youtube facebook instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Etusivu
  • Kirjoittaja
  • Jetset Jimmy
  • Erikoispostaukset
  • Yhteys

Nelistelyä

Puhelin liioitteli pimeyttä..

Heippa!
Jimpalla on ollut nyt joka päivä selkä enemmän tai vähemmän jumissa. Loimi ulkoillessa on auttanut kuitenkin vähän ja liikutus on koostunut sivuohjilla ratsastamisesta, koska se on auttanut parhaiten Jimpan selkään.

Kävimme toissapäivänä piiitkällä maastolenkillä kaverin kanssa pitkästä aikaa. Aikaa kului varmaan 1,5-2 tuntia. Mentiin pääasiassa käyntiä, jos ei lasketa mukaan paria ravipätkää. Jimppa oli edellisenä päivänä pukittanut laukannostossa selän takia, joten jätettiin laukkaaminen pois. Jimpasta oli mukavaa päästä tutkimaan erilaisia polkuja ja puikkelehtimaan metsässä!

Syksyn tullessa saapuu myös vuoden hevosvarustekuvastot. Jimpalle olen ajatellut hankkia fleeceratsastusloimen, joka voisi osaltaan auttaa selän kanssa etenkin pakkasilla. Itselleni olen etsinyt fleecetakkia ja jotain kivaa, kevyempää tallitakkia johon brodeeraisin Jimpan nimen selkään. Vielä ei ole sopivaa löytynyt ulkonäöltään ja hinnaltaan... tai jos onkin, niin silloin siitä on sopivat koot loppuneet :D

Nyt YO-kirjoitusten loputtua säätkin ovat hieman parantuneet, joten Jimpan liikutus on ollut helpompaa. Olisi kiva päästä hyppäämäänkin taas joskus, mutta taidamme nyt keskittyä koulupuolelle (: Sivuohjien kanssa Jimppa myötää kyllä käynnissä ja jonkun verran ravissakin, mutta laukassa se onkin eri juttu... Kehitystä on silti havaittavissa :)

Heippa!
Sunnuntaina oli siis koulutunti maneesissa. Vähän epäilevin mielin lähdettiin maneesille päin, koska Jimpan selkä oli tuntunut taas yhtä kovalta kuin eilenkin. Opettaja käski laittaa sivuohjat, joten pistettiin ne sitten maneesissa kiinni.

Tunnin aiheena oli siirtymiset. Tehtiin erilaisia tehtäviä, joihin sisältyi paljon ympyröitä. Ehkä vaikein tehtävä koko tunnilla oli yksinkertaiselta kuulostava ravista käyntiin 5 askelta ja sitten takaisin raviin... :D Jimppa on muutenkin sivuohjien kanssa vähän hitaampi ratsastaa, joten tuo viisi askelta venyi aina vähän pitemmäksi, eikä sieltä hetikään aina tullut suoraan ravia. Muutenkin Jimppa peitsasi todella paljon tällä kertaa, etenkin vasempaan kierrokseen! Se haluaisi aina ryhtyä laukkaamaan siihen suuntaan, eikä millään suostu lähtemään ravaamaan jos ei sitten huijaa tekemällä täyskaarron kaksi kertaa peräkkäin (sillä välin se vaihtaa raville...).

Laukka ei toiminut sitten ollenkaan eilen. Ei taidettu saada yhtään hyvää pätkää laukassa, mikä oli tietty harmi. Se oli vain sellaista peitsisekoitusta, eikä rullannut lainkaan. Mutta loppua kohden Jimpan ravityöskentely parani todella paljon, ja tyytyväisinä sieltä lopulta pois lähdettiin :)

Opettaja sanoi Jimpan laahaavan takajalkojaan ravissa oikeaan kierrokseen ja kehotti sanomaan siitä kengittäjälle ensi kerralla. Toiseen suuntaan se laahasi vain tuota "huonompaa" oikeaa takajalkaansa. Siitä saattaisi johtua sen suunnan laukan uupuminen, koska Jimppa varoo tuota jalkaa sen verran. Kengityksellä se pitäisi saada korjattua, joten toivotaan parasta :)




Tunnin jälkeen Jimpan selkä oli joustava pehmeä itsensä! Sivuohjat auttavat todella hyvin ruunaa kulkemaan oikein päin, ja selkäkin tykkää. Poni oli itsekin varsin tyytyväinen liikuntaan ja haukotteli makeasti käytävällä seisoessaan :)

The queen of the hay

Kameran omat taidekuvat

Tänään puhdistin satulan ja ratsastuskengät. Suitset otan käsittelyyni myöhemmin. Oli kyllä aikakin pestä tuo penkki, sen verran likaa siitä irtosi! Tänään käymme varmaankin vain pienen maastolenkin Jimpan kanssa köpöttelemässä, kun sää on kerrankin vähän aurinkoisempi :) (vaikka onkin kylmä!)

Vähän paremmassa kunnossa kuin ennen puhdistusta :D


Kille :3


Puhelimella otettu


Moikka!
Syksyn saapuessa mukana tulee myös koleat säät. Tänään Jimpan selkä oli jumissa ja kipeä, koska sillä ei ollut ollut loimea ulkona. Kävelytin sitä liinassa sivuohjilla ja fleeceloimi lämmikkeenä jonkin aikaa, ja se vähän auttoi selän jumeihin. Hieroin vielä selkään arnikaa ja muutenkin yritin vähän helpottaa jumeja hieroen. Laitettiin yöksi fleece päälle, että selkä pysyisi lämpimänä. Jimppa nautti hieronnasta, silloin kun en painanut kipeimpiin kohtiin (:

Huomenna olisi tunti Jimpan kanssa! Varmaankin koulutunti, eli Jimppa joutuu taas käyttämään vähän aivojaan :D.

Viime päivinä ollaan ratsasteltu klinikan pihalla, hiittisuoralla ja käyty maastossa. Säät eivät ole olleet mitkään parhaimmat (kovaa tuulta ja sadetta), joten hirveästi ei olla hommailtu. Jimppa kun ei tykkää sateesta ollenkaan, vaan rupeaa kulkemaan ihan mutkalla, jos yrittää ratsastaa sateessa... :D Tuulisella säällä se taas keksii pelätä kaikkea, joten sekään ei ole otollisinta aikaa ratsastaa! Lunta ja hangessa kahlaamista odotellessa toivon, että sää muuttuisi vähän suotuisemmaksi :)

Hei!
Tippumisen jäljiltä oikea puoli on aika kipeänä, käden varaan ei paljoa pysty mitään varaamaan, ilman että pettää alta. Tänään äiti kävi tallilla hoitamassa Jimpan, kun sää oli niin huono, että päätettiin antaa ruunalle vapaapäivä. Itse yritin lukea englannin sanastoa, mutta nukahdin... :D

Eilen laitettiin pitkästä aikaa sivuohjat ja menin klinikan pihalle ratsastamaan. Jimppa oli jäykän oloinen, eikä se koko ratsastuksen aikana tuntunut toimivan niin hyvin kuin muina kertoina. Emme tehneet mitään ihmeellistä, voltteja ja ympyröitä pääasiassa. Jimppa olisi halunnut laukata vaan! Sitten kun otimme laukannostoja, välillä laukka rullasi hyvin, mutta välillä se jäi jotenkin todella sotkuiseksi. Ruuna meni ihan ok kuitenkin, vaikka sitä ei olisi kamalasti kiinnostanutkaan tuollainen työnteko silloin.








Latailin tässä ajankuluksi videopätkät ravista ja laukasta eiliseltä. Ravista on tullut paljon parempi, kun vertaa siihen millaista se joskus aikaisemmin on ollut! :) Laukkakin nousee nykyään paljon terävämmin.



Heippa!
Ollaan nyt maastoiltu aika paljon. Eilen ja toissapäivänä kävin kiertämässä maastossa raviradan ravaten ja pelloilla laukkaillen. Jimppa toimi mukavasti ja se oli virkeällä päällä.

Tänään käytiin sitten seuran kanssa maastossa. Ratsastettiin vähän missä sattuun, käytiin vanhalla tutulla hiekkatiellä ja metsäpolulla kävelemässä. Jimppa oli ihan mukava ratsastaa, kunnes sitten nostettiin viimeisen kerran laukka raviradan takana olevalla välitiellä. Melkein heti laukannoston jälkeen Jimppa heitti perinteisen ison pukin, ja vaikka yleensä olen niissä pysynyt kyydissä, nyt lensin sen verran hankalasti kaulalle että vähän aikaa roikuttuani tipahdin alas melkein jaloilleni. :D Ensimmäiseksi ehdin huutaa vain että "perkele!" ja ajatella, että mitä jos Jimpan kaverikin päätti ottaa jalat allensa...Onneksi ei käynyt mitenkään, jos ei paria haavaa kyynär- ja olkapäässä sekä suurta mustelmaa reidessä lasketa! Jimppa jatkoi matkaa ravissa, mutta hyväksi onneksi edellä kulkenut koiranlenkittäjä sai sen kiinni. Onneksi myös toinen ratsu pysyi ihan rauhassa, eikä lähtenyt mukaan leikkiin! Nousin sitten selkään ja käytiin hiittisuoralla ottamassa yksi onnistuneempi laukannosto ennen kotiin palaamista.

Pitäisi varmaan käydä päästelemässä höyryjä jotenkin, kun mitä luultavimmin pukki oli vaan pelkästä innosta johtuva hölmöily. Uusi satulahuopa sointuu muuten todella kivasti minun raippaani, enpä tullut sitä edes ajatelleeksi huopaa ostaessani! :)
Alarivin kuvat päättivät sitten vaihtaa paikkaa >:o Kuvat videolta

Heippa!
Huomenna on englannin yo-kuuntelu ja tiistaina vuorostaan ruotsin... D: Mutta näin sitä ollaan silti tekemässä postausta blogiin! :D

Otsikkoon viitaten perjantaina kävimme pitkästä aikaa maastossa ihan kahdestaan Jimpan kanssa. Onni onnettomuudessa, että äiti päätti kuitenkin lähteä myöhemmin kävelemään peräämme...
Huomasin nimittäin siinä kävelessämme, että takaa tulee ravihevonen melkoista vauhtia, joten menimme suosiolla sivutielle odottamaan, että se menee ohi. Jatkoimme sitten matkaa taas eteenpäin, mutta kuinka ollakaan, se sama hevonen tuli melkein heti takaisin! Vauhti oli vielä lujempi kuin äskettäin, ja hevonen seilasi tiellä sen verran leveästi, että käänsin Jimpan takaisin päin, jotta voisimme palata sille sivutielle odottamaan.
No, vauhkoontuneen oloinen hevonen rämisevine kärryineen antoi Jimpalle sellaisen kimmokkeen lähteä nelistämään karkuun, etten ole koskaan ennen tuntenut antavani pidätteitä niin kuuroille korville... Eikä takaa tulevaa hevosta tietenkään voinut hiljentää. Ehdin jo miettiä, että mitä jos hyppäisin alas, mutta enpä kuitenkaan toteuttanut ajatusta :D! Sain Jimpan lopulta hidastamaan ja käännettyä osittain yhdelle sivutielle, vaikka poni meinasikin stepata itsensä ojaan. Sen jälkeen sukelsimme metsään rauhoittumaan tuon tapahtuman jälkeen. Onneksi äiti ilmestyi sitten kävelemään vierelle, ettei Jimppa saanut uudestaan ideaa lähteä juoksemaan. Äitikin oli joutunut menemään sivummalle, kun se hevonen näytti juoksevan miten sattuu... Onneksi mitään ei käynyt!

Lauantaina menimme maneesiin kaverin kanssa ajatuksena hypätä. Aluksi menimme vain uraa pitkin lämmitellen, koska maneesissa oli samaan aikaan toinenkin ratsukko ja yksi hevonen juoksutettavana. Hyppäsimme kahden esteen suhteutettua 19 metrin välillä. Menin Jimpan kanssa ravissa ja pari kertaa yritettiin mennä laukassakin, mutta Jimppa tiputti sen ekan esteen jälkeen takaisin raville. Ruuna ei myöskään tykännyt toisen esteen kokonaan sinisestä puomista, vaan sitä ennen piti aina hidastaa ja hypätä paikoiltaan... Korkeimmillaan esteet olivat 65 cm ja se oli minulle ihan riittävä! :D







Tänään olimme taas maneesissa, ei kuitenkaan hypätty. Otin Jimpalta alaturparemmin pois sen mustista "koulu"suitsista ja huomasin, ettei sitä kyllä edes tarvitse. Jimppa ei aukonut suutaan ollenkaan. Tänään se laukkasi todella kivasti, etenkin kun pisti vähän vauhtia lisää! Suorallakin uralla pysyi laukka yllä riittävässä vauhdissa ja ympyrätkin sujuivat hienosti. Muutenkin Jimppa oli tosi mukavalla tuulella ja innokas tekemään hommia :) Kaveriheppa varmaan tekee kaikesta mukavampaa sen mielestä.

Ostin myös tänään Jimpalle uuden satulahuovan, oikein miehekkään sinisen. Maksoi 15,90 € eli ei ollut mitenkään pahan hintainen!


Viime viikon kuva

Heippa!
Nyt on ollut vähän kiireistä kun yo-kirjoitukset lähestyy uhkaavasti. Siksi en ole ehtinyt päivitellä blogiakaan.

Jimpan kanssa ollaan tehty sitä sun tätä, juoksutettu, käyty maneesissa, maastoiltu ja seikkailtu. Tänään humputtelin jonkin aikaa klinikan pihalla sen kummempia vaatimatta. Jimppa haki käynnissä hyvin muotoa! Laukka tuntui vähän omituiselta, jotenkin liian pomputtavalta, mutta jaloissa tai selässä ei tuntunut mitään erilaista.

Eilen ravasin ympäri tallia, klinikan pihaa, hiittisuoraa ja kaikkea siinä lähettyvillä. Jimppa oli innokaasti mukana sukkuloimassa ja taisi tykätä tällaisesta liikutusmuodosta, jossa pitää olla hyvin hereillä :D.

Mutta nyt jotain kännykällä otettuja kuvia tähän loppuun. :)



Raukan häntä jäi kiinni :D

Heippa!
Nyt, eli keskiviikkona, Jimppa on saanut uudet (kulta!)kengät jalkaansa sekä hampaat raspattua. Toivottavasti nuo kengät kestävät paremmin kuin aiemmat, ainakin hinnan puolesta sietäisivät pysyä kasassa... :D

Torstaina kävimme maneesissa ratsastelemassa. Jimpalla oli energiaa, mutta käynnissä se kuunteli todella kivasti ja välillä kulki tosi mukavasti! Ravissa energiamäärän huomasikin paremmin... Aluksi Jimpalta ei meinannut löytyä puhdasta laukkaa millään, vaan se veteli ravilaukkaa pääty-ympyrällä, vaikka yleensä ympyrällä se laukkaa vähän paremmin. Lopulta sekin alkoi sujumaan paremmin, joten koko ratsastuskerta meni mielestäni todella hyvin kun ottaa huomioon, että Jimppa oli ollut pari päivää todella kevyellä liikunnalla kenkien takia.

Nyt sain muuten nuo videotkin toimimaan tällä koneella, joten jatkossa pystyn laittamaan videomateriaaliakin blogiin! Sitä onkin kertynyt jonkin verran, pitää ryhtyä katsomaan onko mitään julkaisukelpoista kansioissa :D






Newer Posts
Older Posts

Hello, There!
Nelistelyä on blogi hevosenomistajasta ja tämän hevosesta, lämminveriruuna Jimpasta. Blogissa kerrotaan entisen ravurin uudesta elämästä monipuolisena harrastuskaverina sekä omistajan elämänmittaisesta oppimatkasta eläinkoulutuksen ja hevosenkäsittelyn parissa. Kuolaimetta ja positiivisen vahvisteen kautta!

Tervetuloa seuraamaan meidän matkaamme selästä, kärryiltä ja maasta käsin!


ME MUUALLA

LUKIJAT

Follow

ARKISTO

  • ►  2024 (4)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2023 (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2022 (6)
    • ►  marraskuuta (1)
    • ►  lokakuuta (2)
    • ►  elokuuta (1)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (1)
  • ►  2021 (16)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (1)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (27)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2019 (32)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (3)
  • ►  2018 (40)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (4)
    • ►  toukokuuta (5)
    • ►  huhtikuuta (3)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2017 (32)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (2)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (3)
    • ►  helmikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2016 (48)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (4)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2015 (67)
    • ►  joulukuuta (5)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (6)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (7)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (6)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ►  2014 (62)
    • ►  joulukuuta (14)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (4)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (4)
    • ►  heinäkuuta (3)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (6)
    • ►  helmikuuta (5)
    • ►  tammikuuta (5)
  • ►  2013 (84)
    • ►  joulukuuta (8)
    • ►  marraskuuta (4)
    • ►  lokakuuta (8)
    • ►  syyskuuta (5)
    • ►  elokuuta (9)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (6)
    • ►  toukokuuta (4)
    • ►  huhtikuuta (10)
    • ►  maaliskuuta (8)
    • ►  helmikuuta (10)
    • ►  tammikuuta (7)
  • ▼  2012 (80)
    • ►  joulukuuta (10)
    • ►  marraskuuta (8)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ▼  syyskuuta (8)
      • Selkäongelmat jatkuu
      • Koulutunti
      • Selkä jumissa
      • Sivuohjausta
      • Maastoilua ja tippuminen
      • Kun hevonen lähtee viemään ja onnistumisen hetkiä
      • Pientä päivittelyä
      • Kultakenkäinen poni
    • ►  elokuuta (13)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (9)
    • ►  huhtikuuta (8)
    • ►  maaliskuuta (4)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (5)

SUOSITUIMMAT POSTAUKSET

  • Mitä tehdä, jos hevonen kuumuu kotiin päin?
  • Mietteitä turpahihnan käytöstä sekä suitsista yleensäkin
  • Helpot itsetehdyt hevosnamit

AIHEET

DIY Eläinlääkäri Hevoshieronta Kisat Maastakäsin Maastoilu Matkaratsastus Ratsutus Tallielämää Temput Valmennus Varusteet Video hevosen hyvinvointi hevosen ruokinta hevoskoulutus hevosmenot hevosnamit istunta kaulanaru koulutus kuolaimettomuus positiivinen vahvistaminen postaussarja ratsastajan virheet ratsastustehtävä resepti ruokapalkka satula siedätys tutkittua tietoa vinkit yhteistyö
FOLLOW ME @INSTAGRAM

Created with by BeautyTemplates | Distributed by blogger templates