiin metsätielle saakka, jossa otin takaisin käyntiin, koska Jimppa on vähän epävarma sitä kohtaan ja saattaa säikkyä käyntiä nopeammassa vauhdissa esimerkiksi kiveä tai puupinoa. Vähän matkaa pyysin sitä etenemään sitä tietä ja sitten käännyttiin takaisin ja käveltiin hetki ennen kuin nostin laukan. Ja millainen laukka se olikaan! Selkään tuntui pyöreältä ja voimakkaalta, ihan erilaiselta kuin ennen, ja vauhtikin pysyi suhteellisen rauhallisena. Olin koko loppumatkan niin tyytyväinen siihen laukkapätkään, ettei haitannut, vaikka Jimppa säpsähti solisevaa puroa ja jännittyi kuullessaan auton ääntelevän kummasti radan toisella puolella. Tuli siinä mieleen, että voisi taas käydä päästelemässä höyryjä raviradalla. Ainiin, varustaessa Jimppa otti kuolaimet ilman mitään maanitteluja! Yleensä pitää vähän kutkuttaa sormella, että suu aukeaisi, mutta Jimppa taisi olla niin kyllästynyt tarhailuun, että halusi jopa töihin :D.
Tänään emme sitten tehneet mitään, kun satoi ja kaikkialla oli mutaista. Huomenna pitäisi olla aurinkoisempi päivä, joten silloin voisi käydä maastossa tai radalla :). Jimppa on oppinut hienosti kulkemaan perässä talliin, ja vaikka se tänään jäikin vähän jälkeen mudan takia, se seurasi uskollisesti tallin ovelle ja pysähtyi siihen odottamaan, että menen ensiksi sisälle. Ja sama karsinan ovella :). Tosin tarhasta talliin ei ole kuin muutama metri, mutta kuitenkin! Jimpan harja on taas kasvanut ja se on nyt jo tosi paksu verrattuna siihen, millainen se oli alussa. Pitäisi vaan pestä koko hevonen ja varsinkin jouhet! Lähtiessämme tallilta Jimppa jäi katselemaan peräämme, se olisi varmaan halunnut päästä taas töihin. No, huomenna sitten!
Tästä tuli nyt tylsä ja kuvaton postaus, mutta sitten kun saan aikaiseksi kirjoitettua matkastamme, niin niitä kuvia riittää kyllä :)
PS. Osallistukaa arvontaan, kivoja palkintoja tarjolla!: emiliaikola.blogspot.com/2012/04/arvonta.html