Esteiden alkeet

by - 6.4.12

Heippa!

Tänään oli siis se estetunti maneesissa. Kaverina siellä oli kimo poniruuna Nestori ja tunnin ohjasi Riikka. Vähän jännitti, että mitä Jimppa sanoo toisesta ratsukosta maneesissa, mutta se meni yllättävän hyvin ja mutkattomasti! Aluksi Jimppa oli vähän ihmeissään ponikaverista ja kun piti ratsastaa alkuravit, Jimppa olisi mielellään juossut ponin ohi. Kyllä se siitä sitten rauhoittui, vaikka laukassa lähtikin taas jyristämään innokkaasti eteenpäin. Annoin sen mennä vauhdikkaasti, kun kerran niin hyvin laukkasi - eikä edes pukittanut nostossa!



Sitten aloitettiin itse esteharjoitus. Maneesissa oli neljä estettä ja aluksi puomit oli maan tasalla. Menimme kahdeksikossa puomien yli vuorotellen ja Jimppa oli aivan intopallerona! Ainoa miinus oli sininen puomi, jota se niin kovasti pelkää, mutta senkin yli ruuna meni lopulta ihan hyvin. :)  Laukka ei vaan meinannut pysyä kun käännyttiin kahdeksikossa oikean kierroksen puolelle, joten menimme reilusti ravissa. Siitä huolimatta olin todella tyytyväinen Jimppaan, sillä se yritti parhaansa, vaikka välillä vähän epäröikin esteiden ylittämisessä. Esteet olivat korkeimmillaan varmaan 60 cm, mikä oli ihan tarpeeksi näin ensimmäisiksi hypyiksi :D. Varsinkin kun Jimppa loikki jo korkealta ne maapuomitkin! Se näytti nauttivan esteistä ja korvat tötteröllä ravasi loppuravitkin. Hienosti ruuna osasi myös kävellä rauhassa uralla sillä aikaa, kun toinen ratsukko teki harjoituksen, eikä välittänyt vierestä laukkaavasta ponista mitään! Eli oikein hyvin selviydyttiin tästä uudesta kokemuksesta ja hauskaa oli :) Ehkä nyt sitten uskalletaan itsekseenkin kokeilla pieniä esteitä ja ehkä se oikea laukkakin rupeaisi löytymään esteiden avustuksella!



Äiti oli mukana maneesilla ja kuvasi (videokuvasi) tunnin menoa. Pyysin ottamaan valokuviakin, koska en nyt kamalasti viitsi videoita yrittää muokkailla sen koneen vian takia, mutta äiti unohti sen siinä temmellyksessä kokonaan :D. No, yritän huomenissa vähän katsella videoiden summaa ja laittaa tännekin jotain kuvitusta! Nyt pitää jo rientää nukkumaan, sillä aamutalli odottaa :)

 

EDIT: Noniin, pienen videon uskalsin tehdä. Se löytyypi tästä linkistä KLIK!

Lue myös nämä!

0 kommenttia